Rauta ja petrooli 2016

(1/1)

Bearshead:
DC-Yhdistys suoritti perinteisen visiitin Rauta ja petrooli-näyttelyyn Riihimäelle 11.9.2016. Lento suoritettiin Helsinki-Malmilta Airveteranin omistamalla DC-3:lla (vm 1942) Hyvinkään kentälle. Kenttähän on ”Hotellille” tuttu koskapa kenraalieversti Żdanov oli ”pöllinyt” Malmin kentän käyttöönsä 1944-1946. Aero O/Y lähetettiin koneineen Hyvinkäälle evakkoon.

Tällä kertaa lähtö myöhästyi 1,5 h tukevan aamusumun vuoksi. Miehistönä toimivat Pentti Niemi (kapt), Petteri Tarma (försti), Antti Ruokonen (F/E) ja Ahti Pohjonen (purseri). Paluumatkalla lentäjät vaihtoivat jakkaroita.

Hyvinkäälle oli saapunut suuri määrä aamulenkkeilijöitä ja ilmailufaneja ihmettelemään suurta hopealintua. Kenttä ei ole aidattu joten väen juoksentely viuhtovien potkurinlapojen keskellä tuntui hurjalta.
 

Hyvinkäältä Riihimäelle matkattiin LAHS:n Wiima-Sisulla vm 1974. 34-paikkainen bussi museokatsastettiin 2014. Mahurin moottorina oli pokalleen kaadettu vapaastihengittävä diesel R6 6,2L 163 hv AEC. Synkronoidussa laatikossa oli 5 + 1 vaihdetta. Bussin omistaa Tapani Kangas Isokyröstä Etelä-Pohjanmaalta.

Rauta ja petrooli-näyttelyssä tuli ensimmäiseksi kaikenlaisia ajoneuvoja. Pienemmästä alkaen Fiat 500C Topolino "rättikatto". Kumma kyllä, tässä autossa oli peräti 4-sylinterinen moottori, R4 569 cm³, mutta siitä irtosi vain 16 hv. Autoa valmistettiin 1949-1955. Nykypäivän Fiat 500 on täysin eri auto.


Noin 60 vuotta sitten Panhard Dyna Z oli kohtalaisen tuttu näky Suomen teillä. Mallia valmistettiin 1954-1959. Siinä oli kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen boxer, 851 cm³ josta seurasi vähemmän kultivoitunut röpeltävä käynti. Tehoa löytyi 42 hv. Etuveto ranskalaiseen tapaan. Merkki siirtyi historiaan 1967.


Rättäristä eli Citroën 2CV:stä oli myös 4x4 versio! Se tehtiin lisäämällä toinen moottori taakse. Molemmat moottorit olivat 2-sylinterisiä ilmajäähdytteisiä 425 cm³ boxereita tuottaen 12 hv kumpikin. Mallinimi oli Sahara. Se oli tuotannossa 1958-1966.


EMW Typ 340-2 oli seurausta BMW:n Eisenachin tehtaan jäämisestä Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Alueesta muodostettiin 1949 DDR:n valtio. Tehtaan nimeksi laitettiin Eisenacher Motoren Werk (EMW). Auto oli uudelleen koritettu BMW 326. Kyseessä oli isohko takavetoinen auto R6 2,0L 55 hv moottorilla. Sodanjälkeisessä Suomessa auto oli ylellinen. Niitä saatiin kauppapoliittisista syistä paremmin kuin "länsiautoja". EMW 340 oli tuotanossa 1949-1955. Henkilöautomalleja valmistui tänä aikana 19000-21000 kpl.


EMW-tehdas kuppasi BWM:n logon sellaisenaan ja valmistikin muutaman vuoden autoja sinisellä BMW-merkillä. Tämä tietysti kyrsi Müncheniin muuttanutta Bemaria. Lopulta EMW meni kyykkyyn, vaihtoi BMW:n siniset sektorit punaisiksi ja laittoi oman nimensä embleemiin.


Checker Marathon V8 on Suomessa ylen harvinainen ilmestys. Checker Motors valmisti suuria henkilöautoja etupäässä USA:n taksiautoiksi. Tämä Checker on kuitenkin valmistettu siviiliautoksi 283 CID V8-moottorilla (Chevrolet small block) ja on harvinainen. Yritys valmisti viimeiset autonsa 1982. Se failasi konkurssihakemuksen 2009.


