Merimiestarinoita

<< < (5/45) > >>

Karvinen:
YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA

S/S Gracia saapui Ceutaan, joka on Espanjan Marokkoa.

Löysimme nopeasti taksin avulla baariin, jossa oli tarjolla hyviä juomia ja auliita neitoja. Laivatoverini löysivät hetkessä kumppanin. Pahaksi onneksi baarin pyylevä arabi-isäntä iski silmänsä minuun. Olin vaikeassa välikädessä, sillä tovereideni hyvinvointi riippui isännän ja minun välisen suhteen kehittymisestä. Työntelin kuumana käyvää ukkelia kauemmas, sillä en halunnut laajentaa kokemuspiiriäni. Muistan vieläkin hänen parransänkensä poskeani vasten. Huh! Laivatoverit kävivät välillä tarkastamassa ettei miunulle käy ihan hullusti.

Kun ajelimme taksilla takaisin satamaan tyytyväiset laivatoverini kertoivat kokemuksistaan. Minulle alkoi valjeta mitä muskettisoturien tunnuslause "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" käytännössä tarkoittaa.

PS. Nyt lähden Duxfordiin nauttimaan The Flying Legends airshowsta!

ohjvg:
Quote

Hei Ville, kyllä näitä juttuja varmasti syntyy sinultalkin. Kirjoittele!

:-)  Esa


Nykypäivän mrenkulussa ei niin ihmeitä eksoottisuuksia enään ole. Kaikki on periaatteessa kenen tahansa turistin koettavissa nykyään ja maailma ei ole enään niin "erilainen" kulttuurillisesti kuin parikymmentä vuotta sitten. Se on kait sitä kansainvälistymistä... Mutta yritetään:

CAESAR

Olin pari kesää takaperin Luxenburgin lipun alla seilanneessa suomalaiseen Holmingiin sidoksissa olevan Crystal Pool:in m/t Crystal Emerald kemikaalitankkerissa. Laivassamme oli belgialainen kippari, koska laivan lippuvaltio oli onnistunut belgialaisten kanssa aikoinaan junailemaan säännön, että Luxenburgilaisessa aluksessa pitää olla belgialainen kippari. Asialla ei oikeassa elämässä olisikaan ollut merkitystä ja kipparin vakanssi olisi voinut olla suomalaisellakin kaverilla, koska miehityksen yhteydessä asia oli ollut vain perätön väite. No Claude oli saanut pitää paikkansa ja mikäs siinä -pidin hänestä alusta alkaen enemmän kuin muissa laivoissa nähneistä suomi-kolleegoistani. Claude oli vanhan ajan kunnon kippari, jolla oli erittäin värikäs tausta ja elämäntaival takanaan. Hän oli lyhyt mies -korkeintaan 160cm pitkä ja leveyttä lähes tulkoon saman verran kuin pituutta. Pitkä paksu kokoparta ja aaltoilevana hulmuavat hiukset hopeanharmaan värisinä loivat mielikuvan kuin jostain lasten kirjan kapteenista. Hänellä on itseasiassa kuuskymppiset tänä kesänä jos oikein muistan joten ei enään nuori kaveri...

Claude - eurooppalaisuudestaan huolimatta - oli itseasiassa syntynyt Belgian Kongossa. Hänen äitinsä oli ranskatar ja hänen isänsä oli ollut jonkin sortin virkamies maan hallinnossa. Claude vietti ensimmäiset 22 vuotta mustien miesten keskellä ja osaa vielä tänä päivänäkin puhua alkuperäisväestön kielellä. 22-vuotiaana hän sitten saapui Eurooppaan opiskellakseen merikapteeniksi.

Uransa aikana oli tietysti nähnyt paljon. Kokemuksien huipulla oli ollut tankkerin kanssa oleminen keskellä Persianlahden sotaa. He olivat olleet ankkurissa ja Claude komentosillan avosiivellä kun ilmeisesti lämpöhakuinen ohjus oli lävistänyt komentosillan ja osunut laivan korsteeniin heti komentosillan taakse. Siellä he sitten olivat olleet jumissa ilman komentosiltaa ja radiohyttiä seitsemän kuukauden ajan. Kokemus jota hän ei koskaan unohda ja tämän takia hän ei meitä muita aluksessa hirveästi arvostanut merimiehinä, kun ei me muut oltu mitään nähty elämässämme.

