Lentoasemauutisia - Suomen lentoasemat
hakoskinen:
Finavian tiedote:
30.12.2011
Rovaniemen lentoaseman ympäristölupa varautuu kasvuun
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto päätti Rovaniemen lentoaseman ympäristöluvasta 30.12.2011. Lupa mahdollistaa alueen matkailu- ja muita elinkeinoja tukevan lentoliikenteen kehityksen pitkälle tulevaisuuteen. Päätöksen myötä kaikkien Lapland Airports –lentoasemien ympäristöluvitus on nyt valmis.
Finavia on tehnyt lentoasemillaan pitkäjänteistä työtä ympäristövaikutusten hallitsemiseksi. Rovaniemen ympäristöluvan mukaan käytetyt toimenpiteet ovat oikeita. Lupamääräykset edellyttävät kuitenkin eräitä lisäselvityksiä toiminnan kehittämismahdollisuuksista sekä monipuolista ympäristötarkkailua ja raportointia.
Lupapäätöksen mukaisesti Finavia laatii vuoden 2012 syyskuun loppuun mennessä propyleeniglykolipäästöjen lyhyen aikavälin hallintasuunnitelman ja laajentaa sitä vuonna 2015. Propyleeniglykoli, jota maahuolintayhtiöt käyttävät lentokoneiden jäänpoistossa ja –estossa, ei ole haittaluokiteltu aine, mutta aiheuttaa vesistöissä hapen kulumista ja hajua.
Kiitotien liukkaudentorjunta-aineiden aiheuttaman kuormituksen vesiin ei tule olennaisesti lisääntyä nykyisestä, ottaen huomioon lentoturvallisuus ja sääolosuhteet. Urean käyttö kiitotiellä on kielletty. Liukkaudentorjunnassa Finavia on 1990-luvulta lähtien käyttänyt nykyaikaisia asetaatti- ja formiaattipohjaisia aineita, jotka eivät sisällä ravinteita ja hajoavat nopeasti ympäristössä.
Lentoasema sijaitsee kaupungin pohjoispuolella siten, että kiitotien suunta on keskustaan. Melun vaikutusten vähentämiseksi on öisin klo 22.00–07.00 tehtävä laskeutumiset pohjoisen suunnasta ja lähdettävä lentoon pohjoiseen. Voimakkailla tuulilla tästä voidaan poiketa.
Lupapäätös on yhteinen Finavialle ja Ilmavoimien esikunnalle, kuten muillakin yhteistoimintalentoasemilla. Lupamääräykset on määritelty ja osoitettu kummallekin erikseen. Luvan tarkistamista koskeva hakemus on tehtävä vuonna 2022.
Finavian 25 lentoasemasta 15 on saanut nykyisen lain mukaisen ympäristöluvan. Pohjois-Suomessa Kittilän ja Ivalon päätös annettiin 2010. Enontekiö ja Kemi-Tornio valmistuivat Rovaniemen tavoin tänä vuonna. Kuusamo ei ELY-keskuksen mukaan tarvitse lupaa, sillä voimassa on 1990-luvulla annettu päätös.
Rovaniemen lentoasemalla on ollut tänä vuonna tammi-marraskuussa runsaat 320 000 matkustajaa. Määrä on lähes kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana.
www.laplandairports.fi
www.finavia.fi/ymparisto
hakoskinen:
Finavian tiedote:
17.1.2012
Finavia parantaa lentoliikenteen toimintaedellytyksiä Kokkola-Pietarsaaressa
Finavia parantaa Kokkola-Pietarsaaren lentoasemansa lentoliikennealueiden toimivuutta. Lentoaseman lentoliikennealueet päällystetään tulevana kesänä uudelleen ja kiitoteiden valojärjestelmiä parannetaan. Hankkeen kustannusarvio on 3 miljoonaa euroa. Finavia tukee hankkeella Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman lentotarjontaa ja sen kysynnän mukaista kehittymistä.
”Yhteydet Finavian Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalta ovat viime aikoina parantuneet. Lisääntynyt tarjonta on houkutellut uusia käyttäjiä lentoliikenteen palveluille. On tärkeää, että maakunnan yritykset, julkinen hallinto ja kotitaloudet sitoutuvat myös jatkossa lentoaseman tarjoamien yhteyksien käyttämiseen. Finavian päätös investoida lentoasemalle antaa mahdollisuuden ylläpitää ja kehittää kysynnän mukaisesti hyviä palveluita lentoyhtiöille ja matkustajille”, sanoo Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman päällikkö Ari Nääppä Finaviasta.
Lentoliikennealueiden päällystystyöt toteutetaan kesäkaudella, jolloin lentoliikennemäärät ovat normaalia vähäisemmät. Lentoliikenteen turvallisuuden varmistamisen vuoksi lentoasema suljetaan 25.6.-27.7.2012 väliseksi ajaksi. Lopullisesti töiden on määrä valmistua elokuussa 2012.
”Uudistustyöt parantavat lentoaseman tulevaisuuden toimintaedellytyksiä, ja siksi toivomme kärsivällisyyttä lentoaseman käyttäjiltä tulevana kesänä”, Nääppä sanoo.
