Kuopion photoscenery valmistunut

(1/13) > >>

kummis:
Kuopio_photoscenery_1.0 on juuri lähetetty FSNordicciin. Maisema tulee tiedostokirjastoon kaikkien halukkaitten ladattavaksi. Kuopio on suunniteltu FS 2004:lle, mutta toiminee hyvin myös FSX:ssä, kuten aiemmatkin tekemäni photosceneryt.

Kuopion photoscenery kattaa noin 200 neliökilometrin alueen, mutta Kuopion lentoasemalle saakka eivät käytettävissä olevat ilmakuvat ihan riittäneet. Talvitekstuurit on tehty uudella, entistä realistisemmalla menetelmällä, joten mm. päätiet ja -kadut ovat harmaita myös talvella, kuten todellisuudessakin. Maisemassa on täydet autogen- rakennukset ja -puustot. Autogenin säädön on hyvä olla maksimissa FS 2004:ssa.

Kuopion maisema on mielenkiintoinen, koska kaupungin ympärillä on paljon vesistöä ja maa on noilla seuduilla on melko mäkistä. Tämän takia suosittelen ehdottomasti Finnmeshin, Finnclassin ja Finnterrainin asentamista.

Kuopion maisema on yhdeksäs tekemäni erillinen photoscenery Suomesta. Aiemmin olen julkaissut paketin nimeltä Finnish Photosceneries, joka sisältää Espoon, Helsingin, Vantaan, Oulun, Porvoon ja Raahen photosceneryt. Muut yksittäiset julaisut Kuopion lisäksi ovat Turku ja Jyväskylä. Suosittelen näitten kaikkien asentamista ja lisäksi FS 2004:een kannattaa asentaa muutkin FISDIN hienot Suomea parantavat lisäosat ja realistiset lentokentät.

Kiitokset Kuopion ilmakuvista BLOM Kartta Oy:lle tähänkin photosceneryyn. Lisäksi kiitokset Tatu Kantomaalle ja Jannne Sinkkoselle, jotka ovat viime vuosien aikana opettaneet minut tekemään photosceneryjä.

Ohessa muutamia kuvia Kuopiosta, sekä syksyisenä osin pilvisenä päivänä että kirkkaalla säällä.
































yES

Kerosiini:
Mahtavaa! Nyt kylläkin heräsi kysymys, että mikä on tulossa seuraavaksi? Onko muuten mitään kuvia sitten noista talviajoista, kun kerran hehkutit niitä?

ALind:
Päivän iloisin uutinen! Hienoa työtä! 

TaiFun:
Tätä ollaanki jo odotettu mahtavaa!

nordic:
Lainatakseni allekirjoitustasi hieman, ouyES 

Navigation

Up one level

Next page