Oletko allerginen?

<< < (3/4) > >>

Hene:
Joku koivuallergia lie, mutta en käytä mitään lääkkeitä kun se on heikentyny melkoisesti tässä ajan kuluessa

hannuv:
Jonkin sortin siitepölyallergioita on tullut podettua jo vuosia, kokeet on tehty eli asia "virallisesti" todettu. Nenän kutina, nuha ja tukkoisuus, joskus silmienkin kutina, ovat ärsyttäviä oireita, mutta olen todella laiska käyttämään mitään lääkkeitä. Joskus aiemmin tehdyssä allergiatestissä todettiin myös huonepölyallergia, mutta viimeksi tehdyssä sitä ei enää ollut (menetin pätevän syyn ulostautua siivouspäivänä...  ). Mutta siitepölyjen lisäksi allergisoivia tekijöitä olivat kissa, koira ja lehmä. Lääkäri totesikin, että maanviljelijän ammatti on meikäläisen kohdalla täysin poissuljettu... Eipä tuo ole käynyt edes mielessä. 

toni.p:
En ole minäkään allerginen, mutta aina saa olla nenää niistämässä aamuisin, liekö liikaa pölyä huoneessa.

Mikko J Virtanen:
Ei ole ikinä tehty mitään varsinaista kartoitusta siitä, mille olen allerginen, mutta oireiden esiintymisestä voisi päätellä että minulla on perinteinen "heinänuha". Nyt viimevuosina oireet ovat kuitenkin helpottaneet ja kun ennen tarvittiin päivittäin allergialääkettä ja silmätippoja niin nykyään alkaa silmätipat olla lääkekaapissa turhaa tilaa viemässä ja histeciä tms. olen ottanut ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa. Eli helpottaa..

mk04:
Samoja ongelmia oli minunkin nokassa vielä kolme vuotta sitten. Zyrteciä ja myöhemmässä vaiheessa kun kroppa tuli Zyrtecille immuuniksi Aeriusta sai vetää helmikuusta lokakuun alkuun. Jotakin jytympiäkin lääkkeitä arsenaalista löytyi. Juoksemiseta ei heinäaikaan tullut mitään ja pahimpien heinäpeltojen vieressä ei pystynyt edes kävelemään.

Kolme vuotta sitten aloitin siedätyshoidon ja jo ekana kesänä ei tarvinnut mitään lääkeitä allergioihin. Hoidon aloittamisen jälkeen melkeinpä ainoa kerta kun olen kunnolla tukkoon mennyt oli kun löysin itseni intin aikana heinäpellosta leikkimässä sotaa.
Suosittelen siis lämpimästi jos oireet ovat pahat, helposti jatkuvan neulatyynynä olemisen arvoinen juttu kun pääsee lääkkeistä eroon. Siedätyshoito kuulemma estää myös allegrian muuttumisen astmaksi.

Navigation

Up one level

Next page

Previous page