Merimiestarinoita

<< < (13/45) > >>

ohjvg:
HOMOT

Finjetissä oli Håkaneita töissä. No tavallaan tietysti lähes tulkoon kaikkiallakin on - myös ilmailussakin joten what's the big deal??? Meillä oli jetissä pariskunta, jonka kaikki yhtiössä tunsivat kun olivat he koristaneet firman lehteäkin ja yliavoimuutensa vuoksi se ei ollut epäselvää. Heillä oli tapana antaa asian näkyä varsin voimakaasti käytöksessään ja se tietysti toisinaan aiheutti myös ärtymystä niin työtovereissa kuin matkustajissakin.

Esittelin kerran matkustajina olleille liikemiehille oman taitoni puitteissa Finnjetin konehuonetta ja erityisesti kaasuturbiineja. Kun esitys oli päättynyt ja poistuimme konehuoneesta, aluksen aulan kohdalla infon tuntumassa kysymyksien loputtua. Miehet alkoivat kiittelemään kovasti ja kättelemään minua. Yksi heistä sitten pikaiseen totesi muiden puolesta: "Tämä oli kyllä paras osa tätä reissua. Alkoi jo rehellisesti sanottuna ****ttaa täällä olo kun kaksi helv**** hinaajaa hääräs tuol ravintolassa." Hiljaa mielessäni pystyin antamaan sympatiani matkustajille, sillä kyseinen härkäpari oli todella ärsyttävä joten en yhtään ihmetellyt kommenttia (Mielestäni omasta seksuaalisuudesta ei tarvitse palvelualalla kuin missään muussakaan työssä tehdä numeroa muille. Se ei ole niin kiinnostavaa ja tarpeellista.), mutta kuitenkin aloin hiljaa mielessäni nauramaan. Tietysti asia oli ikävää, että asiakkaiden matka oli ollut lähestulkoon pilalla. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta ajatuksestani löydä vähän lisää vettä kiukaaseen ja heittää kommentin, että "mäkin olen homo" ihan vain nähdäkseni miten he reagoisivat nyt kun he olivat vastapainoksi juuri niin kovasti ylistäneet tarjoamaani konehuonevisiittiä. En tehnyt sitä. En halunnut olla ilkeä. Matkustajien tunteilla ei saa leikkiä. Vaikka mieli kovasti teki...

oh1xt:
 
Quote

Siinä me sit ylpeinä rinnat rottingilla oltiin kaikki brykan siivellä heiluttamassa pulloja ja kaljacasejä kun yhtiön sisaralus ohitti meidät osan pällistellessä kiikareilla touhujamme. Kyllä meille tuli hyvä mieli.

ohjvg:
LONTOON METROSSA

Tämä nyt ei ole ihan suora merimiestarina koska tämän voi kokea muutkin, mutta merimieselämään liittyy aina vahvasti myös matkustaminen, joten siksi tämänkin kokemuksen jaan teille.

Olin harrastanut matkustamisen ihanuutta. (?) Herännyt Lahdessa yöllä kahden aikoihin parin tunnin yöunien jälkeen, matkustanut bussilla lentoasemalle, jossa venanut monta tuntia, kunnes lentänyt Arlandaan SAS:silla. Siellä ollut sitten taas muutaman tunnin jumissa kunnes päässyt Dubliniin ja ensimmäiseksi vittuuntuneena nähnyt suomalaisen yhtiön lentokoneen, joka oli varmasti lähtenyt inhimillisempään aikaan Suomesta ja tullut suoraan. Ajatellut että tässä taas esimerkki varustamojen pihtailusta. Ollut taas jumissa muutaman tunnin, kunnes pääsisyt lentämään potkurikoneella "elämäni vaarallisimman tuntuisen" lennon Dublinista Newquayhin Lounais-Englannin Cornwalliin. Sieltä sitten matkannut formulakuskina itseään pitäneen taksikuskin kyydissä lähestulkoon saaren kärkeen Falmouthiin päästäkseni pöntön (=säiliöalus merislangissa) kyytiin ja todeten, että paikan päällä mikään ei ole niin kuin ennalta oli sovittu. Vittuuntuneena ja itseönikunnioittavana tehnyt täyskäännöksen ja päättänyt lähteä kotia kohti. Ollut jumissa tunteja rautatieasemalla, matkannut yön junassa kohti lontoota ja aamulla saapunut Paddingtoniin.

