Merimiestarinoita

<< < (33/45) > >>

Karvinen:
Ha-haa. Ei harmittanut. Sopeuduin nopeasti uuteen tilanteeseen. Uskoin päässeeni paratiisiin. Sitä Brasilia edustaa minulle vieläkin. Samat niukasti pukeutuneet ihastuttavat neidot kisailevat yhä rannoilla. Jostain syystä he eivät tunne minua. 

Karvinen:
Rytmiä

Laivatoverini S/S Arianassa lähettivät sähkeitä kotiin ja rakkailleen. Minusta heidän piti saada rahoilleen vastinetta. Filmasin vähän. Ensin poljin jalalla tahtia. Sitten annoin rytmin edetä vartaloa pitkin ranteeseen asti. Otin kiinni sähkötysavaimesta. Aloitin titaamisen. Epäilen, että jotkut lähettivät sähkeitä vain nähdäkseen esityksen.

Kävin myös tvistaamassa laivan pääkoneen yläpuolella olevalla trallilla. Suuren höyrykoneen pyörimisnopeus oli 70 kierrosta minuutissa. Varsinkin matalapainemäntä aiheutti mahtavat bassosoundit. Luistien naksahtelu ja sihinä kävivät rummuista. Kuvittelin melodian. Alhaalla olevat konemestarit mulkoilivat minua. Taas se on tuolla. He pitivät minua hulluna.

ohjvg:
Ihmiskauppaa

Arabialaiset miehet pitävät jostain kumman syistä ”isoluisista” naisista. Mitä ”kuumempi” pakkaus, sitä useamman kamelin –tai hyvässä tapauksessa mersun siitä saa. Meillä oli laivassa peräti neljä kauniimman sukupuolen edustajaa. Ja kuinka ollakaan, he eivät olleet sellaisia anorektisia tikkuja niinkuin länsimaisessa ihanteessa kenties nykyään tuntuu olevan kun malleja katselee. Laivamme naiset olivat jotain aivan ihmeellistä ja arabit katselivat kummastellen, kun he tekivät meidän miesten töitä vertaisina laivassa. Poosumme Timo ajatteli alkaa tekemään bisnestä. Kauppatavaraa kun kerta löytyi. Ajatus oli mielestäni ratkiriemukas. Harmittavaa kyllä, näyttikin, että kauppatavaraksi olinkin muuttumassa minä. Päätin liueta karkuun laivamme sisätiloihin.

Arabialaista öljybisnestä

Tankkeriimme piti saada lastiksi kaasukondensaattia. Rahtaussopimuksessa oleva lastimäärä vaikutti alustavasti olevan iso lastaajalle, mutta he lupasivat, että saisimme alukseemme täyden lastin vietäväksi Houstoniin. Olin aivan tutinoissa. Pääsisin viimeinkin karibialle karkuun talvea. Lähdön tuntumassa teimme lastin osalta tarkistukset ja kaikki näytti olevan niinkuin pitää. Ei muuta kuin vaijerit lekoon ja menoksi. 24 tunnin kuluttua aloimme suorittamaan Välimerellä matkatessamme jälkitarkastusta lastille. Kaasukondensaatin joukossa oleva vesi oli vuorokauden kuluessa segrekoitunut lastista tankkien pohjalle. Tarkemmin sanottuna lastistamme oli noin 200 kuutiota pelkkää vettä. Asiasta tiedotettiin eteenpäin. Gibraltarin kohdalla tuli ilmoitus. Unohtakaa Houston, viekää lasti Antverpeniin. Se siitä Karibian auringosta.

Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta

Ensimmäiset päivät öljytankkerissa olivat mieleenpainuvia. Silloin tuli ammennettua läpi elämän kestäviä ajatuksia. Laivamme Poosu Pena oli vanhan kansan merimies, joka oli seilannut koko ikänsä ja eläkeikä kolkutti jo ovella. Penan ensimmäiset sanat minulle olivat kun astuin laivaan, että; ”Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta ovat vaikeita.” Työhön käuytiin heti. Merialan sanasto alkoi laajentumaan eksponentiaalisesti. Oli polakkoa, niskaa, jakotukkia ja jos jonkin moista. Sitä oli hetkessä aloittelijana pallo hukassa ja paikoitellen tuli pientä mietintää ja järkeilyä vaativaa tuumaustaukoa. Pena kysyikin: ”Tuleeko siitä mitään vai tilataanko myllystä lisää miehiä?” Totesin hänelle huumorilla takaisin ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden olevan vaikeita. Vanhan skönön kasvoille tuli selvä hymy.

No dangerous cargo

Laivojen pitää yleensä tulelssaan johonkin tietylle alueelle. esimerkiksi Englannin kanaaliin, antaa yhtä sun toista tietoa itsestään suullisesti vaikkakin, monet tiedoista on jo ennalta lähetettyjä ja ne näkyisivätkin aluksen AIS-tiedoissa. Edellämme meni suuri öljytankkeri. Kaveri ilmoitti asiallisesti muun muassa syväyden, määränpäänsä ja ETA:n näin muutamia mainitakseni. Paikallinen VTS-viranomainen kysyi vielä, kuljettakoo alus mitään vaaralliseksi luokiteltua lastia. Rullahuuli, siis filppariperämies (filippiiniläinen) totesi tyynesti: “We have no dangerous cargo on board, just crude oil.”   

