FSnordic.net Forums

Finnish Discussion / Lentosimulaattorit => Kuvakaappaukset => Topic started by: Jari Vanhatupa on 26.04.10, 16:29



Title: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 26.04.10, 16:29
Ajattelin perustaa tähän tälläisen osaston jossa lentosimulaattori harrastajat saavat esitellä uusimpia simu aiheisia ostoksiaan, kuten lentokoneita, maisema-lisäosia, peliohjaimia ym. aiheeseen liittyvää.
Tarkoitus olisi laittaa tähän kuvia vain maksullisista tuotteista, eli ei freewarea.
Toiset harrastajat voivat sitten halutessaan kommentoida tai muuten vain keskustella hankituista tuotteista.
Perinteisesti näistä hankinnoista ei ole juuri hiiskuttu "vaatimattomuus kaunistaa" mutta tässä osastossa voivat sitten kaikenlaiset röyhkimykset pullistella ja esitellä mitä tuli ostettua.
Mikäli ylläpito katsoo tämän osaston olevan mainostamista tai vastaavaa, niin voinevat pistää ketjun lukkoon.

Eli minä aloitan: Tulipa sitten viimeinkin hankittua tämä DreamFleetin Cardinal 177! Aikani kun katselin kuinka edistyneet harrastajat lentelivät tällä komealla koneella, niin enpä enään voinut vastustaa Cardinalin kutsua ja siellä se nyt on hangaarissa ja on kyllä mieluinen. Simuun asennettuna tämä on vielä paljon komeampi, mitä osasin odottaa.
:)

Kyllä se taisi olla tämä paneelinäkymä, mikä tässä eniten viehätti . . .

[ attachment removed / expired ]

Vaan eipä ole koneen muodoissakaan valittamista, kovin on sulavan ja linjakkaan näköinen.

[ attachment removed / expired ]

Sisustuksessa on hienoja yksityiskohtia, kuten tuo aukeava "hansikaslokero" ja siellä sisällä koneen käsikirjoja . . .

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 26.04.10, 16:32
Hyvä idea. taidan laittaa illalla omiakin uuden hankinnan kuvia.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 26.04.10, 16:40
Tuo on kyllä paras lentokone mitä löytyy Cessnoista. Tuohonhan löytyy suomipaintteja muutamia täältä FSNordicin kirjastosta.
Jos haluat 2d tilasta VC näkymät sivuille ja taakse niin Configuration Managerin kautta otat 2d interior views kohdasta ruksin ja sitten Save.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 26.04.10, 16:51
Vähän semmoista tutustumista on vielä tämän koneen kanssa . . . onkohan tässä turbo? Dreamfl. sivulla puhuttiin jotain turbo versiosta, pitääköhän se ominaisuus ladata tähän erikseen.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juha Hepokangas on 26.04.10, 17:35
RG-versio on ahdettu. Päivitys sisältää muutoksia myös kiinteätelinemalliin. Lisäksi se hukkaa aircraft.cfg:stä TextOMaticilla lisätyt maalaukset, joten ne joutuu asentamaan sitten uudestaan.

http://www.flight1software.com/files/C177upgrade.exe


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 26.04.10, 17:42
Muistaakseni esim tuo Flight1 sivulta ladattu Wrapper kattaa jo uusimmat muokkaukset kuten tuon Turbo RG:n.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 26.04.10, 17:58
Juu, kappas onhan tässä se RG mukana. Siinä on sisäänvedettävät laskutelineet . . . ja huh, huh, mitä hienouksia tästä löytyy . . . käyttäjää on todella ajateltu.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 26.04.10, 18:22
Quote from: Jari Vanhatupa on 26.04.10, 17:58
Juu, kappas onhan tässä se RG mukana. Siinä on sisäänvedettävät laskutelineet . . . ja huh, huh, mitä hienouksia tästä löytyy . . . käyttäjää on todella ajateltu.
:)
Eikös tuo Maliniemen Mikko ollut pääosissa tekemässä tuota konetta aikanaan :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Maliniemi on 26.04.10, 19:48
Quote from: Toni Hiltunen on 26.04.10, 18:22
Eikös tuo Maliniemen Mikko ollut pääosissa tekemässä tuota konetta aikanaan :)


Siellä se ruma naama näyttää uskollisesti istuvan vielä kyydissäkin. Enkä nyt tarkoita isäukkoa, joka sitä lentää ;D

Kiva nähdä, että vanhustakin jaksaa joku vielä ulkoiluttaa :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 27.04.10, 05:09
Quote from: Mikko Maliniemi on 26.04.10, 19:48
Kiva nähdä, että vanhustakin jaksaa joku vielä ulkoiluttaa :)
Kyllä sitä tulee suht paljonkin ulkoilutettua. Tosin simuna on FSX mutta yhtä hyvin se siinäkin toimii pienten tekstuuri korjausten jälkeen :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Heikki O Salonen on 27.04.10, 05:46
Moikkelis!

Täs olis tämmönen kuvasarja mun uudesta hankinnasta.  :thmbup:

Kone:RealAir Beechcraft Duke B60

Lentoasema:Jyväskylän lentoasema

Aika:4.6.2010

Noniin, aloitellaanpas tämä tästä.


Nättihän se o.
[ attachment removed / expired ]

Paneelia ja muita tilpehöörejä.
[ attachment removed / expired ]

Hyvä matkustamo on tässäkin.
[ attachment removed / expired ]

Rotate.
[ attachment removed / expired ]

Kaarto. Ja kiitos!
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 27.04.10, 11:11
Quote from: Mikko Maliniemi on 26.04.10, 19:48
Kiva nähdä, että vanhustakin jaksaa joku vielä ulkoiluttaa :)

Voihan nenä!
Kyllähän minäkin ihan mielelläni teitä ulkoiluttaisin, mutta kun olen sen koneen instalointi filen johonkin hukannut ja ottaapi päähän vällan pe------sti.
Eikö tästä tosiaankaan ole levyversiota, niin pysyisi tallessa.
Mä tykkäsin niin tästä vihreästä kotimaisesta paintistä.

MIKKO!
Poltapas mulle se levyksi ja laita tulemaan mulle posissa. Jos tämä on mahdollista, niin laitan osoitteen sulle privat puolelle.
Niin ja mikä olisi hinta?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 27.04.10, 11:47
Tässä sitten mun uusin!
Levyversiona.
Nyt luulisi pysyvän tallessa.
Hirmuinen opiskelu taas tämän kanssa, kun on niin toisenlainen, niin toisenlainen, kun mitä muut vastaavat.
Simun asetuksiakin on muokattava ihan juurta jaksaen.
No katsotaan nyt sitten, että opinko koskaan tällä lentämään oikeasti.
Mistäpä johtunee, että tämä tyhjäkäynnillä ryömii, vaikka on seisontajarru päällä?
Tämän kuvan otonkin ajaksi sammutin koneen, että pysyisi hetken paikallaan.


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 27.04.10, 13:55
Quote from: Esa Sulanko on 27.04.10, 11:47
Tässä sitten mun uusin!

Mistäpä johtunee, että tämä tyhjäkäynnillä ryömii, vaikka on seisontajarru päällä?
Tämän kuvan otonkin ajaksi sammutin koneen, että pysyisi hetken paikallaan.


Josko siinä on moteissa niin paljon tehoa ettei malta pysyä paikallaan  ;D

Onko sulla joystick ja jos on niin onko kaasu kalibroitu oikein?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jan Sandholm on 27.04.10, 14:09
Uusin hankinta - PMDG J41:


[img width=800 height=500]http://lh3.ggpht.com/_gActQurHRdE/S9bvMXHn5RI/AAAAAAAAANs/re7bWEf3Klc/s800/2010-4-27_16-46-21-412.jpg[/img]

[img width=800 height=500]http://lh4.ggpht.com/_gActQurHRdE/S9bvNdtwFxI/AAAAAAAAANw/bwZVJ78LEb0/s800/2010-4-27_16-53-27-394.jpg[/img]

[img width=800 height=500]http://lh6.ggpht.com/_gActQurHRdE/S9bvOatqanI/AAAAAAAAAN0/EWT6vXcsnuU/2010-4-27_16-54-47-412.jpg[/img]


Hatuttaa kuin pientä oravaa etteivät ole laittaneet oletusta Cold & Dark vaan sen kanssa pitää kikkailla :).


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 27.04.10, 14:20
Quote from: Jan Sandholm on 27.04.10, 14:09
Uusin hankinta - PMDG J41:

Hatuttaa kuin pientä oravaa etteivät ole laittaneet oletusta Cold & Dark vaan sen kanssa pitää kikkailla :).
Eipä se kikkailu sen kummempi ole kuin LDS767 Cold&Dark tilan käyttöön otossa. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 27.04.10, 14:45
Quote from: Jan Sandholm on 27.04.10, 14:09
Hatuttaa kuin pientä oravaa etteivät ole laittaneet oletusta Cold & Dark vaan sen kanssa pitää kikkailla :).


No pääsee sillä ainakin ilmaan, kun on moottorit valmiiksi käynnissä . . . .  :)
Minä ostin viime viikolla Nemmeth Desingin Mil-17 kopterin ja siinä on oletuksenä Gold & Dark, eikä sitten käyntiin ei niin millään!
Nappuloita on useita kymmeniä joita pitää vääntää oikeassa järjestyksessä . . . ei lähde lupaa vaan . . .
Pari puolentoista tunnin istuntoa olen sen kanssa tehnyt . . . pitää kerätä voimia ja yrittää taas joskus.
Mutta sikäli realistista, että eipä se lähtisi varmaan oikeakaan Mil-17 käyntiin jos meikäläinen sinne istutettaisiin kädessä pino papereita, joissa on ohjeet . . . .
Voitte olla varmoja, että kun saan sen ilmaan, niin laitan siitä kuvia kopteri-osastoon tai "sotsi johona olovana on olevinaan jotaakin" osastoon.
:)
Edit: Haa! Nyt keksin . . olisko kenelläkään tallennettua lentoa Mil-17:sta jossa olisi moottorit käynnissä . . . ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 27.04.10, 15:08
JS-41 saa cold and dark "ohjelman" tuolta pmdg:n support foorumilta. Tai sitten voi ladata sen tutorial lennon ja siirtyä sen jälkeen hauamalleen kentälle. Konstit on monet  :laugh:.

Tais just motit kärähtää tossa ylimmässä kuvassa...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jan Sandholm on 27.04.10, 15:52
Quote from: Toni Hiltunen on 27.04.10, 14:20
Eipä se kikkailu sen kummempi ole kuin LDS767 Cold&Dark tilan käyttöön otossa. :)


Ei toimi samalla tavalla... Ei saa asetettua pelkkää panel statea, voi vaan tallentaa jonnekin kentälle cold & dark. Ja kun sen lataa, niin sitten pitää siirtyä eri kentälle Goto Airport:lla, sitten todennäköisesti vaihtaa kellonaikaa kyseiselle aikavyöhykkeelle jne. jne. Joka muutoksen välissä ladataan uudestaan tekstuurit etc. Ja REX:n sää. Joka sitten taas aiheuttaa "VC flash bugin" (vaikka useimmiten toimii kunhan vaan ei vaihda kenttää Goto Airport -menulla). On se kumma että yleensä noissa asetuksissa kone "toimitetaan" kentälle PMDG:n toimesta (brainfart?)... Toivottavasi tajuavat fiksata SP2:ssa. Mitään ylimääräisiä ohjelmia en enää halua tweakkailla, ei kohta muuta olekaan koko FSX:ssä kuin sälää sälän päällä :).


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jan Sandholm on 27.04.10, 16:14
Quote from: Jaakko Koponen on 27.04.10, 15:08
Tais just motit kärähtää tossa ylimmässä kuvassa...


Ei kärähtänyt, mutta olisi ilmeisesti pitänyt? ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Zommpazha on 27.04.10, 17:46
Quote from: Jan Sandholm on 27.04.10, 16:14
Ei kärähtänyt, mutta olisi ilmeisesti pitänyt? ;D
Näytti menevän koneet ylikerroksille kuten huomaat noista mittareista, joissa noiden lukujen taustoilla on vihreää (toiseksi ylimmät), mutta ei se heti kärähdä...
Hieman vähemmän kun käytät kaasua lähdössä niin hyvä tulee.

Hyvät kuvat! :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 27.04.10, 17:49
Quote from: Jari Vanhatupa on 27.04.10, 14:45
No pääsee sillä ainakin ilmaan, kun on moottorit valmiiksi käynnissä . . . .  :)
Minä ostin viime viikolla Nemmeth Desingin Mil-17 kopterin ja siinä on oletuksenä Gold & Dark, eikä sitten käyntiin ei niin millään!
Nappuloita on useita kymmeniä joita pitää vääntää oikeassa järjestyksessä . . . ei lähde lupaa vaan . . .
Pari puolentoista tunnin istuntoa olen sen kanssa tehnyt . . . pitää kerätä voimia ja yrittää taas joskus.
Mutta sikäli realistista, että eipä se lähtisi varmaan oikeakaan Mil-17 käyntiin jos meikäläinen sinne istutettaisiin kädessä pino papereita, joissa on ohjeet . . . .
Voitte olla varmoja, että kun saan sen ilmaan, niin laitan siitä kuvia kopteri-osastoon tai "sotsi johona olovana on olevinaan jotaakin" osastoon.
:)
Edit: Haa! Nyt keksin . . olisko kenelläkään tallennettua lentoa Mil-17:sta jossa olisi moottorit käynnissä . . . ;D


Eikö siinä tullut Quick Start Guidea mukana? Ootko ladannu Patchin täältä? http://nemethdesigns.com/downloads.html tulisiko siinä tuo ohje mukana? Jos ei niin muistaakseni jossain Nemethien sivuilla tuo opas on.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 27.04.10, 17:56
Quote from: Jan Sandholm on 27.04.10, 15:52
Ei toimi samalla tavalla... Ei saa asetettua pelkkää panel statea, voi vaan tallentaa jonnekin kentälle cold & dark. Ja kun sen lataa, niin sitten pitää siirtyä eri kentälle Goto Airport:lla, sitten todennäköisesti vaihtaa kellonaikaa kyseiselle aikavyöhykkeelle jne. jne. Joka muutoksen välissä ladataan uudestaan tekstuurit etc. Ja REX:n sää. Joka sitten taas aiheuttaa "VC flash bugin" (vaikka useimmiten toimii kunhan vaan ei vaihda kenttää Goto Airport -menulla). On se kumma että yleensä noissa asetuksissa kone "toimitetaan" kentälle PMDG:n toimesta (brainfart?)... Toivottavasi tajuavat fiksata SP2:ssa. Mitään ylimääräisiä ohjelmia en enää halua tweakkailla, ei kohta muuta olekaan koko FSX:ssä kuin sälää sälän päällä :).
Kyllähän minä sen tiedän, omistan saman koneen ja ei kovinkaan suurta kikkailua vaadi sen Cold&Dark tilan saanti. Jos et satu sitä tietämään niin se Panel staten periaate LDS on sama kuin noiden moduleiden kanssa joka lataa ns. tallennetun cold&Dark lennon. LDS moduuli vaan hakee pelkät paneeli tiedot, ei lataa koko lentoa. Elikkä voisi toisin sanoa että eroavaisuus on melkeimpä aika olematonta. VC Flashin aiheuttaa Icing ominaisuus joka on toteutettu siihen koneeseen. Sitä en juuri käytä, koska se on juuri se buginen osa koneessa.

EDIT: ja toivottavasti saisivat ottaa mallia Leveld puolelta tuon moduulin luomisessa, että saataisiin Cold&Dark tila samalla tapaa toteutettua JS:lle kuten 767:lle.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 27.04.10, 18:04
Quote from: Henri Lehtinen on 27.04.10, 18:01
Eikös tuo bugi korjaannu FSL Texture (tms.) nimisellä fiksillä?
Pitääpä kokeilla, itse vaan kytkin sen icing ominaisuuden sieltä configuration managerin kautta pois päältä.
Onkos se sitten missä saatavilla tuo FSL filu?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juha Martimo on 27.04.10, 18:14
Moi

Tässä olisi minun uusin hankinta......

FlyTampan Vienna LOWW.
[ attachment removed / expired ]

Mukava pikku tehdas kentän vieressä.
[ attachment removed / expired ]

On kyllä taas FlyTampa tehnyt hienon lisurin.  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 27.04.10, 18:23
Quote from: Juha Martimo on 27.04.10, 18:14
On kyllä taas FlyTampa tehnyt hienon lisurin.  :thmbup:

On, ja tekivät vielä aika salassa tuotakin projektia. Liekö Tampa, Miami ja muut maisemat tuloillaan samalla julkaisuperiaatteella, eli ei hiiskuta vaan saadaan rauhassa tehdä  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 27.04.10, 18:53
Quote from: Antton Rintala on 27.04.10, 17:49
Eikö siinä tullut Quick Start Guidea mukana? Ootko ladannu Patchin täältä? http://nemethdesigns.com/downloads.html tulisiko siinä tuo ohje mukana? Jos ei niin muistaakseni jossain Nemethien sivuilla tuo opas on.


Juu tuli siinä manuaali 34-sivua ja on minulla tuo pikakäynnistys opas. Kyllä se vielä käyntiin lähtee kun harjoittelen. Enhän minä olen kuin vasta kolme tuntia yrittänyt startata sitä. Toinen moottori jo lupaa ja roottorin lavat laiskasti pyörähtävät, sitten " viuuuuuuuuu " ja hiljaisuus.
;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilari Kousa on 28.04.10, 07:42
Quote from: Toni Hiltunen on 27.04.10, 18:23
On, ja tekivät vielä aika salassa tuotakin projektia. Liekö Tampa, Miami ja muut maisemat tuloillaan samalla julkaisuperiaatteella, eli ei hiiskuta vaan saadaan rauhassa tehdä  :)


Niitä kyllä odotan, USAssa kun aika paljon lennän.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 28.04.10, 08:19
Quote from: Mikael Leinonen on 27.04.10, 13:55
Josko siinä on moteissa niin paljon tehoa ettei malta pysyä paikallaan  ;D

Onko sulla joystick ja jos on niin onko kaasu kalibroitu oikein?

Ja vist!
Kyllä niissä puhaltimissa on tökyä. Kieltämättä.
Se mun joistick on CYBORG X.
Siinä on kaksikin trotteli vipua, jotka voi kytkeä yhteen, tai irroittaa ne kolplingnapilla erkseen toimiviksi.
Mitenkäs ne pitäisi sitten oikein säätää?
Napit ovat seuraaviin toimintoihin mulla ositeltuina:
  1.  Jarru.
  2.  Trimmi ylös.
  3.  Flaps sisään.
  4.  Trimmi alas.
  5.  Flaps ulos.
  6.  Spoilerit ulos/sisään.
  7.  Kneeboard.
  8.  Telineet ylös/alas.
  9.  Näkymän vaihto.
10.  Wing fold / unfold.
11.  Tyhjä.
12.  Trottel 1.
13.  Trottel 2.
14.  Mixer alas (0-tila)

Sen pienen trissan (siinä joistickin terskaosasessa) merkitystä en tiedä.
Sitä voi trissata ylös ja alas ilman minkäänlaista vaikutusta


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 29.04.10, 07:07
Tässäpä tuorein hankintani eli Eaglesoft:n Columbia 400 (nyk. Cessna 400 Corvalis )



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 29.04.10, 07:46
Quote from: Esa Sulanko on 28.04.10, 08:19
Ja vist!
Kyllä niissä puhaltimissa on tökyä. Kieltämättä.
Se mun joistick on CYBORG X.
Siinä on kaksikin trotteli vipua, jotka voi kytkeä yhteen, tai irroittaa ne kolplingnapilla erkseen toimiviksi.
Mitenkäs ne pitäisi sitten oikein säätää?
Napit ovat seuraaviin toimintoihin mulla ositeltuina:
  1.  Jarru.
  2.  Trimmi ylös.
  3.  Flaps sisään.
  4.  Trimmi alas.
  5.  Flaps ulos.
  6.  Spoilerit ulos/sisään.
  7.  Kneeboard.
  8.  Telineet ylös/alas.
  9.  Näkymän vaihto.
10.  Wing fold / unfold.
11.  Tyhjä.
12.  Trottel 1.
13.  Trottel 2.
14.  Mixer alas (0-tila)

Sen pienen trissan (siinä joistickin terskaosasessa) merkitystä en tiedä.
Sitä voi trissata ylös ja alas ilman minkäänlaista vaikutusta



Eli sullahan löytyy sieltä FS2004 yläpalkista sellainen valikko kuin options, valitset sen ja sitten controls ja siellä calibrate joystick. Sitten teet ohjeiden mukaan


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 30.04.10, 20:43
PMDG Jetstream 41 tuli tänään hankittua :) Hienolta näyttää. Mottien käynnistys alkaa jo sujua ;D

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 01.05.10, 06:33
Tässä on nyt kuvat parista viikon ajalla ostetuista lisureista.

Eli Fly-Tampa LOWW ja FL Lear 23.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Finnairin "dösä" oli putkella :)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 01.05.10, 06:38
Hienolta näyttää. Toi kone tuola putkella ei muuten oo "dösä" (tai toisin sanottuna Airbus) vaan E190 ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 01.05.10, 06:45
Quote from: Jesperi Lauhio on 01.05.10, 06:38
Hienolta näyttää. Toi kone tuola putkella ei muuten oo "dösä" (tai toisin sanottuna Airbus) vaan E190 ;D
Tuli niin pikasesti vilkaistua mikä finnair sielä on, en tarkemmin :) Eli se oli sitten se Embbu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.05.10, 07:26
Enpä ole tälläisestä ennen kuullutkaan . . . Franz Luftfahrt . . . koneen esittelyvideo on kyllä varsin vakuuttava. Tosin paneelista oli vähänlaisesti kuvaa, miltäpä se paneeli vaikuttaa Toni?
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 01.05.10, 07:33
Kuvia voisit kyllä laittaa enemmän... Onko tuossa se minun kaipaamani business jetti joka erottuu joukosta?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 01.05.10, 07:38
Quote from: Jari Vanhatupa on 01.05.10, 07:26
Enpä ole tälläisestä ennen kuullutkaan . . . Franz Luftfahrt . . . koneen esittelyvideo on kyllä varsin vakuuttava. Tosin paneelista oli vähänlaisesti kuvaa, miltäpä se paneeli vaikuttaa Toni?
:)
MSFSX oletus lear 45 VC/Paneeli. Liekö päivitystä tuloillaan mutta muuten on nätti kokonaisuus äänineen ja käyttäytymisineen.
Franz Luftfahrtin tekeleitä on lisääkin tulossa ja aiempia tuotoksia on Pimp Aviationin Smugglers of the Caribbean paketti FS2004. Nähtävästi samaan kastiin tulee FSX:lle tuollainen Smugglers tyylinen lisuri. Ainakin sivujen mukaan :)

Muokkasin tuohon koneeseen Xtreme Prototypesin Lear 24 VC käyttöön, ihan hyvin toimii, jos pelkästä VC lentelee, tietty pikku modauksella saa taas 2d paneeli tilankin siihen lisättyä, mutta kun ei oikein löydy Lear 24/23 2d paneelia. :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.05.10, 07:33
Tässä tämänpäiväinen!
Arvatkaapa kone?


