IVAO Finland aloittanut toiminnan
Flyer:
Quote from: Ville Jalonen on 24.05.06, 11:30
Lopuksi vielä voisi todeta, että mielestäni on ihan tervettä olla vaihtoehtoja. Pysykööt "Vatsim only and forever"-tyypit Vatsimissa ja IVAO tyypit Ivaossa. Tosiasia on kuitenkin se, että meidän pitäisi ottaa mallia niistä ketkä käyvät molemmissa verkoissa. Sehän on jo aiemmin todettu, että ns.kuolleita alueita löytyy yhtä paljon molemmista verkoista, mutta valitettavasti ne sijaitsevat eri paikoissa.
Arvaa, harmittaako VATSIM-konkaria katsella touhua, kun porukka jakautuu tai siirtyy toiseen verkkoon. Ei ole aikaa tai edes kiinnostusta opetella uusia softia ja käytäntöjä, VRC:kin meinasi muodostua kovaksi palaksi. Vielä enemmän intoa laskee se, että IVAO:n staffin jäsen on ollut äärimmäisen töykeä minua kohtaan viestien, ettei minua edes haluta koko verkkoon. No, eipä sitten harrasteta. Olenhan tässä ollut jo hyvän aikaa taka-alalla, vaikka viime aikoina olenkin näkyillyt johtamassa.
Ehkette ihan vielä kuitenkaa saa pitää tunkkejanne, katsotaan kuitenkin ensin mitä tapahtuu..
Jaketus:
Hienoa että IVAO.FI starttasi Kyllä hyvää kannatti odottaa. Toivottavasti saadaan sinne hyvin porukkaa
Quote from: Markus Alardt on 24.05.06, 06:11
Ja myös itse haluaisin kysyä IVAO heeboilta, että miksi ei VATSIM, miksi IVAO...
Koska IVAOssa on ylivoimaisesti enemmän ATCta euroopassa,(niinkuin Akin viestistä huomaa) siksi. Itse ainakin tykkään lennellä ATCn alaisena.
Toki jos jenkeissä lentelystä tykkää, Vatsim on se ainoa ja oikea
Toinen on se että olen pitkään suunnitellut että vois alkaa verkossa ATCksi.. Vatsimissa pitää rekata sinne tänne lukea tuo ja tämä ja sitten vielä kun sivut on pirun sekavat(siis ei Vacc.fi, mutta muut sivut). IVAOssa asia oli selkeä.. Olin muutamia päiviä obsaamassa ja opettelemassa ohjelman käyttöä ja yleistä ATC toimintaa, sitten lähetin sähköpostia, sitten mesessä pari keskustelua -> EFTPlle harjoittelemaan.
Jaketus:
Quote from: Juha Kettinen on 24.05.06, 12:30
Kiva että joku muukin on kokenut tämän. Oma innostukseni Vatsim -verkkoa kohtaan lopahti kun IRC kanavalla sain tietyltä henkilöltä ns. paskaa niskaan.
Samalta henkilöltä on kyllä tullut hauskoja viestejä muutamissa "Vatsim vs. IVAO" kesksteluissa
Quote from: Sama tyyppi
Tietenkin VATSIM on parempi koska lähes kaikki suomalaiset verkkolentäjät ovat keskittäytyneet sinne.
Hmm.. Aika huono perustelu
ToniT:
No näinhän se. Suoraan sanoen aivan perseestä jakaa suomalaisia lentäjiä kahteen eri verkkoon. Varsinkin kun toisessa on ollut jo kauan toimiva organisaatio ja satoja jäseniä. Mutta muistaakseni en kyllä ole Kettiselle mitään vittuillut, lähinnä auttanut.
flaitsimulaatori:
Hienoa! Milloin FPI Finland avataan? Tietääkö kukaan?
Navigation