California dreaming

Työni Merenkulkulaitoksessa oli loppumassa ja piti löytää uusi jobi. Soittelin työnkautta tutuksi tulleelle miehittäjälle Neste Shippingiin ja kerroin haluavani kauas ja pitkäksi aikaa. Neste Shippingille oli vähän aikaa sittent tullut kaksi uutta tankkeria, m/t Stena Poseidon ja m/t Palva. Alukset olivat Panamax-tankkereita ja yhtiössä oli kovia visioita bensan kuskaamisesta Yhdysvaltojen länsirannikolle, Los Angelesiin ja San Franciscoon. Olin myyty mies. Mielessäni pyöri panaman kanava ja vaikka mitä. Hienoista suunnitelmista huolimatta sain kuitenkin lievästi pettyä. Noin puolen vuoden aikana kävimme pääasiassa vain kylmässä talvisessa Kanadassa. Ainoa tuntuma Kalifornian lämpöön oli komentosillalla soiva vanha Papas & Mamas hitti California dreaming.

Karvinen:
Konjakkilasi

Sähköttäjänä jouduin usein viemään laivatovereitani lääkäriin ja toimimaan tulkkina. Manilassa jouduin kuitenkin itse potilaaksi. Lääkäri tutki etuveitikkaani ja totesi, että varsinainen seksitauti se ei ole. Sain pillereitä ja ison pullollisen sinipunaista litkua, jossa veitikkaa piti huljutella monta kertaa päivässä.

Minulla ei ollut laivalla mitään kuppia. Siksi lainasin kipparin salongin pentteristä omin lupineni konjakkilasin. Uitin potilasta siinä. Kun vaiva oli parantunut, päätin heittää lasin mereen. Ulkona kannella auringonsäteet saivat lasiin kaiverretun Bensowin tunnuksen säihkymään. En kertakaikkiaan hennonnut heittää hienoa konjakkilasia mereen. Pesin sen ja vein sen takaisin salongin pentterin lasitelineeseen roikkumaan muiden kaltaistensa joukkoon.

Arianassa viettettiin joulujuhlaa. Oltiin satamassa. Kippari toimi salongissa isäntänä. Joluateria oli lopuillaan. Stuertti kattoi kaikille kahvikupit ja konjakkilasit. Tuijotin edessäni valkealla pöytäliinalla olevaa tutun näköistä konjakkilasia. Bensowin lippu kimmalteli sen kyljessä kynttilöiden valossa. Sitten ilmoitin etten välitä konjakista. Haluan viskiä jäillä. 

Karvinen:
Radiojuhlaa

Ahvenanmaalaisen Sally varustamon isossa tankkerissa M/T Dalnyssa ei jostain syystä ollut keskipitkäaaltolähetintä (MF). Suomessa tuota taajuusaluetta kutsuttiin kippariaalloiksi.

Seilasimme Wightin saaren kohdalla kohti Rotterdamin Europortia. Päällikkö päätti kokeilla minua, lomatuuraajaa. Hän tilasi pokkana radiopuhelun Hollantiin. VHF:lle ranta oli liaan kaukana ja HF:lle aivan liaan lähellä. Ionosfääristä heijastuvat lyhytaallot osuvat maahan vasta pitkän matkan päässä.

Onneksi radiokeli oli erikoinen. Scheveningenradio/PCH kuului hyvin kahdella ja neljällä megahertzillä. Skippi oli kerrankin sopiva. Kutsuin PCH:ta sähkötyksellä ja kysyin sopisiko crossband puheyhteys. Lähettäisin 4098KHz:llä. Se oli matalin lyhytaaltotaajuuteni. Kuuntelisin Scheveningeniä sen tavanomaisella työskentelytaajuudella keskipitkillä aalloilla. Titari sähkötti heti C (kyllä). Minä päästelin omalla Golden Key automaattiavaimellani vahvistuksen taajuuden vaihdosta.

Kutsuin Scheveningeniä ja hain samalla vastaanottimesta sen taajuutta. Sitten kovaäänisestä kuului hyin voimakkaasti Dalny Dalny Dalny ja oma ääneni kaikui taustalla. Vastasin heti, we have perfect full duplex.

Seurasin, kun hämmästynyt kippari selvitteli asioita meklarin kanssa. Tämä oli hänen ensimmäinen lyhytaaltopuhelunsa Dalnysta. Taivaalle meni kilowatti. Muuntajat hurisivat. Elohopeatasasuunatusputket hohtivat kelmeätä sinistä valoa. Loisteputket radiohytin katossa lepattivat puheen tahdissa, vaikka ne eivät edes olleet päällä. Tukka ritisi, päässä humisi ja värit näyttivät hirveän kirkkailta. Ilmassa oli radiojuhlan tuntua.   

Navigation

Up one level

Next page

Previous page