Laihduttaminen
Esa:
Tasapainoinen ateria on paras. Ei hiilihydraateissa mitään erityistä välttämistä ole, mutta lautasellinen spagettia ei tosiaan ole mikään ateria. Hiilihydraattilisää, eli perunaa, riisiä tai pastaa, pitäisi olla vain n. neljännes lautasesta. Eri dieettiohjeissa on vaikka minkälaista puutaheinää, kuten että ei saa samalla ateralla syödä sitä ja tätä, mutta niissä ei ole mitään todellisuuspohjaa. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos ohjeen mukaan ei kuulu syödä ihan tavallista arkiruokaa, se ohje on huuhaata.
Kun ateria sisältää oikeassa suhteessa hiilihydraattia, proteiinia ja rasvaa ja lisäksi paljon kuitua, se pitää nälän kurissa pienimmällä energiansaannilla. Ei pidä kiinnittää liikaa huomiota yksittäisiin ravintoaineisiin, kun aterian kokonaisuus aina ratkaisee. Esimerkiksi perunan tärkkelys, vaikka on pelkkää glukoosia, ei aiheuta verensokerin jyrkkää heilahtelua, kun peruna on tasapainoisen aterian osa ja kulkee suolistossa hissukseen muun mössön mukana.
Hiilihydraatista pitäisi tosiaan tulla vähän yli puolet ravinnon energiasta ja rasvasta alle 30%. Määriä katsoessa pitää muistaa, että rasvassa on energiaa kaksi kertaa niin paljon kuin hiilihydraateissa ja proteiineissa.
Hyvä oikean tiedon lähde on http://www.tohtori.fi/laihdutusklinikka/
joekajas:
Quote from: Esa Lehtismäki on 12.06.08, 07:19
Hyvä nyrkkisääntö on, että jos ohjeen mukaan ei kuulu syödä ihan tavallista arkiruokaa, se ohje on huuhaata.
Juuri näin. Oikea, hyvin kotona tehty kotiruoka sopivissa määrin on paras laihdutusruoka. Perunaa, pastaa, riisiä, lihaa, kalaa, kanaa ja lisäksi niin paljon vihanneksia kun ikinä jaksaa syödä. Sillä laihtuu kun määrät on oikein. Ja liikunta päälle.
Henkka:
Perunaa syön toki itsekkin, vaikka harvemmin enään tänä päivänä. Ja vaikkapa pihviä tilatessa paistetut vihanneksetkin rokkaavat ihan yhtä hyvin.
Peruna ruoan kanssa ei sinänsä ole mielestäni välttämätöntä, vaan enemmän juttu mihin me suomalaiset ollaan vain totutettu.
Itselläni ainakin vatsa toimii nykyään tasapainoisemmin tällä valiolla ja etenkin kun jätin vehnänkin miltei kokonaan pois. Viljatuotteissa suosin täyskauraa- ja ruista. Vehnää kyllä ympätään melkein mihin vain.
Oli miten oli, minulle tämä vähemmän hiilareita suosiva linja toimii ja mikä parasta -voin hyvin. Kaiken lisäksi ei ole enään olo, että pitäisi jotenkin yrittää ja paino tippuu silti hissukseen koko ajan lisää (varaa on vielä ).
En minä itse vedä mitään ehdotonta linjaa ja joskus syödään "ohi valion", mutta pointti on siinä että homman runko pysyy tuossa linjassa ja kuten sanoin, ei se vaikeaa ole. Ja nyt ei oikeastaan kaipaa edes enään mitään, mitkä olivat ehkä joskus niitä paheita.
Joskus toki pidän ns. karkkipäiviä, mutta niistä tulee nykyään jälkikäteen jonkinlainen pöhnä olo, päiväksi tai pariksi, joten nekin hetket ovat itsekseen muuttuneet harvemmiksi.
Esa:
Pääasia on, että ruokavaliostaan saa riittävästi kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, myös vitamiineja ja hivenaineita, ja että ruokavalio on sellainen, mitä viitsii noudattaa loppuelämänsä, eikä mikään "dieetti". Kunhan nämä perusasiat ovat kunnossa, voi syödä ja olla syömättä mitä haluaa. Peruna ja vehnä eivät tosiaankaan ole mitään pakollisia, mutta eivät toisaalta kammotuksiakaan, kunhan ei pidä pullaa tai ranskanperunoita sopivana tapana päästä nälästä eroon. Laihduttajalle tärkeää on saada nälkä kuriin mahdollisimman vähillä kaloreilla, ja siinä onnistuu helpoimmin syömällä suht normaalia terveellistä kotiruokaa. Mutta tosiaan kasviksia ja täysjyväviljaa kannattaa suosia, sillä kuidut ovat olellisen tärkeitä niin suoliston hyvinvoinnille kuin näläntorjunnallekin. Sokeri ja valkoinen vehnäjauho ovat energiaa siinä kuin muukin, mutta niissä ei tule mukana mitään muuta hyödyllistä, ja siksi niitä kannattaa syödä vain vähän. Ruis on erinomainen liukenemattoman ja kaura ja hedelmät liukoisen kuidun lähde.
Navigation