Aikaeroväsymyksestä eroon

(1/2) > >>

Karvinen:
Joitakin vuosia sitten näin televisiodokumentin aikaeroväsymyksestä. Se johtuu siitä, että sisäinen ruokakello menee sekaisin. Suolisto on niin iso elin, että se vaikuttaa kaikkeen.

Aikaeroväsymystä ei tule, jos ruoansulatus huijataan määränpään vuorokausirytmiin. Ratkaisu on paasto. Vähintään 16 tuntia ennen perille saapumista lopetetaan syöminen kokonaan. Alkoholia ei käytetä lainkaan. Janoon juodaan pelkää vettä. Perillä aletaan heti noudattamaan paikallista vuorokausirytmiä ja ateria-aikoja.

Olen paastonnut parillakymmenellä länteen ja itään suuntautuvalla mannertenvälisellä lennolla ja päässyt perillä kokonaan eroon aikaeroväsymyksestä. Sitä ei tule.

Pitkällä lennolla paastoaminen vaatii hieman itsekuria, kun vieressä istuvat kanssamatkustajat syöpöttelevät ja juopottelevat. Bonuksena pääsee heittämään läppää lentoemäntien kanssa, kun he utelevat, miksi mikään ei kelpaa. Olen kertonut, että uskontoni kieltää lennolla syömisen. Se on herättänyt kiinnostusta. Lisäbonus on, että ei tarvitse rampata vessassa. En tiedä, onko tällainen paastoaminen terveellistä, mutta se sopii minulle.

Onko kenelläkään vastaavia tai muita kokemuksia kamppailusta aikaeroväsymystä vastaan?

Lari Nylund:
Ei ole tullut Esan vaihtoehtoa kokeiltua, mutta omille reissuille lahtiessa valmistautuminen aikaeroon alkaa muutama paiva ennen matkaa. Heraamista aikaistaa itaan pain lahtiessa niin, etta heraaminen tapahtuu kohdemaan paikallisen ajan mukaan... Tasta on ollut apua. Kaikkein eniten auttaa se, etta lahtee paikalliseen rytmiin heti kiinni. Ensimmaisella kerralla Singaporessa (2003) tein kaikki mahdolliset virheet ja niinpa herasin kellon nayttaessa puoli seitsemaa... Hotellihuoneen ikkunasta katsoessa mietin ensin, etta tamahan meni hyvin. Sen jalkeen aloin kuitenkin miettia, etta miksi ihmeessa liikenne virtaa kovempana kaupungista pois kuin sinne pain... Selvisihan se, kun tajusin kellon olevan 18:30 ja unta takana lahes 20 tuntia...

Jossain luin myos lentoemantien elamasta tarinan. Herattyaan emo oli soittanut hotellin respaan ja kysynyt mihin aikaan aamiainen tarjoillaan. Vastauksen saatuaan han oli ollut tyytyvainen ja sulkenut linjan. Seuraavana tuli mieleen kysya, etta paljonkohan kello on eli eikun uusi soitto respaan... Taman jalkeen mieleen oli vierahtanyt viela yksi kysymys eli puhelin kateen ja respan numero valintaan. Puheluun oli vastattu suoraan ennen kysymista: "...and this is New York city". 

Karvinen:
Quote

"...and this is New York city".

Hahaa. Tuossa mainitsemassani dokumentissa käytettiin koekaniineina formulakuskeja. He ovat tottuneet olemaan pitkiä aikoja selvin päin. Toinen paastosi ja toinen harrasti keskiyön syöpöttelyä. Perillä paastonnut kuski oli freesi ja virkeä. Toinen oli räjähtäneen näköinen.

dera:
Tässä omat selviytymisvinkit. En suosittele näiden noudattamista. Tämä on aika täysi vastakohta Esan vinkeille.

Lennän Lontoon ja New Yorkin väliä keskimäärin kerran kuussa, joten otetaan se esimerkkireitiksi. Istutaan vielä turistissa, jotta kärsimys on mahdollisimman suuri.