Rover 3 Litre eli malli P5 Mk. II oli nuoruuteni himon kohde, sillä ensimmäinen autoni oli vanhanaikainen Rover 75 P4. 3 Litre oli aikansa tyylikäs edustusauto punaisine nahkaverhoiluineen ja jalopuupanelointeineen. 3L R6-moottori oli sekaventtiilinen. Siitä irtosi 1964-vuonna 134 hv. Mallia valmistetiin 1962-1965. Roverin tuotemerkki on siirtynyt intialaisomistukseen.


Jos "pituudella on väliä", niin Cadillac Coupe de Ville on kova peli noin 5,5 m pituudellaan. V8-moottorissakin riittää kuutiotuumia 390-428. Tällaisen pysäköinti Kruununhaassa kasvattaa karvoja rintaan. Tätä korimallia valmistettiin 1962-1964. Ja sama auto löytyi myös neliovisena Sedan de Ville-mallina.



Mutta pituudessa Lincoln Town Car Limousine löi Cadillacit. Askelmitalla mitattuna auto oli 9 metriä pitkä.


Jos puhutaan moottoreista, niin tämä peräpeili kertoo autoihmisille kaiken. Jaguar valmisti V12-moottoreita 1975-1997. Iskutilavuudet olivat 5,3 tai 6,0 litraa. Tehot haarukassa 282-318 hv.


Autopuolen huippunoteeraus oli Bentley. Jos tämä olisi Model S2, niitä olisi valmistettu 2308 kpl 1959-1962. Moottori olisi 6,2L V8. Tehojahan Bentley ei silloin ilmoittanut.


Hypätään äärimmäisyydesta toiseen eli Hercules Sachs Sparta-mopediin. Nimi on tässä tapauksessa vallan osuva. Polkupyörän perinteet ovat selvät. Esimerkiksi jousitusta ei ole lainkaan.


Tunturi Automat oli aikaansa edellä oleva suomalainen mopo, joka käytti puhallinjäähdytteistä 49 cm³ Puch-moottoria. Se on yhä takamaiden kulkuneuvo. Tarpeeksi iäkäs kuljettaja ei tarvitse ajokorttia ja automaattimopo on helppokäyttöinen kaupassakäyntiväline. Vaihteistossa ei ole variaattoria vaan se on "yksivaihteinen". Valmistettiin Turussa 1965-1984.


Ural 750:n tarina on mielenkiintoinen. Saksa ja NL tekivät 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Tämän vanavedessä NL sai valmistuslisenssin BMW R71-sivuvaunulliselle moottoripyörälle, joka oli suunniteltu sotilaskäyttöön. Tästä tehtiin NL:ssa M72. 1941 Saksa hyökkäsi NL:oon ja sai vastaansa omaa lääkettään eli vahvoja kardaanivetoisia sotajuhtia. IMZ Ural on melko lailla entisellään yhä tuotannossa. Virolainen yritys ilmoittaa ajamattomia Uraleita sivuvaunuineen hintaan alkaen 13000+ euroa.


 Seuraavalla kerralla enemmän "wanhoista masiinoista", ellei joku toinen Rauta ja petroolin kävijä kerkiä ensin.

Jfredrik:
Olipa mielenkiintoista luettavaa. Oli todella kiva, että olit laittanut niin hyvin taustatietoa eri autoista. En esim. tiennyt tuosta EMW:stä tai 4x4 rättisitikasta.  Kiitos tästä.

Bearshead:
Pakko laittaa vielä tämäkin autokaunotar ennen kuin siirryn raakaan rautaan. Packard Super Eight vm 1948 osoittaa, että koko oli jenkeissä valttia jo ennen hullun 1960-luvun. R8 (suora kahdeksikko), 356 CID 145 hv, äänteli ihan eri tavalla kuin V8. Hyvin hiljaisesti ja sivistyneesti. Ja pitkä konepelti oli silloin vain plussaa...



Sympaattiset maamoottorit säksättivät enemmän tai vähemmän rauhallisesti. Etualalla B.V. (Bröder Vilen), 6 hv. Myllyyn kiinnitettynä on Andros (Andres & Rosenqvist), 6-7 hv. Molemmat olivat Suomen Turusta.



Maamoottoreiden jäähdytys toteutettiin vesi/ilmajäähdytyksellä. Takimmaisessa moottorissa vesi putoaa sammioon kuin kattosuihkusta. Etummaisessa vettä valutetaan pyykkilautamaista viritystä pitkin sammioon. Jäähdytys riittää kesyviritteisille moottoreille, jotka käyvät noin 600-800 rpm.



