Kerro vitsi

<< < (741/1230) > >>

ohjvg:
Kaveri lähti hommiin Afrikkaan ja otti vihikoiransa mukaan. Siellä oli
paljon haisteltavaa ja niinpä vihikoira eksyi viidakkoon. Kohta koira
huomasi, että leopardi havitteli siitä lounasta ja niinpä olivat hyvät
neuvot tarpeen. Koira nappasi luun maasta, käänsi selkänsä leopardille ja
juuri kun leopardi oli hyökkäämässä, vihikoira sylkäisi luun suustaan ja
sanoi: Huh huh, olipas pahanmakuinen leopardi, onneksi se on nyt syöty".

Leopardi kiitti onneaan, ettei ollut ehtinyt hypätä kimppuun ja lähti
tiehensä. Apina oli kuitenkin puussa ja näki kaiken. Apina ajatteli, että
jos hän käräyttää vihikoiran, hän saa leopardista ystävän, eikä tämä enää
yrittäisi syödä apinaa. Apina meni kertomaan leopardille kuinka tätä oli
älyytetty. Leopardi suuttui silmittömästi ja huusi apinalle: Hyppää selkään
ja tule mukaan katsomaan, kuinka höynäyttäjälle käy".

Vihikoira näki leopardin juoksevan apina selässään häntä kohti. Mikäs nyt
neuvoksi? Vihikoira käänsi taas selkänsä ja sanoi suureen ääneen: Missähän
se saatanan apina viipyy? Minähän lähetin sen hakemaan uutta leopardia jo
puoli tuntia sitten. Nälkähän tässä tulee."

Tarinan opetus?
Perseennuoleminen voi auttaa sinua vain hetkellisesti,
mutta taitava Paskanpuhuja selviää tilanteesta kuin tilanteesta!

ohjvg:
Sihteerin mysteerinen katoaminen

Viisi kannibaalia sai töitä kaupungin virastosta. Ensimmäisenä päivänä  pomo toivotti heidät tervetulleiksi:
"Olette kaikki meidän tiimiämme. Olkaa ahkeria ja voitte ansaita täällä hyvin ja edetä urallanne. Menkääpä nyt kahvioon lounaalle. Ja muistakaa olla häiritsemättä muita työntekijöitä."
Kannibaalit lupasivat ja menivät lounaalle.

Pari kuukautta myöhemmin pomo ottaa heidät puhutteluun ja sanoo:
"Olette olleet oikein ahkeria. Olen ollut erittäin tyytyväinen  teihin. MUTTA, yksi sihteereistämme on hävinnyt. Tiedättekö  tästä mitään?"
Kaikki kannibaalit pudistelevat päätään.

Sen jälkeen, kun pomo on lähtenyt, kannibaalien vanhin kysyy vihaisena muilta:
"Kuka teistä idiooteista söi sihteerin?"
Yksi käsi nousee hitaasti ylös. Vanhin huutaa vihaisena:
"Senkin hölmö! Olemme pari kuukautta syöneet projektipäälliköitä, laatupäälliköitä, suunnittelupäälliköitä ja jopa johtajia, eikä  kukaan ole huomannut mitään, mutta SINUN piti mennä syömään  SIHTEERI!"

ohjvg:
Keski-ikäinen motoristi ajoi moottoritien suoralla huomattavaa ylinopeutta. Äkkiä kypärän visiiriin törmäsi pikkulintu. Mies näki sivupeilistä kuinka lintu jäi lojumaan tienposkeen. Omatunto ylinopeudesta kolkuttaen hän käänsi pyörän ja laittoi tajuttoman, mutta elävän, peipposeksi osoittautuneen linnun ajopukunsa sisälle. Kotona mies pani peipposen toipumaan kanarialinnun häkkiin, kiikutti sinne vielä pienen palan leipää ja raikasta vettä. Häkki sattui olemaan sopivasti tyhjillään koska kanarialintu oli kuollut edellisviikolla. Aamuyöstä peipponen heräsi, ravisteli höyhenpukuaan ja katseli ympärilleen. Se näki veden ja leivän sekä kalterit ympärillä. Peippo painoi päänsä kaltereita vasten ja mumisi itsekseen: "Voi itku, minä taisin tappaa sen motoristin..."

ohjvg:
Ensi kesää odotellessa... 

Kesäiset drinksut joka lähtöön!


"Tequila Sunrise"
1 litra Tequilaa
Juo tequila. Pistä silmät kiinni. Herää aamunkoitteessa.

