Merimiestarinoita

<< < (21/45) > >>

Karvinen:
HIUKOPALAA

Olin aamulla palaamassa laivaan Cataniassa Sisiliassa. Olo oli railakkaan yön jälkeen ohut. Sydän hakkasi ankarasti ja oikea mandoliinijysäri oli iskemässä. Mietin, että jotakin hiukopalaa olisi hyvä saada. Sataman liepeillä oli kioski, joka näytti myyvän monenlaisia meren eläviä. Italialaiset satamatyöläiset ostivat jotain, mikä näytti harmaalta pesusieneltä ja puristivat sen päälle sitruunamehua. Pyysin samaa. Kylmä annos maistui hyvältä ja värinäköni palasi. Ostin samanlaista toistekkin ja kehuin makua laivatovereilleni.

Myöhemmin selvisi, että olin syönyt lehmän keuhkoa. Hyvää se kuitenkin oli.

Karvinen:
HÄÄMATKALLA

Otin vuonna 1974 keväällä virkavapaata lennonjohtajan tehtävästä ja pestauduin pariksi kuukaudeksi sähköttäjäksi Suomen Höyrylaiva Oy:n uuteen Rheaan. Halusin näyttää vaimolleni omaa mennyttä maailmaani. Vein hänet häämatkalle rahtilaivalla Välimerelle ja Afrikkaan. Biskaijanlahdella laiva oli pienessä myrskyssä, mutta muutoin aurinko paistoi. Olimme laivassa hyvin suosittuja. Laivatoverini kilpailivat huomaavaisuudessa ja kohteliaisuudessa. Kaunottareni ihmetteli merimiesten herrasmiesmäistä käytöstä.

Kävin vaimoni kanssa usein parisataa metriä pitkä laivan keulassa. Siellä kuului vain meren sihinää. Seurasimme delfiinien kisailua keula-aalloissa ja tiesimme, että meitä tarkkailtiin komentosillalta ehkä hiukan kateellisina.

Rhean lastina oli monenlaista kappaletavaraa. Laivassa oli myös ruostumattomasta teräksestä valmistettu viinitankki, jonka vetoisuus oli 200 tonnia. Kontit eivät vielä olleet käytössä. Siksi satamissa viivyttiin aina useita päiviä.

Napolin lahdella vaimoni osoitti pientä kohdetta meressä ja kysyi mikä se on. Kerroin pokkana, että se on sukellusveneen torni. Sitten sukellusvene nousi lähellämme pintaan hengittämään.

Saimme ihailla mereltä öistä Strombolin tulivuoren hehkua. Vierailimme Genovassa, Napolissa, Casablancassa, Agadirissa ja muutamassa muussa paikassa. Satamakapakoissa kävimme tietysti myös.

ohjvg:
 

Esa, sun elämänkokemuksille ja reissuille ei voi olla kuin kateellinen. Huoh... olisipa nykymerenkulku edes vähäsenkin samanlaista... Casablanca, Rio de Janeiro  -nykyään on jo tyytyväinen ja matka jo lähes eksoottinen kun vaan pääsee Itämereltä pois.

Karvinen:
Quote



reissuille ei voi olla kuin kateellinen. Huoh... olisipa nykymerenkulku edes vähäsenkin samanlaista
Hei Ville ja muut,

Minulla on ollut hyvää onnea monessakin mielessä. Onnistuin muuttamaan radioamatööritoiminnan ja myöhemmin ilmailuharrasteen ammateiksi, joissa viihdyin hyvin. Sain myös edustaa ikäpolvea, joka pääsi merille silloin, kun suomalaisetkin laivat seilasivat villeillä linjoilla. Varsinkin Bensowin S/S Ariana oli oikea tramppi. Sen reviiriä olivat kaikki maailman meret ja aina kun kiinnitysköydet irroitettiin, niin edessä oli joku tuntematon satama.

Ariana edusti parasta brittityyliä. Höyrylaivana se oli äänetön eikä tärissyt lainkaan. Kolmen saaren laivan etumidshipin ylemmät kannet olivat lakattua raitapuuta ja tropiikissa niiden yllä oli purjekankaiset aurinkosuojat. Hyttien ja messien seinissä oli puupaneelit. Messien ovien laseihin oli syövytetty varustamon tunnukset ja lautasissakin oli yhtiön lippu. Bensow myi aikoinaan uutena ostamansa laivan Lontoossa ja ahteriin nousi Liberian lippu. Ariana ei ehtinyt koskaan käydä Suomessa. Me lensimme BEA:n Comet 4:llä Suomeen.

Viimeisen kerran olin sähköttäjänä merillä vuonna 1980. Vikajeerasin Siljan Fenniassa kipinää pari viikkoa. Silloin muutokset Suomen merenkulussa olivat jo käynnissä. Konttien myötä hakurahtiliikenne väheni ja trampit sekä muut pitkän linjan laivat olivat katoamassa.

Muistelen kaiholla merimiesvuosiani ja myönnän auliisti, että aika on kullannut muistot. Nyt olen palannut vesille. Veneilen tyytyväisenä Suomenlahdella enkä kaipaa tätä nykyistä kiireistä merenkulkua.

:-)   Esa


Karvinen:
ENSIMMÄINEN LAIVANI

Posti- ja lennätinhallituksen seitsemän kuukautta pitkä radiosähköttäjäkurssi, joka oli tarkoitettu sähkötyksen jo hallitseville, oli päättymässä. Olimme tauolla luokkahuoneen viereisessä käytävässä, kun puhelin soi. Olin sitä lähinnä ja vastasin. Puhelimessa oli Vasa Shipping Oy:n henkilöstöpäällikkö, joka tarjosi radistin paikkaa S/S Graciaan. Kysyin minne laiva menee. Etelä-Amerikkaan. Hyväksyin työtarjouksen hetkeäkään epäröimättä.

Sähköttäjä oli ainoa, joka meni laivassa ilman merikokemusta suoraan päällystömessiin. Ykspihlajassa taksi ajoi ensimmäisen laivani landgongin luo ja yliperämies tuli minua vastaan. Olenko uusi kansipoika? Kerroin olevani sähköttäjä. Kokeneen merikarhun katse mittaili minua päästä jalkoihin. Jaaha. Sitten hän neuvoi minut ylös radiohyttiin.

Kun saavuin sähköttäjän hyttiin, niin laivasta pois lähtevä kipinä oli parhaillaan irroittamassa pinteeseen jäänyttä kilpikonnaansa tulikuuman höyrypatterin alta. Vapaaksi päässyt konna juoksi heti lähettimen alle piiloon jäähdyttelemään. Sitten minua hiukan vanhempi kolleega keräsi tavaransa, kilpikonnansa ja valtavan kasan kirjeitä. Hän oli heittänyt mereen pullopostin, jossa hän valitti yksinäisyyttään. Pullo oli löytynyt ja nyt hän oli kirjeenvaihdossa italialaisen tyttökoululuokan kanssa.

Olin täysin pyörällä päästäni, kun seilausurani alkoi. Seuraava satama oli Genova, jossa merimieskapakassa laivatoverini järjestivät italialaisneidon viemään poikuuteni. Sitten jatkettiin päiväntasaajan yli Sao Francisco do Suliin Brasiliaan. Siellä aloin jo pitämään itseäni kokeneena merimiehenä. 

Navigation

Up one level

Next page

Previous page