Fantastinen verottaja!

<< < (17/17)

pho201:
Olen aivan samaa mieltä. Silti YLE:lle menevä veropotti on vain pieni osa siitä, mitä veroilla saamme. Ilman veroja (mielestäni täysin mahdotonta) tai pienillä veroilla maamme muistuttaisi "banaanitasavaltoja".

PeteL:
Quote

Autoveron muutos vuodeksi 2012 ei tuottanut toivottua tulosta.

Verouudistusta edeltävä 2011 oli finanssikriisistä huolimatta vielä jollakin tapaa kohtuullinen myyntivuosi autokaupassa, ja autoverotuottoa kertyi runsaat 930 miljoonaa euroa. Muutoksen ennustettiin lisäävän vuotuisia verotuottoja 90 miljoonaa euroa vuodesta 2012 alkaen edellyttäen, että ajoneuvojen kysyntä olisi vastannut siihenastista kehitystä.

Autoveron kiristäminen keväällä 2012 aiheutti kuitenkin osaltaan valtion verotuloihin kymmenien miljoonien loven vuoteen 2011 verrattuna. Edellisvuoteen verrattuna tulot vähenivät peräti 60 miljoonalla eurolla. Vuoden 2012 veronkorotus romahdutti automyynnin, ja veroja uusien autojen myynnistä kertyi vain 870 miljoonaa euroa. Tavoite suuremmista verotuloista jäi saavuttamatta.

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288644238599.html

Veronkorotusten tie on siis kuljettu loppuun.  Pitää tehdä niinkuin kuluttaja tekee - jos tulot eivät riitä kulutukseen, pitää kulutusta vähentää. Julkiseen sektoriin tarvitaan suuri leikkaus.

nosturimies:
Petri Lehtovirta ]
Veronkorotusten tie on siis kuljettu loppuun.  Pitää tehdä niinkuin kuluttaja tekee - jos tulot eivät riitä kulutukseen, pitää kulutusta vähentää. Julkiseen sektoriin tarvitaan suuri leikkaus.


Tuntuu joillain olevan sellainen käsitys ,että kun nostetaan veroa niin saadaan lisää veroeuroja. Jossakin  kohtaa se kamelinselkä katkeaa ja verotuotot kääntyy laskuun ja saattaapi jopa romahtaa. Autovero souvvi on varmaan yksi hyvä esimerkki.  Kaiken huippu on ,että työssä käyvän tulot ei riitä työssä käymiseen...

Navigation

Up one level

Previous page