Keskustelua liikenteestä

<< < (1329/3033) > >>

hynkel:
Quote

Noh, joka tapauksessa olet mitä suurimmalta osaltasi vaikuttanut heidän omaisensa kuolemaan - tahdoitpa tai et. Sen tiedon kanssa eläminen ei varmasti ole helppoa. Tiedän kokemuksesta, sillä olen "tappanut" kymmeniä, ellen satoja, ihmisiä urani aikana. Ensimmäinen jää mieleen, mutta keskustelu omaisten kanssa helpottaa omaa pahaa oloa - jos siihen itse vaan on valmis ja riittävän kypsä henkisesti.


Jaa... sillä oletuksella ilmeisesti, että tiedossa olisi ollut vielä pitkä elämä muuten ilman tuota kolaria? Suurin osa 90-vuotiaista on kupsahtamassa tilastollisesti aika pian kuitenkin. Tottakai vaikea vammautuminen saattaa nopeuttaa kuoleman saapumista, tai sitten ei. Nyt mummo on hoitolaitoksessa eikä kotonaan, kun ensimmäisen kerran rupeaa sydän reistailemaan. Yritän vaan sanoa, ettei tässä nyt hirveän tarkkoja johtopäätöksiä ole mielestäni mahdollista vetää. Enpä ole ajatellutkaan koko asiaa oikein sen kolarin välillä, enkä taas tuon kirjeen saamisen jälkeen, paitsi nyt tässä tänään. Eipä ole eläminen muuttunut tuosta millään lailla sen vaikeemmaksi, asia voisi olla toinen, jos siellä olisi ollut joku nuorempi ihminen.

Mulla on yksi naispuolinen kaveri, jolla on ollu kortti pari-kolme vuotta. Ajoi viime jouluaattona rusakon tai jäniksen yli (olin kyydissä) ja lamaantui siitä aika täydellisesti ja asia näytti painavan mieltä aika reilusti vielä myöhemmikin sinä päivänä. Itse jyrään useita rusakkoja tai muita alle miehen kokoisia otuksia viikottain, välillä alle osuu myös kotieläimiä. En tunne hirveää empatiaa joka ikinen kerta enkä ikinä jää katsomaan, kenen koira tai kissa sinne alle mahdollisesti jäi, olenko mielisairas?

hynkel:
Quote

Asiaa Antilta. Ns. ammattiautoilijoilla tuntuu olevan (täälläkin) sellainen asenne, etteivät normaalit liikennesäännöt heitä koske. Vaikka viettää työpäivänsä auton ratissa, yllättävät tilanteet tulevat heillekin aina yllättäen. Pahimmassa tapauksessa hintana on jonkun kuolema tai vammautuminen. Parin vuoden ammattiautoilukokemus (tai 23 v ikä) ei tee kenestäkään kokenutta kuskia.

Tosin on takseista sen verran hyötyäkin, että jos näen (joskus edes) taksin ajavan Tuusulanväylällä nopeusrajoitusten mukaisesti, osaan itsekin varoa nopeusratsiaa. Sen verran hyvin tieto kulkee takseissa.


Herääs todellisuuteen. Suurimmalla osalla suomalaisista autoilijoista on sellainen asenne. Suurin osa rikkoo liikennesääntöjä säännöllisesti tahallaan, ehdottomasti tyypillisin on ylinopeus, seuraavana tulee ainakin pääkaupunkiseudulla mieleen nämä, jotka tunkevat liittymästä tielle eivätkä noudata väistämisvelvollisuuttaan.

Sitten kun sitä järkeä käyttää (vielä vähän enemmän), niin voi pohtia niitä seuraamuksia, joita voi syntyä, jos sitä lakia noudatetaan. Tuolla on talvisin sellaisia tapporajoituksia (50 tai 60 km/h) isojen huonosti hoidettujen mäkien alla, ettei niitä noudattamalla voi päästä niitä mäkiä ylös, vaikka ajoneuvo täyttää viranomaisen vaatimukset. Onko parempi painaa vähän lisää kaasua ja päästä mäki ylös, vai jäädä 2-kaistasella tiellä siihen mäkeen jumiin ja kerätä perään vielä 20 muuta raskasta yhdistelmää? Eikö siinä ole aivan helvetillinen riski aiheuttaa paljon pahempia onnettomuuksia?

Paska homma, että lakia täytyy rikkoa, mutta ei sinullakaan ole rakennuskaaren 7 luvun 1 §:n mukaista humalistoa.

matskupu:
Quote

olenko mielisairas?

Et, lähinnä välinpitämätön.

arttula:
Quote

En tunne hirveää empatiaa joka ikinen kerta enkä ikinä jää katsomaan, kenen koira tai kissa sinne alle mahdollisesti jäi, olenko mielisairas?


Niinpä... Minä tunnen aina suurta surua, jos rusakko tai muu eläin kuolee autoni alle. En edelleenkään ole unohtanut hetkeä, jolloin moottoripyöräni tönäisi jänistä. Selvisi todennäköisesti ilman suurempia vammoja tuosta, mutta silti... Ihmisten perään en ole koskaan miettinyt sitten alkuvuosien jälkeen.

hynkel:
Quote

Et, lähinnä välinpitämätön.


Eli pitäiskö mun suunnilleen joka helv**** yö pysähtyä, käydä kantamassa se ruho pois sieltä jostain puolen kilometrin päästä takaa, pitää hiljainen hetki ja haudata se maan poveen. Tuohon poveen, joka on meitä kaikkia vuorollaan imettänyt, poveen jolla on liivejä jokaiselle koolle, ja joka kivasti hölskyy kun nainen juoksee, poveen josta lapsi juo maitoa ja jonka nännipihalla aikuinen mies leikkii mielellään...lääkkeet...mitä?
edit: ja menettää yöunet kun suren sitä, jonka seurauksena menen sitten väsyneenä töihin, nukahdan rattiin ja ajaudun vastaantulevien kaistalle?

Kyllä mun nyt vaan valitettavasti täytyy keskittyä ensisijaisesti siihen työntekoon.

Mahtaa olla aivan saatanan raskasta elämä, jos joka helkkarin eläimestä ottais stressiä. Niitä tulee kuitenkin sadoittain vuodessa. Vielä ku roskakuskitkin suris luontoa aina, kun joku on heittäny hyvää tavaraa roskiin... oi voi.

Navigation

Up one level

Next page

Previous page