1.2.2007 Sammuta tänään sähkölaitteet klo 19:55-20:00

<< < (5/6) > >>

Welmu:
Quote from: Jani Nissi on 02.02.07, 10:26

Tollanen isompi tehdas saastuttaa varmaan minuutissa sen verran mitä "normijamppa" vuodessa...


Olen juurikin samaa mieltä. Sinänsä ympäristönsuojelu on ihan hyvä asia ja myös se, että globaalia ilmastonmuutosta yritetään torjua, jos
siihen tosiaan ihminen jotain vaikuttaa. En ole täysin vakuuttunut tuosta ihmisen vaikutuksesta, mutta ehkä jonkinlainen päästöjen rajoittaminen
on varmuuden vuoksi ihan paikallaan. En kumminkaan usko, että tavalliset ihmiset pystyvät tuohon ilmastonmuutokseen paljonkaan vaikuttamaan.
Teollisuus käyttää niin suuren osan Suomenkin sähköntarpeesta, että sähkölaitteiden sammuttaminen kodeissa ei vaikuta mitään mihinkään.

Minusta ihan yhtä tyhmää on pyrkiä rajoittamaan yksityisautoilua Suomen tapaisessa maassa. Suomessa on noin kaksi miljoonaa henkilöautoa, kun
pelkästään Keski-Euroopassa pörisee noin kaksisataa miljoonaa - siis satakertainen määrä. Puhumattakaan Yhdysvalloista esimeriksi, siellä taitaa
henkilöautoja olla jotain kolmesataa miljoonaa. Lisäksi on maita, kuten Kiina, joissa ei ainakaan vielä ole pajonkaan autoja, mutta sen sijaan päästöt
ovat muuten aikamoiset. Jos nyt sitten vertaa Suomen henkilöautomäärää noihin, minusta ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että vaikka koko
Suomen henkilöautoilu lopetettaisiin, ei sillä todennäköisesti olisi mitään vaikutusta globaaliin ilmastonmuutokseen. Paikallisia vaikutuksia ilman laatuun
toki varmasti olisi.

- Ville -

ari:
Quote from: Jani Nissi on 02.02.07, 10:26

Tollanen isompi tehdas saastuttaa varmaan minuutissa sen verran mitä "normijamppa" vuodessa...


Mutta eikö ne tehtaat tuotakin materiaa juurikin "normijamppojen" kulutettavaksi? Täten jokainen normijamppa kulutuksellaan vastaa tehtaiden päästöistä?

Henkka:
Quote from: Jani Nissi on 02.02.07, 10:26

Joo. Mun mielestä kannattais vaan keksiä jotain noiden isojen tehtaiden päästöille, laivoille, jotka kippaavat paskavetensä puhdistamattomana mereen jne. Tollanen isompi tehdas saastuttaa varmaan minuutissa sen verran mitä "normijamppa" vuodessa...


Laivojen jätevedet eivät ilmastoa huononna, vaikka ovatkin ympäristölle huono asia.

Omasta mielestäni on itsepetosta ajatella että vain tehtaat ovat syntipukkeja tässä ilmansaasteasiassa. Ja normijampathan juuri pidämme nuo tehtaat puksuttamassa.

Oma autokin kulkee ehkä vähällä, mutta mitä sen auton valmistus ja käytön jälkeinen kohtalo rasittaakaan ympäristöä? Ei se ole vain sitä, mitä me poltamme bensan mukana taivaalle. Kaikki esineet lähes ympärillä ovat poikkeuksetta näiltä tehtailta. Ja montaako kiinnostaa se kuinka ekologisesti valmistettu jokin tuote on? Ainakaan siitä ei yleisesti haluttaisi maksaa yhtään enempää.

Eikä aina esimerkiksi jokin hybridiauto ole ratkaisu tai sen vihreämpi asia. Juuri luin jostain, että Toyota Prius rasittaa ympäristöä lopulta paljon enemmän kuin "normaali" auto. Ei sen käyttö, mutta sen valmistus. Ei ne akkuyksikötkään sinne riisipelloilta tule.
Uudet dieselkoneet ovat aika vähäpäästöisiä, mutta kun hukkalämmöt on valjastettu hyvin hyötykäyttöön, monissa nakuissa huutaa sitten polttoainekäyttöiset lisälämmittimet ja mukava käry nousee taivaalle.

Biopolttoaineistakin on puhuttu pelastajana. Sääli vain että toisessa päässä laitetaan metsää ja viidakkoa surutta sileäksi, että saadaan sitten sitä peltoa missä tuota polttoainetta kasvaa. +-0 ?

Se on kuitenkin selvää, ettei nuo tehtaat kiusallaan pyöri, vaan sen takia että meidän elämä pyörii. Meidän luoman kysynnän kautta tavaraa tuotetaan.
Ja kun kuluttajaa kiinnostaa lähinnä se, että saadaan palkan vastineeksi mahdollisimman paljon ja mahdollisimman halvalla, niin se ei ainakaan edesauta tätäkään asiaa.
Nyt voidaan yrittää jotenkin arjessa vaikuttaa valinnoillamme. Enkä mä tarkoita että aletaan "hipeiksi", mutta edes jossain arkisissa asioissa.
Onhan ajat jo muuttuneet ja tietoisuus ympäristöstä kasvanut hurjasti parissa vuosikymmenessä. Se on hyvä merkki, vaikkei tämäkään ilmeisesti riitä alkuunkaan.
Vielä ollaan kuitenkin siinä asemassa että on siis varaa valita moniss asioissa. Ehkä niin ei ole tulevaisuudessa.

Vaikeaa on juuri tuo aiemmin kirjoittamani. Ettei kaikki olekkaan ehkä kuitenkaan niin ympäristöystävällistä kuin ajatellaan, tai ensiksi tuntuu.
Monet vaihtoehdot tuntuvat siksi kompromisseilta ja siksi kaivattaisiin jotain todella käänteentekevää energiantuotannon saralla. Sitä vaan ei tunnu olevan vielä keksitty käytännössä.

Ja ettei tule väärinkäsityksiä, niin minäkin elän "normaalia" kuluttavaa eläämää. Vaikka viherhippi asustaakin jossain syvällä mielen sopukoissa 


ari:
Quote from: Ville Elomaa on 02.02.07, 12:11

Jos nyt sitten vertaa Suomen henkilöautomäärää noihin, minusta ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että vaikka koko
Suomen henkilöautoilu lopetettaisiin, ei sillä todennäköisesti olisi mitään vaikutusta globaaliin ilmastonmuutokseen. Paikallisia vaikutuksia ilman laatuun
toki varmasti olisi.


Onhan se tavallaan niinkin. Mutta jännä juttu tuokin, niinkuin myös esimerkiksi kansanvaaleissa äänestäminen. Eihän sillä tavallaan ole mitään väliä, ketä ehdokasta yksittäinen kansalainen äänestää (tai jättää äänestämättä), kun valinnat eivät käytännössä koskaan jää kiinni yhdestä äänestä.

juksii:
Quote from: Sakari Nylund on 02.02.07, 04:53

Itsekkin tuli seurattua tuota sähköjärjestelmän tilaa. Tuolla itäsuomessa määrät nousi klo 20 jälkeen 254MW --> 415MV


Toihan on suomen tuonti idästä eikä kerro mitään itäsuomen kulutuksesta.

Eipä tuolla mitään normaalista poikkeavaa näkynyt. Taisi mennä suomalaisilta ohi tää juttu.

Navigation

Up one level

Next page

Previous page