Kerro vitsi

<< < (1097/1230) > >>

tapsa:
kaveri toiselle: Kylläpä sinulla on pimeä kämppä.
Toinen vastaa:pimeänäpä sen ostinkin.

Lentokärpänen:
Kur Moo Tus

Uusvanhan perushärmäläisen itsepuolustuslajin avulla turvaat henkilökohtaisen koskemattomuutesi ja pidät paikkasi nakkikioskin jonossa.

Monet nykyajan ihmiset ovat valitettavalla tavalla harhautuneet kokeilemaan epämääräisiä itämaisia itsepuolustuslajeja, joiden tarkoitus on lähinnä kerätä opettajilleen mahdollisimman suuret tulot ilman että ihmisen henkilökohtainen turvallisuus juurikaan paranee.

Toisin on laita vuosituhantiset perinteet omaavassa suomalaiskansallisessa itsepuolustuslajissa, Kur Moo Tuksessa. Tätä lajia on moni suomalainen tietämättään käyttänyt hätätilanteessa pelkistetyssä muodossa, kun vaaran uhatessa järki jättää ja vaistot ottavat vallan. Tutkijat epäilevätkin lajin kehittyneen osaksi suomalaisten geeniperimää ja kollektiivitietoisuutta, niin että jokainen suomalainen periaatteessa osaa lajin yksinkertaisimmat alkeet synnynnäisesti. Sama koskee myös sen läheistä sukulaislajia, VIT TUI LET SÄÄ:tä.

Kur Moo Tus on jo lähestulkoon tuntemattomaksi käynyttä muinaisvarhais- alkukantasuomea, ja tarkoittaa nykykielellä vapaasti tulkattuna Räkänokkain ojennukseen pistämistä. Lajin nimessä käykin oivallisella tavalla ilmi sen syvällinen filosofia, jonka peruspilarit on kuvattu seitsemässä lajin kultaisessa säännössä:

1. Anna aina vastustajan lyödä toisena.
2. Jokainen ihminen, jolla on vastenmielinen naamataulu, suunnittelee hyökkäystä. Sovella tällöin sääntöä yksi.
3. Toimi ensin, ajattele sitten.
4. Humalassa jokainen meistä voi päihittää kenet tahansa.Kannattaa ainakin yrittää.
5. Suuret sanat halkaisee suun, älä siis turhaan hukkaa aikaa sovintoyrityksiin.
6. Pakoon lähteminen ei ole kiellettyä, mutta helvetinmoinen häpeä. Älä siis pakene.
7. Mitä enemmän nostat penkistä, sitä röyhkeämmin voit etuilla jonoissa.

Liity nyt sinäkin yhä kasvavaan Kur Moo Tuksen harrastajien joukkoon ja löydä sisältäsi se mitään pelkäämätön öykkäri, jollainen jokainen meistä pohjimmiltaan on. Unohda siis kaukoidän tekosyvälliset käsienhuitomishömpötykset, ja paranna itseluottamustasi perisuomalaiseen tyyliin.

oh2dw:
Uusi kilpi WC:n oveen: TOUR DE s**t

reemu:
Juuri aikuisuuden kynnyksellä oleva lukiolaispoika, Mikko Kuopiosta, 18v. tuli kerran koulusta kotiin ja kertoi vanhemmilleen: Meille opetettiin tänään koulussa terveysoppia ja minä olen nyt rakastellut ensimmäisen kerran!

Mikon äiti oli kovasti kauhistunut poikansa tunnustuksesta, mutta isä taputti poikaansa ylpeänä olalle. Oli jopa niin ylpeä, että lupasi ostaa pojalleen tämän kauan himoitseman maastopyörän. Mikko lähti isänsä kanssa kauppaan valitsemaan hienoa pyörää ja sopiva, kovin kallis fillari löytyikin.

Seuraavana aamuna sitä pyöräänsä Mikko taluttelikin kopeana koulutiellänsä, kun mukaansa liittyi naapurin Sirpa. Sirpa sitten Mikolta kysymään, että "Mikset aja uudella pyörälläsi"?

Mikko vastasi: "Kun ei oikein tahdo persereikä kestää vielä ajelua."

tom_joke:
Ajankohtainen:

Blondi oli isänsä luona kylässä. Siellä olo aikana tuli hirveä lumimyrsky ja blondia rupes pelottamaan, et hän ei uskalla lähteä ajamaan autolla kotiin. Hän pelkäsi eksyvänsä ja juuttuvansa autolla lumeen. Isä neuvoi häntä; aja aura-auton perässä niin et eksy. Blondi päätti noudattaa neuvoa ja lähti ajelemaan kotia kohti. Hetken ajettuaan hän löysi ensimmäisen aura-auton ja lähti seuraamaan sitä. Blondi ajeli auran perässä kilometri toisensa perään. Aura-auton kuljettaja rupesi ihmettelemään perässä seuraavaa autoa. Hän pysähtyi ja meni blondin juttusille. Onko joku hätänä kun seuraat minua? Ei, ei ole mitään hätää, blondi vastasi. Kuski meni takaisin omaan autoonsa ja lähti jatkamaan matkaa. Blondi jatkoi taas seuraamista. Kilometrejä tuli mittariin ja taas auran kuljettaja pysähtyi ja meni blondin juttusille. Miksi seuraat minua? kuski kysyi. Blondi kertoi mitä isä oli neuvonut. Kuski nyökkäsi ja sanoi; selvä, on nyt saatiin Prisman parkkipaikka auratuksi seuraavaksi mennään Citymarkettiin...

Navigation

Up one level

Next page

Previous page