Claude oli selvä imperialisti. Belgialaisuudestaan huolimatta hän koki olevansa enemmän ranskalainen. Sen näkikin maneereissa ja eleissä. Kun hän puhui, niin jutut värittyivät paljon, ja kädet heiluivat ympäriinsä ja puheen nopeus kiihtyi kiihtymistään. Kaikki oli aina "Incredible".
Imperialistista asennetta tyydytti se, että hän pystyi oikeasti tyydyttämään maailman katsomustaan siitä, että kippari on ennen jumalaa kun henkilökunta "kahta niskuroivaa" suomalaista lukuunottamatta oli Filipppiineiltä joiden sanavarasto oli pitkälti jes söör -painotteista. Tietynlainen etäisyys mitä hän meihin piti ja tavat antoivat itseoikeutetusti hänelle lempinimen Caesar.

Katsoi hän minuakin pitkään alussa nenänvartta pitkin, mutta lämpeni kun toin eräältä satamakäynniltä edustavan kokoelman ranskalaista shamppanjaa laivaa. Olimme välittömästi samalla aaltopituudelta ja sen jälkeen tulikin tapa, että Claude tuli usein illalla brygalle vahdin aikaan tarjoten sikarin mikä sitten polteltiin puhuen milloin mitäkin turhan päivästä ja jatkettiin vuoroni päätyttyä hytissä hyvällä mallasviskillä mikä oli toinen yhteinen harrastuksemme. Olikin erikoista jälkeenpäin havaita, että kun pari kaveriani kertoivat seilauskokemuksistaan, niin he eivät olleet tulleet ollenkaan Caesarin kanssa toimeen, joten tunsin itseni aika otetuksi.

Liekö Persianlahti karaissut miehen tehokkaati. Kylmän rauhallinen hän ainakin oli. Meillä oli tankkerissa jokin ohjelmavika, joka näkyi siten, että silloin tällöin satamaa tultaessa kun sähköntuotanto piti vaihtaa  suuremman kulutuksen vuoksi pääkoneen akseligeneraattorilta apukoneille, niin laiva pimeni täysin. Tuli siis "Black Out". Olimme kerran menossa yöaikaan Kieliin sisään ja luotsikin ehti juuri kyytiin kun kaikki pimeni. Luotsille tuli välittömäti kysyvä katse ja minäkin meinasin jo lähteä juoksemaan suuntana  keula ankkureiden nopeaa laskemista varten. Claude hieman hymähti, toppuutteli käsillään ja totesi rauhalliseen äänensävyyn: "No worry -Just little bit more excitement."

Lause jäi lähtemättömästi päähäni ja tuolla menttaliteetilla olen itse yrittänytkin sen jälkeen suhtautua ongelmiin.

Karvinen:
KERJÄLÄINEN

S/S Ariana oli laiturissa Hooghley joella Kalkutassa Intiassa. Se on Gangesin jokisuistoa. Katselin kun ihmiset peseytyivät pyhän virran rannalla. Samaan aikaan jokea myöten ajelehti hitaasti merta kohti pullistuneita ruumitta, joiden päällä istuvat musta korppikotkat nokkivat niitä.

Menin illalla kävelylle rantakortteliin. Ihmispaljous, vieraan kulttuurin kummalliset tavat, outo musiikki ja ruokien voimakkaat tuoksut saivat aistini turtumaan. Oli epätodellinen olo. Sitten kohtasin elämäni ihmeellisimmän kerjäläisen. Pitkätukkaisen miehen toinen jalka oli surkastunut polvesta alaspäin ja kasvanut hänen tukenaan käyttämänsä puusauvan ympärille spiraaliksi kuin köynnös päättyen pikkuiseen jalkaterään. Kerjäläinen huomasi tehneensä minuun vaikutuksen. Hän pyysi kohteliaasti almua.

