Paljonko palkkaa sairaanhoitajalle ?

<< < (13/133) > >>

Pikkis:
Jos markkinatalous terveydenhuollossa ihan oikeasti toimisi, meidän ei tarvitsisi enää tapella paremman palkkauksen puolesta. Nyt jo pula osaavista ammattilaisista on todella kova, ja voisi helposti kuvitella että rahalla saisi houkuteltua sellaisiin työpisteisiin henkilökuntaa. Mutta kun eivät työvoimapulasta kärsivät toimipisteet maksa sen enempää palkkaa kuin muutkaan, niin ei toimi markkinatalous ei.

Tuo on jo nähty millaista meininkiä yksityisissä hoitokodeissa on. tarkasti määritelty kuinka monta vaippaa(yleensä 1) vanhus saa käyttää vuorokaudessa. Paras minkä kuulin vähän aikaa sitten, että hoitolaitos oli päättänyt säästää ruokakuluistaan. Osastolle tuli 11 jauhelihapihviä ja 13 perunaa. Potilaita 16...
Palkat, potilaat joutuvat ostamaan sellaiset lääkkeet mitä hoitolaitos ei hyväksy, vaikka lääkäri olisi jo määrännyt lääkityksen. Näitä kertomuksia on satoja.

Kyllä omaisten tulisi pitää kovempi meteli omaistensa puolesta, jotka ovat yksityisissä hoitokodeissa. Siellä on kyllä sellainen siperian malli käytössä, ettei moni usko sellaisen olevan edes mahdollista Suomessa.

Asia erikseen on tietysti erikoissairaanhoito. Jos se olisi yksityistä, niin varmaan jokainen potilas ainakin tutkittaisiin perusteellisesti. Ihan varmuuden vuoksi CT, MR ja paljon labroja. Niillähän se hoitolaitos rahansa tienaavat.

Kyllä tämä systeemi vielä tasavertaisin on. Mutta miksi hoitajien palkoista nousi kohu? Kohua on ollut monta vuotta, ja herttaisesti myönnytelty palkkojen mataluutta. Nyt kun sitten kerrankin vaaditaan lisää palkkaa kunnolla, niin melkein lynkkausmieliala alkaa nostaa päätään. Ihme homma.

Tietysti peruspalkkaa ei tarvitsisi nostaa niin paljoa kun nyt vaaditaan, jos hoitajat saisivat saman toimenpidepalkkion kuin lääkäri esim.tipan laitosta. Ja nyt sitten en tarkoita sitä, että lääkäri ei olisi palkkaansa ansainnut. Vaan ihmettelen noita vinoutumia koko terveydenhuollossa. Siellä olisi todellakin isolla luudalla töitä.

Nyt vaan kovana!

tornadof36:
Juups...

Mutta ei mikään kunta eikä muukaan talous tule kestämään tuollaista 24 % korotusta. Nyt ammutaan ohitse ja pahasti.

Ja mitä tulee vanhusten vaippojen vaihtoon, niin millä logiikalla työmäärä tulee hoitajilla pienenemään, jos palkat tuohon malliin nousevat. Mitä ne eivät kyllä tule tekemään.

Eihän niillä ole nytkään varaa palkata tarpeeksi henkilökuntaa. Niin millä logiikalla sitten kovemmilla tv. kustannuksilla.

Ja se on varmaa, että ne vanhukset tuosta tulevat juuri kärsimään. Niitä asioita on ihan turha yrittää sotkea keskenään. Vanhuksia ja hoitohenkilökunnan palkkoja.

En väitä, että kenenkään pitäisi mitään laupeudentyötä tuolla tehdä ( toki tietty kutsumus on varmasti toivottavaa, lue: halu auttaa ). Toki palkka pitää olla sen mukaan miten vaativaa se homma on, mutta kuten

sanottua. Nyt mennään HIEMAN överiksi .

-Jukka


Ps. Oma äitini on muutaman vuoden ollut lähihoitajana mm. kotisairaanhoidossa ja tiedän miten vaativaa se on. Eli väheksynnästä ei kohdallani ole kysymys.  Jollain tavoin pitäisi yhteiskunta kieltämättä saada

pitämään parempaa huolta etenkin niistä ihmisistä, jotka aivan yksin ovat ..

Esa:
Quote

Niitä asioita on ihan turha yrittää sotkea keskenään. Vanhuksia ja hoitohenkilökunnan palkkoja.

Parissa edellisessä viestissä puitiin sitä, miksi yksityistäminen olisi aivan väärä ratkaisu. Eli ei sotkettukaan.

jmi:
Quote

Mutta ei mikään kunta eikä muukaan talous tule kestämään tuollaista 24 % korotusta. Nyt ammutaan ohitse ja pahasti.


Tuossa juurikin joku ammattiliittojohtaja tuumasi, jotta Suomessa on yleisesti koulutettujen palkat kuopassa. Siinä suhteessa sairaanhoitajat eivät ole poikkeus. Onhan Akavakin jo vuosia huhuillut sitä kuinka heitiin jäsenistöllä on palkat alle euroopan keskitason.

Kyllä suon hoitajille korotuksensa. Mutta maltillisen. Tämmönen 24% ei todellakaan ole enää maltillinen korotus vaan, jos menee läpi sellaisenaan, se on ryöstö. Aletaampa sitten miettimään miksi 24% palkankorotuksesta 50% menee veroihin kuntaverotusten korotusten myötä ja korotus vastaakin sitä jo ehdotettua 12 prosenttia. Suomessa ei ole montaa kuntaa jossa tuo menee sellaisenaan läpi. Ja muistakaas että tuollainen 500-600 euroa lisää palkkaa, josta on puhuttu, Ei tarkoita että työnantajan (kunta) kulut kasvaisivat vain tuon mainitun summan. Palkkakuluthan ovat isommat kaikenmaailman pakollisten työnantajan kulujen muodossa. Ovat niitä "näkymättömiä" kuluja, joita palkollinen ei näe. Eli kunnan kulut ovat puolet isommat kuin mitä korotus on. Puhutaan siis jostain 700-1000 kulusta kaikkineen per hoitaja.

Ja tuostahan tulee toinen seuraus, kuten Jukkakin sitä sivusi. Työmäärä tulee lisääntymään. Kovempien palkkojen myötä ei voida palkata väkeä samalla tavoin, eli osastojen sulkemiset jatkuvat. Ehkä jopa terveydenhoitopalvelut pistetään kunnasta sulki ja ostetaan palvelut naapurikunnalta. Väkeä supistetaan jne.

Niin, ja aamulla radiota työmatkalla kun kuuntelin. Joku itseäni viisaampi ja asioista enempi tietävä tuumasi, jotta työnantajan ei tarvitse ottaa irtisanoutuneita takaisin töihin. Eli se varmasta työpaikasta mikäli irtisanoutuu...

- J

kpoykko:
Niinpä, ei  työnantajalla ole mitään velvollisuuksia itsensä irtisanonutta työntekijää takaisin ottaa. Jos olisin oikein V-mäinen työnantaja, niin toteaisin tylysti, että "onnea valitsemallanne tiellä". Kyllä eräistä itäisen euroopan maista löytyy koulutettua henkilökuntaa, jolle nykyinenkin palkkataso saattaisi kelvata.

just my 2 cents

Navigation

Up one level

Next page

Previous page