Super Cub

(1/2) > >>

PerttiLode:
Onko täällä kellään tapahtunut että myyjä vetää käyttöluvan takaisin koneesta tai sceenerystä? mulle tapahtui se vähän toista vuotta sitten kun yritin asentaa Super Cubin uudestaan koneeseen niin sanoivat että ei ole lupaa jäljellä, kysyin minkä takia ja sain vastauksen että on mennyt 10v. ostosta, katsoin laskua sieltä ja siitä ei ollut mennyt kuin 9v10kk, mutta en saanut sitä kuitenkaan asentaa, joten se siitä, myyjä oli  Aereosoft.

Wanhis:
Mielenkiintoista, uutta, outoa, harmittavaa . . . 

Semmoinen juttu on kerran käynyt, että lentokone ei ollut enään ladattavissa nettikaupasta kun oli kulunut liikaa aikaa ostosta.

Siksipä juuri pyrin pyrin aina ostamaan Boxi-version tai ainakin tekemään keinolla millä hyvänsä noista ladattavista  ostoksista varmuuskopio Cd/Dvd:n omaan käyttöön. On onnistunut yleensä aina mutta ei kyllä ihan kaikista. Joistakin on helppo tehdä joistakin taas ei ,  Olisiko pari konetta tullut vastaan ettei onnistu lainkaan.

Sitten se mikä tuossa kertomassasi kiinnostaa on se, että lakkasiko aikoinaan saamasi serial-key koodi toimimasta. Se olisi sitten jo pahempi juttu sillä silloin ei olisi hyötyä myöskään mistään varmuuskopio Cd-levyistä.

PerttiLode:
mulla on kaikki koodit ja setup fil, joten en hakenut mitään sieltä aerosoftilta, kävin sielläkin katsomassa jos se olisi jäljellä mutta olivat ottaneet pois sen, ja se hauska tässä tapauksessa on että mulla on ainakin yksi kone joka on vanhempi ja se toimii, ainakin vielä
Voit olla oikeassa että boxit toimii yli 10v aerosoftilla, minulla on yksi katana joka on aerosoftilta kotoisin mutta ostettu toisesta paikasta joka ei enään ole jäljellä, saa nähä kun aika menee umpeen jos se sitten vielä on elossa

Wanhis:
Joo, tuohan justiinsa siinä on vähän riskinä että se nettikauppa lopettaa mistä koneen on ostanut. Kovalevy tilttaa tai tietokone vaihtuu toiseen ja pitäisi ladata se vanha ostos uudelleen. No mikään ei ole ikuista mutta kyllä harmittaisi noita koneita ruveta ostamaan toiseen kertaan. Minä kyllä tein niin tuon edellä mainitsemani koneen kanssa, onneksi se oli hinnaltaan sieltä halvimmasta päästä.

Ei nyt luulisi kuitenkaan, että nuo paywarekoneet sisältäisivät mitään varsinaisia aikarajoitteita käytön suhteen. Olisi se hurjaa jos tuosta boxipinosta alkaisi mennä koneita käyttökelvottomaksi aina silloin tällöin. Jonakin vuonna saisi heittää esim 15 konetta roskiin ja sitärataa, tavallan ne koneet olisivat silloin olleet vain vuokralla.

No ainakin vanhimmat Abacus koneeni vielä toimivat, juu näin on Abacus ei petä! Aiotko muuten hankkia sen Super-Cupin uudelleen?

ametlib:
Minä ostin taannoin (2008) FS9.1:een ARIANE - BOEING 737-500 HIDEF™ BASE PACK:in. Sitten tuli eteen tilanne, jolloin piti asentaa käyttöjärjestemä simuineen uusiksi. Yllätys oli melkoinenkun tuli Arianen aseenuksen vuoro. Lisäosa asentui kyllä, mutta lisenssiavain ei enää kelvannutkaan eikä mikään toiminut. Tämä tapahtui joskus vuonna 2009. Otin yhteyttä kyseiseen firmaan ja sain vastauksen tyyliin, että olen ostanut lisenssin, mutta en omista sitä ja jos haluan käyttää kyseistä ostostani, niin pitää ostaa uusi lisenssi hintaan 31€.

Ärtymys kasvoi ja viestieni sävy sitä mukaan. Pienen "kädenväännön" jälkeen sain kuitenkin uuden lisenssin saatesanoin, että jos vielä tarvitsen uudelleen asennusta, niin kukkaron nyörejä on löysättävä tai oltava ilman. Otin opikseni enkä asioinut enkä asioi enää Arianen kaltaisen lisäosan valmistajan kanssa.

Pertin tilanne yhdistettynä Aerosoftiin kuulostaa kuitenkin oudolta. Onko kyseinen kone FS9.1 osastoa?

Jaa muuten tuli mieleen toinenkin juttu. Tämä koski Flight1:den Flight One Meridian-konetta, joka oli aikaan suosikkikoneeni GA-rintamalla. Se oli suunniteltu Win XP:lle eikä toiminut enää Win 7.ssä. Ruikutin "pätsiä" siihen, mutta turhaan. Tuo on tietysti vähän eri juttu kuin Pertin tai minun Arianne-geissi, mutta tuolloin olisin ollut halukas maksamaan uudistetusta Meridianista jos he sen olisivat päivittäneet.

Voihan tässä vielä tulla yllätyksiä eteen muillakin vanhemmilla lisäosilla, mutta toistaiseksi on mennyt melko hyvin ilman ongelmia, vaikka käytössä on Win 10.


Tässsä muuten olisi toinen vaihtoehto, jos aiot Pertti hankkia uudemman verison:

https://a2asimulations.com/store/index.php?main_page=product_info&cPath=1&products_id=36&zenid=c475c2bf074a40fc12615c2d10cfcaca

http://secure.simmarket.com/a2a-simulations-piper-cub.phtml

Navigation

Up one level

Next page