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.05.10, 07:42
Quote from: Mikael Leinonen on 29.04.10, 07:46
Eli sullahan löytyy sieltä FS2004 yläpalkista sellainen valikko kuin options, valitset sen ja sitten controls ja siellä calibrate joystick. Sitten teet ohjeiden mukaan


Minäpä kokeilin sitä calibrointia!
Seurauksena oli ylilyöntiä vähän joka suuntaan.
Laitoin ne default säädöt takaisin ja annan niiden olla ainakin vielä toistaisexi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Marco Tammes on 02.05.10, 08:33
Venäläisten hornetti, sukhoi vai mikä se oli?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 02.05.10, 08:34
Tässäpä se Beech on, lentely jääköön vielä odottelemaan kohan saadaan korjausta lentomallinnukseen.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 02.05.10, 09:10
Quote from: Marco Tammes on 02.05.10, 08:33
Venäläisten hornetti,


Hehee! Nousi Hornetin taso pari pykälää


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 02.05.10, 11:45
Niin . . kyllähän minä tiesin tämmöisen olemassaolosta . . . mutta se defu Dc-3 tuntui ihan hyvältä . . .
Kunnes sitten tuli tilaisuus ostaa käytettynä tämä MAAM-SIM DC-3. Vielä meni kuukausia, ennenkuin installoin tämän koneelle . . Tänään kuitenkin vapun kunniaksi niin tein ja olen kyllä ällikällä lyöty, minkätasoisesta tuotteesta on kysymys.
:)
On kyllä suuri vääryys ohittaa tämä kone tässä, vain muutamalla kuvalla mutta nyt on vain niin tehtävä, sillä paketti on niin valtavan laaja monipuolinen että parempi kun siihen tutustuu tarkemmin valmistajan sivuilla.
Mukana cd:llä seuraa uskomattomat dokumentit, historiikit käyttö-opastus videot, KRDG scenery, Ai-liikenne ym.

[ attachment removed / expired ]

2-D Cokpitissä pääsee istumaan kummale puolelle vain. Paneeli päihittää defupaneelin 6-0.

[ attachment removed / expired ]

Tässä 2-D paneelin sivunäkymiä. Ihmettelen sitä kun näkymät päivittyvät niin nopeasti . . . kuinka he ovat sen saaneet aikaan! Vastaavantasoiset näkymät yleensä tahmaavat minun vanhassa tietokoneessani. Tämä DC-3 on kyllä erittäin Fps-ystävällinen.

[ attachment removed / expired ]

Näkymää virtual Cokpitiin ja matkustamoon. Matkustamot ovat eri värisiä ja eri tyyppisiä, koneyksilöstä riippuen.

[ attachment removed / expired ]

En nyt tässä rupea toistamaan samaa minkä voitte lukea valmistajan sivustoilta oheisen linkin takaa. Mutta senverran vakuuttunut kyllä olen tästä koneesta, että muutkin Maam Sim tuotteet taitaa kyllä löytää tiensä minun hangaariin.
http://www.maam.org/maam_sim.html

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.05.10, 12:18
Ai-ai!
Mutta olipas tutun näköisiä kuvia.
Mä vaan olen lennellyt sillä AERO koneella enimiten.
Muuten kutakuinkin samanlaiset, hieman modifioidut sisukset.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 02.05.10, 12:58
Quote from: Esa Sulanko on 02.05.10, 07:33
Tässä tämänpäiväinen!
Arvatkaapa kone?
...



Vaikuttaisi IRIS simulation:in Mig 29:ltä - nyt freewarea ja ladattavissa täältä: http://www.irissimulations.com/the-hangar.php



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mika Virolainen on 02.05.10, 13:01
GAP Rhodos scenery 2010.

[ attachment removed / expired ]

LGRP, eli Diagoras asemataso.

[ attachment removed / expired ]

Wellcome to Greece...

[ attachment removed / expired ]

Visual approach runway 07.

[ attachment removed / expired ]

ILS approach runway 25.

[ attachment removed / expired ]

Rhodoksen kaupunkia.

[ attachment removed / expired ]

Rhodoksen satama.

[ attachment removed / expired ]

Float plane harbour.

[ attachment removed / expired ]

Rhodoksen kaupunki + saaren pohjoisosa.

[ attachment removed / expired ]

Koko saari.

[ attachment removed / expired ]

LGRP (RHO).

[ attachment removed / expired ]

Kaupunki ja lentokenttä.

[ attachment removed / expired ]

Vanha kaupunki muureineen.

[ attachment removed / expired ]

Varsin vaatimaton tuotos! Ilmainen photoscenery jopa pesee koko ostoksen, lukuunottamatta itse lentokenttää. Silti menettelee vanhalle Rhodoksen kävijälle ;D

Linkit:

Maksullinen Rhodos 2010:   http://www.greekairportsproject.gr/site/index.php?lang=english

Freeware Rhodos photoscenery: http://forum.greeksim.com/viewtopic.php?f=47&p=741

Ilmainen photoscenery on todellakin lataamisen arvoinen :thmbup:

T: Mika  



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.05.10, 14:50
Quote from: Pekka Holopainen on 02.05.10, 12:58
Vaikuttaisi IRIS simulation:in Mig 29:ltä - nyt freewarea ja ladattavissa täältä: http://www.irissimulations.com/the-hangar.php



EXACT!
Sepä se juuri on.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.05.10, 15:22
Vanhatuvalle tässä AERO!
Juu tämän näköinen on se Suomalainen versio.
Toi 2D kuva poikkeaa siitä MAAM defoultista hieman. Siinä on vain tämä kipparin puoli.
Jos klickaa tota oikean alakulman keltaista pientä kolmiota, niin esille tulee kakkospilotin käsi, jossa on pieni vihkonen.
3D on aivan samanlainen, kuin MAAM defoult.
Ulkokuvassa onkin sitten se AERO:n väritteinen kone joka seisoo mun tutulla paikallani Vantaalla, jossa useinmiten pidän jotakin konettani ja seurailen AI-liikennettä.

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 02.05.10, 15:38
Carenadolla kävin ostoksilla:


Cessna C185 josta monta eri versioita. Suksilla, renkailla, ponttooneilla ja amfi- mallit.
[ attachment removed / expired ]

Piper Saratoga
[ attachment removed / expired ]

Paneelit nättejä kuten aina.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 02.05.10, 15:46
Itse vaihdoin tuohon Saratogaan Reality XP gauget, taitaa sekin retrofit löytyä RXP sivulta.
Siitä löytyy FL-T ja FL-N mittarit ja GNS430 tais olla vielä WX500.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 02.05.10, 16:04
Quote from: Esa Sulanko on 02.05.10, 07:42
Minäpä kokeilin sitä calibrointia!
Seurauksena oli ylilyöntiä vähän joka suuntaan.
Laitoin ne default säädöt takaisin ja annan niiden olla ainakin vielä toistaisexi.


Kyllä sen kalibroinnin pitäisi nimenomaan keskittää kaikki ohjaimet  :o Jotain on mennyt vikaan jos  sulla nyt esim. kone kääntyy vasemmalle vaikket sitä sinne edes ohjaa tai jos kaasu on auki vaikka se on itse ohjaimessa kiinni.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilari Kousa on 02.05.10, 17:14
Näyttää *tun hyviltä tuolla Wienissä noi kustomoidut asematasokyltit...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 03.05.10, 15:39
Quote from: Mikael Leinonen on 02.05.10, 16:04
Kyllä sen kalibroinnin pitäisi nimenomaan keskittää kaikki ohjaimet  :o Jotain on mennyt vikaan jos  sulla nyt esim. kone kääntyy vasemmalle vaikket sitä sinne edes ohjaa tai jos kaasu on auki vaikka se on itse ohjaimessa kiinni.

Juu tota!
Kyllä se sen calibroinnin mukaan, jos tarkoitat niitä punaisia liikkuvia viivoja ja sitten se joistikin musta risti siinä neliössä, vaikutti äkkiseltään olevan O.K., mutta kun annoin hiukankin peräsimelle ohjausta, niin se huiskas heti laitaan ja kun annoin toiseen suuntaan, niin se kääntyi lähes 90 astetta, ennenkuin edes ehdin hätiin.
Siis jotakin olen siinä calibroinnissa ymmärtänyt väärin. Kallistus mielestäni meni rauhallisemmin muuten, mutta kääntämisen yhteydessä se karkasi kertakaikkiaan käsistä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 03.05.10, 20:19
Quote from: Esa Sulanko on 03.05.10, 15:39
Juu tota!
Kyllä se sen calibroinnin mukaan, jos tarkoitat niitä punaisia liikkuvia viivoja ja sitten se joistikin musta risti siinä neliössä, vaikutti äkkiseltään olevan O.K., mutta kun annoin hiukankin peräsimelle ohjausta, niin se huiskas heti laitaan ja kun annoin toiseen suuntaan, niin se kääntyi lähes 90 astetta, ennenkuin edes ehdin hätiin.
Siis jotakin olen siinä calibroinnissa ymmärtänyt väärin. Kallistus mielestäni meni rauhallisemmin muuten, mutta kääntämisen yhteydessä se karkasi kertakaikkiaan käsistä.


Ok, no sitten sun tarvitsee säätää sieltä ylävalikosta kohtaa controls/sensitivities sitä peräsintä vähemmän herkäksi


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 05.05.10, 08:37
Suht uusi hankintani on myös tämä FSD:n Piper Navajo. Ja tuo Ilmavoimien paintti löytyy Avsim:sta. (maalaus toimii Fsx:ssä ja myös Fs9:ssä)

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 05.05.10, 11:19
Aika "kova juttu" tuo Navajo! . . .  Payware kone ja vielä tuollaisella maalauksella . . . harmi vaan kun tuolta Fsd:ltä on niin monimutkaista ostaa . . . minä en ainakaan onnistunut mutta näköjään jotkut sen osaa!

Ps. Nyt on muuten SimMarketissa Nemmethin kopterit -50% . . . kannatta täydentää hangaaria . . .


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 05.05.10, 14:07
Dodosim Jetranger tuli hankittua hetki sitten. Mahtava lennettävä jos vertaa vakio Jetrangeriin.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 06.05.10, 18:05
Quote from: Jari Vanhatupa on 05.05.10, 11:19
Aika "kova juttu" tuo Navajo! . . .  Payware kone ja vielä tuollaisella maalauksella . . . harmi vaan kun tuolta Fsd:ltä on niin monimutkaista ostaa . . . minä en ainakaan onnistunut mutta näköjään jotkut sen osaa!

Ps. Nyt on muuten SimMarketissa Nemmethin kopterit -50% . . . kannatta täydentää hangaaria . . .


Eikö Nemethin kopterit mene kaupaks kun pitää alennusmyyntiä olla


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 07.05.10, 05:31
Quote from: Pertti Lode on 06.05.10, 18:05
Eikö Nemethin kopterit mene kaupaks kun pitää alennusmyyntiä olla


Jaa . . enpä tuosta tidä, taitaa olla joku SimMarketin ale tempaus! Kyllähän nuo Nemmehin kopterit on ihan hyviä, olen pari venäläiskopteria sieltä hakenut . . . Sitäpaitsi ale meni jo! Huomasin sen liian myöhään. Eilen vielä pyöri etusivulla mainos alesta mutta hinnoista oli jo ale-ruksit pois ja olivat kohonneet normaaliksi.
Myöhästyin täpärästi ostoksissa, oli jo Visa kädessä ja menin ostamaan Mil-2:sta mutta en sitten sitä ostanutkaan vaan menin . . . . tai empä kerrokaan, laitan sitten tänne kun boxit ovat tulleet . . . tai tarkemmin, sitten kun olen ne asentanut koneelle. Minulla tuppaa ne lojua tuolla hyllyssä asentamatta aina jonkin aikaa.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 07.05.10, 08:48
Minäpä hommasin Carenadon C185F Skywagon Bush FSX:n. Luulen, että PNW lisurin kanssa voisi olla aika kiva yhdistelmä.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.05.10, 08:06
Tuommoinen ATR tuli hankittua . . . Eihän minulla oikeastaan ole lupakirjaa tämmöisiin moderneihin matkustajakoneisiin mutta kyllä tämä ilmaan saatiin . . . tämähän on melkein kuin King-Air.

[ attachment removed / expired ]

Kävin aamulla yksin salaa kokeilemassa tätä Atr:ää . . . komeat on näkymät ohjaamossa ja nappuloita on niinkuin lentokoneessa . . .

[ attachment removed / expired ]

Koelento onnistui hyvin ja alaskin päästiin heti ensi yrittämällä . . . rullailin koneen takaisin asematasolle . . .

[ attachment removed / expired ]




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.05.10, 11:32
Jokos sä Jari vieroksuit siitä DC3:sta kun atraimen hankit?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.05.10, 12:45
Quote from: Pertti Lode on 09.05.10, 11:32
Jokos sä Jari vieroksuit siitä DC3:sta kun atraimen hankit?


Enhän nyt toki . . . MaamSimin Dc-3 on aivan satumainen . . . minulla vain on luonnostaan semmoinen pahe, että yritän ahmia enemmän mitä pystyn . . . "kohtuuttomuus kaikessa" tyyliin . . . mutta on tässä tuon paheen kanssa jotenkin pärjäilty. Yritän nyt pitää vähän taukoa noiden ostelussa, kunhan ne tilaamani boxit nyt ensin ovat tulleet....

Asensin muuten simuun sellaisen lisäosan tuolta AvsimRus:sista joka lisää koko simuun hienovaraisesti saturaatiota ja jotain muuta. Auringonpaiste on ikäänkuin kirkkaampaa ja simun värimaailma muuttui hienokseltaan.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 09.05.10, 14:23
Quote from: Jari Vanhatupa on 09.05.10, 12:45
Asensin muuten simuun sellaisen lisäosan tuolta AvsimRus:sista joka lisää koko simuun hienovaraisesti saturaatiota ja jotain muuta. Auringonpaiste on ikäänkuin kirkkaampaa ja simun värimaailma muuttui hienokseltaan.
:)


Muistatko minkäniminen tuo mainitsemasi lisäosa on ?  ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.05.10, 14:48
Quote from: Niklas Kivinen on 09.05.10, 14:23
Muistatko minkäniminen tuo mainitsemasi lisäosa on ?  ::)


Juu, toki muistan . . se on: enbseries Zip. Kulkee siellä tiedostoissa nimellä "Post-effects forFs2004" ja löytyy osastosta Effects and Addons.

Toimiikohan tämä linkki: http://www.avsimrus.com/files.phtml?search=enbseries&sopt_mode=or&folder=0&sopt_title=1&sopt_desc=1&sopt_author=1&sopt_fname=1&sopt_comms=1&minrating=
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 09.05.10, 17:50
Quote from: Jari Vanhatupa on 09.05.10, 12:45
Enhän nyt toki . . . MaamSimin Dc-3 on aivan satumainen . . . minulla vain on luonnostaan semmoinen pahe, että yritän ahmia enemmän mitä pystyn . . . "kohtuuttomuus kaikessa" tyyliin . . . mutta on tässä tuon paheen kanssa jotenkin pärjäilty. Yritän nyt pitää vähän taukoa noiden ostelussa, kunhan ne tilaamani boxit nyt ensin ovat tulleet....
...


Sitä kutsutaan koneriippuvuudeksi.

;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 10.05.10, 07:25
Quote from: Pekka Holopainen on 09.05.10, 17:50
Sitä kutsutaan koneriippuvuudeksi.

;D


Olen alkanut epaillä sitä samaa . . . aina vain tulee lisää lentokoneita hankittua, vaikka tarjolla olisi myös kymmenittäin toinen toistaan upeampia LENTOKENTTIÄ! Jostain syystä en ymmärrä niitä ostaa, ainoastaa Swedflightin kentät olen ostanut. Epäilenkin, että simuharrastukseni on jotenkin kieroutumassa ja olisin jonkinlaisen terapian tarpeessa.

Joskus olen salaa toivonut, että vaimo kajauttaisi kuuluvalla äänellä: "NYT RIITTÄÄ TUO LENTOKONEIDEN OSTELU"
Jolloin olisin pakotettu ostelemaan lentokenttiä . . . mutta ei . . hän sanoo vain normaalilla äänellä: "onkos tuo pino taas kasvanut" joten hänestäkään ei ole apua tähän ongelmaan ja LENTOKONEET senkuin vain lisääntyvät.
;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 19.05.10, 18:43
Cessna 337 SkyMaster

Löytyy täältä toukokuun alennuksessa http://www.fsd-international.com/

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Roni Vasarainen on 20.05.10, 15:21
IRIS:ksen tekemä Pro series Diamond Twinstar.  :P

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 20.05.10, 15:47
Flight1 BN-2 Islander.

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 20.05.10, 15:59
Quote from: Jari Vanhatupa on 10.05.10, 07:25
Olen alkanut epaillä sitä samaa . . . aina vain tulee lisää lentokoneita hankittua, vaikka tarjolla olisi myös kymmenittäin toinen toistaan upeampia LENTOKENTTIÄ! Jostain syystä en ymmärrä niitä ostaa, ainoastaa Swedflightin kentät olen ostanut. Epäilenkin, että simuharrastukseni on jotenkin kieroutumassa ja olisin jonkinlaisen terapian tarpeessa.

Joskus olen salaa toivonut, että vaimo kajauttaisi kuuluvalla äänellä: "NYT RIITTÄÄ TUO LENTOKONEIDEN OSTELU"
Jolloin olisin pakotettu ostelemaan lentokenttiä . . . mutta ei . . hän sanoo vain normaalilla äänellä: "onkos tuo pino taas kasvanut" joten hänestäkään ei ole apua tähän ongelmaan ja LENTOKONEET senkuin vain lisääntyvät.
;D


Kylläpä sulla on herttainen vaimo!
Vaimo, joka hillitsee mielensä rakkaan Jarinsa hyvinvoinnin vuoksi.
Kerrohan terveisiä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 20.05.10, 18:28
Quote from: Esa Sulanko on 20.05.10, 15:59
Kylläpä sulla on herttainen vaimo!
Vaimo, joka hillitsee mielensä rakkaan Jarinsa hyvinvoinnin vuoksi.
Kerrohan terveisiä.


Juu onhan se herttainen . . . Liekö sitten niin, että on parempi kun ukko istuu simun ääressä eikä liihota pitkin maailmaa . . . aina se ukko  istuu siinä samalla tuolilla, eikä siitä tarvitse kummemmin murehtia.
No . . oli miten oli LENTOKONEET senkun lisääntyy . . .  Pitkään olen katsellut tuota Just Flightin markkinoimaa Caravania, joka kylläkin on ilmeisesti Wilcon tuotteita kun siinä mukana tulee Wilcon logoja.
Jokatapauksessa Caravan on FlightStoressa niin halpa, että pitihän se ostaa . . ja ihan kelvollinen Paywarekone tämä kyllä onkin . . päihittää toki simun alkuperäisen Caravanin monilta osin. Esim. äänet ovat selvästi paremmat ym. Ja se boxi . . ah! kunka hieno se se on kun sitä pääsee hypistelemään. Varmaan eräs tyylikkäimpiä, upeine vihkosineen, kuvallisine levyineen, jne.
:)
[ attachment removed ]

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: mtanttar on 21.05.10, 00:16
Quote from: Roni Vasarainen on 20.05.10, 15:21
IRIS:ksen tekemä Pro series Diamond Twinstar.  :P


Paljonkohan tuo Twin Star mahtaa maksaa? Mistä muuten ostit sen?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 21.05.10, 08:17
Tämä Fsd:n Piaggio P180 Avanti tuli hankittua hangaarin täytteeksi. Saas nähdä millaisen tuotoksen Wilcopub on tehnyt samaisesta lentokoneesta jonka pitäisi ilmestyä vielä tässä kesän kynnyksellä.

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilari Kousa on 21.05.10, 09:04
Todennäköisesti huonomman...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 21.05.10, 09:15
Quote from: Ilari Kousa on 21.05.10, 09:04
Todennäköisesti huonomman...


No ei tuo FSD kone  ainakaan niitä uusimpia ole, joten parempia pitäisi olla jälkeenpäin tehdyt.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 21.05.10, 09:36
Quote from: Ilari Kousa on 21.05.10, 09:04
Todennäköisesti huonomman...
Paras Avanti tulee olemaan mitä FSX:lle on koskaan tehty.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Roni Vasarainen on 21.05.10, 17:01
Quote from: Matti Tanttari on 21.05.10, 00:16
Paljonkohan tuo Twin Star mahtaa maksaa? Mistä muuten ostit sen?


"Ostin" Netistä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 21.05.10, 17:13
Quote from: Toni Hiltunen on 21.05.10, 09:36
Paras Avanti tulee olemaan mitä FSX:lle on koskaan tehty.


Luulisin myös näin. Tuo Fsd:n Piaggio kun on tehty Fs2004:lle / Fs2002:lle. Saas nähdä ilmestyykö tuo Wilcon Avanti kuluvan kuun aikana vielä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 21.05.10, 17:40
Quote from: Matti Tanttari on 21.05.10, 00:16
Paljonkohan tuo Twin Star mahtaa maksaa? Mistä muuten ostit sen?


