...
Taman paivan Suomessa vasemmistolla on huutava halu tehda mahdollisimman monista suomalaista yhteiskunnasta riippuvaisia. Tama puolestaan on aiheuttanut mm. moraalisen rappion suomalaisten nuorten keskuudessa, kun mistaan ei tarvitse enaa ottaa mitaan vastuuta.
...
Sinä tunnut hyvin tietävän mikä milloinkin on vasemmiston halu tai ideologia. Minun täytyy valitettavasti myöntää, että en tiedä. Niin sekalaisia haluissamme tai ideologiassamme ja ajoittain jopa ristiriitaisia nuo/me vasemmistolaiset(kin) tunnumme olevan. On pakko pitäytyä pelkissä faktoissa.
Ns. hyvinvointivaltio Suomi ei ole sen vanhempi kuin n. 50-vuotias. Ennen sotia Suomi oli köyhä maatalousvaltainen valtio. Sotien jälkeen se oli sodan runtelema köyhä maatalousvaltainen valtio (1940 64% väestöstä sai elantonsa maa- tai metsätaloudesta - 1975 tämä oli pudonnut jo 14%:iin ja taitaa nykyään olla pitkälti alle 10%).
Ennen sotia ja vuosia sen jälkeen Suomessa ei käytännössä ollut muuta sosiaaliturvaa kuin se minkä suuret perheyhteisöt ja pieni maapalsta antoivat. Ne olivat silloin oleellinen osa yhteiskuntaa. Nythän perheet ovat hajoneet pieniksi ydinperheiksi ja pienviljelijöitä ei käytännössä juurikaan enää ole (harrastelijoita ei lasketa).
Sodan jälkeen alkoi suurisuuntainen maaltapako ja teollistuminen (osittain sotakorvausten seurauksena). Entiset turvaverkot hajosivat. Työväestö, joka ennen sotia (oikeistososialidemokraatteja lukuun ottamatta) oli ollut vailla poliittisia oikeuksia sai ne ja työväestön määrä lisääntyi muutenkin kaiken aikaa. Työväestö oli jo ennen sotia esittänyt oikeutettuja sosiaalisia vaatimuksia, mutta nyt vasta ne alkoivat saada poliittista voimaa taakseen.
Ei sosiaaliturva ja hyvinvointivaltio suinkaan syntynyt itsestään tai tullut "taivaan lahjana". Se oli kovan taistelun takana. Jokaista uudistusta porvaristo vastusti kiihkeästi. Aluksi kehitys oli hidasta, sillä porvarillisilla puolueilla oli enemmistö eduskunnassa. Osa uudistuksista saatiin kuitenkin läpi jo varhain sodan jälkeen. Liekkö ollut "ryssän pelkoa" mukana? Vauhtia niihin tuli vuoden 1958 jälkeen, jolloin vasemmisto ensimmäisen kerran sai enemmistön eduskuntaan.
**********
Tuohon vuoden 1958 vaaliin liittyy eräs yksityiskohta, joka muistuttaa tätä nykyhallituksen eläkeuudistuksen kanssa telemää virhettä. Vuonna 1957 porvarihallitus aikoi jäädyttää lapsilisien (eräs varhaisemmista vasemmiston ajamista uudistuksista sodan jälkeen) maksatuksen. Vasemmisto (vähemmistö) sai loputtomalla keskustelulla eduskunnassa siirrettyä tämän huononnuksen vaalien yli. Se sai tuekseen lähetystöjä maakunnista ja jopa porvaristoa kannattaneet äidit tai maatalojen emännät olivat tohkeissaan lapsilisien puolesta. Lapsilisät olivat siihen aikaan monelle naiselle ainoaa "palkkaa".
Maalaisliitolle (nyk. Kepu) povattiin suurta voittoa vuoden 1958 vaaleissa, mutta se kärsikin murskatappion samoin muut porvarit. Maalaisliitto oli tehnyt virhearvion, joka kostautui myös muille porvareille. Eduskuntaan tuli historian ensimmäinen vasemmistoenemmistö. Äidit äänestivät vasemmistopuolueita, jotka olivat olleet tiukasti koko ajan lapsilisien täysimääräisen maksamisen puolella. Vanhoilliset äijät kärsivät tappion.
