AIP vai Jeppesen?

<< < (3/3)

tigert:
Quote

Niin, mielipiteitähän on monia. Epäilemättä päivitetyt Jepsu-kansiot ovat nokkelat pelit, kun rundaa maailmaa eritoten mittarissa, mutta tosiaan ihan kotimaan VFR:ssä ehkä turhaa elvistelyä. Tilasin aikanaan, eli 10 vuotta sitten kotimaan Jepsut, joita ei ole sitten huvittanut päivittää yhden yhtään kertaa. No, suurin osa korpikentistä menee edelleen ihan samoilla papereilla, kunhan tarkistaa ennen lähtöä.

Yritin sitten pitää jotakin omatoimi -AIP A5-kokoelmaa, joka oli ihan näppärä, mutta koska viitseliäisyys ei ole parhaita lajejani, ei sitäkään tullut päivitetyksi. Niinpä olen viime vuosina huomannut, että vieraalle kentälle lähtiessä tulee kopioiduksi AIP:stä tuoreimmat kartat. Kun ne pukkaa A5:ksi, ne toimivat aivan siinä, missä Jepsutkin. Kun ne nyt vielä todellakin saa netistä, on siinä melkoisen helppo ja kätevä keino pitää matkassa aina ajan tasalla olevaa materiaalia konttorikonevarustuksesta ja nettiyhteyksistä riipuen joko halvalla tai ilmaiseksi.

Juu aivan totta. Ja oikeasti, kyllä semmoinen A4-kokoinen kartta menee ihan hyvin vfr-lennolla, sitähän ei tuijoteta koko ajan, vaikka vieressä istuva voi pidellä sitä sen aikaa kun ei sitä justiinsa kurki. Kyllä se idea siitä ilmatilasta pitää muodostaa jo vähän ennen kuin sinne kentän viereen tupsahtaa, joten ei sillä tosiaan ole niin hirveän isoa merkitystä minkälainen se kartta on, kunhan siitä saa tolkkua ja se on ajan tasalla.

//Tuomas

FIN0115:

Aivan. Ainoaksi harmiksi kumminkin on osoittautunut "haitarille" menevät kartat, joita on joskus vaikeakin saada kopioiduksi, ellei lähettyvillä satu olemaan kunnollista isolla ikkunalla varustettua kopiokonetta.  

Navigation

Up one level

Previous page