"Oikeasti" ostamalla kustantaa n. 33 € -> http://secure.simmarket.com/iris-pro-series-diamond-twin-star.phtml.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.05.10, 06:36
Quote from: Jari Vanhatupa on 20.05.10, 18:28
Juu onhan se herttainen . . . Liekö sitten niin, että on parempi kun ukko istuu simun ääressä eikä liihota pitkin maailmaa . . . aina se ukko  istuu siinä samalla tuolilla, eikä siitä tarvitse kummemmin murehtia.
No . . oli miten oli LENTOKONEET senkun lisääntyy . . .  Pitkään olen katsellut tuota Just Flightin markkinoimaa Caravania, joka kylläkin on ilmeisesti Wilcon tuotteita kun siinä mukana tulee Wilcon logoja.
Jokatapauksessa Caravan on FlightStoressa niin halpa, että pitihän se ostaa . . ja ihan kelvollinen Paywarekone tämä kyllä onkin . . päihittää toki simun alkuperäisen Caravanin monilta osin. Esim. äänet ovat selvästi paremmat ym. Ja se boxi . . ah! kunka hieno se se on kun sitä pääsee hypistelemään. Varmaan eräs tyylikkäimpiä, upeine vihkosineen, kuvallisine levyineen, jne.
:)



Tuo me varmaan saadaan nähdä jossain seikkailussa, vai mitä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 22.05.10, 06:43
Quote from: Pertti Lode on 22.05.10, 06:36
Tuo me varmaan saadaan nähdä jossain seikkailussa, vai mitä?
Juu, ja tuo samainen Caravan on itselläni toiminut loistavasti myös FSX:ssä.
Odottelen tässä itse Carenadolta tuota oikeaa FSX versiota Caravanista.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 22.05.10, 07:09
Tässä kaksi kuvaa Skysimin Mirage III:sta. Juttua enemmänkin ehkä joskus myöhemmin. Hyvä kone kaikin puolin.

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]





Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.05.10, 08:34
Quote from: Toni Hiltunen on 22.05.10, 06:43
Juu, ja tuo samainen Caravan on itselläni toiminut loistavasti myös FSX:ssä.
Odottelen tässä itse Carenadolta tuota oikeaa FSX versiota Caravanista.


Onko Carenadolla koneet "Top of the Line"  niinkuin saksalaiset sopivasti sanovat


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 22.05.10, 08:43
Quote from: Pertti Lode on 22.05.10, 08:34
Onko Carenadolla koneet "Top of the Line"   niinkuin saksalaiset sopivasti sanovat
No vaikea sanoa mistä itse tykkäät, mutta kaikki on koneet olleet itselleni ainakin omasta mielestäni laadukkaita.
Nehän kannattaa itse kokea :) Esim Beech Bonanza on laadukas tekele. Onhan firmalla monien vuosien kokemus tuosta koneiden tekemisestä.
Voisivat panostaa tietysti avioniikka puoleen pidemmin, mutta ainahan noihin voi itse vaihtaa Reality XP gaugeja.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 22.05.10, 09:09
Quote from: Pertti Lode on 22.05.10, 06:36
Tuo me varmaan saadaan nähdä jossain seikkailussa, vai mitä?


Joo  . . tuossahan olisi ideaa . . "Ukot ja Simulaattori"  Kirsi antaa Taistolle 300 Euroa simun lisäosien ostoon, jotta hän pysyisi kotona eikä lähtisi lentokentälle, koska siellä on se uusi venäläinen siivooja joka on iskenyt silmänsä Taistoon.
Taisto jää kuitenkin koukkuun simulaattoriin, eikä lähde enään edes kauppaan eikä auta kotitöissä. Kirsi suuttuu ja soittaa Hapolle. . . Happo Hassinen yrittää vierannuttaa Taistoa simusta tuomalla hänelle metalinpaljastimen. Kaverukset päättävät lähteä yhdessä Lappiin, etsimään Ounastunturille haudattua aarretta . . . jne.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.05.10, 09:49
Sinullahan on jo juoni valmiina, tota me nyt varrotaan kuin lehmä kesää


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 29.05.10, 17:15
Ostin 1 Gb:n näytönohjaimen entisen 256 Mb:n tilalle. Nyt on hieman mukavempi lentää. Videoiden tekokin innostaa taasen enemmän.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juha Martimo on 04.06.10, 06:21
Uusin hankintani on Contrail Pro. Ihan näppärä pikku softa.

Lontoosta nousua
[ attachment removed / expired ]

Frankfurtin yläpuolella
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 04.06.10, 06:24
Jep kätevä on lisuri, löytyy myös itseltäni ja tuo realistisuutta simulaattori maailmaan :) :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 05.06.10, 18:01
Hyvän näköistä. hinta on tosin mielestäni aika kova...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 09.06.10, 07:03

"Flying piece of junk"- B-17
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Roni Vasarainen on 09.06.10, 07:56
Quote from: Toni Määttänen on 09.06.10, 07:03
"Flying piece of junk"- B-17
[ attachment removed / expired ]



Itseltäkin löytyy tuo hangaarista. Mitäs mieltä oot tosta? Aika paljon on kyllä juttuja mitä pitää tehdä :D . Ja Accusimin kera tuo.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 09.06.10, 10:55
En tykkää yhtään. En välitä noista sotakoneista pätkääkään. Ihan kannatusmielessä ostan noita joskus. Stratocruiser on kans ollu monta kuukautta enkä yhtään lentoa ole sillä lentäny.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.06.10, 11:31
Tässäpä minun uusin hankintani, eli Wilcon Tilt-Rotor . . on se niin erikoinen, että pitäähän tätä kokeilla. Onhan se kiva mutta . . .  :-\

[ attachment removed / expired ]

Ikävä kyllä kone on senverran uutta tuotantoa ettei sitä ole ajateltu käytettävän millään museotietokoneella. Minun 3Ghz P4 ei tästä selviä.
Lentoretki muuttuu diaesitykseksi. Johtuneeko noista useista auki olevista GPS-näytöistä vai mistä mutta tästä koneesta pääsen nauttimaan vasta sitten kun olen saanut hankittua tehokkaamman tietokoneen.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 13.06.10, 12:02
Tulisi vaan se Piaggio vielä, on tullut tässä odoteltua sellaista :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 13.06.10, 13:11
Quote from: Toni Hiltunen on 13.06.10, 12:02
Tulisi vaan se Piaggio vielä, on tullut tässä odoteltua sellaista :thmbup:


Niin julkaisu on venynyt hieman siitä alkuperäisestä aikataulusta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 19.06.10, 13:24
Tässä uusin hankintani: Flight1 Cessna 172. Tämä on tälläistä perustavaraa, jota on pakko kokeilla . . . Noita Cessnoja rupeaa jo olemaan senverran, että harkitsen jo Cessna lippiksen sekä tuulitakin ostoa.
:)
[ attachment removed / expired ]

Itse kone on ihan hieno, tosin epäilen sen olevan jo melko iäkäs malli? Kertokoon ken tietää . . Tämä syö frameja enemmän kuin Carenadon vastaavat. Löysin tuolta tiedostokirjastosta tähän tuollaisen repaintin . . Ilmeisesti Suomipojatkin ovat tähän tehneet repaintteja . . . .

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 19.06.10, 13:44
Tuo Skyhawk on kyllä todella hyvä kone, kannattaa ladata TSS Studiosin ilmainen ja realistinen äänipaketti tuolle koneelle.
http://www.turbinesoundstudios.com/download.php?view.7


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 19.06.10, 13:46
Tässä omat uutukaiset. :thmbup:

Eaglesoft Diamond Twin Star

[ attachment removed / expired ]

Wilco Piaggio 180 II

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 20.06.10, 06:36
Kyllä tuo Piaggio on hieno omalla tavallaan mitä taas ei voi sanoa Twin Star:ista. Näytäppäs Toni nyt kaikki hienoudet siitä kaunottaresta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 20.06.10, 07:58
Quote from: Pertti Lode on 20.06.10, 06:36
Näytäppäs Toni nyt kaikki hienoudet siitä kaunottaresta.


Aivan! Täällä samansuuntaisia toiveita. Kiinnostaisi erityisesti, että onko ne lento-ominaisuudet sellaiset Hmmm . . "ovelat" niinkuin on esim. tuossa tiedostokirjastossa olevassa Avantissa. Samantyyppiset ominaisuudet on myös Abacuksen Avantissa. Sanoisinko, että ne ovat sellaiset "haastavat" usein tuo Avanti ikäänkuin lähtee käsistä . . . .
;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 20.06.10, 08:03
Jos tuota vertaa esim tuohon Abacukseen, niin kyllä taitaa Wilcon tekele olla se parempi vaihtoehto, ainakin jos systeemit otetaan huomioon.
Tuossa tulee Reality XP WX500 säätutka vakiovarusteena ja  FMC tyylillä lentosuunnitelma tehdään lentoa varten. Tänään lennän pidemmän lennon tuolla, niin kerron että pysykö se ilmassa :)
Ferrari on vielä koeajamatta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 21.06.10, 05:59
Quote from: Toni Hiltunen on 20.06.10, 08:03
Jos tuota vertaa esim tuohon Abacukseen, niin kyllä taitaa Wilcon tekele olla se parempi vaihtoehto,


No et sinä ihan varma ole asiasta, vai?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 21.06.10, 07:25
Quote from: Pertti Lode on 21.06.10, 05:59
No et sinä ihan varma ole asiasta, vai?
No Abacuksen tuotteita kun en osta ihan periaate syistä, kun se laatu ei niinkään ole lähemmäs payware tuotantoa.
Eli olen verratessa Wilcon vs. Abacus täysin 100% varma Wilcon suhteen, että ennemmin se kuin abacuksen. :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 21.06.10, 09:11
Kyllähän ne monet Abacukset on sillai . . "hauskoja" . . . ettei oikein tiedä mitä . . mutta . . . tämän Avantin kohdalla kannattaa kyllä tehdä poikkeus ja käydä tsekkaamassa ja imuroimassa se ilmainen demo. Tämä nimittäin on ihan oikeasti hyvä. Eipä senpuoleen, en minä sitä ole vielä ostanut mutta niin saattaa hyvinkin käydä, koska sen saa ymmärtääkseni tilattua myös boxiversiona jossa on ilmeisesti oikein kunnon kansipaperit? Tämähän on se tärkein seikka näissä lisureissa, että on hienot kannet ja kansipaperit. Niitä voi sitten tuijotella kun ei muuten kiinnosta simulla lennellä.

Tässä linkki jossa tutustun tuohon Abacuksen Avantiin :http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,91937.msg1185086.html#msg1185086
(http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,91937.msg1185086.html#msg1185086) Tämä versio on vanhempi malli kuin tuo wilcon. Vielä on pyöreät mittarit, eikä Garmin tonneja. :)




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 21.06.10, 09:48
Quote from: Jari Vanhatupa on 21.06.10, 09:11
Kyllähän ne monet Abacukset on sillai . . "hauskoja" . . . ettei oikein tiedä mitä . . mutta . . . tämän Avantin kohdalla kannattaa kyllä tehdä poikkeus ja käydä tsekkaamassa ja imuroimassa se ilmainen demo. Tämä nimittäin on ihan oikeasti hyvä. Eipä senpuoleen, en minä sitä ole vielä ostanut mutta niin saattaa hyvinkin käydä, koska sen saa ymmärtääkseni tilattua myös boxiversiona jossa on ilmeisesti oikein kunnon kansipaperit? Tämähän on se tärkein seikka näissä lisureissa, että on hienot kannet ja kansipaperit. Niitä voi sitten tuijotella kun ei muuten kiinnosta simulla lennellä.

Tässä linkki jossa tutustun tuohon Abacuksen Avantiin :http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,91937.msg1185086.html#msg1185086
(http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,91937.msg1185086.html#msg1185086) Tämä versio on vanhempi malli kuin tuo wilcon. Vielä on pyöreät mittarit, eikä Garmin tonneja. :)



Juu, on tuo ulkoisesti ja sisäisesti hyvännäköinen, mutta saisivat palkata sinne Abacukselle jonkun koodaamaan kunnon gaugeja. Suurin osa noistakin mittareista on default gaugeja.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 21.06.10, 11:43
Quote from: Toni Hiltunen on 21.06.10, 09:48
Suurin osa noistakin mittareista on default gaugeja.


Juu näin on mutta noinhan se tapaa olla aidossa Abacuksessa . . . sitäpaitsi ne toimivat aivan hyvin ;D

Nuo kaksi konetta jotka hankit viimeksi, ovat kyllä todella mielenkiintoisia ja nuo on kyllä molemmat hankittava jossain vaiheessa, niistä kun näyttää olevan myös Fs9 versiot. Avantista saattaisi saada jonkinajan päästä boxin joka sisältää molempien simujen versiot? Tuo Twin Star kun sisältää tämän Garmin 1000 laitteiston . . niin mietin tuossa, että mitenkähän tarkasti se vastaa oikeaa esikuvaansa toimintojen suhteen . . . Olisi nimittäin tuolla Flightstoressa saatavana tälläinen trainig softa ko. systeemiin: http://www.flightstore.co.uk/asa-garmin-g1000-training-software.asp/gps/gpssoftware
(http://www.flightstore.co.uk/asa-garmin-g1000-training-software.asp/gps/gpssoftware) eikä ole edes mikään toivottoman kalliskaan.
???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 21.06.10, 15:13
Quote from: Toni Hiltunen on 21.06.10, 07:25
No Abacuksen tuotteita kun en osta ihan periaate syistä, kun se laatu ei niinkään ole lähemmäs payware tuotantoa.
Eli olen verratessa Wilcon vs. Abacus täysin 100% varma Wilcon suhteen, että ennemmin se kuin abacuksen. :thmbup:


Olen samaa mieltä, pelleilin vain sinun kassa vähän, ne Abacukset joita itse olen vahingossa ostanut eivät ole edes huonojen ilmaiskoneisiin verrattavissa."kirveellä veistettyjä"


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 21.06.10, 15:28
Ikävä kyllä täytyy täältäkin todeta että nuo Abacuksen tekeleet ovat todella onnettomia ainakin avioniikoiltaan. Ulkokuoren osalta tilanne on hieman parempi.

"Moni kakku päältä kaunis, sisältä täyttä *piip*  :thmbdn:

Mieluummin säästän nuokin rahat johonkin muuhun  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 23.06.10, 17:19
Tuli sitten hommattua se Contrails pro ja muuten ihan kiva ja muokattavuudeltaan monipuolinen, mutta alko häiritsemään kun ai- cessnasta lähti komeat jättövanat taivaalle. Ja oman koneen vana on ihan suolesta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 23.06.10, 17:34
Quote from: Toni Määttänen on 23.06.10, 17:19
Tuli sitten hommattua se Contrails pro ja muuten ihan kiva ja muokattavuudeltaan monipuolinen, mutta alko häiritsemään kun ai- cessnasta lähti komeat jättövanat taivaalle. Ja oman koneen vana on ihan suolesta.
Nosta sitä contrails korkeutta vaikka sinne 25 000 jalan korkeuteen niin alkaa vaikuttamaan jo soveltuvalta. Itselläni se asetus tais olla jo 15 000 jalasta alunperin mutta muutin sen 25 000.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 23.06.10, 19:30
juu niin onkin joo, siellä ei paljon cessnat lentele. Mutta se oman koneen conttis on kyllä ihan onneton edelleen. No otan sen pois kokonaan. eihän sitä pilotti oikeesti edes näe.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 24.06.10, 20:25
Juu tuli hankittua tuossa pari viikkoa sitten uusi tv. 42" full hd jossa usb- liitin tikulle. Ai mitenkö se liittyy simuiluun? Ai että käytän sitä monitorina? En, vaan kuvaan lennon fraps:lla niin, että pätkin siitä ainoastaan tylsät cruise- kohdat pois, eli nousu ja varsinkin lasku on todella mielenkiintoista katsoa isosta tv:stä jälkeenpäin. En siis pysäytä kuvausta ollenkaan, paitsi jos vilkaisen karttaa tms. sitten editoin ja tallennan koneelle 1080 hd- muotoon. Sitten tikulle ja tikku toosaan (!) ja sohvalle makaamaan ja katsomaan kun lento etenee.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 25.06.10, 09:05
Tuli nyt Juhannuksen kunniaksi hankittua tämä Lionheartin Epic Victory private VLJ. Aika mainio menopeli on.  8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 25.06.10, 09:31
Moi, tässä näkyy parit hankinnat eiliseltä päivältä.
Eli Lionheart Creationsin Skylark ja sitten Pacific  Island Simulation Ingalls airfield scenery.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 27.06.10, 14:13
Aina olisi hyvä olla korkkaamattomia boxeja saatavilla, jos meinaa tulla aika pitkäksi. Pari viikkoa sitten tuli tuo Lagon AMX. Tuossa vielä muoveissa mutta juhannuksen kunniaksi otetaan paketti auki.

[ attachment removed / expired ]

Installeri pyörimään ja pian ollaankin jo tekemässä läpilaskuja uudella suihkarilla. Ihan asiallinen lennettävä eikä ulkomallissakaan ole moittimista. Äsh! No nyt se etuviistokuva jäi ottamatta, sillä ne laskeutumisvalot ovat kyllä aivan erinomaisen hienot.

[ attachment removed / expired ]

Paneeli on tämännäköinen. Kaikki nappulat eivät toimi, vaan ovat vain koristeina. Perusjutut onnistuvat hyvin, eli radiosuunnistus ja lentäminen mittarien varassa onnistuu. Myös DME on varusteissa mukana, tosin melko pienin numeroin luettavissa. Ylhäällä olevasta nupista kytketään HUD-Näyttö päälle, joka onkin verraton kun ollaan laskeutumassa kiitotielle.

[ attachment removed / expired ]

Innostuin kokeilemaan tätä AMX:ää lähinnä sen aivan Super/Hyper loistavan Lagon MB339 harjoitus-suihkarin vuoksi.
MB339 on niin satumaisen hyvä ja hienosti tehty ettei sitä meinaa edes uskoa todeksi. Joskus vielä esittelen sen täällä tarkemmin. Tämä AMX ei ikävä kyllä yllä samalle tasolle, vaikkakin aivan kelpo kone onkin.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 29.06.10, 21:12
Quote from: Toni Hiltunen on 25.06.10, 09:31
Moi, tässä näkyy parit hankinnat eiliseltä päivältä.
Eli Lionheart Creationsin Skylark ja sitten Pacific  Island Simulation Ingalls airfield scenery.

Terve, otit varmaan tuon Skylarkin niillä suuremmilla tekstuureilla, vaan mikä lie niiden vaikutus suorituskykyyn? Simmarketin kuvankaappauksista ei eroa nähnyt kevyempiin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 09.07.10, 10:19
Ei ihan uusin hankinta mutta uudemmasta päästä. Lionheart Creations:n Bellanca Viking. Mukava ja tehokas matkakone. Kuvassa laskeutumassa Lappeenrantaan.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 10.07.10, 13:32
Tässäpä uusin hankintani: Captain Simin B707. Olin yllättynyt kun tämä tuli ja avasin pakkauksen. Tämähän on oikein Boxien kuningas! Pakattu paksuun pahvilaatikkoon ja mukana kaksi vihkosta: Operation manual ja System manual.

Nuo takana näkyvät O.P:ltä ostetut näytöt on myös uusi hankinta. Meinaan kokeilla kolmen näytön systeemiä, josko se olisi kiva. Palaan noihin sitten myöhemmin kunhan se tilaamani Matroxin Triplehead ensin tulee niin saadaan noihin kaikkiin kuva. Nyt noista on käytössä kaksi.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Koneessa on paljon erilaisia paneelinäkymiä joita en nyt tähän rupea kaikkia laittamaan. Tämän firman koneissa paneelit ovat huippuluokkaa.

[ attachment removed / expired ]

Eräs erikoisuus on tämä: Kun painaa erästä ikonia, niin mittareiden päälle tulevat numeronäytöt, joista näkee nopeasti mittarin näyttämän arvon.

[ attachment removed / expired ]

Kun palasin takaisin Pirkkalaan tällä jättimäisellä koneella, niin oli käydä köpelösti kun ajelin liian hitaasti. Tässä olen työntänyt tehot täysille ja moottoreista tulee komeat savuvanat.

[ attachment removed / expired ]

Pääsin kuitenkin kunnialla yli noista valopylväistä ja toin 707:kan tyylikkääseen laskuun.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kinee on 10.07.10, 15:44
Quote from: Jari Vanhatupa on 10.07.10, 13:32
Tässäpä uusin hankintani: Captain Simin B707



Mistä tilasit?  :D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 10.07.10, 19:18


http://tinyurl.com/25msc4j


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.07.10, 07:05
Toni.M oli laittanut hienostuneen animoidun linkin tuohon 707 sivustoille mutta ajattelin silti vastata vielä erikseen tuohon Mikon kysymykseen koska . . . .
Ostin tuon upean Boxin aivan naurettavan halpaan 10,- euron hintaan SimMarketista. Tässä on saksankielinen tuo pakkaus mutta ei se haittaa, sillä kone on ihan tavallinen 707 ja lisäksi mukana tulee Englanninkieliset manuaalit PDF tiedostona.
Tämä on hieman piilossa siellä SimMarketin sivuilla mutta tässä suora linkki josta se boxi löytyy:http://secure.simmarket.com/commercial-aviation-%28en_137%29-page-1.chtml
(http://secure.simmarket.com/commercial-aviation-%28en_137%29-page-1.chtml) Pienellä etsimisellä löytyy myös pari muuta 10,-Eur hintaisia Aerosoftin boxia:  A-10 Wathog ja F-104 Starfighter.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 17.07.10, 13:23
TripleHead tuli noin viikon odottelun jälkeen, eipä muuta kuin ohjelmat koneeseen ja piuhat kiinni.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Ensivaikutelma oli lähinnä "Tyrmäävä" kun virtual-cokpit aukesi eteen kolmen ruudun leveydeltä! Tuo näyttöpaketti on noin 130cm leveä. Huikean näköistä . . . jota ei tässä pysty pienissä huonolaatuisissa kuvissa esittelemään. Jokatapauksessa fiilis oli lähinnä, että "No nyt rupeaa näyttämään joltain" Paluuta entiseen ei ole!