Finavian Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla oli vuonna 2011 noin 95 000 matkustajaa. Matkustajamäärä kasvoi 18 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Finavia ylläpitää Suomessa 25 lentoasemaa, turvatarkastaa matkustajat ja matkatavarat, pitää kiitotiet kesäkelissä sekä varmistaa turvalliset lentoonlähdöt ja laskeutumiset.
tslowman:
Mikkelissä alkaa säännöllinen "reittiliikenne":
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/11985635.html
Mikkelin lentokentällä kuvataan Kaappari -elokuvaa maaliskuussa:
http://www.lansi-savo.fi/Etusivu/11984765.html
Ja kuka väitti ettei Mikkelin kentällä tapahdu mitään...
hakoskinen:
Finavian tiedote:
27.2.2012
Finavian lentoasemien ilmastopäästöt syyniin - Lapin lentoasemat etunenässä
Lentoasemien toiminnasta aiheutuvia hiilipäästöjä pyritään vähentämään entistä määrätietoisemmin.
Finavia osallistuu kansainväliseen lentoasemien hiilipäästöjen arvioimiseen ja vähentämiseen keskittyvään ohjelmaan, jonka yhteydessä Lapissa toimivien lentoasemien (Lapland Airports) aiheuttamat hiilipäästöt on laskettu nyt ensimmäisen kerran. Päästöt vähentyivät vuonna 2010 edellisvuosiin verrattuna.
Lapin lentoasemille ACI:n ympäristösertifikaatti
Finavia ylläpitää Lapissa kuutta lentoasemaa – Ivalo, Enontekiö, Kittilä, Rovaniemi, Kuusamo ja Kemi. Näille lentoasemille on myönnetty helmikuussa 2012 kansainvälisen ACI-järjestön (Airports Council International) myöntämä ympäristösertifikaatti, joka on osa lentoasemien hiilipäästöjen hallintaan kehitettyä kansainvälistä ohjelmaa.
”Lentoliikenteen ilmastovaikutukset ovat kokonaisuutenaan yleisesti luultua pienemmät. Lentoliikenne aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 2 prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Lentoasemien osuus tästä määrästä on pieni, mutta osana koko lentoalan yhteistyötä Finavia on sitoutunut siihen, että pyrimme entisestään vähentämään myös oman toimintamme ympäristövaikutuksia”, sanoo ympäristöjohtaja Mikko Viinikainen Finaviasta.
Lapin lentoasemat saavuttivat ACI:n laatimassa neliportaisessa ohjelmassa tason 2. Kakkostasolla lentoaseman päästöjä vähennetään todennetusti. Lapin lentoasemien päästöt vähentyivät vuonna 2010 edellisvuosiin verrattuna noin kuuden tankkiautorekan sisältämän polttoainemäärän päästöjen verran.
”Finavia haluaa tukea osaltaan Lapin matkailun edistämistä kehittämällä toimivia ja ympäristöystävällisiä lentoasemapalveluita. Kotimaassa Lapin ja pääkaupunkiseudun välillä matkustettaessa lentäminen joukkoliikennemuotona tarjoaa järkevän matkustusvaihtoehdon myös ympäristön kannalta. Kotimaan liikenteessä potkuriturbiinikoneilla polttoaineen kulutus on 2,5-3 litraa sadan kilometrin matkalla per henkilö täydessä koneessa. Kun matkustamista tarkastellaan kokonaisuutena ja huomioidaan turvallisuus, aika, ympäristö ja väylät, on kestävää jättää auto kotiin myös näin hiihtolomakaudella”, Viinikainen toteaa.
ACI:n sertifiointiohjelmassa on osoitettava vuosittaista kehitystä, joten päästöjen seuraaminen ja pienentäminen jatkuu lentoasemilla myös tulevina vuosina. Myös Finavian energiapolitiikka edellyttää jatkuvaa energiatehokkuuden parantamista sekä päästöjen vähentämistä. ACI:n ohjelma lanseerattiin vuonna 2009. Siitä lähtien ohjelmaan liittyneet lentoasemat ovat vähentäneet yli miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä.
Finavia kehittää ja ylläpitää Suomessa 25 lentoasemaa ja koko maan kattavaa lennonvarmistusjärjestelmää. Lentoliikenteelle tarjoamiensa palveluiden ansiosta Finavia luo edellytykset sujuvalle ja kustannustehokkaalle lentoliikenteelle.
Lisää tietoa Finavian ympäristötyöstä
OH-TDI:
Kilpailuvirasto teki iskun Lappeenrannan lentoasemalle tänään päivällä.
Quote
Kilpailuvirasto teki tänään näyttävän yllätystarkastuksen Lappeenrannan lentokentälle. Tarkastus koskee lentokenttää ylläpitävän valtiollisen Finavian ja sen tytäryhtiön Airpron toimintaa.
Lappeenrannan lentokentällä toiminut Lappeenranta International Airport (LIA) on syyttänyt julkisuudessa Finaviaa toimintansa vaikeuttamisesta ja kilpailun rajoittamisesta.
Lähde: esaimaa.fi
Linkkiä uutiseen: http://www.esaimaa.fi/Online/2012/03/21/Kilpailuvirasto+teki+iskun+Lappeenrannan+lentokent%C3%A4lle/2012113140700/4
Navigation