EFHK:n edistyminen ?
jvarje:
Jep, scenery rupeaa olemaan vähän vanhentunut, jonkinmoinen service pack voisi olla paikallaan. FSX:n systeemeihin en ole juuri perehtynyt, joten en osaa yhtään sanoa mimmoinen homma tuon säätäminen olisi. Katsotaan jos ainakin nuo rullaustiet saisi fiksattua, erityisesti tuossa kesän remonttien aikaan aiheuttivat vähän ongelmia. Mitään aikataulua tuolle en uskalla luvata.
Jos jollain on kuvia tuosta APN8:n uudesta hangaarista (tai vaikka valmista modelia ), saa lähetellä, sekin olisi kiva saada maisemaan.
Welmu:
Quote from: Jari Varje on 17.09.07, 10:25
FSX:n systeemeihin en ole juuri perehtynyt, joten en osaa yhtään sanoa mimmoinen homma tuon säätäminen olisi.
SP1 paransi aika tuntuvasti vanhojen kenttien FSX-yhteensopivuutta, mutta edelleen huomattavan isot tekstuurit tuottavat ongelmia.
Toisin sanoen tekstuurien pilkkominen pienemmiksi saattaa auttaa asiaa, jos ne eivät toimi FSX:ssä. Lisäksi olen huomannut, että esimerkiksi
FS9:n excludet eivät välttämättä toimi FSX:ssä ja samoin ongelmia saattaa olla flattenien suhteen.
Jos jossain välissä ehdit alkaa tehdä FSX-patsia EFHK:lle, voisi koota pienen testiporukan, joka voisi sitten kokeilla tekemiäsi muutoksia ja antaa palautetta.
- Ville -
jvarje:
Päivitin hieman tuota groundia, korjatut rullaustiet sekä keskeneräinen apron 9 ladattavissa täältä. Kunhan saan loputkin muutokset korjattua, laitan tuosta kokonaisen päivityksen kirjastoon, malttamattomimmat voivat tuolta ladata työversion.
Maisemasta puuttuu myös aika paljon rakennuksia, jotka olisi kiva samalla sisällyttää tuohon päivitykseen. Monista on mainiosti valokuvamateriaalia, mutta tekijät vaan puuttuvat, minullakaan ei kaikkiin liikene aikaa. Kokosin listan, mistä näkee tämänhetkisen tilanteen.
Jos ketään vaan kiinnostaa yrittää mallintaa noita, lähettäkää vaikka privaviestiä, keräilen kuvista paketin ja laitan tulemaan. Suurin osa on ihan simppeleitä halleja, jos yhtään vaan gmax pysyy kädessä niin pitäisi luonnistua.
Myös valokuvat kelpaavat niistä rakennuksista mistä ei listan mukaan vielä ole, laittakaa vaan viestiä kun menette kuvaamaan niin pysyy kärryillä kuka tekee mitä. Muistakaa Mikon viestin kuvausvinkit.
Oliver M.:
Toivottavasti uuteen EFHK:lle saadan mukaan lentokenttä kalustoa. Se olisi hienoa!
kille:
Lisää rakennuksia kuullostaa turhankin jännittävältä kun Level-D:n ohjaamosta 2,5GHz / 1GB / X850 XT -kokoonpanollakin pyörii heikosti
Navigation