[ attachment removed / expired ]

Käyttökelpoiselta vaikuttaa myös näin, että Vckokpitti laitetaan kahdelle näytölle ja radioita karttoja ym. kolmannelle ruudulle.

[ attachment removed / expired ]

Tai näin: Kone jossa on vain 2-D paneeli. Kaksi ruutua maisemalle ja yksi 2-D paneelille.

[ attachment removed / expired ]

Tämäkin vaikutti hauskalta: Caravellen 2-D paneeli on keskellä ja sivuilla on muita nappuloita. Kaikki erilaiset vaihtoehdot voi tehdä "tuosta vaan" mitään kummempia pähkäilyjä ei tarvitse harrastella.

[ attachment removed / expired ]

Jos ottaa kuvankaappauksen leveästä ruudusta, niin niistä tulee tälläisiä:

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 17.07.10, 16:13
No mutta johan on pelit!
Ainoa epäkohta on noi ruutujen raamit, jotka häiritsevät tossa keskellä ja jakavt kuvan, kuin olisi lenzikassa kolme ikkunaa.
Noi kuvakaappaukset ovatkin ilman noita paksuja raameja.
Jos hankkisin vastaavan, niin täytyisi ainakin toi vaatehuone möblerata om, ja tilata Hiltusen tonilta aivan uusi tarkoitukseen sopiva datapöydästö.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 17.07.10, 16:20
Saman asian ajaa Ati Radeon HD5000 sarjalaiset, voit kytkeä samanaikaisesti vaikka 6 eri näyttöä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 17.07.10, 17:58
Eikö noita näyttöja voisi panna lomittain niin ei tule niin leveä ne keskimmäiset raamit


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 18.07.10, 10:36
Quote from: Pertti Lode on 17.07.10, 17:58
Eikö noita näyttöja voisi panna lomittain niin ei tule niin leveä ne keskimmäiset raamit


Tuo Pertin ehdotus näytttöjen laittamisesta lomittain on kyllä mielenkiintoinen mutta se ei onnistu koska näyttöjen reunat ovat syvyys-suunnassa senverran paksut. Jos esim. keskimmäinen näyttö olisi taaempana kuin reunimmaiset, niin se olisi hyvin häiritsevää, sillä jo muutaman millin eron näyttöpintojen tasossa huomaa selvästi. Tuli muuten kummasti "Voimaa" näihin tavallisiin defukoneisiin, kun niitä pyörittelee tuossa jättikokoisina.

[ attachment removed / expired ]

Kaarevaa yhtenäistä yli metrin mittaista Tft näyttöä saadaan varmasti vielä odoteella tovi, joten näin mennään tällähetkellä. Nuo näyttöjen reunat muuten häiritsevät todellisessa käyttötilanteessa todella vähän tai ei ollenkaan. Niitä ei huomioi liikkuvassa kuvassa kun se tilanne elää siinä koko ajan.
Näytön reunojen taaksehan ei jää mitään näkymättömiin, vaan näkymä jatkuu aina viereisellä näytöllä.
Esim. Autoa ajaessa näkökentässä on kaikenlaisia ikkunakarmeja, pylväitä, puita ja ties mitä mutta niihin ei kiinnitä sillälailla huomiota, että ne häiritsisivät koska maisema liikkuu koko ajan. Tässä näyttöjen karmijutussa on vähän sama tilanne, niitä ei huomioi koska tilanteet simussa vaihtuvat koko ajan.
Jos tuohon laittaa lentokoneen ohjaamonäkymän koko leveydeltä, niin kyseessä on silloin virtual cokpit jossa katsellaan ympäriinsä joystikin "tattia" kääntelemällä joten siinä ohjaamonäkymässäkin se tilanne "elää" jatkuvasti.
Ihanteellisinta taitaisi olla jos käyttäisi sitä lisälaitetta, joka reagoi pään asentoon.

[ attachment removed / expired ]

Vesilläliikkumiseen simussa tuli uutta hohtoa. Huomasin äkkiä ajelleeni laivalla tunnin keikan. Jotenkin hypnoottista, kun se vesi siinä liplattaa koko kirjoituspöydän leveydeltä.
:)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: FlyingFinn on 24.07.10, 21:56
uusin hankintani:
Mega Airport Amsterdam,

kuvia en viittiny edes laittaa kun niin täyttä kakkaa tuo FSX-versio  :'(

patsia tässä odotellut viikon , mutta ei kuulu eikä näy

Ostin tänään Faro X:n mutta se on vielä kokeilematta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 25.07.10, 08:51
Tämä ei ole oikeastaan vielä uusin hankinta mutta voi tulla semmoiseksi.
Oletteko nähneet tämän alennuksen?

http://www.fsd-international.com/sale.htm


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 25.07.10, 08:53
Tuleehan noita viestejä spostiin, mutta tuolta ei juuri löydy enää ostettavaa itselleni kun omaan heidän kaikki koneensa jo, sieltä on nyt tulossa kaksitaso kone, "The XNRG Turbo Biplane". Se varmaan menee hankintaan. ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 25.07.10, 09:17
Sinähän Toni tiedät, voiko tuota Bonanzaa verrata Carenadon Bonanzaan? sinänsä erilainen kone mutta silti sama.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tonih22 on 25.07.10, 09:57
Quote from: Pertti Lode on 25.07.10, 09:17
Sinähän Toni tiedät, voiko tuota Bonanzaa verrata Carenadon Bonanzaan? sinänsä erilainen kone mutta silti sama.
On siinä FSD Bonanzassa ainakin systeemit omasta mielestä paremmat, siis jos Carenadon Bonanza V verrataan. Kuitenkin molemmat hyödyntää FS omaa GPS maailmaa Garmineissaan.
Itselläni on ollut ongelmia esim FSD:n Garmineiden kanssa Commanderissa ja Bonanzassa, joten ostin erillisen GNS 480 paketin SimFlyeriltä ja nyt ovat toimineet, tiedä onko vian aiheuttaja mikä, mutta se FSD:n oman GNS aloitusruutu jumahtaa siihen eteen siten ettet voi esim määrittää lentoreittiä tms.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 28.07.10, 17:39
Tervehdys jälleen täältä "Uppoavien laivojen" mielenkiintoisesta maailmasta. ;D

Tuossapa uusin hankintani, eli Captain-Simin L-39 Albatros, tarjoushintaan alle kuusi euroa. Kuulostaako oudolta? :)
Voi olla, että kuulostaa mutta näiden museo-simujen kanssa puuhaillessa on omat hyvät puolensa.
Eli tämä sopii vain Fs2002 ja Combat Flight Simulator 2:seen. Just Flightillä on nyt paljon hienoja boxeja näihin simuihin alle kuuden euron kpl hintaan.

[ attachment removed / expired ]

Ohjaamo on tämän näköinen. Tuohon saa sitten lisäikkunaan vielä radiolaitteet.

[ attachment removed / expired ]

Tässä ollaan parkissa Lappeenrannassa  Simuna on FS 2002. Paketin mukana seuraa sotilaskenttä Ukrainaan, Ai-liikennettä ym.

[ attachment removed / expired ]

Combat Flight Simulaatoriin tulee paljon herkkuja. Scenery Ukrainaan, paljon tehtäviä, muita lentäviä L-39 koneita ym. Lisäksi tulee työpöydälle oma L-39 ikoni josta voi avata simun joka on sitten valmiiksi tämän koneen räätälöidyissä tehtävissä. Alla olevassa kuvassa muutama kuvankaappaus ko.valikoista.

[ attachment removed / expired ]

Vaikka nämä simut ovat jo vanhoja, niin eivät ne siitä ole yhtään huonontuneet, ennemminkin päin vastoin. Sillä nyt ne pyörivät aivan uskomattoman nopeasti uudemmissa tietokoneissa. Tuntuu todella juhlalta, tekeepä niiden kanssa sitten mitä vain, niin "PIM" Kaikki tapahtuu salaman nopeasti.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kosti Hokkanen on 03.08.10, 19:33
Pitkästä aikaa tuli hankittua kone simuun ja tälläinen FSLabsin Concorde X sinne ilmestyi tällä kertaa:


[ attachment removed / expired ]


Kivasti on mallinnettu systeemejä, VC:stä en ole löytänyt vielä yhtään nappia joka ei toimisi :thmbup:

[ attachment removed / expired ]


2D-paneeli on varsin täynnä :)

[ attachment removed / expired ]


Ja nappulaa riittää vielä tännekin.

[ attachment removed / expired ]


Alkukokemuksien perusteella erittäin hyvä kone, suosittelen kaikille ketkä vain jaksavat INS:än opetella :thmbup:

Linkki valmistajan sivuille: http://www.flightsimlabs.com/aircraft/concorde-x/


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.08.10, 07:43
Tulipa sitten hankittua legendaarinen "Emma Field" Oman aikansa sensaatio joka vielä tänäänkin näyttää ja tuntuu uskomattoman hyvältä. Tämän sceneryn tekee erikoiseksi se, että kentällä on todella paljon aktiivista toimintaa ja ääniä jotka vaihtelevat viikonpäivien ja kellonajan mukaan. Jos olet terassin luona, kuuluu ihmisten ääniä, lentokonehallilla kuuluu paukutusta ja porakoneen ääniä, ym. Veden äärellä aaltojen loiskintaa ym. Koko ajan taustalla kuuluu myös erilaisten lintujen laulua sekä välillä koiran haukuntaa ym. Oman säväyksensä tuovat vielä lentokoneiden äänet.
Tämä äänimaailma ja toiminta luo uskomattoman tunnelman ja tuntuu kuin olisit itse mukana kaikessa tässä.

[ attachment removed / expired ]

Olen vasta alussa tähän sceneryyn tutustumisessa enkä vielä osaa kaikkia hienouksia siitä kertoa mutta kerron jotain purjekoneella lentämisestä Emma Fieldissä. Sitäkään osastoa en ole vielä täysin käynyt läpi mutta jotain uutta on jo löytynyt.
Alueella on luonnollisesti "nostoja" joka mahdollistaa kunnollisen purjelentämisen. Ilmaan päästään joko vintturin  avulla tai normaalisti lentokoneen hinaamana. Nämä molemmat on toteutettu aivan uskomattoman hienosti. Ohessa joitain asiaa selventäviä kuvia.

Lähdettäessä purjelentämään ilmaan ei mennä millään taikatempulla vaan odotellaan, että vintturi on ensin viety kiitotien päähän. "Lähettäjä" auto tulee vielä takaisin kiitotien toiseen päähän ja purjekone siirtyy paikoilleen. Autosta annetaan valomerkkejä vintturille ja kuuluu "pip,pip" ääniä jotta pilotti osaa varautua kohta alkavaan vintturin vetoon.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Vintturin vetämänä on syytä nousta jyrkässä kulmassa taivaalle, niin kauan kun vetoa kestää. Startti on hyvin jännittävä ja ainutlaatuinen kokemus näissä Flight Simulator ympyröissä.

[ attachment removed / expired ]

Sain kiinni hyvästä nostosta ja kiipesin 4000 jalkaan josta tein pienen matkalennon läheisen järven ylle, jossa on sceneryyn kuuluva vesilentopaikka.

[ attachment removed / expired ]

Myös lekohinaus on mahdollista ja tässä lähdetään Cessnan vetämänä taivaalle. Toimitus on myös hyvin jännittävä . . . Oikeassa ylänurkassa taitaa kaarrella joku petolintu, vai onko se lentokone?

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Tässä vielä joitain satunnaisia otoksia scenerystä. Kuva kerhotalosta, terassille tulee päivän mittaa porukkaa. Aamuvarhaisella siellä ei ole ketään. Kuvan Robin kone ei kuulu sceneryyn. Pakkaukseen sisältyy kyllä pari konetta Trike ja purjekone, sekä pari repainttia defukoneisiin.

[ attachment removed / expired ]

Kuva parkkipaikalta. Kuvassa edellämainittu "Trike". Koneet ovat upeita, esim tuon Piperin kuomun suojana on pressu.

[ attachment removed / expired ]

Näkymä triken ohjaamosta lähistöllä sijaitseville vesiputouksille.

[ attachment removed / expired ]

Illan tullen bileet senkuin jatkuvat ja kerhotalo saa juhlavalaistuksen.

[ attachment removed / expired ]

Ostin tämän boxin Just Flightin verkkokaupasta jossa se on nyt tarjouksessa alle 6-euroa! Sopii Fs2002:seen josta nuo minun kuvani on napsittu. Asian tekee mielenkiintoiseksi myös se, että SimMarketista saa tähän ilmaisen Fs 2002 käyttäjille tarkoitetun Fs2004 yhteensopivuus "pätsin". Kävin sen hakemassa mutta en ole vielä kokeillut.
:)

Just Flight Linkki: http://www.justflight.com/product.asp?pid=35
(http://www.justflight.com/product.asp?pid=35)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 08.08.10, 09:48
Tuo Jarin esittelemä Lagon "Emma Field" lisäosa on kyllä mainio ja tuli aikanaan itsekki se hankittua. Ihan kiva myös Lagon aikanaan julkaisema Georender scenery sarja.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 08.08.10, 10:14
Mites tuolla firmalla (Just Flight) toimii tämä maksupuoli? Kelpaako VISA? Lienee luotettava pulju.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.08.10, 11:13
Quote from: Pekka Holopainen on 08.08.10, 10:14
Mites tuolla firmalla (Just Flight) toimii tämä maksupuoli? Kelpaako VISA? Lienee luotettava pulju.

Pekka



Juu, käy! Minä maksoin Visa electronilla ja 6 boxia tuli alle viikossa Englannista Air maililla. Lähetyskulut 5 eur. Mielestäni jotensakin halpaa toimituskulujen osalta.
Luotetavuudesta antaa seuraava esimerkki mielestäni hyvän kuvan: Emma Fieldin boxissa ei ollut asennuskoodia mukana vaikka installeri sitä vaatii ja ohjekirja sanoo sen olevan boxiin kiinnitettynä (boxi oli muovien sisällä).
Valitin tuosta sähköpostilla Just Flightille, josta tulikin nopeasti erittäin asiallinen valittelu tapahtuneesta sekä sähköpostiin Huom:toimiva! Asennuskoodi. Kuinka he sellaisen pystyivät taikomaan? Mielestäni hyvää palvelua, ottaen huomioon, että kyseessä oli vielä ikivanha "Super-Ale" tuote.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Staok on 08.08.10, 11:13
Quote from: Pekka Holopainen on 08.08.10, 10:14
Mites tuolla firmalla (Just Flight) toimii tämä maksupuoli? Kelpaako VISA? Lienee luotettava pulju.


Kelvannee kaikille isoille lafkoille, itse tosin tein PayPal-tilin jolloin ei tarvitse aina ostaessa vilkuilla kortin tunnuksia vaan riittää kun muistaa oman käyttäjätunnuksen. PayPal käy käytännössä kaikkialla. Mitä lafkojen luotettavuuteen tulee niin nykyaikana kaikki vähänkään nimeä saaneet yritykset voinee laskea luotettaviksi, kukaan ei halua purra ruokkivaa kättä. ;) Varsinkin kun sosiaalisten medioiden kulta-aikana sana leviää kuin kulovalkea. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 08.08.10, 17:46
Quote from: Jari Vanhatupa on 08.08.10, 11:13
Juu, käy! Minä maksoin Visa electronilla ja...


Electronilla maksoit nettiostoksen?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.08.10, 03:54
Quote from: Toni Määttänen on 08.08.10, 17:46
Electronilla maksoit nettiostoksen?


Juu . . . Visa Electron, niin siinä kortissa lukee. En minä sitä tietenkään mihinkään siru-kortinlukijaan työntänyt mutta ihan normaalisti se on käynyt joka paikassa netissä missä maksuvälineenä käy Visa. Kortin numero jne . .  hyvin pelittää.  Ostin sillä mm.tuhdin hintaiset sähkörummut netistä ja hyvin vinkaisi ei mitään ongelmaa.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: O-P Pietila on 09.08.10, 08:10
Wow, mahtavalta näyttää. Hienoa, että näytöt saivat uuden ja aktiivisen elämän.  :)

Jostain löysin tietoa, miten noita näytön raameja tai näytöissä näkyvien kuvien saumoja saa kavennettua.
Käytännössä se käy kai niin, että reunimmaisten näyttöjen kuvia siirretään näytön asetuksista vaakasuorassa
kohti keskimmäistä näyttöä. Näin näytön raamien alle jäävä alue kaventuu puolella ja kolmen näytön kokonaisuun on
enemmän yhtenäinen. Kannattaa kokeilla.

Näin varsinaisten fyysisten näyttöjen raameja ei tarvi laittaa limittäin vaan saman asian voi ainakin osittain korjata näytön omilla asetuksilla/kohdistuksilla.
Toinen hyvä konsti on maalata/teipata näyttöjen raamit mustalla. Näin saa yhtenäisemmän vaikutelman näyttökokonaisuudesta.

p.s. saat enemmän ikkkunatilaa, kun ajat tuota näyttöä full screen tilassa.
t. OP
Quote from: Jari Vanhatupa on 18.07.10, 10:36
Tuo Pertin ehdotus näytttöjen laittamisesta lomittain on kyllä mielenkiintoinen mutta se ei onnistu koska näyttöjen reunat ovat syvyys-suunnassa senverran paksut. Jos esim. keskimmäinen näyttö olisi taaempana kuin reunimmaiset, niin se olisi hyvin häiritsevää, sillä jo muutaman millin eron näyttöpintojen tasossa huomaa selvästi. Tuli muuten kummasti "Voimaa" näihin tavallisiin defukoneisiin, kun niitä pyörittelee tuossa jättikokoisina.

[ attachment removed / expired ]

Kaarevaa yhtenäistä yli metrin mittaista Tft näyttöä saadaan varmasti vielä odoteella tovi, joten näin mennään tällähetkellä. Nuo näyttöjen reunat muuten häiritsevät todellisessa käyttötilanteessa todella vähän tai ei ollenkaan. Niitä ei huomioi liikkuvassa kuvassa kun se tilanne elää siinä koko ajan.
Näytön reunojen taaksehan ei jää mitään näkymättömiin, vaan näkymä jatkuu aina viereisellä näytöllä.
Esim. Autoa ajaessa näkökentässä on kaikenlaisia ikkunakarmeja, pylväitä, puita ja ties mitä mutta niihin ei kiinnitä sillälailla huomiota, että ne häiritsisivät koska maisema liikkuu koko ajan. Tässä näyttöjen karmijutussa on vähän sama tilanne, niitä ei huomioi koska tilanteet simussa vaihtuvat koko ajan.
Jos tuohon laittaa lentokoneen ohjaamonäkymän koko leveydeltä, niin kyseessä on silloin virtual cokpit jossa katsellaan ympäriinsä joystikin "tattia" kääntelemällä joten siinä ohjaamonäkymässäkin se tilanne "elää" jatkuvasti.
Ihanteellisinta taitaisi olla jos käyttäisi sitä lisälaitetta, joka reagoi pään asentoon.

[ attachment removed / expired ]

Vesilläliikkumiseen simussa tuli uutta hohtoa. Huomasin äkkiä ajelleeni laivalla tunnin keikan. Jotenkin hypnoottista, kun se vesi siinä liplattaa koko kirjoituspöydän leveydeltä.
:)

[ attachment removed / expired ]



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.08.10, 13:30
Quote from: O-P Pietila on 09.08.10, 08:10
Wow, mahtavalta näyttää. Hienoa, että näytöt saivat uuden ja aktiivisen elämän.  :)

Jostain löysin tietoa, miten noita näytön raameja tai näytöissä näkyvien kuvien saumoja saa kavennettua.
Käytännössä se käy kai niin, että reunimmaisten näyttöjen kuvia siirretään näytön asetuksista vaakasuorassa
kohti keskimmäistä näyttöä. Näin näytön raamien alle jäävä alue kaventuu puolella ja kolmen näytön kokonaisuun on
enemmän yhtenäinen. Kannattaa kokeilla.

Näin varsinaisten fyysisten näyttöjen raameja ei tarvi laittaa limittäin vaan saman asian voi ainakin osittain korjata näytön omilla asetuksilla/kohdistuksilla.
Toinen hyvä konsti on maalata/teipata näyttöjen raamit mustalla. Näin saa yhtenäisemmän vaikutelman näyttökokonaisuudesta.

p.s. saat enemmän ikkkunatilaa, kun ajat tuota näyttöä full screen tilassa.
t. OP



Mielenkiintoista . . tuota en ollutkaa "hokannut" Piti heti kokeilla. :)
Alla olevassa kuvassa on tuon säädön vaikutus näkyvissä. Oikean puoleisessa reunanäytössä on kuva säädetty vasemmalle useita senttejä, jolloin koneen muodot säilyvät oikeina ja kuvaa jää "oikeasti" karmien taakse piiloon.
Vasemmalla puolella on säätämätön näyttö, jolloin kuva jatkuu seuraavassa näytössä ja siiven kärki leikkaantuu koska mitään ei jää piiloon. Makuasia kummasta tykkää enemmän. Jos säätää reunanäytöt keskellepäin niin laidoille jää mustat käyttämättömät alueet, eikä kuvaa voi tietääkseni sinne venyttää. Silloin kun simu ei ole käytössä niin tuosta on haittaa muita ohjelmia käytettäessä, tosin tuon säädön kyllä tekee molemmille puolille minuutissa ettei senpuoleen.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 09.08.10, 13:52
Hienon näköistä! Itse ainakin tuossa kuvassa tuo oikeinpuolimmainen säädetty puoli on parempi, vaikka jääkin piiloon niin ei ole jännästi vino se kuva. Tietenkin se pitäisi itse kokea ja kokeilla kumpaakin että kummasta oikeasti tykkää enemmän, mutta ainakin paikallaan olevassa kuvassa tuo oikeanpuolimmainen on selvästi parempi. :)

Riittäisipä mullakin rahaa pariin 24" näyttöön lisäksi, nyt 15" vanha näyttö kartta ja electronic flight bagina (eli onboard viihde lennon aikana... ;) )


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 11.08.10, 07:11
Tuli satsattua Välimeren alueeseen. Nyt löytyy Ibiza, Menorca, Santorini, Kos ja Rhodos- Scenet ja kentät. Maalailin defu 737:n Olympicin paintit niin fiksumpi lennellä sillä seudulla:


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 14.08.10, 07:54
Retro-lisäosien hankinnat senkuin jatkuvat! Tässä Just Flightin alesta hankittu 6-Euron Mosquito! Sopivuus CFS2, Fs2000 ja Fs2002. Ensin asensin Mosquiton Fs2002:seen josta ohessa muutama kuva.