***********
Nyt alkoi tapahtua. Vaalikauden aikana saatiin läpi useita työväestön tavoiteita. Työllisyyspolitiikkaa paranneettiin, irtauduttiin ylikireästä rahapolitiikasta (porvarihallitukset olivat uskotelleet kansalle, että olemme "laman partaalla", vaikka koko ajan 1948-1990 Suomen julkinen talous on ollut ylijäämäinen). Sosiaalipolitiikan heikennykset, joita porvaristo koko ajan oli ajanut estettiin, työajan lyhennys 40 tuntiin viikossa toteutettiin, saatiin aikaan työttömyysvakuutus, sairausvakuutus. Maataloustulolaki uudistettiin siten, että se paremmin huomioi pienviljelijöiden aseman. Yhteiskunnallinen asuntotuotanto elvytettiin ("maaltapako" ja teollisuuden kasvu oli luonut valtavia paineita kaupunkeihin mm. asuntotuotantoon). Perheasuntoavustuslait toteutettiin samoin kuin vuokratason valvonta. Vuosilomalaki uudistettiin vastaamaan nykyaikaa. Saatettiin voimaan miesten ja naisten samapalkkaisuuslaki (tosin se ei käytännössä ole toteutunut kaikkialla vieläkään). Jne.
Sanalla sanoen luotiin hyvinvointivaltio Suomi. Teijo - tämä oli sitä oikeaa vaurastumista. Sekä työntekijä että työnantaja vaurastuivat tulevina vuosina niin, että Suomi kohosi köyhästä maatalousvaltiosta erääksi maailman johtavista teollisuusvaltioista. Hyvinvoiva työntekijä on aina työnantajallekin parempi työntekijä kuin pahoinvoiva ja loppuun riistetty työntekijä (mikä on sääntönä mm. kehitysmaissa, jotka edelleen rypevät kurjuudessa). Koettakaan porvarit ymmärtää tämä.
Noin vuoteen 1965 mennessä kaikki keskeiset työväestön päätavoitteet hyvinvointivaltion rakentamiseksi oli saavutettu. Vaikka 1962 eduskuntaan tulikin taas porvarienemmistö jopa itse kokoomuksen puheenjohtaja Juha Rihtniemi totesi, että entiseen sosiaalipolitiikkaan ei ole enää paluuta, sillä se merkitsisi poliittista itsemurhaa. Kansa olisi kaduilla ja seuraavissa vaaleissa meillä olisi taas vasemmistoenemmistö.
Kokoomus jäikin sitten pariksikymmeneksi vuodeksi paitsioon ja seurasi "kansanrintamahallitusten" kausi, vaikka vasemmistoenemmistöä eduskuntaan ei tullutkaan enää kuin vuonna 1966. Osavaikutuksensa tähän lienee ollut myös ulkopolitiikalla. Paradoksaalista on se, että niinkin kauhea järjestelmä mikä Neuvostoliitossa oli edesauttoi sekä Suomen porvaria ja työväkeä (edullisen kaupan kautta) että Suomen työväestöä pelotteena, joka esti oikeistovoimia pääsemästä hallituksiin. Vuosina 1965-1985 Suomi vaurastui uskomattomasti eikä koko tuona aikana maailmansodasta lähtien ollut varsinaisia suuria lamakausia.
Mutta jokaisessa muutoksessa piilee jo seuraavan muutoksen siemen. Sitä mukaa kun myös työväestö vaurastui se alkoi etääntyä omasta entisestä asemastaan. Kaikki työväestöön kuuluvat eivät enää tiedostaneet asemaansa. Monet alkoivat äänestää porvareita (joilla on aina ollut tiedotusmonopoli muualla paitsi yhteiskunnan omistamissa tiedostusvälineissä kuten Yleisradiossa) - vielä useammat jättivät kokonan äänestämättä.
Niinpä 1980-luvulla kokoomus voitti sen verran kannatusta, että se pääsi hallitukseen. Taas alkoi tapahtua, mutta toiseen suuntaan kuin vasemmiston hallitessa. Ensiksi muutettiin rahaan ja talouteen vaikuttavia lakeja siten, että mahdollistettiin 1990-luvun alun suuri lama (vaikka se ei liene ollutkaan tarkoitus). SDP:lle erikoisen häpeällistä on se, että tässä Holkerin hallituksessa Erkki Liikanen oli valtivarainministerinä ja siis viimekädessä vastuussa muutoksista, jotka olivat kuin Alan Greenspanin kädestä (joka vastaavasti on tämän nykyisen Yhdysvalloista lähteneen laman pääarkkitehti). Tässä vaiheessa ei vielä käyty sosiaaliturvaan käsiksi. Kovin vaikea sitä olisi siinä tilanteessa ollut perustellakin. Menihän Suomen taloudella niin hyvin, että sitä tituleerattiin Euroopan Japaniksi.
Seuraukset kaikki tiedämme. Jopa tavalliset ihmiset alkoivat ilmeisesti luulla (siltä ainakin näytti), että rahaa syntyy tyhjästä. Lainaa otettiin surutta ja surutta sitä myös myönnettiin sen jälkeen kun entiset vastuulliset vanhan polven pankinjohtajat oli kultaisin kädenpuristuksin saateltu eläkkeelle (kukaan ei siihen aikaan puhunut eläkeiästä?) ja korvattu "dynaamisilla nuorilla rahantekokoneilla". Seurauksena oli kuten aina kassavaje ja Suomen suurin (ja käytännössä ainoa suuri, jos sotia ei lasketa) lama sitten 1930-luvun.
