Lapin Lentopalvelut Oy

(1/1)

astejo-1:
TIEDOTE 15.7.2015
Vapaa julkaistavaksi 15.7.2015

LAPIN LENTOPALVELUT OY KÄYNNISTÄÄ ERÄLENNOT INARIN ERÄMAA-ALUEELLA

Villi Pohjola Oy mukana pääomistajana ja markkinointiorganisaationa

Kaupallinen tilauslentotoiminta on tänä päivänä haastellinen ala tiukentuneen vaatimustason ja välillä moniselitteisenkin EU -lainsäädännön myötä. Inarin erämaa-alueilla on parhaimmillaan operoinut samanaikaisesti neljäkin eri yhtiötä mutta viime vuosina luvanvaraista toimintaa ei enää ole ollut tarjolla. Nyt alueella toimintansa aloittava Lapin Lentopalvelut Oy on kolmas Suomessa vesitasoilla kaupallista henkilöliikennettä tarjoava yhtiö. Lapissa näistä operoi nyt kaksi - toisen asemapaikka on Kilipsjärvellä

Perinteisempien kalastus-, metsästys-, vaellus- ja yleisölennätysten lisäksi lentopalveluihin mukaan on liitetty nyt voimakas matkailullinen näkökulma. Villi Pohjola on mukana paitsi pääomistajana, myös tuotteiden markkinointi- ja jälleenmyyntiväylänä kansainvälisille ja kotimaisille asiakkuuksille. ”Erälentopalvelut soveltuvat hyvin Villi Pohjolan tuoterepertuaariin. Toiminta tukee hienosti myös osan välityksessämme olevien, 360 erämökin saavutettavuudesta.” kertoo Villi Pohjolan toimitusjohtaja ja Lapin Lentopalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Sami Päivike.


Kokemusta ja ammattitaitoa tuhansia tunteja

Nyt toimintansa aloittavalla yhtiöllä on merkittävä ilmailualan kokemus, tuhansia kirjattuja lentotunteja ja muu ilmailun eri sektoreiden osaava ammattikunta. Toimiluvan myöntänyt Trafi vaatii laajan organisaatiopohjan paitsi itse lentotoiminnalle, myös huollolle, koulutukselle ja auditoinnille.

”Tämä on ollut sellainen puolentoista vuoden projekti kirjoittaa käsikirjoja ja koota eri koulutuksen omaavat, sitoutuneet henkilöt mukaan organisaatioon. Helppoa se ei ole ollut mutta asenne meillä on ollut, että läpi harmaan kiven mennään” hymyilee yhtiön toimitusjohtajana ja päälentäjänä aloittava Jouni Aslak Asteljoki. ”
Puskapilottina on hyvä olla kun on osaava porukka koossa”.

Lapin Lentopalvelut Oy:n ensimmäiset tilaukset operoidaan jo tämän viikon lopulla ja siitä lähtien toiminta on säännöllistä. Lentosatamat sijatisevat Inarin keskustassa ja Sevettijärvellä joihin yhtiö on hakenut maanomistajien ja Ympäristökeskuksen luvat.

Lennot Inarista ja Sevettijärveltä alkaen viikosta 30
INARI: Tiistai 16.00 - 22.00, keskiviikko, torstai ja perjantai 9.00 - 15.00.
SEVETTIJÄRVI: Tiistai 9.00 - 15.00, perjantai 16.00 - 22.00, lauantai ja sunnuntai.



Lisätietoja antavat:

Sami Päivike -  Villi Pohjola Oy / Lapin Lentopalvelut Oy
sami@villipohjola.fi tel. 050-5544356
www.villipohjola.fi

Jouni Asteljoki - Lapin Lentopalvelut Oy
info@lentopalvelut.fi tel. 0400-315499
www.lentopalvelut.fi

astejo-1:
Media on nopea reakoimaan 
http://yle.fi/uutiset/inarin_eramaa-alueelle_voi_lentaa_jo_viikonloppuna/8156997

astejo-1:



Navigation

Up one level