[ attachment removed / expired ]

Tässä 2-D paneeli. Viereen olen avannut kaikki lisä-ikkunat mitkä koneesta löytyy, eli moottorinsäätö vivustot, Fuel-paneeli, radiot, kompassi ja gps.
Radiopaneelin mukana on kaksi Vorria, Adf, Dme, Transporderi ja Autopilotti, eli hieman on nykyaikasta tekniikkaakin mukana. Mikäs tällä on lähtiessä vaikka vähän huonompaankin keliin.

[ attachment removed / expired ]

Virtual-Cokpit on ihan hyvä ja itseasiassa varsin näyttävänkin näköinen, tosin mitkään nappulat eivät toimi hiirellä tässä näkymnässä.

[ attachment removed / expired ]

Tuossa äsken lentelin vähän "väärässä" ympäristössä . . . mutta ei hätää sillä paketin mukana tulee myös tyyliin sopiva Brittiläinen sotilastukikohta, jonka hiekkapäällysteiselle kiitotielle olen tässä juuri laskeutumassa, pienessä vesisateessa. Tässä on käytössä toinen koneen paneelivaihtoehdoista, eli tuollainen matalampi josta näkee paremmin ulos laskeuduttaessa. Paneelit voi vaihtaa nopeasti kojelaudan ikonista. "Mutta tullankos tässä kentälle hieman liian korkealla"

[ attachment removed / expired ]

Eipä hätää sillä tämä kone vajoaa hallitusti ja pysähtyy lyhyen rullauksen jälkeen.

[ attachment removed / expired ]

Fs2002:sessa koneen käyttö on sitä normaalia matkalentoa kentältä toiselle, eikä siinä mitään konehan on nopea ja varustelu hyvä. Entäpä sitten Combat Flight Simulator 2 . . . Installoinnin jälkeen työpöydälle ilmestyy oma  Mosquito Squardon ikoni, josta Cfs2:sen voi käynnistää räätälöitynä juuri tämän koneen tehtäviin. Alla muutama kuva näyttävistä Cfs2:sen Mosquito kuvavalikoista.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Nyt on kentällä jo muitakin Mosquitoja! Tässä olen Ryhmänjohtajana ensimmäisessä koneessa, olemme ystävieni kanssa lähdössä torjuntalennolle.

[ attachment removed / expired ]

Aseetkin näköjään toimivat mikä tuntuu aluksi oudolta tavalliseen Fs:ään tottuneelle. Oikein säikähdin kun painoin liipasinta jolloin joystikki alkoi täristä konekiväärin tahdissa!

[ attachment removed / expired ]

Tosin aseista ei ole paljon iloa kun kohdataan vihollishävittäjiä! Ilman taistelukoulutusta turmio kohtaa hyvin nopeasti. Siviilipilotit eivät täällä kauan vanhene. Melko haastava simu tämä Cfs2 . . . täällä pärjätäkseen pitäisi ehdottomasti opetella ilmataistelun kuviot ja taktiikat.

[ attachment removed / expired ]



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 14.08.10, 18:58
Laskualueella asiatonta ajelua ja näin käy. Uusi Pfalzini aivan päreinä! Donnerwetter! Rise of Flight oli alennuksessa Verkkokaupassa...
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 15.08.10, 14:25
Quote from: Ismo Nurmi on 14.08.10, 18:58
Laskualueella asiatonta ajelua ja näin käy. Uusi Pfalzini aivan päreinä! Donnerwetter! Rise of Flight oli alennuksessa Verkkokaupassa...


Varsin näyttävän näköinen tuo vauriomallinnus ;D Tuolla simulla kun väsäät kunnon kuvasarjan tuonne kuvankaappauksiin, niin saattaisi erottua edukseen.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 15.08.10, 15:52
Vai onko tuo viedonpätkä joka näytetään joka crashin jälkeen. kone vaan vaihtuu ja aina saman vauriot riippumatta miten tultiin maahan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 15.08.10, 16:57
Vauriomallinnus on kyllä paras näkemistäni. Esimerkiksi luodinreikä ylätasossa päästää valon luonnollisesti lävitseen ja lentomalli muuttuu vaurioiden mukaan. Päätösvideoita ei ole, kuva on peruskuvankaappaus lennon jälkeen.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 15.08.10, 18:45
Hieno homma. Anteeksi pessimistisyyteni. :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.08.10, 10:03
Sieltä se tulla pämähti Saksasta "Luftpostina" tuo FS-Enhancer . . . lieneekö niin, että oli euroopan viimeisiä myynnissä olleita boxeja? Eli kyse on ohjelmasta jolla voi tehdä Flight Simulaattoriin "äänisceneryjä" sekä lisätä kentille liikkuvia objekteja. Kerron ohjelmasta sitten lisää tuolla "Äänimaisemaa tekemään" ketjussa, kunhan ensin opin tätä käyttämään.
:)
Linkki "Äänimaisemaa tekemään" ketjuun: http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,95267.0.html

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: FlyingFinn on 16.08.10, 11:53
nonni, siittä sitten helsinkiin tekemään liikkuvaa maailmanpyörää, vai onko hesassa semmosta enään  ;D
20v sitten viimeksi käynyt  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 16.08.10, 17:38
Quote from: Jari Vanhatupa on 16.08.10, 10:03
Sieltä se tulla pämähti Saksasta "Luftpostina" tuo FS-Enhancer . . . lieneekö niin, että oli euroopan viimeisiä myynnissä olleita boxeja? Eli kyse on ohjelmasta jolla voi tehdä Flight Simulaattoriin "äänisceneryjä" sekä lisätä kentille liikkuvia objekteja. Kerron ohjelmasta sitten lisää tuolla "Äänimaisemaa tekemään" ketjussa, kunhan ensin opin tätä käyttämään.
:)


* Itse sain tilattua tuon toisen kappaleen noista FS-Enhancer lisäosa boxeista mitä Amazon.com:ssa oli myynnissä. Pitäisi tulla postissa lähipäivinä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.08.10, 18:27
Quote:
* Itse sain tilattua tuon toisen kappaleen noista FS-Enhancer lisäosa boxeista mitä Amazon.com:ssa oli myynnissä. Pitäisi tulla postissa lähipäivinä.


Onneksi olkoon! On aivan loistava ohjelma . . . tällä saa simuun uskomattoman tunnelman aikaan, kun saa liitettyä tosielämän ääniä ym. mukaan. Olen nyt muutaman tunnin tällä leikkinyt. Parissa tunnissa oppii jo senverran, että saa äänisceneryä aikaan. Jyväskylään olen tehnyt jotain. Tekisi mieli jo ruveta tästä ohjelmasta "paasaamaan" mutta koitan huomis illaksi saada jotain jutuntynkää tuonne ääniscenery ketjuun.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 24.08.10, 19:46
Tällainen pitkäkoipi tuli hankittua. :)

[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Täytyy huomenna lentää lisää, mutta ainakin ensituntuma on hyvä, onneksi. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Heikki O Salonen on 25.08.10, 14:32
Quote from: Kim Eriksson on 24.08.10, 19:46
Tällainen pitkäkoipi tuli hankittua. :)



Kenen tekele?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 25.08.10, 14:36
Juuri eilen julkaistu Carenado C208B Grand Caravan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Heikki O Salonen on 26.08.10, 04:43
Quote from: Kim Eriksson on 25.08.10, 14:36
Juuri eilen julkaistu Carenado C208B Grand Caravan.


Ok, kiitos!


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 28.08.10, 20:11
Tässä muutamat uudet tuoreimmat hankintani eli Wilcon Piaggio Avanti (Fs2004 versio), iFly Jets:n 737NG ja Aerosoftin Gibraltar X (Fs2004 versio).


[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 29.08.10, 06:24
Tui Piaggio on kyllä maailman toiseksi rumin kone. Joku kännipäissään suunnitellu polttaripilana.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 29.08.10, 06:52
Quote from: Toni Määttänen on 29.08.10, 06:24
Tui Piaggio on kyllä maailman toiseksi rumin kone. Joku kännipäissään suunnitellu polttaripilana.


Mikäs se ensimmäisellä paikalla on?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.09.10, 15:58
Tuommoinen tuli tänä aamuna ostettua, eli Carenadon Cessna! Uskomattoman hieno . . . sisäänvedettävillä laskutelineillä ym. hienouksilla.
Kaikki Carenadothan on pakko ostaa pikkuhiljaa mutta tämän tuli hankittua erästä tiettyä tarkoitusta varten, jota en nyt tässä kuitenkaan paljasta. ;D

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 01.09.10, 16:10
Quote from: Jari Vanhatupa on 01.09.10, 15:58
Tuommoinen tuli tänä aamuna ostettua, eli Carenadon Cessna! Uskomattoman hieno . . . sisäänvedettävillä laskutelineillä ym. hienouksilla.
Kaikki Carenadothan on pakko ostaa pikkuhiljaa mutta tämän tuli hankittua erästä tiettyä tarkoitusta varten, jota en nyt tässä kuitenkaan paljasta. ;D




Uusi photostoori?  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 01.09.10, 19:19
Quote from: Pertti Lode on 29.08.10, 06:52
Mikäs se ensimmäisellä paikalla on?


En tiedä, mutta kuitenkin joku narisee, että sejase on rumempi jos snon tuota rumimmaksi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 02.09.10, 06:51
Tuommoisia toi UPS:n kuorma-autokuski eilen, kävin Aerosoftin alessa ostoksilla! Silloin pitää ostaa kun halvalla saa . . . Nuo on vielä muoveissa, pitää pistää hyllyyn ja avaan sitten jonkun kun "simutylsyys" iskee. Eli nuo ovat tavallaan niinkuin semmoisia lääkkeitä tuohon kauheaan "simutylsyys" sairauteen joka on vienyt monta hyvää miestä tältäkin foorumilta!
Kun repii muoveja korkkaamattoman boxin ympäriltä, niin siinä unohtuvat tämän maailman murheet ja kaikenlaiset apatiat :)

Tunnista Simutylsyys ajoissa ja varaudu ennakolta!  ;D

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 02.09.10, 07:15
Quote from: Toni Määttänen on 01.09.10, 19:19
En tiedä, mutta kuitenkin joku narisee, että sejase on rumempi jos snon tuota rumimmaksi.


Selitys se toikin on


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 10.09.10, 17:22
Tämmöinen hankinta eli DC-2:



[ attachment removed / expired ]

Ja tässä (ei suinkaan minun tekemäni) video kyseisestä kulkupelistä:

http://www.youtube.com/watch?v=bN-YhiNdchs


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 10.09.10, 17:33
Jari, mitäs tollanen paketti maksoi?

-santeri-


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 10.09.10, 18:38
Quote from: Santeri Saikkonen on 10.09.10, 17:33
Jari, mitäs tollanen paketti maksoi?

-santeri-


http://www.flight1.com/products.asp?product=dc2fsxflight1

Edit.


Sorry - vastasin vahingossa, vaikka kysymys olikin Jari V:lle.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.09.10, 06:07
Quote from: Rolf Niemi on 10.09.10, 18:38
http://www.flight1.com/products.asp?product=dc2fsxflight1

Sorry - vastasin vahingossa, vaikka kysymys olikin Jari V:lle.


Eipä mitään . . . hyvä kun vastasit niin saatiin vielä lisätietoa DC-2 koneesta. :)
Quote:
Jari, mitäs tollanen paketti maksoi?

-santeri-


Eur. 39,89 oli itse boxit mutta siihen Ups:n rahtikulut päälle niin tuli yhteensä maksamaan siinä 60,- Tuolta Aerosoftilta ei ilmeisesti saa toimitusta tavallisena Air-Mailina niin silloin olisi ollut paljon halvempaa.  Mutta hällä-väliä, yksi kymppi nyt sinne tai tänne.
Boksit ovat yhä korkkaamatta, kun ei ole "simutylsyys" iskenyt. >:(


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 02.10.10, 14:07
Nyt rupesi homma maistumaan senverran "puulta" että piti ottaa lääkkeeksi yksi boxi ja korkata se. Valituksi tuli allanäkyvä kone.
Lääkitys auttoi ja taas tuli normaali olotila, kuten kuvistakin huomaatte.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 02.10.10, 19:09
Näytäs nyt vähän enemmän kuvia tosta pahkasiasta vai mikä sen nimi on suomeksi, olen itsekin lennellyt tuollaisella mutta se oli ilmainen vehe


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 17.10.10, 11:12
[ attachment removed / expired ]

Vaihtelun vuoksi tuli hankittua tälläinen Uav Predator vakoilukone.

[ attachment removed / expired ]

Näkymä koneen paneelista. Tätä vakoilukonetta ohjataan maasta käsin tälläisen monitorin välityksellä. Ruudulla on tavallaan eräänlainen "HUD" näkymä ja siitä näkee kulloisenkin lentotilan tiedot.

[ attachment removed / expired ]

Pari näkymää virtual kocpitista. Tässä ollan siis jonkinlaisessa ohjauskeskuksessa tai kontissa. Koneen ohjailussa pääsee varsin hyvin tunnelmaan ja meininki poikkeaa aikatavalla perinteisistä koneista.

[ attachment removed / expired ]

Näkyviin saa tälläisen "Radar Mapin" joka on tärkein suunnistusväline. Tämän lisäksi on vielä normaali Gps. Mitään radioita, vorria jne. ei näytä olevan, koska tällä koneella todennäköisesti lennetään hieman omilla lentosäännöillä.

[ attachment removed / expired ]

Välillä voi sitten käydä "Spot plane" näkymässä ihailemassa härskin näköisen koneen lennon edistymistä.

[ attachment removed / expired ]

Kone on varsin kookas. Mistään pienestä "lennokista" ei ole kysymys.

[ attachment removed / expired ]

Repaintteja on muutama erilainen. Tässä koneen tumma väriversio on juuri laskeutunut Jyväskylään.Koneen lento-ominaisuudet ovat ongelmattomat. Erityisesti kiinnittyy huomio aivan mitättömään kiitotien tarpeeseen lähdettäessä lennolle.
Tämä kone on mielestäni hyvä ostos, koska tämän lennättäminen tuo mukanaan tietynlaista erikoisempaa jännittävää tunnelmaa jota ei muissa koneissa tapaa.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 17.10.10, 11:14
Aika hirvee kone.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 17.10.10, 11:41
Aika hirveesti tehty kone... Mielenkiintoinen idea kyllä  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Elias Lohilahti on 17.10.10, 11:53
Quote from: Mikko Suomela on 17.10.10, 11:41
Aika hirveesti tehty kone... Mielenkiintoinen idea kyllä  :)


Idea?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 17.10.10, 11:55
Siis tehdä simuun UAV, juurikin niin että on tuo "komentokeskus" jne mukana.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Elias Lohilahti on 17.10.10, 16:10
Quote from: Mikko Suomela on 17.10.10, 11:55
Siis tehdä simuun UAV, juurikin niin että on tuo "komentokeskus" jne mukana.


Oookei. ;D Ihmettelin että mitäköhän tuolla tarkoitit kun toteamuksestasi tuli mieleen että luulit ettei tuollaista ole olemassa. :D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 17.10.10, 16:20
Aika erikoinen värkki on tuo UAV kyllä  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 18.10.10, 08:32
Tässäpä tällainen kopterihankinta simuhangaariin eli Justflight:n Schweizer 300CBi helikopteri.

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juha Klemettinen on 18.10.10, 08:45
Quote from: Mikko Suomela on 17.10.10, 11:41
Aika hirveesti tehty kone... Mielenkiintoinen idea kyllä  :)


Mikä loistava kotiohjaamoprojekti! Ei mitään hankalia visuaalisysteemejä, vain pari näyttöä ja tikku...
Juha


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 18.10.10, 09:30
Quote from: Juha Klemettinen on 18.10.10, 08:45
Mikä loistava kotiohjaamoprojekti! Ei mitään hankalia visuaalisysteemejä, vain pari näyttöä ja tikku...
Juha


Hieno idea! Vanha puoliksi sahattu rahtikontinpätkä joka maalataan maastoväreillä. Sisälle sitten monitorit, tuoli jne. Voisihan sinne kontin katolle laittaa videotykit jotka heijastavat visuaalikaarelle lentävän UAV:in spot-plane näkymää.
Siellä kontin ympärillä voisi sitten parveilla muita harrastajia jotka seuraavat lentoa visuaalikaarelta ja välillä tulevat konttiin sisälle katsomaan kun operaattori lentää.
:)
Quote:
Tässäpä tällainen kopterihankinta simuhangaariin eli Justflight:n Schweizer 300CBi helikopteri.


Hienosti tehty kopteri. Yllättävän vaativa lennettävä tosin, huomaa kyllä todella jos on matkustaja mukana. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 18.10.10, 15:03
Quote from: Niklas Kivinen on 18.10.10, 08:32
Tässäpä tällainen kopterihankinta simuhangaariin eli Justflight:n Schweizer 300CBi helikopteri.




Onko pakettina "box" vai pitikö vetää laajakaistaa pitkin, onko kelluke malli mukana



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ville Lindgren on 18.10.10, 16:19
Quote from: Pertti Lode on 18.10.10, 15:03
Onko pakettina box vai pitikö vetää laajakaistaa pitkin, onko kelluke malli mukana


Tuo "box" ihmetyttää tuossa, kuuluuko se tuohon lauseeseen? Kuulostaa nimittäin todella kummaliselta luettuna. Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 18.10.10, 19:36
Quote from: Pertti Lode on 18.10.10, 15:03
Onko pakettina box vai pitikö vetää laajakaistaa pitkin, onko kelluke malli mukana


Tämä  Schweizer 300CBi kuuluu Justflight:n Flying Club sarjaan. Kopterin saa kyllä Flying Club X sekä FS Chopper Fever boxien mukana.
Kellukkeilla varustettu malli ei tule mukana.

http://www.justflight.com/product.asp?pid=303[/url]

[url]http://www.justflight.com/product.asp?pid=221


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 18.10.10, 19:45
Quote from: Jari Vanhatupa on 18.10.10, 09:30
Hienosti tehty kopteri. Yllättävän vaativa lennettävä tosin, huomaa kyllä todella jos on matkustaja mukana. :)


Kyllä ihan hieno mallinnos. Samaiseen Justflight:n Flying Club sarjaan kuuluu myös tuo Robinson R44 helikopteri joka löytyy myös kokoelmistani.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 31.10.10, 11:39
[ attachment removed / expired ]

Löysin eräästä nettikaupasta tälläisen mielenkiintoisen boxin. Vaikka Lago on lopettanut firmana jo kauan sitten, niin näitä heidän lisäosia näyttää silti saavan melko mukavasti. Varsinkin ladattavina versioina löytyy mutta silloin tällöin pääsee myöskin boxeja ostamaan. Tämä Roaring Thirties on jo tosi vanha tuote, eikä se ole laadultaan mikään nyky Carenadon veroinen mutta mielestäni tärkeintä on se tunnelma mikä tuotteeseen on saatu istutettua mukaan. Tästä kyllä tunnelmaa löytyy yllin kyllin.

[ attachment removed / expired ]

Roaring Thirties sisältää kaksi 30-luvun legendaarista konetta: Stintson V-77 ylätason ja Beechcraft D-17 "Staggerwing" kaksitason. Molemmista löytyy myös kellukeversiot. Stintson on iso ylätaso ja Beechcraft sisäänvedettävillä pyörillä varustettu "raaseri" jonka matkanopeus on huikeat 325Km/h. Molemmat olivat omana aikanaan erittäin ylellisiä ja varsin kalliita koneita, joista saa tänäpäivänä maksaa tähtitieteellisiä summia, mikäli sellaisen jostain löytää.

[ attachment removed / expired ]

Molemmista koneista löytyy kiitettävästi erilaisia värivaihtoehtoja, mukaanlukien armeijan käyttämät mallit. Näissä Vaasan lentokentällä otetuissa kuvissa on esillä osa Stinsonin värivalikoimista.

[ attachment removed / expired ]

Tässä muutama esimerkki Staggerwingin värivaihtoehdoista.

[ attachment removed / expired ]

Tässä Beechgraft Staggerwing vesikone Lappajärvellä. Sisustus on arvokasta jalopuuta. Tämän yksilön mittaristo on modernisoitu nykyaikaisilla instrumenteilla. Mukana tulee myöskin vanhanaikaisella mittaristolla varustettu malli.

[ attachment removed / expired ]

Tässä taasen on Stinson, Lappajärven huvilan laiturissa. Molemmat koneet ovat erittäin herkullisesti muotoiltuja ja tyylikkään näköisiä.

[ attachment removed / expired ]

Ohjaajat on animoitu ja hän liikkuu sekä kääntää päätä kun ohjainsauvaa liikuttaa. Sivuikkunan, oven ja tavaraluukun saa auki. Pysäköintituet saa pyörien eteen, ankkurointivaijerit siipiin. Staggerwingin moottorisuojuksen saa auki. Matkustaja on myös animoitu ja hän nousee koneeseen kuvien mukaan aidon oloisesti, tosin animaatioiden näppäintoiminnot ovat minulla vielä hakusessa joten kuvia ei nyt ole näyttää.

[ attachment removed / expired ]

Stinsonin ohjaamoa, jalopuuta,jalopuuta . . .