Toistaiseksi ihan ok kaikesta huolimatta. Vähän väsymystä yli vuorokauden valvonnan ja edeltävien huonojen yöunien seurauksena. Päämääränä ollut mennä Lontoon merimieskirkkoon selvittääkseni kannattaako lähteä Finskillä, Ryanairlillä tai jollain muulla tavalla kohti Suomea. Merimieskirkon osoitteen sian selville helposti. Rautatieasemalla jaossa olleissa kartoissa tosin Lontoo oli rajattu aikalailla ja näin ollen merimieskirkko ei mahtunut kuvaan. Ystävällinen poliisi kuitenkin neuvoi minne suunnata ja suuntasin osta,aan lippua luukulta. Metrolippua myi turbaanipäinen mies, joka ei tuntunut ymmärtävän, minne halusin mennä. Hän vain ymmärsi, että olin menossa kartan kuvan yli jonnekin kaakkoon päin. Seitykseni Canada Water:sista tai Rotherhithe:stä tuntuivat menevän yli miehen ymmärryksen. Hän myi minulle lipun Greenwich:iin asti. No ajattelin että olkoot. Se on kauempana kuin mitä tarve ja sama kai tuo vaikka ostaisin lippuni sinne asti.

Väärin. (Mutta siitä kohta lisää...)

Metro oli aamun pikutunteina mielenkiintoinen kulttuurillisesti. Paljon pukuihmisiä ja lähes kaikki lukivat jotain: Joko lehteä tai kirjaa. Metro -tai siis tuubi -oli tosin epämukavampi kuin suomalainen mielestäni ja tarjosi kehnosti istumapaikkoja.

Olin jo muutenkin pitkään pitänyt englantia maana joka on äärettömän vanhanaikainen ja jotenkin vain jumahtanut toisen maailman sodan jälkimainingin tuntuihin. Käsitykseni vahvistui täysin.  Kun viimein Jubileella pääsin Canada Water:sille, kohtasin suuren yllätyksen. OLin luullut, että lippu on vähän niin kuin suomessa vain tarkastusta varten, mutta sillä pitikin aukaista portti ulospääsemiseksi. No eihän se sitten auennut ja musta köriläs tuli jostain kopista virkavaatteeissa soittamaan suutaan. Selitti, että olen väärällä asemalla, että minun pitäisi matkustaa Greenwichiin asti päästäkseni ulos. En käsittänyt. Sanoin, että täähän on ihan käsittämätöntä. Miksi en mukamas voisi jäädä aikaisemmin pois, kun kerta olen maksanut matkani pidemmälle, joten yhtiöhän siinä hyötyy kun poistun aikaisemmin enkä käytä koko vastinetta rahalleni? Ei käy. Olin väsynyt ja vittuuntunut. Heittäydyin hankalaksi ja aloin sönköttää saksaa "kuin en osaisi englantia laisinkaan". Saksalaisturistiasenne tuotti tulosta. Portti aukesi heti ja minä jatkoin tyytyväisenä matkaani. Olin turvallisesti merimieskirkolla. Lontoossa satoi ja olin märkä. Söin aamiaista ja ajattelin, että vielä tämä reissu hyväksi kääntyy. Mietin miten jatkaisin matkaani tästä eteenpäin. Finski pyysi kiskurihintoja, Ryanair lähtisi vasta monien tuntien päästä... Ja silläkin itseasiassa päätyisin vain myöhään illasta Tampereelle, jossa sitten joutuisin jumittamaan epämääräisen ajan Kotkaan päästäkseni.