"Suomalainen Champagne"
Kolmen vartin Finlandia
Poretabletti
Murskaa poretabletti pulloon. Voilà!

"Napolilainen"
6 cl pontikkaa
1 raviolityyny (pastaa)
Tarjoile snapsilasissa. Toimii alkuruokana, mutta annoskokoa suurennettaessa saat jo aikaan koko illallisen. Nami!

"Merilohen silmä"
lasi vodkaa
1 mustikka
Sekoita ainekset. Tarkista maku.

"Metsästäjän snapsi"
1 litra pontikkaa
Sammalta
Jäniksen papanoita
Sekoita ja suodata papanat pois. Loistava aloituspaukku hirvijahdille!

"Kaffemplörö" (turkulainen alkuperäisresepti)
1 sokeripala
Kahvia
Koskenkorvaa
Pudota sokeripala kuppiin. Kaada kahvia kunnes, sokeripala katoaa näkyvistä.
Kaada viinaa, kunnes sokeripala näkyy taas. Rentoudu ja nauti.

"Kaffe med dopp" (paraislainen resepti)
1 kolikko
Kahvia
Pontikkaa
Aseta kolikko kuppiin, kaada kahvia kolikon reunaan asti ja täytä kuppi ponulla.

"Ruissalo Sunburn"
Koskenkorvaa
1 siivu HK:n sinistä paistettuna
Kaada lasiin Koskenkorvaa ja aseta kaunis makkarasiivu lasin reunalle koristeeksi.

"Ruusuviini"
Piikikäs ruusu
Pontikkaa
Haistele ruusua ja juo lasillinen viinaa murheeseen, koska sinulla ei ole ketään, kenelle voisit antaa tämän kauniin kukkasen.

"Serlaa sen olla pitää"
6 cl vodkaa
1 snapsilasi
1 pala vessapaperia
Täytä snapsilasi viinalla. Ota pala wc-paperia, taita se kauniisti ja aseta lasiin.
Kaada sisältö suuhun, niele neste ja ime paperi kuivaksi.
Sylkäise paperi lasiin n. 40 cm:n päästä. Yksinkertaista ja hyvää!

Kotimaanmatkailudrinkki:

"Tamperelainen ruokaryyppy"
1 postikortti Tampereelta
6 cl pontikkaa
Kaada viina snapsilasiin tai vastaavaan. Juo. Katsele postikortin maisemia.

Ja tuttu hedelmäinen:
Ämpärilliseen pirtua sekoitetaan yksi rusina tai vastaava, jos maku on mielestäsi liian hedelmäinen, voi rusinan jättää pois.

ohjvg:
Matti Nykäsellä on hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät on että Matti
on jattänyt viinakset,ja huonot kun ei muista minne.


Kaksi kaveria istui juttelemassa. Toinen kysyi: Mitä jos kävisin
naimassa tuota sun vaimoasi, niin oltaisiinko me sitten
sukulaisia? Toinen vastasi:  Ei, me oltasiin sujut.


Milloin tietää olleensa kauan naimisissa.
Kun vaimossa ei ole muuta kiinteää kuin kulut
ja miehessä ei muuta jäykkää kuin asenne.

Mies luki lehteä. Vaimo käveli ohi mustissa
sexyissäalusvaatteissa. Mies katsoi ja kysyi: Onko meillä
suruaika? Siihen vaimo vastasi: Joo, meillä on kuollut mulkku
talossa.


Mies seisoi alasti peilin edessä ja kehui vaimolle ylpeällä
äänellä että: Tässä sitä on sata kiloa dynamiittia.
Vaimo vastasi siihen: Eikö se ole vaarallista kun sytytyslanka
on noin lyhyt ?


Mies naiselle hääyönä: Kutsun Sinua Eevaksi, sillä olet
ensimmäiseni. Vaimo vastasi: Kutsun Sinua Peugeotiksi, 
sillä olet minulle 206:s.


Taikatemppu Savolaisittain: "Tehhääänkö taekatemppu?  Männään
miun kämpille, naiaan ja aamul kumie herrään, ni sie ootkinna hävinnä.


Kaksi Lappalaista oli Thaimaassa. Opas sanoi että:  50%:lla
väestöstä on täällä tuberkuloosi ja 50%:lla on AIDS.
Toinen Lapinmies kysyy: Mithäse sanoih?
Toinen vastasi: Naihjaan niithä jotka rykhii.

Navigation

Up one level

Next page

Previous page