[ attachment removed / expired ]

Vielä lopuksi kuvat jossa Stinson on Evijärven huvilallani.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 31.10.10, 11:55
Quote from: Jari Vanhatupa on 31.10.10, 11:39
Löysin eräästä nettikaupasta tälläisen mielenkiintoisen boxin. Vaikka Lago on lopettanut firmana jo kauan sitten, niin näitä heidän lisäosia näyttää silti saavan melko mukavasti. Varsinkin ladattavina versioina löytyy mutta silloin tällöin pääsee myöskin boxeja ostamaan. Tämä Roaring Thirties on jo tosi vanha tuote, eikä se ole laadultaan mikään nyky Carenadon veroinen mutta mielestäni tärkeintä on se tunnelma mikä tuotteeseen on saatu istutettua mukaan. Tästä kyllä tunnelmaa löytyy yllin kyllin.


Löysitkö Jari tämän kyseisen Lagon lisäosan jostain nettikaupasta joka myy lentosimu lisäosia?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 31.10.10, 12:00
Vanhaa mutta kaunista  :thmbup:

Olen joskus pohtinut hankkia Lagon tuotteita, mutta jostain syystä (epäileväinen mieli) on jäänyt hankkimatta, vaikka roskaankin on kuitenkin tullut ostetuksi aikojen saatossa. Nykyisin pitää olla vielä varovaisempi, koska käyttis on Win 7 eikä kaikki oikein toimi siten kuin pitäisi. Esimerkkinä olkoon Digital Aviation Do-27 ja se jos mikä ottää vähän pannuun. Hienot maisemat muuten sinulla.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 31.10.10, 12:10
Quote from: Niklas Kivinen on 31.10.10, 11:55
Löysitkö Jari tämän kyseisen Lagon lisäosan jostain nettikaupasta joka myy lentosimu lisäosia?


Tavallaan . . tai siellä myydään pelejä, eli Amazon com. :)
Quote:
Olen joskus pohtinut hankkia Lagon tuotteita, mutta jostain syystä (epäileväinen mieli) on jäänyt hankkimatta, vaikka roskaankin on kuitenkin tullut ostetuksi aikojen saatossa. Nykyisin pitää olla vielä varovaisempi, koska käyttis on Win 7 eikä kaikki oikein toimi siten kuin pitäisi. Esimerkkinä olkoon Digital Aviation Do-27 ja se jos mikä ottää vähän pannuun. Hienot maisemat muuten sinulla.


Kiitos, kiitos! Nuo on semmoisia itse väsättyjä huvilamaisemia. Nuo Lagon tuotteet on melko vaihtelevan laatuisia. Jotkut ovat aivan uskomattoman huippuja ja jotkut sitten ei. Mutta ei se haittaa kun minulla on semmoisnen periaate, että ne pitää kaikki ostaa.
:-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: FlyingFinn on 07.11.10, 08:54
Uusinta uutta

http://www.thrustmaster.com/Upload/1/thrustmaster/products/221/1/Files/3743/HotasWarthog800x600.jpg[/url]

tuommoinen tuli ostettua kun ch:n fighterstick ja pro throttle
eivät olleetkaan tarpeeksi pro käyttäessäni niitä seuraavan simun kanssa..

[url]http://www.digitalcombatsimulator.com/index.php?end_pos=2452&scr=default&lang=en[/url]

kyseisen simun ennakkoon ostaneille tulee lisenssi käyttää betaa
must ostos kaikille flaming cliffs 1&2 piloteille, ohjaamo on lähes täysin klikattava  :thmbup:
vaikka tuo on vielä beta ja alkuvaiheessa , on tuolla mukava lentää.
bugeja on ja tulee vielä hetken olemaan mutta eipä tuo enään
tässä vaiheessa haittaa lentelyä juurikaan...

videota simusta [url]http://www.youtube.com/watch?v=MVmYhSgwC54


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.11.10, 18:34
Onko noi ohjausvehkeet ihan tehty tota pahkasikaa varten vai voiko sitä käyttää muittenkin koneitten kanssa, paljoks se maksaa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 09.11.10, 19:58
No mutta hejsan taistelulentäjät!
Tulipa vilkaistua paria, kolmea, niistä videoista. Olivat tosi komeita ja myyvän näköisiä. (Sehän liennee tarkoituskin.)
Tossa mun Super Hornet:in ohjekirjassa (kaksi isoa mappia) suositellaan juuri HOTAS ohjaimistoa.
Jos nyt oikein olen tulkinnut (ohjekirja kun on "in englis") niin sitä HOTAS kalua käyttäen ei juurikaan tangenttipöytää pitäisi ilmataistelun aikana tarvita.
Mun nykyinen ohjain on merkkiä:Cybog X. Sillä pitäisi mun ainakin toistaiseksi opetella tota Super Hornettiani kuljettamaan paikasta toiseen.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 09.11.10, 20:15
Pertti: On varta vasten DCSn A-10 (menee muuten joululahjalistalle BFBC2: Vietnamin lisäksi) simua varten. Hinta jenkeistä 400 euroa toimitettuna ja Hollanista sain yhdeltä tutulta kuulla että kaupasta lähtisi reilulla 300 eurolla.

Esa: Takuulla. Riippuu mitä HOTASta tarkoitetaan. Ei taida ihan FS9lle/FSXlle suunniteltua tikkua löytyä? Mutta ei minusta tuo näppäimistö kauheasti haittaa nopeatempoisessakaan ilmataistelussa :) (Tarkoitan siis lähinnä Il-2 Sturmovikin Online-taistelua.)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 09.11.10, 20:48
Quote from: Mikko Suomela on 09.11.10, 20:15
Pertti: On varta vasten DCSn A-10 (menee muuten joululahjalistalle BFBC2: Vietnamin lisäksi) simua varten. Hinta jenkeistä 400 euroa toimitettuna ja Hollanista sain yhdeltä tutulta kuulla että kaupasta lähtisi reilulla 300 eurolla.

Esa: Takuulla. Riippuu mitä HOTASta tarkoitetaan. Ei taida ihan FS9lle/FSXlle suunniteltua tikkua löytyä? Mutta ei minusta tuo näppäimistö kauheasti haittaa nopeatempoisessakaan ilmataistelussa :) (Tarkoitan siis lähinnä Il-2 Sturmovikin Online-taistelua.)

No niin!
Tossa ohjekirjassa sanotaan vain Hands-on trottle and stick (Hotas)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 09.11.10, 20:53
Ahaa. Luulin että tarkoitetaan HOTASin tikkuja. No eiköhän tuo sinun nykyinen Cyborgisi ole aika yleispätevä. Kuitenkin kun muillakin kuin Hornetilla lennät? :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.11.10, 23:08
Quote from: Mikko Suomela on 09.11.10, 20:15
Pertti: On varta vasten DCSn A-10 (menee muuten joululahjalistalle BFBC2: Vietnamin lisäksi) simua varten. Hinta jenkeistä 400 euroa toimitettuna ja Hollanista sain yhdeltä tutulta kuulla että kaupasta lähtisi reilulla 300 eurolla.

Esa: Takuulla. Riippuu mitä HOTASta tarkoitetaan. Ei taida ihan FS9lle/FSXlle suunniteltua tikkua löytyä? Mutta ei minusta tuo näppäimistö kauheasti haittaa nopeatempoisessakaan ilmataistelussa :) (Tarkoitan siis lähinnä Il-2 Sturmovikin Online-taistelua.)


Kyllä mulle riittää tikku joka maksaa 40/50€ ja silläkin saa koneen paikasta toiseen ihan kummasti.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: FlyingFinn on 10.11.10, 01:10
tilasin itse ennakkoon tuon pahkasian amazoonista ja se maksoi 411e toimituskuluineen.
nopea toimitus (23h siitä kun se oli paketoitu)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 10.11.10, 05:36
Quote from: Pertti Lode on 09.11.10, 23:08
Kyllä mulle riittää tikku joka maksaa 40/50€ ja silläkin saa koneen paikasta toiseen ihan kummasti.


No onhan minullakin "vain"  Logitechin Extreme 3D ja silläkin lentelee. Mutta kun satuin vertaamaan koulussa HOTAS Cougarin pelkkää tikkua tuohon samanmoiseen Logitechiin, joka meilläkin on pääkäytössä, ja voin sanoa että tuntuma on parempi Cougarissa ja muutenki tuli tykästyttä kys. tikkuun. Kaasua emme vain löytäneet.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 10.11.10, 06:48
Ostin monta vuotta sitten saitek X45 joka oli kait silloin niitä parhaimpia, mutta hyllyllä se on lojunut koko ajan, tuli kokeiltua pari viikkoa ja siihen sen käyttö jäi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jan Sandholm on 10.11.10, 07:05
Harmi ettei tuossa TM Warthog:ssa ole twist rudderia, jää sen takia ostamatta. Taitaa olla pakko hankkia X-65F kun seuraavan kerran tulee ajankohtaiseksi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 10.11.10, 12:14
Etendard IV M beta FSX:lle.

Erinomainen freeware-kone (beta-versio toistaiseksi).

Löytyy: http://royalefrenchnavy.gratisim.fr/FSX_Projets.htm (latauslinkki: Etendard IV M en version beta)

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: FlyingFinn on 10.11.10, 19:00
Quote from: Jan Sandholm on 10.11.10, 07:05
Harmi ettei tuossa TM Warthog:ssa ole twist rudderia, jää sen takia ostamatta. Taitaa olla pakko hankkia X-65F kun seuraavan kerran tulee ajankohtaiseksi.


joo onhan se huono kun ei twist rudderia oo mutta hyvä vaan. polkimet pitää olla


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.11.10, 14:29
Quote from: Janne Lehtinen on 10.11.10, 19:00
joo onhan se huono kun ei twist rudderia oo mutta hyvä vaan. polkimet pitää olla


Ja 200€ lisää menoihin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.11.10, 15:10
Quote from: Henri Lehtinen on 11.11.10, 14:40
ja 200% lisää realismiin ;)


Joo onhan se tietysti vähän noinkin mutta . . . minulla on kyllä ne pokusimet ja kerran niitä meinasin jo ottaa käyttöön mutta on kivempi lentää simulla niin, että toinen jalka on pöydällä monitorien vieressä ja toinen jalka baarijakkaran poikkituella tai baarijakkaran sisällä. Hiiri on baarijakkaralla ja joistikki toisella baarijakkaralla ja näppäimistö milloin missäkin.
???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.11.10, 16:32
on mullakin ne polkimet, mutta useimmiten tulee väännettyä sitä twistiä kuitenkin kun jalat on vähän siellä sun täällä kuten Jarikin sanoi, ja jos mä siinä häviän 200% realismia niin en sitä kuitenkaan pane merkille sen enempää


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 11.11.10, 17:14
Quote from: Pertti Lode on 11.11.10, 16:32
on mullakin ne polkimet, mutta useimmiten tulee väännettyä sitä twistiä kuitenkin kun jalat on vähän siellä kun täällä kuten Jarikin sanoi, ja jos mä siinä häviän 200% realismia niin en sitä kuitenkaan pane merkille sen enempää

Sama täällä!
Polkimet ovat tuolla toisen pöydän alla ja vääntelen tätä tikkua vain tarpeen mukaan.
Kyllä mä ne pedalit silloin heti oston jälkeen kokeilin, mutta jostakin syystä ne vain ovat tuolla sivulla.
Voishan ne koplata tähän computeriin, mutta täytyis laittaa jonkunlainen stoppari niiden eteen, etteivät menisi jalan myötä ihan peräseinälle asti.
Laitoin mä siihen semmoiset tarran tapaiset, mutta ajanoloon nekin tulivat aika tehottomiksi.
Jonkinlaiset "parrut" noitten datapöydän jalkojen väliin pitäis laittaa, jotta pedalit pysyis paikallaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: FlyingFinn on 11.11.10, 23:01
Quote from: Pertti Lode on 11.11.10, 14:29
Ja 200€ lisää menoihin.


130e  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Maliniemi on 12.11.10, 16:54
Quote from: Jari Vanhatupa on 11.11.10, 15:10
mutta on kivempi lentää simulla niin, että toinen jalka on pöydällä monitorien vieressä ja toinen jalka baarijakkaran poikkituella tai baarijakkaran sisällä. Hiiri on baarijakkaralla ja joistikki toisella baarijakkaralla ja näppäimistö milloin missäkin.


Mulla on taas perse siinä baarijakkaralla, ja kun 200€ alkaa olla mennyt, voidaan alkaa lentämään  :-[


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 12.11.10, 17:38
Quote from: Mikko Maliniemi on 12.11.10, 16:54
Mulla on taas perse siinä baarijakkaralla, ja kun 200€ alkaa olla mennyt, voidaan alkaa lentämään  :-[



Ja portsariko määrää suunnan ja korkeuden?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jan Sandholm on 12.11.10, 18:33
Quote from: Esa Sulanko on 11.11.10, 17:14
Jonkinlaiset "parrut" noitten datapöydän jalkojen väliin pitäis laittaa, jotta pedalit pysyis paikallaan.


Avaa polvihousujen vetoketju ja luonto & painovoima hoitaa loput...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 14.11.10, 14:13
Quote from: Rolf Niemi on 12.11.10, 17:38
Ja portsariko määrää suunnan ja korkeuden?
Maliniemi suunnan, poke nopeuden ja korkeuden ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 18.11.10, 08:49
On tullut hankittua tämä Cessna O-1/L-19 Bird Dog amfibie versiona

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 19.11.10, 10:49
Lintukoira on mainio  kone puskiin ja mielestäni hyvin mallinnettu  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 21.11.10, 16:27
Olen jo pitkään katsellut tuota Captain Simin 727 (FSX) sillä silmällä. Ja viimein kiusaus voitti ja olihan tuo kaunotar hankittava.


Mukaan sai pari virtuaalikaunotarta.
[ attachment removed ]

Ei ole analogisen ohjaamon voittanutta. Kun vielä oppisi namiskuukkeleiden kääntöjärjestyksen, jotta moottorit käynnistyisivät.
[ attachment removed ]

Koelennolle.
[ attachment removed ]

Eiköhän se siitä.
[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Matti Mäki on 21.11.10, 16:56
Plääähhhh!!! Noiden 727- kuvien jälkeen tajusin et itselläni on jo ainakin vuoden päivät ollut tuo F1:sen Greatest Airliners 727 enkä ole kun kerran ihan pikaisesti kokeillut.  :P Kävi niin et pian sen jälkeen täytyi koko käyttis asentaa uudelleen ja toi lisuri sit jäi hyllyyn pölyttymään. Sen muistan et pirusti siinäkin kaikki namiskuukkeleita on ja vaikea saada edes käyntiin. No, pitääpi syventyä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 24.11.10, 23:38
Tämä Thai Creation:n scenery tuotos tuli hankittua Simmarketista eli Hanoi- Noi Bai International Airport (Vietnam ) Fs2004:lle.

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 25.11.10, 05:59
Quote from: Niklas Kivinen on 24.11.10, 23:38
Tämä Thai Creation:n scenery tuotos tuli hankittua Simmarketista eli Hanoi- Noi Bai International Airport (Vietnam ) Fs2004:lle.


Ompas mielenkiintoisen näköinen kenttä ja aidon näköinen kuva. Tuo näkyy ylempää katsottuna ilmeisesti sellaisena "punaisena ruksina" :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Heikki O Salonen on 27.11.10, 20:19
Moro, tällainen menopeli tuli hankittua! Lentäminen kyllä nyt jää vähään koska fps:ni ovat niin alhaisella tasolla. (5-20fps) Onko olemassa jotain tapaa parantaa fps tasoa vai onko se sitten tietokoneen vaihto edessä.
No, kuitenkin nyt kuviin!


[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 28.11.10, 13:46
Quote from: Niklas Kivinen on 24.11.10, 23:38
Tämä Thai Creation:n scenery tuotos tuli hankittua Simmarketista eli Hanoi- Noi Bai International Airport (Vietnam ) Fs2004:lle.


Onpa pirun nätti! Tuolle oli FS2004:lle joku erittäin nätti freewarekenttäkin, jota joskus aikanaan metsästin kissojen ja koirien kanssa. Hieno kenttä niin sisältä ja ulkoa.

nimim. kymmenen kertaa tuolla asioinut irl.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.12.10, 10:07
Liian pitkän harkinnan jälkeen ryhdyin toimeen! Ne on pakko saada ja heti! Yksi käytettynä ostettu Cd-levy jo oli ennestään tuon saman tekijätiimin koneesta ja se kone oli uskomattoman hieno. Mutta he ovat tehneet muitakin . . . mistä jään paitsi jos en hanki myös niitä? Tilanne ei voinut jatkua näin joten eipä muuta kuin tilaus vetämään.

Viikon odottelun jälkeen tipahti postiluukusta mieluinen paketti. Paketti oli aloittanut matkansa Yhdydvalloista Pennsylvaniasta, Mid Atlantic Air museolta ja se sisälsi kolme Cd-levyä joista tässä on yksi niistä.
:)

[ attachment removed ]

Nämä MAAM-Sim lentokoneet ovat museon "simu-osaston" tekijätiimin tekemiä ja ne ovat myynnissä vain siellä museon omassa kaupassa. Varsinaiseen myyntipakkaukseen ei ole panostettu vaan kuvalla varustetut Cd:t tulevat tavallisissa läpinäkyvissä koteloissa ilman kansipaperia. Tein tuohon itse tuon DVD-boxin kansipaperin.

Koneen tekijätiimi on ollut sikäli etuoikeutetussa asemassa, että heillä on ollut rajoittamaton pääsy mennä tutkimaan museossa olevaa Avengeria sekä maassa, että ilmassa. He ovat voineet keskustella koneen lentäjien kanssa, tutkia käsikirjoja jne. On siis syytä olettaa, että lopullinen simulaattori-versio olisi tasoltaan keskivertoa parempi. Tämä on myös toteutunut ja Avenger onkin yksi parhaita myynnissä olevia lisälentokoneita Fs-2004:seen.
Paitsi, että koneen mallinnus on huippuluokkaa niin sitä ovat myöskin CD:llä olevat manuaalit ja muut dokumentit, sekä alkuperäinen 40-luvun Pilots Handbook.
En tässä sen kummemmin esittele konetta, vaan palaan koneeseen kuvasarjan muodossa. Katsotaan josko viikonloppuna saisin aikaiseksi lentää tällä sinne "Norppaan" E.Sulankoa moikkaamaan. Tai se lento on kyllä jo lennetty ja kuvattu, kuvat vain pitää järjestellä ja tekstit kirjoitella.
:)
[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 01.12.10, 10:26
No mutta!
Sinäkös tossa yhtenä päivänä kurvailit, kun kävelin tota Trumpetaregatania, tuolta Mariabackenin dementiakodista, siellä olevaa vaimoani ja niitä herttaisia hoitajia tervehtimästä iltapäiväkahvin kera, kohti ratikkapysäkkiä.
Oli oikein kirkas talvipäivä ja 09:n finalissa lentävät koneet näkyy ja kuuluu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.12.10, 12:17
se amerikan entinen presidentti Puska Yrjö lenteli tuollaisella Avengerillä siellä tyynellä merellä ww II aikana


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 12.12.10, 15:20
Alennusmyynti puri ja kävin ostoksilla SimMarketissa. Pari Lionheartsin tuotetta tuli hankittua, joista toinen on tämä: Trinidad Tobaco Collection. Toisesta hankinnasta voin laittaa muutaman kuvan huomenna jos kerkiän.
:)
Tobaco on kiinteillä laskutelineillä ja normaalilla radiovarustuksella.

[ attachment removed / expired ]

Trinidad on sisäänvedettävillä telineillä, tehokkaammalla Turbomoottorilla ja Garmin radioilla.

[ attachment removed / expired ]

Konepellin saa auki, niin on helpompi tarkistaa kuusisylinterisen Turbomoottorin vointia.

[ attachment removed / expired ]

Ohjaamonäkymiä. Ovet aukeavat tyylikkäästi ylöspäin. Kyllä . . . kaikki on hienoa . .

[ attachment removed / expired ]

Vielä pari lentokuvaa talvisen Helsingin yllä. :)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 12.12.10, 21:26
Fsx:lle tuli hankittua tuo Carenado V35B Bonanza sekä kuvissa nakyvä Earth Simulations:n Isles of Scilly maisemalisäosa.

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.12.10, 14:45
Quote from: Niklas Kivinen on 12.12.10, 21:26
Fsx:lle tuli hankittua tuo Carenado V35B Bonanza sekä kuvissa nakyvä Earth Simulations:n Isles of Scilly maisemalisäosa.


Tuohan se on herkullista kun on sekä uusi maisema, että uusi kone käytössä. :)

Tässä tämä minun toinen alennusmyynnistä hankkima tuote. Lionhearts Junkers Collection. Paketti sisältää kahta eri versiota Junkers koneesta, W33 on kuusisylinterisellä rivimoottorilla varustettu vanhempi malli ja W34 uudempi 9.sylinterisellä BMW Wasp tähtimoottorilla varustettu. Molemmista malleista löytyy mittava valikoima pyörä, suksi ja kellukeversioita.
Paketti on erittäin hyvä ostos, eikä koneen mallinnus tunnu sisältävän mitään mistä voisi valittaa. Kaikki näyttäisi olevan, erittäin ammattimaisesti tehty, eikä mitään "oikaisuja" ole eksynyt mukaan.

Alla muutamia kuvia koneesta. Asensin simuun FinnIce lisäosan, joten nyt pystyn laskeutumaan jäälle suomen alueella. Kuvassa on Junkers W33 suksiversio. Kun moottori on pysäytetty niin ohjaajat katoavat ohjaamosta ja kun avaa sivuoven, niin koneen viereen ilmestyy tavarakärry jossa on matkalaukkuja. Carco version viereen ilmestyy aikamoinen kasa laatikoita.

[ attachment removed / expired ]

Tässä samaisen W33:sen sisänäkymiä. Tunnelma on varsin kiehtova ja aion vielä istua tuolla matkustamon puolella katsellen suurista ikkunoista, samalla kun autopilotti ohjaa konetta.

[ attachment removed / expired ]

Tässä W34 odottelee kevättä Vaasan kentällä. Kuten kuvasta näkyy, niin kellukeversiossa on myös pyörät.

[ attachment removed / expired ]

BMW Wasp moottori. Upeasti mallinnettu ja käyntiäänikin on uskottavan oloinen.