Sitten kuulin yllättäen, että Lontoon satamassa oli suomalaisen (ahvenanmaalaisen, "Suomen Kongon") Bror Husell:in laiva Seagard. Soitin välittömästi yhtiön konttoriin ja kas yhtäkkiä olinkin jo taas laivassa. Oi sitä ihanuutta kun painoin hyttini punkassa pääni tyynyyn.

Kaksi viikkoa tuosta eteenpäin Lontoossa tapahtui ne pommi-iskut.

ohjvg:
Quote

...niin tuntuu että tuurilla laivatkin seilaavat, aina välillä ainakin.


EHTI ENSIN

Eräs jo eläkkeelle jäänyt merikapteeni, josta ihmisenä pidän kovasti hänen elämänkokemuksien vuoksi, on seilannut paljon ulkomaisissa laivoissa. Pääosin tankkereissa mutta mukaan on mahtunut alustyyppejä vähän laidasta laitaan. Kerran tuli hänen kanssaan juttua laivalla vietettävästä vapaa-ajasta ja hän otti puheeksi kokemuksiaan eräästä matkustajalaivasta. Hän ajoi laivassa perämiehenä 8-12 vahtia ja kävi aina ottamassa vahdin jälkeen oluen. (Ihan sallittavaa koska aikaahan on sen polttamiseen ja yksi olut mitään tee.) Häntä vain vitutti suuresti, että laivan yökerho sijaitsi samalla kannella kuin komentosilta pari sataa metriä taempana ja hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt aina keretä ennen mutterilaakson (konehuone kansipuolen slangissa) vahtikonemestaria sinne. Mutta ei niin ei. Tämä johtui siitä,e ttä vahdinvaihtopari oli hänen tapauksessa niin tarkka omasta 12-4 vahdistaan,e ttei tullut varmastikaan minuuttia aikaisemmin vaihtoon. Kaveri alkoi kylläsyä konemestarin jatkuvaan vittuiluun. Mutta kun ei vahtiparistakaan ollut tapojaan muuttamaan, keksi NN hienon ratkaisun siihen miten hän päihittää kerrankin mutterilaakson: Hän yksinkertaisesti lähti Brykalta ennenkuin vaihtopari tuli. Kenties kymmenen minuuttia aikaisemmin. Kävi heittämässä virkapuvun hyttiin ja paineli yökerhoon ja ehti juoda tuoppnsa ennenkuin konemestari hieman 12 jälkeen saapui. Konemestari oli ihmeissään, että miten tämä on mahdollista, mutta selvisihän se perästäpäin, että 12-4 vahti oli tullut tyhjälle brykalle ja laiva seilannut sitä ennen jonkinaikaan ilman minkäänlaista ihmiskontrollia.


Jotta Merikapteeni NN ei kuulostaisi hirveän epäpätevälle ja vastuuttomalle (mitä hän ei tosiaankaan ollut 99% työstään), valaistakoon:

Merikapteeni NN perusteli, että asiassa ei ollut mitään vaaraa, koska alueella ei ollut haivaittavaa liikennettä parinkymmenen mailin säteellä (alus oli todella ainoa alueella) ja syvyyttä oli vähintäänkin 250 metriä joten minkäänlaista pohjakosketusvaaraa ei ollut. Tuossa ajassa alus ei myöskään ehtinyt kulkea kuin maksimissaan ehkä noin 4 mailia enempään.

Minusta rikos ei ollut vakava, jos aitaa nyt kerran urallaan hieman alittaa. Tietysti eihän noin saa tehdä, mutta hyvään tarkoitukseenhan se meni: Sai perämies kuitattua mutterilaakson kolleegalle. 

Karvinen:
Hei Ville,

Sinä osaat kertoa upeita tarinoita. Alan kaivata takaisin merelle.

Muuten tuo koululaiva Katarina, josta olet maininnut näyttää vähän hassulta. Voisiko se olla vanha Aranda?

:-)   Esa

Navigation

Up one level

Next page

Previous page