Länteen päin mennessä menen lentokentälle hyvissä ajoin, normaalisti 4-5 tuntia ennen koneen lähtöä. Aloitan syömällä jotain, ja perään sitten 4-5 olutta, pari Gin Tonicia, ja ehkä pullollinen viiniä/samppanjaa. Koneeseen noustaan siis kohtuu rivakassa laitamyötäisessä. Olen oppinut BA:n tarjoilurytmin ulkoa, ensimmäisestä juomakärrystä tilataan olut, punaviini ja valkoviini. Punaviini tulee jostain syystä aina jääkylmänä, joten se pannaan istuintaskuun talteen. Olut ja valkoviini kiskaistaan huppariin. Hetken päästä vuorossa on ruokatarjoilu, jossa ruoan kaveriksi tilataan toinen punaviini. Nyt pöydässä on siis ideaalitilanteessa 2 täyttä punkkupulloa, ja yksi tyhjä oluttölkki ja tyhjä valkoviinipullo. Hetken päästä, mid-meal, tulee vielä uusi viinikierros, josta otetaan punaviini ja pyydetään yksi olut "kunhan on hetki aikaa". Yleensä tämä tarkoittaa juuri kun ruoka on syöty. Ruoan aikana juodaan punaviiniä. Nyt edessä on siis tyhjä ruokatarjotin, yksi täysi olut, ja 2 täyttä punaviiniä, jotka juodaan haluamassa järjestyksessä, kuitenkin niin että kaikki pitää olla tyhjiä viim. 3h noususta.
Halutessasi tässä välissä voi röyhkeästi flirttailla  lentoemoille hetken verran, mutta ideaalitilanne on, että n. 4h kohdalla on perse penkissä, tarjotin tyhjä, ja humalatila sellainen, että sammuminen on yksinkertaisesti fyysinen välttämättömyys.
Nukutaan siis 3 tuntia. Herätään sietämättömään laskuhumalaan juuri ennen laskua. Sitten immigrationin läpi ja taksiin, ja vielä kevyt big mac fueled iltapala, sitten unta kuulaan. Yleensä pää on tyynyssä siis New Yorkissa puolen yön kieppeillä, eli vähän kuin olisi ollut pitkän illan viihteellä kotiaikavyöhykkeellä.

Seuraavana "aamuna" ei tule sitä ongelmaa, että heräisi väkisin aamuviideltä, vaan uni maistuu kyllä sinne puolille päivin. On siis nukuttu hyvin, ja ainoa kiusa on tuo vietävä kanuuna. Mutta se ei ole mitään verrattuna kunnon jetlagiin.

Paluulento on huomattavasti haastavampi tapaus. Se on aina aivan liian lyhyt, kuutisen tuntia. Eli tässäkin salaisuus on taas huolellinen etukäteisvalmistelu. Hyökätään siis taas kentälle hyvissä ajoin, ja aletaan kittaamaan, mieluusti taas kaksin käsin. No, paluulennolle on turha antaa mitään vinkkejä, aivan sama mitä siellä tekee, niin kärsimystä se on kuitenkin.

Näin oikeana "vinkkinä", lennän itse aina tuon paluun JFK-LHR-MAN, ja varaan LHR-MAN päivän vikalle lennolle (21:40, BA1410). Tällöin mulla jää n. 10-12hr aikaa Heathrow'lla, jonka käytän pätkittäiseen torkkumiseen loungessa, syömiseen ja yleiseen nollailuun. Jos menisin suorilta kotiin/töihin, niin mulla menee yleensä 2-3 päivää toipumiseen. Tuon Heathrow-päivän jälkeen olen seuraavana aamuna ihan täydessä työkunnossa.

lliuhto:
Sen verran vähän on tullut matkustettua, että varsinaista selvitymisstrategiaa ei ole vielä kehittynyt. Suurin osa pitkistä siirtymistäni on suuntautunut pohjois-amerikan länsirannikolle, joten aikaeroa on se karkeastiheitettynä 10 tuntia - eli ihan riittävästi. Yleensä reissut ovat olleen noin viiden-kuuden päivän mittaisia, eli aika hyvä tottuminen paikallisaikaan on ehtinyt tapahtua - kunnes on ollut aika tehdä siirros toiseen suuntaan.

Länteenmatkustaessa harvemmin on ollut varsinaista ongelmaa - mitä nyt parina ekana aamuna on herännyt ennen kelloa ja joskus iltapäivällä/alkuillasta on ollut parin tunnin vaikea hetki. Mutta paluu kotisuomeen on ollut minulle se jännityksen paikka. Lähes aina on mennyt suuremmitta ongelmitta, mutta kertaalleen sain aikaiseksi kahden viikon jakson ettei työnteosta tahtonut tulla mitään, nukutti ihan mihin aikaan sattui ja oli muutenkin rytmi totaalisen sekaisin. Saa olla kohtuullisen paha vihamies että sitä fiilistä toivoisin. En ole keksinyt mitään mikä olisi juuri tuolla kerralla aiheuttanut noin pahan paluusekoamisen, mutta ensimmäinen paluunjälkeinen viikko meni ihan usvassa, ja toinenkin tosiaan vielä puolivaloilla.

Navigation

Up one level

Next page