[ attachment removed / expired ]

Tässä W34:sen paneelinäkymiä. Huomaa "uuswanhat" Braun merkkiset autopilot ja Gps laitteet.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 14.12.10, 12:20
Mielenkiintoisen näköinen kone - ehkä tuo GPS-viritys ei oikein kuuluisi tuohon, mutta elämmehän 2000-lukua. Ilmeisesti siinä ei kuitenkaan ole mitään autopilotti-härpäkettä?

EDIT

No olihan siinä tuo AP, kun vilkaisin uudelleen. Nooh - nykyaika vyöryy  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 14.12.10, 16:45
Quote from: Rolf Niemi on 14.12.10, 12:20
Mielenkiintoisen näköinen kone - ehkä tuo GPS-viritys ei oikein kuuluisi tuohon, mutta elämmehän 2000-lukua. Ilmeisesti siinä ei kuitenkaan ole mitään autopilotti-härpäkettä?

EDIT

No olihan siinä tuo AP, kun vilkaisin uudelleen. Nooh - nykyaika vyöryy  ;D


Joo . . on siinä Gps, Vor, Adf, ja Autopilotti. Mutta ovat "ONNEKSI" klikattavan ikonin takana, eivätkä kokoajan esillä. Itse en pidä GPS:n käyttämisestä, en edes uudemmissa koneissa enkä varsinkaan näissä vanhoissa.
Tapaankin aina simulla lennellessä ajatella jotenkin siihentyyliin, että nyt eletään 70-lukua eikä Gps:ää vielä ole käytettävissä. Yritän pahassakin kelissä pärjätä ilman sitä. Homma on paljon haastavampaa ja mielekkäämpää pelkillä Vor, Adf, Dme, Kompassi, Kello, Kartta ja Kakkara yhdistelmillä.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 14.12.10, 18:09
Hankinta tämäkin, vaikkakin ilmainen sellainen... VERO-FS:n ilmainen photoscenu, joka kuitenkin piti heidän sivuiltaan "ostaa" ;) (tämä (http://vero-fs.com/shop/index.php/silver/california-non-seasonal/buy-while-we-produce/37117-8-silver.html))

Enpä tiedä, onneksi olikin ilmainen. Koskaan ei ole photoscenut oikein innostanut, ainakaan näin laajalla alalla (kun tuppaavat olemaan tätä laatu tällöin) Tuskin tulen ostamaan heiltä yhtään, ainakaan tämän ilmaispaketin perusteella. Ainakin näissä "silver" paketeissa ei ole autogenia, eikä vuodenaikoja, mutta "gold" versiossa pitäisi olla.



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 14.12.10, 19:13
Mikä tuo kone on, en osaa tunnistaa sitä


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Miikka Heikkinen on 14.12.10, 19:15
Quote from: Pertti Lode on 14.12.10, 19:13
Mikä tuo kone on, en osaa tunnistaa sitä


RealAir:in Beechcraft Duke B60 (http://realairsimulations.com/duke09/intro.php?page=duke09_intro)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 15.12.10, 15:41
En ole aikasemmin nähnyt konetta jossa sivuperäsin alkaa melkein tuulilasista, se vähän kummastutti


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Diibadaaba on 15.12.10, 18:19
Komea konehan tuo Duke on :thmbup:
Ja ei noissa Photareissakaan kyllä mielestäni mitään huonoa ole 8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joonas Mustonen on 16.12.10, 18:15
Tämmönen tuli hankittua Carenadon joulualeista  :thmbup:
On kyllä mukava pikkukone  :)


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 19.12.10, 14:15
Carenadon joulu-alesta tuli haettua joitain puuttuvia koneita. Tuo ale on voimassa viikon verran, ehkäpä sieltä täytyy vielä jotain hakea. :)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 20.12.10, 15:28
Jaahas! Taas se Vanhatupa elvistelee täällä ostoksillaan. No oli miten oli mutta silloin pitää ostaa kun halvalla saa . . .Tuollaiset tuli vielä hankittua. Nyt ei puutu enään kuin neljä konetta Carenadon Fs9 versioista.
:thmbup:

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 21.12.10, 12:26
Sinulle Jari tulee rakennushommat kesäksi esiin kun pitää tuota hangaaria laajentaa kun olet noin paljon konekantaa lisännyt viimeaikoina, taitaa tulla vielä vähemmän lentämistä kuin aikaisemmin työn takia.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 21.12.10, 15:26
Quote from: Pertti Lode on 21.12.10, 12:26
Sinulle Jari tulee rakennushommat kesäksi esiin kun pitää tuota hangaaria laajentaa kun olet noin paljon konekantaa lisännyt viimeaikoina, taitaa tulla vielä vähemmän lentämistä kuin aikaisemmin työn takia.


Kiitokset Pertti, tuohan kuulostaa muuten tosi hyvältä idealta! Aivan hyvin voisin tuonne Vaasan kentälle tehdä (rakentaa) jonkin oman hallin tai halleja. Niissä voisi olla sitten Lentokerho Nordic-LL:n tai majakkahuollon kyltti seinässä. Todellisuudessakin sinne on tullut paljon uusia rakennuksia, tuon Fs2000 ajoilta olevan Vaasan kenttä-sceneryn jälkeen. Enhän minä edes tiedä mitä ja minkälaisia halleja siellä nykyään on, vaikka asunkin Vaasassa.
Kun siellä kentällä käy, niin joka puolella on pysähtyminen ja pysäköinti kielletty liikennmerkkejä ja verkkoaitaa ym. estettä. Tuskin niitä halleja  pääsisi edes katsomaan vaikka haluaisikin. Afcadilla voisi muokata ja tehdä oman rullaustien ja parkkipaikat hallien luokse. Missäänhän ei ole määrätty, että simussa kaikki pitää olla ultra-realistista. Voisi olla tosi kiehtovaakin jos olisi omat konehallit omilla logoilla.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 21.12.10, 17:29
Aerosoftin Iceland X ja FTX:n Pacific fjords+Northern rocky mountains tuli hankittua.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 21.12.10, 19:36
Quote from: Toni Määttänen on 21.12.10, 17:29
Aerosoftin Iceland X ja FTX:n Pacific fjords+Northern rocky mountains tuli hankittua.


Kui ison alueen tuo "FTX:n Pacific fjords+Northern rocky mountains" kattaa? oletko kerinnyt asentaa? niin näytäppäs vähän kuvia sieltä päin


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 21.12.10, 19:58
3d redux shockwave lights, AES, Imegine Simulationin VHHH ja TSS:n PW-äänet MD-11:lle.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 21.12.10, 20:04


[ attachment removed / expired ]

Ylin vaalea= Tongass fjords (ei siis ftx:n tekele)

Tumma = FTX Pacific Fjords

Kirkkain oikealla = North. Rocky mountains




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juho Mustaparta on 22.12.10, 09:09
Jäämme innolla odottamaan Tonilta uusia kuvia!  :D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.12.10, 13:02
Tulee kalliiksi ennenkuin pohjoisamerika on täytetty noin pienillä lapuilla, tai vaikka vain alaska ja b.c.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 22.12.10, 16:35
Eivät kerkiä pukin konttiin, mutta kotia kannettuna eBaystä on tulossa (ensimmäinen erä) FSX-bokseja:

1. Bf 109 (http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&rt=nc&nma=true&item=180600825154&si=6pDXwKxl4VRlF1QjdCR8uBBVsMk%253D&viewitem=&sspagename=STRK%3AMEWNX%3AIT) 22 euroa postikuluineen

2. 757 Captain (http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&rt=nc&nma=true&item=180600643605&si=6pDXwKxl4VRlF1QjdCR8uBBVsMk%253D&viewitem=&sspagename=STRK%3AMEWNX%3AIT) 26 euroa postikuluineen

3. MD-81/82 Jetliner (http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=220690067447&ssPageName=STRK:MEWNX:IT) 28 euroa postikuluineen


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 22.12.10, 20:16
Tässähän tätä.. Parikin hankintaa 8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 23.12.10, 05:28
Quote from: Joona Väisänen on 22.12.10, 20:16
Tässähän tätä.. Parikin hankintaa 8)


Jaa,a kyllä vaikeaksi menee, ainakin minulla. Olen noissa matkustajakone ympyröissä aikamoisen heikoilla jäillä . . mutta kertokoon hän kuka tunnistaa mitkä tuotteet tässä Joonan kuvassa on kyseessä.

J.Juutilaiselta saamme ilmeisesti odotella lähitulevaisuudessa näyttävää menoa Messershmid Bf 109:llä? :)

Sain muuten todellisen yllätyslahjan eräältä simulisäosien toimittajalta. Laitan siitä tänne muutamia kuvia joskus joulunpyhinä, sikäli kun kinkun syömiseltä kerkeän siihen perehtyä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 23.12.10, 07:31
PMDGn MD11X On ainakin vähän vanhempi hankinta, mutta oisko AES ja jonkun kentän scenery? Oisko Hong Kong?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 23.12.10, 07:41
Quote from: Mikko Suomela on 23.12.10, 07:31
PMDGn MD11X On ainakin vähän vanhempi hankinta, mutta oisko AES ja jonkun kentän scenery? Oisko Hong Kong?
Tuossahan Joona nuo luetteli pari viestiä ylempänä... ::) en kyllä itsekään tunnista onko sitten jotain uudempia hankintoja tuossa kuvassa...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 23.12.10, 08:48
Kappas vaa ;D Siltä näyttääki :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 23.12.10, 09:12
AES ja Hong Kong joo. Täytyy tänään kokeilla, josko saisi asennettua fs9-versiot 9dragonsin honkkarista ja photoscenerystä. tuolla tuleekin nyt vietettyä enemmän aikaa..


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 23.12.10, 18:47
Ostinpa Saitekin X-52:n. Kummasti tuntuu lisäpotkua löytyvän MD-11:stä, kun laittelee tehoja oikealla tehokahvalla entisen ilotikun pikkuvivun sijaan :-[


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joonas Mustonen on 23.12.10, 20:14
KYllä se X52 on aika  8)
Tosin toi joikkari aika löysä..


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 23.12.10, 20:25
X52 Huomenna. Cant wait!  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 24.12.10, 19:38
Kannattaisi varmaankin lukea useammin ja vähän tarkemmin sähköpostin mainosviestit. Usein niitä tulee tuhottua roskakoriin lukemattomina ja vähällä oli, ettei mennyt roskiin eräskin Just-Flightiltä tullut viesti.
Onneksi kuitenkin sen luin, sillä siinä tarjottiin minulle ilmaista "joululahjaa" maksutonta lisäosa (Downloads)lentokonetta! Myönnetään, olen kyllä sieltä kuluneena vuonna aika paljon tilannut tuotteita. Kaikkia ei tässä ketjussa ole esitelty. Tässäpä tuo kone sitten on:

[ attachment removed / expired ]

Näkymää Vcokpitistä. Tämä Piper Archer III kuuluu Flying Club sarjan koneisiin ja sen voi ostaa myös erillisenä latausversiona, eikä tavitse välttämättä
ostaa Flying Club 2 pakettia.

[ attachment removed / expired ]

Mittariston laseissa on näyttävän näköinen heijastelu-efekti. 2-D paneelissa erillinen "Landing paneeliversio" jonka saa näkyviin kun klikkaa hiirellä tuota keinohorisontin yläpuolella olevaa harmaata laattaa.

[ attachment removed / expired ]

Kone on täysin mittarilento kelpoinen ja radiostäkki onkin varsin vakuuttavan näköinen pakkaus.

[ attachment removed / expired ]

Erilaisia maalauksia on mukana puolenkymmentä, joista tämä taitaa olla tyylikkäin. Tässä iloinen seurue on lähdössä joululoman viettoon Kauhajoen kentältä.

[ attachment removed / expired ]

Kojelaudassa olevaa "Parking animation" ikonia klikkaamalla saa koneen ankkurointi-vaijerit näkyviin. Mikäli ovi on auki niin siiven päälle ilmestyy
kassi ja muita tavaroita.

[ attachment removed / expired ]

Just Flightin koneissa tulee mukana "Aero Select" asettelija jolla voi asennella helposti repaintteja, sekä lastata konetta erilaiin kuormiin. Tähän Piperiin voi asettaa erilaisia matkustajamääriä ja matkustajat sitten ilmestyvät myös sinne koneen sisälle istuskelemaan.

[ attachment removed / expired ]




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 24.12.10, 21:09
PMDG MD-11X
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 25.12.10, 10:25
Oikein hyvää joulunaikaa kaikille simuilijoille tasapuolisesti. Kylmät kelit ovat hyydyttäneet simukoppini lämpötilaa ja varsinkin lattianrajassa on varpaita palellut. Tilanne parani kertaheitolla kun "lentoemoni" joulupukinmuorin avustuksella taikoi pukin säkkiin simukoppiin sopivat varpaanlämmittimet.

Tässä ensimmäisessä kuvassa varpaanlämmittimet ovat vielä laatikossaan. Erikoisterveiset menevät Vaasan suuntaan, josta Jari lähettelee loistavia stooreja meidän muiden iloksi. Tässä yksi boxikuva täältäkin päin.

[ attachment removed / expired ]

Tässä toisessa kuvassa varpaanlämmittimet on testimielessä asetettu Saitekin polkimille. Huomatkaa aitoustodistus, jota ilman tuotteiden alkuperä jäisi arvausten varaan. Uskoisin että tällä lisävarusteella varpaat pysyvät lämpiminä ja simuiluun saadaan uutta puhtia.

Tätä kirjoittaessani varpaat ovat pysyneet lämpiminä, joten ensivaikutelma lisäosan soveltuvuudesta simukäyttöön on erittäin positiivinen.  ;D

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 25.12.10, 14:23
Jaakolla kerrassaan mainio joululahja ja simuilua helpottava lisävaruste nuo "Reino-tossut" Kylmyyttä on nyt kyllä riittänyt. Pannuhuoneessa ei kehtaa vääntää lämpöjä enään isommalle ja simullessa tuppaa kyllä tulemaan kylmä kun tuntikausia istuu melkein liikkumatta. Minulla on onneksi patteri kirjoituspöydän takana mutta sormet kyllä tahtovat jäätyä . . .

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Carenadon boxissa on mukana laskostettu ohjaamokuva jossa on molemmista koneista kuva paneelista jossa numeroidut mittarit ja nappulat selityksineen ym.
Nämä Carenadon boxedtuotteet ovat sikäli hyviä ostoksia, että niissä on aina sekä Fs2004 sekä Fsx versiot mukana. Tuota seikkaa arvostaa, mikäli on
molemmat simut käytössä. Tässä tuplaboxi tapauksessa tulee siis neljä konetta näppärässä paketissa. Eipä muuta kuin pistetään levyt asemaan ja installoidaan ne koneelle . . . .

[ attachment removed / expired ]

Lama X boxi sisältää sekä Fs9, että Fsx versiot. X:ään on ymmärtääkseni myös jotain sceneryä tms mukana. Tässä Lama X paketissa on tavattomasti erilaisia versioita ja värityksiä tuosta kopterista, sekä erikoistoimintoja jne. Tässä en rupea niitä käymään läpi, enkä senpuoleen ole ominaisuuksiin vielä tutustunutkaan. Kuvassa oleva kopteri ottaa narun päässä olevan laatikon mukaansa ilmaan.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Carenadot ovatkin sitten tuttuun tapaan äärimmäistä huippulaatua, eikä niitä voi kuin ihailla syvän hiljaisuuden vallitessa. :o

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 25.12.10, 15:21
Hyvää Joulun jatkoa Jari, tuosta kopterista haluaisin esittelyn, paljon kuvia sisältä ja ulkoa.
ei sen käyttöhommista sen kummemmin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 25.12.10, 15:49
Uusin hankintani:

[img width=490 height=437]http://www.precisionmanuals.com/ProductCart/pc/catalog/NGX_Fullset_Full.jpg[/img]
© PMDG

Ja luettavaa riittää... ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 25.12.10, 16:01
Petristä tulossa puttemies?  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juho Mustaparta on 25.12.10, 16:38
Paljonkos sä maksoit noista + koneesta (kai sä nyt senkin ostit...)? Sais PMDG tehdä hyvän koneen ja tuollaiset manuaalit B717:sta...  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: airliner pilot on 25.12.10, 16:45
Quote from: Juho Mustaparta on 25.12.10, 16:38
Paljonkos sä maksoit noista + koneesta (kai sä nyt senkin ostit...)? Sais PMDG tehdä hyvän koneen ja tuollaiset manuaalit B717:sta...  ;)
Konetta ei kai olla julkaistu vielä, manualit vain.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Osku Leskinen on 25.12.10, 17:04
Quote from: Juho Mustaparta on 25.12.10, 16:38
Paljonkos sä maksoit noista


Hinta PMDG:n mukaan:

PMDG 737-NGX Chief Pilot's Flight Manual Set
Price $329.99


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juho Mustaparta on 25.12.10, 17:05
Quote from: Osku Leskinen on 25.12.10, 17:04
Hinta PMDG:n mukaan:

PMDG 737-NGX Chief Pilot's Flight Manual Set
Price $329.99


Joo tais jäädä ostamatta...  :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 25.12.10, 17:12
Quote from: Osku Leskinen on 25.12.10, 17:04
Hinta PMDG:n mukaan:

PMDG 737-NGX Chief Pilot's Flight Manual Set
Price $329.99
About $415 tuli postikuluineen. Kone tietty ostetaan jahka julkaistaan tässä lähiaikoina... :thmbup: Saa nähdä sitten josko rupeisi taas hommiin Thomsonilla... lisäduunina!  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juho Mustaparta on 25.12.10, 17:21
Jos Petri käykin niin(kone+manuaalit sitten joskus), että kyllästyt niihin ja haluat välttämättä niistä eroon, minä voin uhrautua ja tarjota niille uuden kodin (ilmaiseksi tietty)...  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 25.12.10, 17:46
Quote from: Juho Mustaparta on 25.12.10, 17:21
Jos Petri käykin niin(kone+manuaalit sitten joskus), että kyllästyt niihin ja haluat välttämättä niistä eroon, minä voin uhrautua ja tarjota niille uuden kodin (ilmaiseksi tietty)...  ;D


Kertakaikkiaan jalo herrasmies!  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 25.12.10, 17:54
Quote from: Juho Mustaparta on 25.12.10, 17:21
Jos Petri käykin niin(kone+manuaalit sitten joskus), että kyllästyt niihin ja haluat välttämättä niistä eroon, minä voin uhrautua ja tarjota niille uuden kodin (ilmaiseksi tietty)...  ;D
Voi olla etten ihan heti noista luovu... ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 26.12.10, 06:33
Petri K.  Aikamoinen tietopakkaus sinulla käytettävissä. Tuossahan on kirjoja lähes saman verran kuin oikeassa lentokoneessa. Liekö missään muussa simulaattori lentokoneessa menty noin pitkälle manuaalien suhteen, kuin PMDG:ssä. Arvokkaan ja vakuuttavan näköinen laatikko kerrassaan . . .
:o

Pertti.L Mikäs siinä, kyllä minä voin tuosta Lamasta pienen esittelypätkän tehdä. Tosin pitää vielä tutustua siihen vähän paremmin, että käyttö alkaa sujua. Tuo ei ole ihan tavanomainen helikopteri lisäosa. Vaikuttaa siltä, että esim."asennusta" pitää vielä intalloinnin jälkeenkin jotenkin jatkaa. Eipä muuta kuin manuaaleja lukemaan . . .
:-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joni Rantala on 26.12.10, 06:37
Quote from: Petri Koivisto on 25.12.10, 17:12
About $415 tuli postikuluineen. Kone tietty ostetaan jahka julkaistaan tässä lähiaikoina... :thmbup: Saa nähdä sitten josko rupeisi taas hommiin Thomsonilla... lisäduunina!  ;D
-
Kovat on liksat kentällä kun tuollaisia on varaa ostaa :o


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 26.12.10, 08:11
Petri säästää lentämällä lomareissut simulaattorilla ;D Eihän tuo ole kuin yhden huonon etelänmatkan hinta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joni Rantala on 26.12.10, 08:18
Onhan tuo pikku summa jos ei lainaa ole eikä muutakaan suuria laskuja.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 26.12.10, 09:16
Quote from: Joni Koljonen on 26.12.10, 06:37
Kovat on liksat kentällä kun tuollaisia on varaa ostaa :o


Eihän tuo ole kuin reilu 300e..


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 26.12.10, 10:05
Pertti.L Mikäs siinä, kyllä minä voin tuosta Lamasta pienen esittelypätkän tehdä. Tosin pitää vielä tutustua siihen vähän paremmin, että käyttö alkaa sujua. Tuo ei ole ihan tavanomainen helikopteri lisäosa. Vaikuttaa siltä, että esim."asennusta" pitää vielä intalloinnin jälkeenkin jotenkin jatkaa. Eipä muuta kuin manuaaleja lukemaan . . .

No ei mitään paniikkia tee se kun aika riittää.
Sitä tulee varmaan kiinnostava katselmus, olen tuota toisella silmällä katsellut jo monta vuotta, mutta kun se on alunperin jo fs2002 aikoihin tehty niin en tiedä kuinka siitä on väännetty se fsx mallinnus, voi olla että sinun esitys on sitten se "viimeinen naula kirstuun" ja tulee osto esiin


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 26.12.10, 10:40
Quote from: Jari Vanhatupa on 26.12.10, 06:33
Petri K.  Aikamoinen tietopakkaus sinulla käytettävissä. Tuossahan on kirjoja lähes saman verran kuin oikeassa lentokoneessa. Liekö missään muussa simulaattori lentokoneessa menty noin pitkälle manuaalien suhteen, kuin PMDG:ssä. Arvokkaan ja vakuuttavan näköinen laatikko kerrassaan . . .
:o
No juu, eiköhän se kone aika tutuksi tule kun tuon paketin lukaisee... ;D Kyllähän näissä lisäosien aatelisissa, eli LDS ja PMDG, nuo manuaalit ovat olleet kohdallaan aina... en tiedä saiko LD767:aan ihan vastaavaa, mutta kyllä siihenkin joku kansio oli myynnissä. Ja PMDG:n MD11 tais olla täysin samanlainen? Toivon myös, että LDS tekisi sitten siihen uuteen 757:aan samanlaisen paketin, niin sen poistaisin välittömästi kuleksimasta... ;D
Quote from: Joni Koljonen on 26.12.10, 06:37
-
Kovat on liksat kentällä kun tuollaisia on varaa ostaa :o
Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot... vai mitenseoli ;D
Quote from: Jaakko Koponen on 26.12.10, 08:11
Petri säästää lentämällä lomareissut simulaattorilla ;D Eihän tuo ole kuin yhden huonon etelänmatkan hinta.
Kyllä tuossa joulukuun alussa käytiin yhdellä parinviikon huonolla etelänmatkalla... ;D Mutta eihän tuo tosiaan mikään "paha" hinta ole, johonkin tuo summa menee joka tapauksessa, joten kai se on sama mihin sen laittaa sijoittaa? Eikä tuo mielestäni mikään kaikista huonoin sijoitus olekkaan. ;D Toiset vetää ton verran viikonloppuna kurkusta alas, toiset uutenavuotena savuna ilmaan jne...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 26.12.10, 10:46
Quote from: Petri Koivisto on 26.12.10, 10:40
No juu, eiköhän se kone aika tutuksi tule kun tuon paketin lukaisee... ;D Kyllähän näissä lisäosien aatelisissa, eli LDS ja PMDG, nuo manuaalit ovat olleet kohdallaan aina... en tiedä saiko LD767:aan ihan vastaavaa, mutta kyllä siihenkin joku kansio oli myynnissä. Ja PMDG:n MD11 tais olla täysin samanlainen?


