Geenimuunneltu maissi aiheuttanee syöpää

(1/3) > >>

jjjarvi:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/09/1619730/tutkimus-geenimuunnellun-maissin-ja-syovan-valilla-yhteys

Lainaus:

"Ranskan hallitus on määrännyt lisätutkimuksen geenimuunnellun maissin terveysvaaroista.

Normandiassa sijaitsevan Caenin yliopiston tutkimus osoittaa selvän yhteyden syövän ja geenimuunnellun maissin välillä. Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen tuloksen on julkaissut amerikkalanen Food and Chemical Toxicology -lehti.

Yli kolme miljoonaa euroa maksanut tutkimus tehtiin 200 hiirellä, ja kahden vuoden tulos oli tutkimusta johtaneen molekyylibiologian professorin mukaan vavahduttava. Se osoittaa selvemmin kuin hän olisi odottanut, että geenimuunnellun maissin väitetty vaarattomuus ei pidä paikkansa.

Maissin valmistajan Monsanton oma, vain yhdeksän kuukautta kestänyt tutkimus, ei aiheuttanut mitään ongelmia hiirille.

Yliopiston mukaan terveysongelmat alkoivatkin myöhemmin. Geenimuunneltua maissia syöneistä naarashiiristä ryhmästä riippuen 50-80 prosenttia sairastui syöpään. Uroshiiret kärsivät maksa-, munuais- ja ihosairauksista. Normaalia maissia syöneistä vain 30 prosenttia sairastui elämänkaaren lopussa.

Tutkimuksen rahoittajien joukossa oli myös suuria markettiketjuja, joille aiemmat elintarvikeskandaalit ovat tulleet kalliiksi.

Tutkimuksen tulos on aiheuttanut uutispommin Ranskassa. Tuore Nouvel Observateur -asiaviikkolehti otsikoi kannessa: "Kyllä, geenimuunnellut elintarvikkeet ovat myrkkyä!" Ranskan hallitus on pyytänyt jatkotutkimusta, joka voi johtaa vaatimukseen geenimuunnellun maissin kieltämisestä EU:n alueella."

Että näin.  Jenkit on vetäneet soppatorvista alas geenimuunneltua ruokaa jo iät ajat ja ovat olleet puolestapuhujina  siitä kuinka vaaratonta geenimuunneltu ruoka on ja miten valtavia etuja sillä on normaaliin ruokaan verrattuna.
Ja tätä oppia on levitetty innolla Eurooppaankin.  Saas nähdä miten nyt käy kun tuollainen luotettavanoloinen tutkimustulos on julkaistu.  Tuskinpa tätä enää villaisella painetaan..

Lisää kannanottoa ja tietoa löytyy täältä:

http://koti.japo.fi/~retyyni/GMO.html

Jukka

mmniemi:
Mitä sitten? Kuollaan me kaikki kuitenkin...

irakviper:
hiiret.fi: "Yleensä hiiri elää n. 1 -1,5 vuotta, joskus jopa 2 vuotta."

Eli suht hyvää myrkkyä ovat hiirille syöttäneet kahden vuoden ajan, kun eivät saaneet kaikkia hengiltä


Quote

Jenkit on vetäneet soppatorvista alas geenimuunneltua ruokaa jo iät ajat ja ovat olleet puolestapuhujina  siitä kuinka vaaratonta geenimuunneltu ruoka on ja miten valtavia etuja sillä on normaaliin ruokaan verrattuna.

Joo, jenkeillä on elinajanodote niinkin huono kuin suomalaisilla, eli vetelevät kutjusta alas perunan veroista myrkkyä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Elinajanodote


jjjarvi:
Quote

hiiret.fi: "Yleensä hiiri elää n. 1 -1,5 vuotta, joskus jopa 2 vuotta."

Eli suht hyvää myrkkyä ovat hiirille syöttäneet kahden vuoden ajan, kun eivät saaneet kaikkia hengiltä


Joo, jenkeillä on elinajanodote niinkin huono kuin suomalaisilla, eli vetelevät kutjusta alas perunan veroista myrkkyä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Elinajanodote

Kumpikohan mahtaa olla vaarallisempaa nokittavaa, peruna vaiko geenimuunneltu maissi?? Hällä väliä eihän ne ranskalaiset tutkijat mitään tiedä totta kai täällä suomessa on viisaampaa porukkaa jotka tietävät mikä on vaarallista ja mikä ei. 

Tuskinpa ranskalaiset ovat niin idiootteja kun ovat saaneet rahaakin tuohon tutkimukseen.Eli jos hiiri on kuollut vanhuuteen tai syöpään lienevät osaavat erottaa kumpaan mikkihiiri on heittänyt veivinsä.

Tässäkin asiassa kunhan aika menee eteenpäin niin historiankirjat tulevat kirjoittamaan totuuden.  Ellei sitten 21.12.2012 tärähdä.

Jukka

Quote


OH-LGA:
Suhtaudun itse jossain määrin varauksella geenimanipulointiin. Riippuu tietysti mitä ja miten ja miksi.

Aihetta sivuten mieleeni tuli pari tv ohjelmaa. Toinen tuli Suomessa, ja oli A-Talk:issa missä Dosentti Jussi TAmmisola toi hyvin esiin miksi taas luomukaan ei ole vastaus joka asiaan. Toisen ohjelman näin jenkkilässä. En muista nimeä, mutta siinä esiteltiin amerikkalaista lihan- ja kasvinjalostusta ja yleensäkin ruokateollisuuden nykytilaa ja suuntaa. Aiheena oli mm. geenimanipuloitu maissi jota sitten käytetään aivan kaikkialla tärkkelyksenä mm. mitä emme edes osaa ajatella. Ohjelmassa oli esitetty lista päivittäisiä meille suomalaisillekin tuttuja tuotteita jotka perustuvat jossain määrin geenimanipuloituun maissiin.

Mitä tulee laitoshiiriin, niin mulle on joskus joku viisas sanonut, että monet tämmöiset havaitut ongelmat (syövät jne) ovat yhtälailla ongelma vankeudessa eläneille eläimille kuin nykyään suuremmissa määrin ikääntyvälle ihmisväestölle. Vankeudessa eläimet kykenevät ravinnon ja hyvän hoidon ansiosta elämään paljon odotettua elinikäänsä pidemmälle ja ihmisillä on myös elinajan odote ollut noususuuntainen jo pitkään. Sekä koe-eläimillä ja ihmisillä vastaan tulee fyysisen vanhenemisen ongelmat. Keho ei kuitenkaan täysin kestä tällaista venymistä, joten osa kehomme osista sanoo sopimuksen irti aikaisemmin kuin muu keho olisi valmis. Ikuista elämää kun ei ole luvassa. Eli mitä vanhemmaksi keho elää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä virheet solujen uudelleenmuodostumisessa kasvavat, sitä huonommin keho kykenee korjaamaan virheitään ja mokiaan ja lopputuloksena nämä kaikki johtavat kehon hajoamiseen. Jos ihmisten oletettu elinikä olisi edelleen joku 20 vuotta niinkuin muutama tuhat vuotta sitten, niin tuskin puhuisimmekaan monista syövistä ja sairauksista kun ne eivät ehtisi väistämättä kehittyä tämän rappeutumisen seurauksena.

Näin olen ymmärtänyt. Joku viisas lääkäri tai vastaava valaiskoot meitä taviksia lisää.

Navigation

Up one level

Next page