Kerroin kerjäläiselle, että pienin setelini on sata rupiaa. Kerjäläinen ilmoitti, että hän antaa rahasta takaisin. Paljonko antaisin? Yllättyneenä lupasin antaa kympin. Setelini vaihtoi omistajaa ja minä sain vaihtorahat.

ohjvg:
SYMPAATTINEN JUOPPO

Tää ei nyt ole ihan mikään niin erikoinen merimiestarina ja sisällä mitään ihmeellistä laivoihin liittyen, mutta juttu jaksaa itseäni hymyilyttää vielä tänä päivänäkin, joten päätin skriivailla:

Olin muutama vuosi sitten opiksena Jetillä. Sahailtiin syys-talvikaudella tasaiseen tahtiin päivittäin Tallinnaan joten juopot vaihtui laivassa tehokkaasti. Kun yhdestä laumasta pääsi eroon, niin satamassa oli jo vastassa bussilasteittain uusia kandidaatteja, joilla oli jo hyvät pohjat nautittuna valmiiksi.

Vaikka laivalla ollaan 24h niin töitähän toki tehdään niin kuin maissa vuoron mukaan tiettyinä aikoina. Mulla oli aina illat/yöt vapaat ja aikaa tuli sitten vietettyä monesti hyvän ystävättäreni juttuseurana laivan infossa oman väsymyksen sallimuksen puitteissa. Hän oli lähes poikkeuksetta aina yöt infossa ja yöllä tietysti silloin tällöin sattui ja tapahtui - kiitos suomalaisten alkoholin käytön. 

Pikkujouluristeilyjen aikaan olin tuttuun tapaan  infossa pitämässä seuraa laivamme konemestarin kanssa. Kello oli jo neljä ja laiva oli yleisesti ottaen hiljentynyt kun kaikki paikat oli kiinni ja taisi olla vielä arki-ilta, joten porukaa ei ollut täyttä kuormaa niin kuin viikonloppuisin. Laivassamme oli aina vahtivuorossa yhtäaikaan kaksi vahtimiestä. Koska matkustajat yleiseti ottaen olivat siirtyneet hytteihinsä ja käytävät tyhjillään, tulivat hekin kierrokseltaan juttuseuraksemme katsomaan samalla mitälie nyt sitten infon tv:stä sillä hetkellä tulikin...

Yhtäkkiä viidennen kannen aulan suunnalta alkoi kuulua mekastusta ja hetkeä myöhemmin keski-ikäinen suomalaismies jo kompuroikin portaikoissa. Hän oli aika tuiskeessa ja toisessa kädessään hänellä näkyi olevan ravintolasta mukaan otettu olutlasi. Vahdit alkoivat jo katsoa aika tiukkaan sävyyn infon tiskin tasalta ja me kolme muuta seurasimme, että milloin tapahtuu. Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa ja seuraavat sekunnit tuntuivat pitkiltä kun odotin, miten tiukalla ilmeellä ollut vahti kohta lähtisi kaveria ojentamaan. Mielessäni oli vain, että tuo sankari pääsee ihan varmasti kusiputkaan nukkumaan. Samassa tapahtui. Kaveri horjahti portaikon puolessa välissä olevan tasanteen kohdilla syöksähtäen eteen alaspäin ja lasi lensi komeassa kaaressa kohti infoa ja meitä ja läjähti sisältöineen keskelle sisääntuloaulaa. Vahdit oli selvästi nostamassa kytkintä , kun tapahtui edelleen salaman nopeasti:

Kaveri horjahteli lasinsa perässä infon luukulle, otti messinkikaiteesta tukea. Kokosi itsensä ryhtiin ja kysyi sammaltavalla mutta kohteliaalla äänensävyllä pokkana:

"Anteeksi neiti, mutta olisitteko ystävällinen ja antaisitte rätin kun sattui pikku vahinko."

Tunnelma laukesi. Me kaikki aloimme nauramaan luukun toisella puolella ja vahdeillakaan ei ollut pokkaa puuttua tilanteeseen. Ystävättärenikin vain totesi, että herran ei tarvitse vaivautua, kun aluksessa on sitä varten yösiivoojaa. Kaveri säästi hienon "Situational Awearness:in" ansiosta varman putkaanlentämisen.

