DAL849 HARTSFIELD-JACKSON ATLANTA (KATL) - TONCONTIN INTL (MHTG)

(1/1)

Cyleth:
Hola,
eilen lentelin stoorisarjaan toisen lennon. Tällä kertaa kohteeksi tuli Toncontin Intl, Hondurasissa. Oikeassa maailmassa sinne lentää ainakin Delta Atlantasta, konetyyppinä 737-732(WL).



Reittinä tänään hiukan erilainen kuin mitä IRL. Ajellaan Atlantasta suoraan etelään Meksikonlahdelle ja sieltä Jukatanin niemimaan itäpuolta Hondurasiin. Oikeassa maailmassa Delta ajaa Floridan kärjen kautta, Kuuban yli Hondurasiin, joten meillä reitti hiukan lyhempi. Lentoaika karvan vajaa kolme tuntia, mikäli reittiä ei tarvitse paljon muutella. Säätietojen mukaan Meksikonlahdella olisi kunnon myräkkää luvassa.




Matkustajia lennolle tällä kertaa tuli 97 ja rahtia yli 6 tonnia. Lyhyen lennon vuoksi kerosiiniakaan ei niin paljoa tarvita, joten MTOW:sta jäätiin melkein 10t kg. Ei haittaa ollenkaan, päästäänpä ainakin rikkomaan FL400 pitkästä aikaa.




Kohteen sää hiukan arvelutti tässä vaiheessa siinä mielessä, että pilvipeite saattaisi aiheuttaa hiukan ylimääräistä ohjelmaa.



Eipä siinä, matkaan oli lähdettävä joten koppiin sisään ja akut päälle sekä maahenkilöstölle säpinää.



FMC:n näpyttelyä. Kertaakaan en ole saanut vielä kirjain-numero –gatea toimimaan. E10 putkella ollaan.



Lentoonlähtö kiitotieltä 08R, thrsr9 SID luckk transitiolla reitille.
Lähdössä ei oikeastaan mitään ihmeellistä ole. Noustaan ensimmäiset 500 jalkaa 1nm aikana eli nousu nopeus siinä 1300-1400ft/min. Sen jälkeen voidaankin jo kiihdytellä 250kts samalla kun seurataan SID:iä.
Deltan Cost Indexeistä mulla ei ole hajuakaan.



T/O tehoina 22k derate, laipat 5. Atlantan 08R on aika pitkä, niin baanaa pitäisi olla kilometrin verran jäljellä kun fillarit irtoaa. Luulisin, että jos käyttäisi vielä oletettua lämpötilaa lisäksi, niin N1 tehot putoisivat johonkin 90 paikkeille. Toisaalta olen kuullut huhupuheita, että jos deratea käytetään, niin yleensä ei enää käytetä fiksattua lämpötilaa (jotkut lentoyhtiöt).



Sitten ollaankin jo irti putkesta ja Valmet työntää rullaukseen. Ykkösmotti hörähtämässä tulille.



Ohitettu 1527ft eli 500ft agl ja käännytään kohti SKNNR-pistettä.



FL380 ja cruisaillaan.



Kuva-arvoitus matkalta.
Mikä kenttä alhaalla? Löytyy Floridan osavaltiosta ja oli toisen maailmansodan aikaan USAF:lla käytössä.



Meksikonlahdella ja olihan se myräkkä siellä sitten. Tiukka kaarto ja vasemmalta (idän puolelta) ohi.



FL400 rikki.



Lähestymisen valmistelua.
KORTI1 -> MELVO -> RNAV RWY02
Luvassa kaiken kaikkiaan yksi veikeimmistä lähestymisistä ja laskuista mitä maa päällään kantaa 737 luokan koneelle. TG014 fixillä pyritään olemaan täydessä laskukonffissa, laipoilla 40, jolloin Vref 127kts.




Kovasti on pilviä, toivottavasti minimin yläpuolella kaikki.



Jarruttelua



Kutakuinkin TG014 fixin päällä, flaps 40 ja fillarit ulkona.



Kohta pitäis kiitotien näkyä



Jyrkkä kaarto baanan suuntaan



Tällä kentällä ei tyylipisteitä jaella. Kone tonttiin ja renkaat sauhuaa.



Rullaillaan portille.



Gate 4 ja matkustajat pihalle.
Gate 2 gate -aika 3h16min, lentoaika 3h1min. Jonkun verran siis ukkosen kiertely meksikonlahdella vaikutti.




Seuraavassa stoorissa jatketaan sarjassamme erikoisia lähestymisiä, toisella puolella palloa.

teoqqi:
Todella mukava lukea, jälleen.  Lisää odotellessa 

Navigation

Up one level