Eka Vatsim-lento

<< < (5/6) > >>

teoqqi:
Vähän jännittää. Sain Niilon opastuksella laitettua softat ja clientit kuntoon ja pääsin yhdistämään servuille. Siinä vaiheesa kun täytyy alkaa puhumaan johdon kanssa alkaapi jännittään.. Onko vinkkejä verkkoaloittelijalle. 

J Ahponen:
Tervetuloa mukaan Teo!

https://vatsim.net/pilot-resource-centre tuolta saattaa jotain apuja löytyä. Melko kattavasti on kerrottu kaikenlaista, mitä vastaan voi tulla.

Parhaiten sitä kuitenkin lopulta oppii kokeilemalla, lentämällä ja puhumalla verkossa. Ehkä ei ihan heti ensimmäiseksi kannata lähteä lentämään johonkin isoon eventtiin, vaan mielummin valitsee hieman hiljaisemman hetken. Tällöin yleensä johtajilla on enemmän aikaa keskittyä ja opastaa uuden lentäjän toimintaa. Hyvä tapa on myös laittaa sinne remarkkeihin muutaman ensimmäisen lennon ajaksi "NEWBIE", jolloin johtajat ymmärtävät virheesi helpommin, ja pystyvät mahdollisesti korjaamaan ne tulevaisuutta ajatellen.

Suomessa meillä on johtajat hyvinkin auttavaisia aina mikäli se on tarpeen. Kannattaa myös muistaa, että verkossa johtajat ovat palvelemassa lentäjiä, ja siksi tavoitteena on antaa aina niin hyvää palvelua, että lentäjä joku päivä lentäisi uudestaan samaan ilmatilaan tietäen saavansa erinomaista palvelua johtajilta.

Muista myös, että on aina parempi kysyä, jos jokin asia on epävarmaa, kuin että tekee sen väärin. Mikäli alussa on vaikeuksia ymmärtää lennonjohtoa, niin on ihan okei pyytää heitä kirjoittamaan viesti tekstillä. Kannustan kuitenkin heti alusta lähtien voicen käyttöön. Nopeasti se korva siitä sitten harjaantuun fraseologialle.

Tervetuloa vielä kerran ja antoisia hetkiä Vatsim taivaalla!

Terveisin,
Jouka Ahponen
FIR Director of Finland FIR

665:
Terve!

Minäkin kannustan kovasti vaan jatkamaan harjoituksia! Muutama vuosi sitten kirjoittelin joitain vinkkejä, miten voisi harjaantua tuossa radioliikenteessä. Tässä linkki tuohon keskusteluun: http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,72061.840.html. Korva oppii kuuntelemalla, käytännöt tekemällä. Täytyy muistaa olla armollinen itselleen, eikä lannistua virheistä. Kaikki ollaan aloitettu aikoinaan alusta... 

Jännittäviä lentoja toivotellen

TA:
Täältä vähän lukemista  http://www.finlex.fi/data/normit/38368-TRAFI_3761_03.04.00.00_2011_Ilmailuohje_GEN_T1-10.pdf

teoqqi:
Kiitoksia paljon! Kiva kun on auttavaista jengiä! Perehdyn matskuihin paremmin!

- Teo

Navigation

Up one level

Next page

Previous page