Suurta kehitystä VATSIMin saralla Suomessa!

(1/6) > >>

lellulillu:
Terve!

Esittelen itseni ensin, koska ekaa kertaa tänne postaan: Olen arvoltani S2 lennonjohtaja Suomessa VATSIMissa. Lentänyt olen VATSIMissa Helmikuusta 2013 lähtien. Lennonjohtahommaan ilmottauduin samana keväänä ja sain vihdoin S2 statuksen kaksi ja puoli viikkoa sitten. Aikomuksena on jatkaa koulutusta heti kun mahdollista.

Sitten postaukseni todelliseen aiheeseen:

Olen aina tykännyt tilastoista, ja siksipä istuskellessani toimettomana Helsingin tornissa päätin kerätä hieman tilastoja Suomen liikenne- ja lennonjohtotilanteesta VATSIMissa. Kaiken datan sain VATSIM Germanylta, kiitokseni heille. Saamani tulokset vaikuttivat lupaavilta Suomen kannalta:

Ensimmäinen kuvaaja on vuosittainen vertailu ATC:n tarjonnan ja liikenteen välillä. Kuvaaja sisältää jokaisen kokonaisen vuoden vuodesta 2010 alkaen, eli 2010-2012. Huomaa, että liikenteen määrän lukemat on otettu pelkästään Helsinkiin kohdistuvasta liikenteestä, kun taas ATC:n onlinetunnit ovat kokonaismääriä Suomen kaikilta asemilta.
 

 
 
Sitten vähän yksityiskohtaisemmin kuukausittainen esitys samoista asioista. Tämä kaavio sisältää jokaisen kuukauden vuoden 2010 alusta 2013 lokakuuhun. Liikenteen määrä on esitetty viivoina ja lennonjohdon määrä pylväinä. Pahoittelut, jos kaavio näyttää hieman täyteen ahdetulta:




Kaavioiden mukaan liikenne Helsingissä vuosina 2010-2012 on pysynyt melko samoissa lukemissa. ATC:n määrä taas on kasvanut paljon:

Vuonna 2012 lennonjohtoa oli suomessa 117 % enemmän kuin vuonna 2010! Lennonjohdon määrä siis enemmän kuin tuplattiin kahdessa vuodessa!
 
Kuukausittaisesta kaaviosta taas nähdään, että vuosi 2013 on ollut selvästi parempi. Olemme rikkoneet ennätyksiä sekä lennonjohdon, että liikenteen määrissä joka ikisenä kuukautena! Olemme myös molemmilla saroilla ohittaneet vuoden 2012 kokonaislukemat kauan sitten, vaikka vuotta 2013 on jäljellä vielä kaksi kuukautta!  Tulen vielä jakamaan lopulliset lukemat kunhan tämä vuosi on ohi.


Toivottavasti lennonjohtopalvelumme jatkuvasti kehyttessä saisimme myös houkuteltua enemmän liikennettä Helsinkiin ja Suomeen. Tätä tahtia Suomi on kohta yksi parhaiten lennonjohtoa tarjoavista alueista VATSIMissa. Kaksi Iron Miccia viikolta 43 ovat samaa mieltä

Aleksi

flykarppa:
Varmaan lisääntyy tulevaisuudessa vielä jahka tuo Suomen ivao-porukka "löytää" Vatsimin, osa uudelleen, osa ekaa kertaa. FsInn on hyvä liittymä ja johto on poikkeuksitta hyvää ja sitä löytyy alueilta joita ivaossa ei näe. Moni voisi siirtyä jo heti koska suurin osa lentelee Suomen ulkopuolella ja alueilla joissa Vatsimissa on johtoa. Hieno homma

jari

sjcape:
Quote

Varmaan lisääntyy tulevaisuudessa vielä jahka tuo Suomen ivao-porukka "löytää" Vatsimin

En ole pahemmin tätä puolta seuraillut, mutta muistaakseni jokunen vuosi takaperin käyttäjät nimenomaan vaihtoivat massana Vatsimista Ivaoon. Onko Vatsimissa tapahtunut jotain mullistavaa viime aikoina?

tumpelo:
Quote

En ole pahemmin tätä puolta seuraillut, mutta muistaakseni jokunen vuosi takaperin käyttäjät nimenomaan vaihtoivat massana Vatsimista Ivaoon. Onko Vatsimissa tapahtunut jotain mullistavaa viime aikoina?


Jos mullistavaksi lasketaan paljon suurempi aktiivisuus johtopuolella ja toki samalla lennoissa, niin kyllä on tapahtunut...

flykarppa:
En tiedä muitten motiiveista mutta itse kyllästyin IVAOn tarjontaan, lähinnä niin että seon rajoittunut tietyille alueille esim Euroopassa etc.. Suomessa tuo IVAON PIONEERISUKUPOLVI kasvoi ulos simuista vain palatakseen niihin sitten kultaisessa keski-iässä eli homma on hiipunut täysin Suomessa,, . Itse halusin siis vaihtelua ja mm. FsInn -virittelyn onnistuminen tuo mielihyvää sekä vilkas Scandinavian toiminta sekä aivan uudet alueet ,johdollisesti siis, pitävät tulta yllä jatkaa tätä hommaa.

jari

Navigation

Up one level

Next page