Ja kuka sanoi, että humalaiset eivät osaa käyttäytyä???

Muuten aihetta sivuten pientä trivia tietoa:

Näihin samoihin aikohin, kun vielä Cinderellakin liikennöi samaa väliä, laivahan oli nuorison bailulaiva. Se näkyi hienosti kultturishokkina kun henkilökunnan jäsenet vierailivat aina silloin tällöin puolelta toiselle kun oltiin rinta rinnan tallinnassa laiturissa keskellä yötä. Kun meillä Jetissä oi normaalina arki-iltana noin 600-700 matkustajaa -valtaosa eläkeläisiä ja viikonloppuisin jotain 1200, niin cinderella veti nuoria parikymppisiä aikuisia keskellä viikkoa suunnileen 2500 henkeä. Cinderellalla oli silloin voimassa jonkin sortin epävirallinen Suomen putkaanheitto ennätys suhteutettuna (siis jos verrataan kaupunkia ja kuntia, niiden väkilukua ja putkassa käviöiden määrää.) En muista montako putkaan heittoa heillä vuodessa oli, mutta laivan putkat olivat usein ylikansoitettuja. Ja kun meille riitti kaksi vahtia, niin Cinderellalla oli hiljaisenakin iltana seitsemän vahtia.

No vastapainoksi se mitä nuoriso tuhosi ja oksenteli pilalle, niin kyllä se toi rahaakin. Näin siksi, kun heidän oli ostettava viina laivasta kun  ei Tallinnaan maihin päässyt. Monissa pulloissa olikin selvä hintaero Jetin hintoihin. Suosituimmissa kuten Finlandia vodka se oli jotain reilu viisi euroa. Laivaa pidettiin firman rahasampona ja se käytännössä elätti monesti vajaakuormilla kulkevat ruotsinlaivat. Olikin suuri yllätys kun Viikkari siirsi laivan palvelemaan Tukholmalaisia kylpylänä. Konsepti oli ollut yksinkertainen ja tuottava ja he luopuivat siitä. Samoihin aikoihin myös Jetti siirtyi palvelemaan muita kuin suomalaisia, joten käytännössä Tallinkista tuli käytännössä yksinvaltias Hesan ja Tallinnan välille kun ei Rosellasta ja Norlandiasta oo nuorison bailulaivoiksi...

No joo, juttu alkoi taas vähän rönsyilee...

ohjvg:
Ja vanha tarina, miksi oikeaoppisesti nimetty laiva kantaa aina naisen nimeä:

A ship is called  "she"  because,
There is always a great deal of bustle around her;
There is usually a gang of men around her;
She has a waist and stays;
Her rigging cost's more than her hull;
It takes a lot of paint to keep her looking good;
It is not the initial expense that breaks you,
It’s the upkeep;
She can be all decked out;
It takes an experienced man to handle her correctly;
And without a man at the helm,
She is absolutely uncontrollable;
She has her topsides, hides her bottom and,
When coming into port,
She always heads for the buoys.

We always call a ship a "she" and not without a reason.
For she displays a well-shaped knee regardless of the season.
She scorns the man whose heart is faint and doesn't show him pity.
And like a girl she needs the paint to keep her looking pretty.
For love she'll brace the ocean vast, be she a gig or cruiser.
But if you fail to tie her fast you're almost sure to lose her.
On ships and dames we pin our hopes, we fondle them and dandle them.
And every man must know his ropes or else he cannot handle them.
Be firm with her and she'll behave when skies are dark above you.
And let her take a water wave - praise her, and she'll love you. 
That's why a ship must have a mate; she needs a good provider.
A good strong arm to keep her straight, to comfort her and guide her.
For such she'll brace the roughest gales and angry seas that crowd her.
And in a brand new suit of sails no dame looks any prouder.
The ship is like a dame in that she's feminine and swanky;
You'll find the one that's broad and fat is never mean and cranky.
Yes ships are ladylike indeed, for take them altogether
the ones that show a lot of speed can't stand the roughest weather.

Navigation

Up one level

Next page

Previous page