Laman maksumiehiksi ei suinkaan laitettu sen aiheuttajia. Päin vastoin Liikanenkin sai myöhemmin rahakkaan palkkioviran EU:n komissaarina ja pankinjohtaja toisensa jälkeen luikki vastuustaan kuin se kuuluisa koira veräjästä. Tappioita kärsineet yksityiset nuolivat haavansa, mutta pankkien vajeen maksoi veronmaksaja. Miljardeja hukattiin myös suoranaisille huijareille, jotka olivat ottaneet halppoa lainaa ilman aikomustakaan takaisinmaksusta.
Tämä lama antoi porvaristolle mahdollisuuden siirtyä puhtaan friedmanilaisen uusliberaalin talouspolitiikan toteuttamiseen. Tosin Holkerin hallitus oli jo aloittanut "suuren rahan vapautuksen" friedmanilaiseen tyyliin - tosin surullisin seurauksin. Laman jälkeen muodostettu Esko Ahon porvarihallitus teki muutoksia, jonka veroisia ei Suomessa liene koettu sitten vuoden 1958 eduskunnan vasemmistoenemmistön (sen ajan hallitukset olivat kuitenkin porvarillisia vähemmistöhallituksia) - päinvastaiseen suuntaan tietenkin.
Ensin verotusta muutettiin radikaalisti. Pääomatulot asetettiin "eri viivalle" kuin muut tulot vaikka muistaakseni kokoomuksen eräänä vaalien iskulauseena oli noihin aikoihin ollutkin "kaikki verot samalle viivalle" tai jotain sinne päin. Pääomatulot alettiin verottaa kiinteällä prosentilla, joka Suomessa määrättiin uskomattoman alas 28%:iin. Niistä ei enää tarvinnut maksaa kunnallisveroa progressiosta puhumattakaan.
Juuri tuo progression puute tekee niistä erinomaisen epäoikeudenmukaisia, sillä 28% kertaluonteinen vero esimerkiksi miljoonan euron tulosta on uskomattoman vähän verrattuna vaikka palkkatuloista maksettaviin veroihin. Toisaalta 28% vero esimerkiksi pienestä vuokratulosta on uskomattoman paljon verrattiin mihin tulon verotukseen tahansa. Vain pienistä eläkkeistä nyt maksettava vero vetää sille vertoja.
Tähän veromenettelyyn liittyen huononnettiin oman asunnon lainoihin liittyvien korkomaksujen vähennysoikeutta ja se siirettiin sijoitusasuntojen puolelle eli pääomatulojen verovähennyksiä parannettiin. Ja eräitä muita huononnuksia tavallisille ihmisille.
Samalla aloitettiin myös hyvinvointiyhteiskunnan alasajo, joka on jatkunut näihin päiviin saakka. Jokainen porvarihallitus on tuonut siihen jotain huononnusta lisää - nousukaudella toki vähemmän kuin tuolloin laman aikana. Tätä on jatkunut nyt jo parikymmentä vuotta. Häpeällistä työväen osalta siinä on ollut se, että SDP on ollut mukana osassa noista hallituksista toteuttamassa tuota politiikkaa - olkoonkin, että se samaistuu paljolti oikeistososialidemokraattiin Lipponen.
Nyt tämän uusimman laman ja porvarihallituksen myötä on odotettavissa jälleen roimia heikennyksiä. Eläkejupakka jo tiedetäänkin.
*******
Niin siitä ideologiasta vielä. Sodan jälkeen SDP oli hajaannuksen tilassa. Puolueen sisällä käytiin kamppailua oikeiston ja vasemmiston välillä, joka lopulta johti puolueen jakaantumiseen. "Ideologiat" olivat hyvin kaukana toisistaan. Lisäksi SDP ja SKDL olivat kuin kissa ja koira ideologisissa kysymyksissä, vaikka ajoivatkin eduskunnassa samoja asioita sulassa sovussa. Kun Rafael Paasio käänsi SDP:n suuntaa "pari piirua vasemmalle" palasivat puolueesta eronneet takaisin sen piriin. Osa tosin siirtyi SKDL:n tukijoiksi. TPSL joka oli perustettu vasemmistososialidemokraattien puolueeksi kuihtui pois.
Kun tämä kiista SDP:n sisällä oli voitettu alkoi SKDL:n sisäinen riita tulla myös julkisuuteen. Kuten vähänkin vanhemmat meistä tietävät siellä käytiin saarislaisten ja taistolaisten välillä paljon kovempaa sotaa kuin ikään eri puolueiden välillä. Mistää yhtenäisestä vasemmistolaisesta ideologiasta voi siis tuskin puhua.
Pekka
Author
siinä on kyllä ärsyttävä nainen..
