Keskustelua lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmista (oli: Lentoyhtiöuutisia...)

<< < (29/56) > >>

erkkivirtanen:
Yksi hyvä on varmasti AAdvantage, siellä maileja kertyy mukavasti turistinkin puolella ja myös partner-verkosto on hurjan laaja. AA:n tasokorteilla ei pääse P-Amerikassa loungeen suoraan ilman AC:n jäsenyyttä mutta harva lounge siellä mistään edes on kotoisin eli ei se niin valtava ongelma ole. AC myös myy päiväpasseja jos on pitkää transittia tai muuta tarvetta.

dera:
Tähän omalta osaltani päivitystä.

Kiitos Finnairin uusien pisterajojen, nousin tänään hopeatasolle, ja nyt varatuilla matkoilla olen heinäkuun puolivälissä kultatasolla.

Eli ainakin omalta osaltani tasoille pääsy helpottui huomattavasti. Aiemmilla pisterajoilla olisin ollut silver vasta heinäkuun alussa, ja kultatasosta olisi turha haaveillakaan omalla lentotahdillani.

Mikael:
20 vuotta Lufthansan Frequent Traveller ja Senator -jasenena sanon Miles & More -ohjelmalle Auf Wiedersehen! (Olin FT-jasen jo ennen Miles & Moren perustamista).

Kolme viikkoa sitten Continentalin virkailijat Newarkissa huomasivat Finnair Gold -tagin laukussani ja antoivat valittomasti Gold Elite -statuksen (Star Alliance Gold). Koska tipahdin viime vuonna LH:n Senator-tasolta Frequent Traveller -tasolle, ja koska Senatoriksi paaseminen uudelleen olisi tyon ja tuskan takana, oli hyva huomata, etta Continentalin OnePass-ohjelma on huomattavasti parempi.

Gold Elite -tasolla pysymiseksi tarvitaan ainoastaan 50 000 mailia vuodessa (LH:lla 100 000). Kaikista CO:n hintaluokista kertyy vahintaan 100% lennetyista maileista -- toisaalta First ja BusinessFirst kerryttavat ainoastaan 150% lennetyista maileista.

Lisaksi hyva homma on, etta Continental jakaa auliisti palkintomaileja -- 200% lennetyista maileista myos LH:n ja UA:n lennoilta.

dera:
Czech Airlines tarjoaa status match Finnair Gold->Czech Gold (Skyteam Elite Plus). Status match astuu voimaan, kun lennät ensimmäisen 100% maileja kartuttavan lennon Czechillä. Tälläinen on esim. Helsinki-Praha viikonloppureissu L-varausluokassa, jota tarjoavat 280EUR edestakaisin 20-22.8 viikonlopuksi.

Onko kellään viimeaikaisia kokemuksia muiden allianssien status match-tarjouksista?

Terkkila:
Hieman toisenlaista näkökulmaa kanta-asiakasohjelmiin.

Pisteitä sekä Oneworld ja Star Alliance puolilla on kertynyt jonnin verran, ja ajattelin käytellä niitä seuraavaan kotimaan reissuun, jossa "hinta-laatu suhde" on ollut aikaisemmin kohtalaisen hyvä. Melkein putosin tuolilta, kun katselin mitä Finnairilla olisi tarjolla Tre-Oulu välille. Tuo järkevän oloinen 19 000 pojon menetys, plus 160 euroa! veroja ja matkustajamaksuja. Hesastakin suoralla lennolla lähes satanen. Tosi halpa palkintomatka siis.

Erityisen mielenkiintoiseksi homman tekee se, että tein tosiaan vertailun samoille päiville toisenkin allianssin tarjontaan ja veloituksiin. 12 000 Eurobonus pistettä on pistekertymään suhteutettuna kovempi veloitus Hki-Oulu menopaluusta, mutta vastaavasti näitä oheismaksuja peritään vain kaksikymppiä.

Osaisikohan joku avata tätä logiikkaa? Olin käsityksessä, että verot ja matkustajamaksut ovat lähinnä yleiseen lainsäädäntöön pohjautuvia sekä Finavian palveluista koostuvia vakiomaksuja, joita lentoyhtiöt eivät tapaa manipuloida. Nyt asia näyttää kuitenkin olevan aivan toisin. Kansallisen yhtiömme lähes viisinkertaisia "lakisääteisiä" maksuja en pysty muuten ymmärtämään kuin eräästä kierosta tavasta tehdä ilmaisesta palkintolennosta puolimaksullinen kädenojennus. Vai onko ajatteluni se mikä tässä on kieroutunut?

Tuomas

Navigation

Up one level

Next page

Previous page