Maamoottori tämäkin, mutta järeämpää tekoa. Lokomobiilin eli höyrykoneen käyttäjältä vaaditaan "kattilalaitoksen käytön valvojan pätevyyskirja" (TUKES). Ja tämän käynnistäminen kestää kauemmin kuin petroolikäyttöisen maamoottorin eli useita tunteja.



Jos edellä on pieniä mottoreita, niin tässä on suuri. Rolls-Royce/Rover Meteor. 27L V12 4V. Meteor on tankkiversio, jonka teho oli 650 hv. Mutta moottorin pohjana on legendaarinen Rolls-Royce Merlin, jollainen oli mm. Hurricanen, Spitfiren ja Mustangin nokalla. Lentokoneissa niistä otettiin 1100-1475 hv. Paitsi deHavilland Hornet-koneessa 2030 hv. Pakoputkia tässä "maamoottorissa" ei juuri ole, joten ääni oli sen mukaista. Alan ihmisille makeaa!



Tämä John Deere BR on joskus ollut Deere-vihreä. Kaksisylinterisen dieselboxerin käyntiääni on omintakeinen. Positiiviselta puolelta, renkaiden urasyvyyksistä ei tarvitse murehtia.



Tästä autotraktorista on hifistely kaukana. Puhdasta funkkista!



Väinö Karvinen rakensi tämän autotraktorin menetetyn Karjalan Pälkjärvellä v. 1934. Kootut teokset sisältävät vm 1928 Chevroletin R4-moottorin, Rochet-Schneiderin perän, Studebakerin etuakselin, Ford-kuorma-auton vaihteiston ja Nashin jäähdyttimen. "Runko ehkä Letukasta." Takapyörät vanhasta tiekarhusta. "Käytetty voimalaitostyömaalla käyttämässä kompressoria ja sähkögeneraattoria. Ajettu yksi talvi tukkia metsästä."



"Kun ei kaupasta saara, niin tehrähän itte." Näin ajatteli Jussi Kujala v. 1930. Traktorin runko ja takapyörät ovat puuta!



Tämä Ford-pohjainen Katko-merkkinen tyylikäs traktori on tehty Ilmajoella v. 1947. Hepoja väitetään löytyvän 42.



Ford AA-pohjainen autotraktori on säilyttänyt alkuperäisen autoilmeensä. Muutostyö on tehty Porin Rosenlewin tehtaalla v. 1930. Saatu jonkinlaiseen rekisteriinkin!



Sodan aikaisen polttoainepulan aikana traktoritkin piti panna kulkemaan häkäpöntöllä. Väreistä päätellen kyseessä on John Deere.



Ja tietysti autokin kulkivat häkäpöntöllä. Tässä tyylikäs installaatio 1938 Plymouthiin.



Puolustuslaitoksen konepajassa Helsingin Santahaminassa tehtiin kaikenlaista Suomen jälleenrakentamiseksi. Myös traktorikaivureita. Tässä Santahamina numero 4 vuodelta 1954.



Tässä on sodanjälkeinen suomalainen maataloustraktori, Valmet 15 vm 1954. Petroolikäyttöinen R4 15 hv. Kutsutiin piikkilangankiristäjksi. Jos törmäsi piikkilankaan, pingotti sen mutta ei jaksanut katkaista. (Sanovat pahat kielet.) Mutta omistaja raportoi: "Paljon kynnetty ja pahoissa paikoissa."



Tässä luulisi nimen perusteella olevan näyttelyn nopein traktori? Näitä oli Suomessakin kohtuullisesti. R3 ilmajäähdytteinen diesel tuotti 38 hv. Mutta ehkei sittenkään nopein...



...koska täältä pesee ja linkoaa, John Deere 8440. Runko-ohjatussa traktorissa on turboahdettu 7,6L R6 diesel, josta irtosi 215 hv. Tämä kun tulee vastaan, niin kyllä muut väistävät! Rengaskoko on 71 x 47.00-25".



Noustiin Hyvinkäältä ja lähdettiin kohti Malmia. Hyvin oli autiota seutua. Suomi on harvaan asuttu maa. Miksi ihmeessä pitää Malmin kenttää vainota ja tehdä siitä kivikylää? Mikä Helsingin kaupungin  poliittisten päättäjien päässä liikkuu? Vaikka yli 42 000 lakialoitteen kannattajaa ovat äänestäneet kentän säilyttämisen puolesta? Olethan sinä jo kannattanut LEX Malmia?

Navigation

Up one level