Keskustelua liikenteestä

<< < (561/3019) > >>

tornadof36:
Quote

Eikös kyseinen kansanedustaja ole vielä siviiliammatiltaan poliisi.


No mutta...

Eikös hän ole sitten parempi poliisi kuin muut poliisit, kun on kerran oikein kansanedustaja. Siis jos näin todella on...

Ei kyllä tuokaan asia oikein mene minun oikeustajuni puitteisiin  .

-Jukka

hynkel:
Quote

Mikseiköhän esimerkiksi liikennepoliisi tai liikenneministeriö suosittele autoilijoita toimimaan noin,
vaikkei sitä laissa olekaan säädetty?

Tieliikennelaki:

Suuntavalojen hätävilkkukytkentää, jolloin kaikki suuntavalot vilkkuvat samanaikaisesti tai vuorotellen edessä ja takana, saa käyttää vain, jos ajoneuvo on onnettomuuden, vaurion tai muun pakottavan syyn johdosta jouduttu pysäyttämään sellaiseen paikkaan, jossa se voi aiheuttaa erityistä vaaraa muulle liikenteelle.

Tuollaisessa ruuhkassa sen perimmäisen ajoneuvon, jonka mielestäsi pitäisi käyttää suuntavalojen hätävilkkukytkentää, tulisi olla pysähtynyt kokonaan. Oleellisempaa niiden onnettomuuksien estämiseksi olisi kuitenkin se, että hiljentävät ajoneuvot laittaisivat ne päälle. Tämän lisäksi on aika kaukaa haettua, että normaaliin ruuhkaan pysähtynyt auto aiheuttaisi erityistä vaaraa muulle liikenteelle.

Liikennepolisiisi ja -ministeriö haluavat ilmeisesti toimia lain mukaan.

juice:
Quote

Joonalta haluan kysyä, mitä olisit itse tehnyt tossa "kohu" tilanteessa. En millään usko, että haluat alkaa jarrulle menemään kun olet sen 25m yhdistelmän saanut juuri kiihdytettyä melkeen tavote nopeuteen. Eikö tollasessa aiheudu iso soppa jos kiihdytys kaistan päässä lyö jarrut kiinni. Vai miten?


Vaikken olekaan Joona... mutta jumalauta se nyt on ihan sama pitääkö sitä 60 tonnin yhdistelmää hidastaa vai ei, mutta ketään ei kiilata! Vaikka siinä meneekin ikä ja terveys ennen kuin saa taas kelattua vauhtia. Kyllä sieki oot melkonen ammattilainen... Jos ei tilaa ole eikä sitä kukaan tarjoa niin vaihtoehdot käy vähiin. Itse painaisin jarrua. Vaan kyllä ihmiset antaa todella hyvin tietä Suomessa. Tulee oikein hyvä fiilis melkeen aina kun rampista tulen, kun ihmiset väistää todella komeasti ja rahtari kiittää. Tietenkin poikkeuksia riittää. Pöljimmät tulee perässä samassa rampista ja vetävät sitten siitä kahden kaistan yli vasemmalle ja tukkivat niiden ihmisten tien jotka ovat rekalle antaneet tietä. Niille tarjoaisin keskaria, mutta en kehtaa kun firman nimi lukee rekan kyljessä ja keulassa.

Aaltonen:
Juhalle: Jumalauta, ketään EI kiilattu. Kaveri ajoi auton puolentoista mitan päässä musta yrittäen estää mun liittymisen Kehä 2:selle kiihdyttämällä omaa vauhtiaan. Onko toi nyt mun vika koko juttu kun tilaa anon kaistan verran ja kaveri tekee kaikkensa etten voi yhteispelin liittyä ja morjestaa keskarin kera. Jumalauta, oikeesti missä on se yhteispeli josta täällä niin hehkutetaan, joustaa ei voi jos MINÄ saan lain mukaan mennä. Oikeesti.

Joona:
Quote

Kaveri ajoi auton puolentoista mitan päässä musta yrittäen estää mun liittymisen Kehä 2:selle kiihdyttämällä omaa vauhtiaan. Onko toi nyt mun vika koko juttu kun tilaa anon kaistan verran ja kaveri tekee kaikkensa etten voi yhteispelin liittyä ja morjestaa keskarin kera. Jumalauta, oikeesti missä on se yhteispeli josta täällä niin hehkutetaan, joustaa ei voi jos MINÄ saan lain mukaan mennä.

Eilen se oli vielä 1-2s, nyt puolitoista auton mittaa. Jos vauhtia oli se 80km/h kuten muistelen, niin 1-2s on n. 22 - 44 metriä. Eli siis aika pitkä matka. Itseasiassa siihen rakoon mahtuisi täyspitkä moduuliyhdistelmä, mutta sinun bussisi ei? Mutta...Onko tämä puolitoista auton mittaa henkilöauton (n. 7,5m) vai bussin (n. 18m) mukaan mitattu? Jännä miten noi arviot vaihtelee noinkin pahasti. Ja varmasti idea oli ettet pääse eteen. Niinhän me kaikki ajattelemme, että kunhan kukaan ei tule eteen ja tehdään kaikki sen eteen. Huoh.

Mutta itse asiaan.. Mikä tässä nyt oli se ongelma? Se, ettei sinulle tehty tilaa tai joustettu? Miksi asiasta pitää ottaa stressiä ja sitä pitää puida päiväkaupalla?

Navigation

Up one level

Next page

Previous page