Tekisi mieli ostaa MD-11:een samanlainen paketti, mutta kallistun kuitenkin tuohon pdf-versioon, sillä hakusanalla on hyvä etsiä asioita. Paperiversiot tuppaa kovassa käytössä myös menemään pilalle..

nimim. MD-11:den 1400-sivuisen manuaalin kahdesti lähes kokonaan läpi kolunnut...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 26.12.10, 21:32
Ostin tälläisen linnun tänään:


Vantaalta kiitotieltä 04R ilmaan ja näyttämään uutta konetta...
[ attachment removed / expired ]

malmille matalalähestymisen merkeissä.
[ attachment removed / expired ]

Sahalaitaa on aivan saakelisti ja en osaa sitä pois ottaa, millä sen siis saa pois?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 26.12.10, 21:34
Quote from: Henri Juhantila on 26.12.10, 21:32
Ostin tälläisen linnun tänään:



Täysin asiallinen livery ja kone alla  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Diibadaaba on 26.12.10, 21:36
Sahalaidan poistoon:
Otat selvää koneesi näytönohjaimesta ja lataat netistä sille soveltuvan "Säätöohjelman" ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 27.12.10, 06:35
Quote from: Samuli Hämäläinen on 26.12.10, 21:34
Täysin asiallinen livery ja kone alla  ;)


Kyllä vaan vielä kun saa tuon sahalaidan pois sitten on vielä hienompi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 27.12.10, 12:52
Ostin tämän ennen pyhiä enkä ole suurimmasta paskakasasta maksanut ennen, vaikka ei se niin paljon ollut hinnasta kysymys, mutta on se niin huonosti muotoiltu sekä sisältä että ulkoa että en sitä kellekkään ehdottaisi ostettavaksi Bush Hawk XP

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 27.12.10, 13:01
Vaikea tietää mitä ei saisi ostaa kun et maininnut mikä se on


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 27.12.10, 13:47
Quote from: Pertti Lode on 27.12.10, 12:52
Ostin tämän ennen pyhiä enkä ole suurimmasta paskakasasta maksanut ennen, vaikka ei se niin paljon ollut hinnasta kysymys, mutta on se niin huonosti muotoiltu sekä sisältä että ulkoa että en sitä kellekkään ehdottaisi ostettavaksi Bush Hawk XP


Näinhän se on, että pitäisi aina ennen ostopäätöstä suorittaa muutamia foorumin lukuja ja tiedustella muiden käyttäjien kokemuksia lisäosista. Minä olen ostanut myös muutaman turhahkon tekeleen, mennyt kyseisen tuotteen foorumille ja todennut, että ostamatta olisi jäänyt, jos olisin ensin lukenut ja vasta sitten tehnyt päätöksen ostamisesta. Ei se muutaman kybän menetys niinkään vaan se pettymys ja toteamus, että freewarenakin olisi löytynyt parempi tekele. Minullakin on tuo Bush Hawk XP enkä sillä juurikaan kokeilujen jälkeen körötellyt - Bird Dog oli aivan toista luokkaa alun epäilyistä huolimatta.

EDIT: Kuva pois lainauksesta /MM


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 27.12.10, 18:46
Rolf! Olemme samalla frekvenssillä noitten koneitten suhteen


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 29.12.10, 16:10
"This is your captain speaking!"

[ attachment removed / expired ]

"I can get this even up after a few minutes training course by myself"

[ attachment removed / expired ]

"Vertical speed indicator is still off... I do not like this thing at all. I want all avionics working at once. I don't have time to f**k every thing on step by step"  :P

[ attachment removed / expired ]

"On the other hand. A lot of space indeed and some 60-70 liveries!"

[ attachment removed / expired ]

I'm waiting still The True Jetliner. After test flights I know which I prefer. Over and Out.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 29.12.10, 16:12
Olisit mieluummin ostanut Qualitywingsin pitkäsäären, osi ollu halvempikin..  :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joonas Mustonen on 29.12.10, 16:16
Entäpä jos Jukalla jo on se, tai ei halunnut ostaa sitä?
Minkäs sinä sille mahdat?

ps. hyvältä näyttää  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 29.12.10, 16:18
Hmmm... toi oli 26 postikuluineen ja Quality näyttäisi olevan (ainakin täällä) 36 egeä:

https://store3.esellerate.net/store/checkout/CustomLayout.aspx?s=STR7616119630&pc=&page=MultiCatalog.htm

Eihän näistä tiedä etukäteen. Tämä oli ensimmäinen lisäosa, missä joudun vääntämään jokaisen hanikan näköjään pro-tyyliin... Harjotellaan :P

http://www.qwsim.com/index.php/home


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 29.12.10, 16:24
Ei se mulla ainakaa lennä kunnolla vaikka jokasen namikan vääntäis oikein ;D Mutta visuaalisella olemuksellaan toki on mitä mahtavin :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 29.12.10, 17:03
No, hyvä tietää. Jetliner MD-81/82 on se toinen airliner, joka on tulossa. Odotan siltä hieman enemmän. Toinen jää taloon ja toinen lähtee joskus kiertoon, jos en nyt inspiroidu opettelemaan tuota 757-simua kunnolla. ;)

Mutta, mutta samassa paketissa 757 Captainin kanssa tuli toinen lisäosa, josta on tullut haaveiltua myös jo parisen vuotta.

[ attachment removed / expired ]

Flight1:n Bf 109.

[ attachment removed / expired ]

Tässä paketissa tuli varmaan 50 eri F,G &K-Mersua lennettäväksi.

[ attachment removed / expired ]

Aika on ajanut jo ohitse FSX:n aikakaudella...

[ attachment removed / expired ]

Pettymys tämäkin. Vaihdan Flight1:n MiG-15-simuun (FSX).  :)

[ attachment removed / expired ]

Nimittäin Classics Hangarsin Fw:n jälkeen toi Flight1:n Mersu ei vaan "maistu".

[ attachment removed / expired ]

Fw:n ohjaamo vatkaa kunnolla maassa, nousut ja laskut ovat kiikkeriä, samalla "Fair weather" kelillä Mersu ui kuin valas ja Fw ui kuin ankerias, tehon lisäys/lasku tuntuvat Fw:n ohjaamossa paremmalta, Fw on muutenkin siistimpi tapaus ulkoiselta mallinnukseltaan ja ohjaamoltaan. Asennuksen yhteydessä Fw:n moottorin käynnistyksen voi valita tapahtuvaksi helepohkoksi tai sitten pro-jutuiksi. Pumpaa, pumppaa... you know.

[ attachment removed / expired ]

Parhaimmat palat ovat kuitenkin tulossa... freeware-osastolle soon.  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 29.12.10, 21:27
Tässäpä miekäläisen uusinta uutta. Fly Tampan Vienna X ja Digital Aviationin Fokker 70/100. Mahtavia molemmat :thmbup:


[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 29.12.10, 22:02
Saiskos tuosta Fokkerista ohjaamokuvia? Fokker 70/100-lisäosa on nimittäin säilyttänyt hintansa jo pitkään Hunterin lailla... eli kielinee jotain laadukkaasta lisäosasta.  ;)

Joutuuko virittelemään ohjaamon eloon namiskuukkeleista... vai onko "pöytä" katettu kipparille rediksi? Jos toi Fokker-lisäosa olikaan nyt sitten Flight1:n tuotteita...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 29.12.10, 22:48
Huomenissa laittelen ohjaamosta kuvatusta. Kyllähän tossa kaikki pittää tehdä niinkuin oikeassa koneessa ;D Järjestelmät on mallinnettu yhtä huolella kuin esim PMDG MD11.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 29.12.10, 23:30
Quote from: Jukka Juutilainen on 29.12.10, 16:18
Hmmm... toi oli 26 postikuluineen ja Quality näyttäisi olevan (ainakin täällä) 36 egeä:

Eihän näistä tiedä etukäteen. Tämä oli ensimmäinen lisäosa, missä joudun vääntämään jokaisen hanikan näköjään pro-tyyliin... Harjotellaan :P
On se QW kyllä tuon 10e arvoinenkin. Itellä on valitettavasti nuo molemmat ja voin kertoa, että QW on noin miljoona kertaa parempi.

Pienellä foorumin lukemisella(/etsimisellä) olisi siis löytänyt keskustelua noista. Ja tuo CS on todella kaukana "pro-tyylistä"... ei se QW:kään kovin lähellä "pro-tyyliä" ole, mutta paljon paljon ja vielä kerran paljon lähempänä kuin CS. :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 29.12.10, 23:58
Quote from: Petri Koivisto on 29.12.10, 23:30
On se QW kyllä tuon 10e arvoinenkin. Itellä on valitettavasti nuo molemmat ja voin kertoa, että QW on noin miljoona kertaa parempi.

Pienellä foorumin lukemisella(/etsimisellä) olisi siis löytänyt keskustelua noista. Ja tuo CS on todella kaukana "pro-tyylistä"... ei se QW:kään kovin lähellä "pro-tyyliä" ole, mutta paljon paljon ja vielä kerran paljon lähempänä kuin CS. :P


Viittisitkö Petri hiukan valottaa, että sisältääkö se QW paljon bugeja? Ja mikä tekee siitä ei pro-tyylisen?  ;)

nimim. Pitkäsäären hankintaa harkitsemassa..


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 30.12.10, 00:09
Quote from: Santeri Saikkonen on 29.12.10, 23:58
Viittisitkö Petri hiukan valottaa, että sisältääkö se QW paljon bugeja? Ja mikä tekee siitä ei pro-tyylisen?  ;)

nimim. Pitkäsäären hankintaa harkitsemassa..
Tässä vaiheessa suosittelisin ehkä odottamaan jo LDS:n 757:aa...

Tuo QW, kuten aikaisemminkin todettu, on vähän ns. Wilcomainen. Eli toimii ne "pääasiat", mutta ei mitään sen suurempia toimintoja. Esim. FMC yksinkertaistakin yksinkertaisempi ja itseasiassa koko kone on samaa tyyliä. On silti paljon parempi kuin Wilco. Bugeja nyt ainakin ehkä vaikuttavin on FLCH-modin takkuaminen. Jos et malta odottaa LDS757:aa, niin älä edes harkitse muita kuin tuota QW:ta... :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 30.12.10, 00:18
Quote from: Petri Koivisto on 30.12.10, 00:09
Tässä vaiheessa suosittelisin ehkä odottamaan jo LDS:n 757:aa...

Tuo QW, kuten aikaisemminkin todettu, on vähän ns. Wilcomainen. Eli toimii ne "pääasiat", mutta ei mitään sen suurempia toimintoja. Esim. FMC yksinkertaistakin yksinkertaisempi ja itseasiassa koko kone on samaa tyyliä. On silti paljon parempi kuin Wilco. Bugeja nyt ainakin ehkä vaikuttavin on FLCH-modin takkuaminen. Jos et malta odottaa LDS757:aa, niin älä edes harkitse muita kuin tuota QW:ta... :P


Odotetaan LDS:ssää, CS 757 on kyllä jo hyllyssä, mutta todettu helkutin huonoksi laitteeksi!  :thmbdn:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 30.12.10, 10:47
Aaallright! Pistetään CS kiertoon. Huuto.netistä voi käydä lunastamassa. Onneksi en ostanut "ladattua" versiota.;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 01.01.11, 15:20
Vaihteeksi piti ostaa PayPalin avustuksella pari konetta FSX SP2/Accelerationiin... Säästyi rakettirahat "parempaan" käyttöön. No, en ole koskaan tosin raketteja ostanut, kun armeijassa niitä tarpeeksi pläjäytin ilmaan valtion kustannuksella ja Uusi Vuosi juhlimisineen on mielestäni Vapun ohella maailman turhin juhla. Juhannus ja Joulu ovat sentään kunnon perhejuhlia.  :thmbup:

Just Flightin uusi Spitfire Mk.V.

[ attachment removed / expired ]

Legends of Flight.

[ attachment removed / expired ]

13 Mk.V-sarjan Spittiä tarjolla.

[ attachment removed / expired ]

Lentomalliltaan Just Flightin Bf 109:n oloinen...

[ attachment removed / expired ]

Mutta omalla tavallaan kiehtova lisäosa. Teki mieli taivaalle aina vaan uudestaan. Nimimerkillä kämmenet hikisinä parin tunnin temppuiluista.  8)

[ attachment removed / expired ]

Classic Hangarsin tasoa ohjaamoltaan...

[ attachment removed / expired ]

Polakki-ässä Jan Zumbach Duxfordin Flying Legends 2011 tapahtumassa.  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

CHEERS!

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 01.01.11, 16:44
Lotus L-39 Albatros.

[ attachment removed / expired ]

Mittaritaulu vaatii syvempää tutustumista.

[ attachment removed / expired ]

Kuskit ovat nykyään mainioita, kun heiluttelevat käsiään ja päät pysyvät liikkeessä. Happimaskit ja visiirit menevät ylös ja alas lentokorkeuden mukaan.  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

Ulkoinen mallinnus on freeware-Etendardia heikompi esitys.

[ attachment removed / expired ]

Lentomallinnus lienee yksi parhaimpia, mihin olen törmännyt.  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

Nice Nizzahan se siellä.

[ attachment removed / expired ]

Takapenkiltä on hjyvät näkymät tarjolla.

[ attachment removed / expired ]

Miellyttävä lentopeli.

[ attachment removed / expired ]

Ensimmäinen sakkasi, mutta toinen lasku oli jo hallussa.

[ attachment removed / expired ]

Muistaako Antton, mistä saisi unkarilaiset tunnukset Albatrossiin...?  :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 01.01.11, 17:23
Sillä lailla!
Taas oli oikein upeat kuvat.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 02.01.11, 10:33
Danke schön! Koneethan ne vaan ovat upeita.  ;)

Itte asiassa tuli puikoteltua eilen Spitin jälkeen myös tuota Just Flightin wanhempaa Mersua ja jos ei välitä huonosta ulkoisesta mallinnuksesta, niin Daimler Benz hörisee loppujen lopuksi aika mukavasti ja ei tuo lentomallinnuskaan niin paha ole, kun vertaa Just Flightin helppoon Spittiin.

[ attachment removed / expired ]

Joten piti vetää peli poies Huuto.netistä ja pistää takaisin säilytettävien koneiden hyllyyn.

[ attachment removed / expired ]

Nää vaan pitää itse lentää ja kokea.

[ attachment removed / expired ]

Sehr gut aber Fw 190 ist besser!

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 06.01.11, 11:52
Ostinpahan McPhatStudiosilta World Airliners 1 & 2-paketit MD-11:lle. Molemmat sisältää 7kpl HD-resoluutioisia liveryjä PMDG:n MD-11:lle.



<HETKINEN>


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 06.01.11, 12:00
Quote from: Joona Väisänen on 06.01.11, 11:52
Ostinpahan McPhatStudiosilta World Airliners 1 & 2-paketit MD-11:lle. Molemmat sisältää 7kpl HD-resoluutioisia liveryjä PMDG:n MD-11:lle.



<HETKINEN>
Kuvia odotellaan... ;D Itekkin tuossa muutama päivä takaperin noita stiigailin, mutta en jaksanut mitään paypal-viritelmää tehdä, joten jäi ostamatta... ehkä sitten kun saavat LDS:n paketit pihalle... :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 06.01.11, 12:26
Noniin.... Piti muokata vähän fsx.cfg:tä, jotta sai nuo näyttämään siltä, miltä pitääkin ja piti vielä ottaa uudet kuvat...


Alitalia
[ attachment removed ]


Delta
[ attachment removed ]


Finnair
[ attachment removed ]


Garuda Indonesia
[ attachment removed ]


Japan Airlines
[ attachment removed ]


KLM o/c
[ attachment removed ]


KLM n/c
[ attachment removed ]


Korean Air
[ attachment removed ]


LTU
[ attachment removed ]


Swissair
[ attachment removed ]


TAM
[ attachment removed ]


Thai Airways
[ attachment removed ]


Varig
[ attachment removed ]


Varig (Star Alliance)
[ attachment removed ]


Tältä näyttää moottori lähempää. Hiukan on käytön jälkiä..
[ attachment removed ]


LTU:n moottori näyttää läheltä tältä..
[ attachment removed ]


EDIT: Petri, luottokortilla voi ostaa. Ei tartte paypalia.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 06.01.11, 13:18
IMO kyllä se PMDGn oma Finskin livery näyttää paljon paremmalta... Samaten kelmin N/C ja O/C on paljon paremman näkösiä PMDGn versioina.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 06.01.11, 14:00
Quote from: Jesperi Lauhio on 06.01.11, 13:18
IMO kyllä se PMDGn oma Finskin livery näyttää paljon paremmalta... Samaten kelmin N/C ja O/C on paljon paremman näkösiä PMDGn versioina.


Paskat. Finnair on ehkä hiukan huonompi mutta jos katsot klm:n screenshotteja mcphatstudiosin sivuilta, niin ei pmdg:n paintilla ole mitään jakoa sen kanssa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 06.01.11, 14:12
Mielestäni nuo mcphatin on Väisäsen kuvista katsomalla juuri sopivan likaisia ja käytetyn näköisiä, toisin kuin ne defaultti maalaukset. Itse ainakin tykkään noista kaikista.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 06.01.11, 20:04
Quote from: Henri Lehtinen on 06.01.11, 19:05
Voi olla, ettei nuo kuvat tässä koossa anna ihan täyttä kuvaa niistä. Joona pystytkö laittamaan täyden resoluution kuvan vaikka KLM:n NC:stä johonkin?


Kyllähän se onnistuu, kunhan tulee tilaisuus..

Tässä pari kuvaa valmistajan sivuilta:

http://www.mcphatstudios.net/images/stories/multimedia/shop/pmdg-2/comp/2.jpg[/url] [url]http://www.mcphatstudios.net/images/stories/multimedia/shop/pmdg-2/comp/8.jpg[/url]

Ei noi mulla ihan noin hyviä ole. Varmaankin pitäisi vielä nosaa fsx.cfg:stä tuota texture_max_load arvoa?? Nyt on 2048. Täytyy kokeilla sinne 4096.

Tässä pari kuvaa JALin koneesta äsken otettuna.. Kuvat numero 10 ja 11. Zoomattuna pitäisi näyttää 1920x1080 kokoisena. [url]http://picasaweb.google.com/joona675/PMDGMD11X02#5559165352598736066


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 06.01.11, 22:48
Quote from: Joona Väisänen on 06.01.11, 12:26
EDIT: Petri, luottokortilla voi ostaa. Ei tartte paypalia.
Aijaa. En sitten varmaan vaan nähnyt/löytänyt sitä vaihtoehtoa... ???


Itse tekstureista, ei noi munkaan mielestä ihan oikeuksiinsa pääse näissä foorumikuvissa. Ehkä ne sitten siellä simussa näyttää miltä pitääkin, mutta näin näyttää kyllä ihan samalta miltä normaali hyvälaatuinen painttikin. Paitsi noissa lähikuvissa (LTU Trijet) tietty näyttää tarkalta...

EDIT: Semiofftopic, tosta isosta kuvastasi näkyy, että sulla on nuo koneen (aircraft casts shadow on itself..) varjot päällä? Onko ihan "vahingossa" vai tarkotuksella? Sehän nimittäin laskee FPS:ää melko huomattavasti (useita kymmeniä) ainakin mulla. Eikä ne edes niin hienolta näytä, että kannattaisi pitää päällä... toki makuasiahan se tuokin on. 8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 06.01.11, 23:19
Quote from: Petri Koivisto on 06.01.11, 22:48
EDIT: Semiofftopic, tosta isosta kuvastasi näkyy, että sulla on nuo koneen (aircraft casts shadow on itself..) varjot päällä? Onko ihan "vahingossa" vai tarkotuksella? Sehän nimittäin laskee FPS:ää melko huomattavasti (useita kymmeniä) ainakin mulla. Eikä ne edes niin hienolta näytä, että kannattaisi pitää päällä... toki makuasiahan se tuokin on. 8)

Bojoten mukaan, hänen testeissään kun aircraft shadowit maahan on poissa päältä ja aircraft shadows on itself on päällä, fps on noin 6% parempi. Itsellä on päällä, eikä mitään vaikutusta fps:ään, mutta on kuitenkin hienot.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 07.01.11, 09:24
Varjot laskee fäpsiä niin paljon? Mä en ole ikinä huomannut mitään vaikutusta... Täytyy tutkia asiaa. Tosin se varjo on aika olennainen osa etten siitä luovu mielelläni.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 08.01.11, 09:12
Sky Simulationsin Ysit Kympistä Viisykköseen (FSX:lle).

[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 08.01.11, 09:14
Just Flightin Jetliner MD-81/82 aivan mahtavalla virtuaallisella ohjaamolla.

[ attachment removed ]

Miehistö on jo ulkoistettu.  ;D

[ attachment removed ]

Juuri ja juuri mahtui Friday Harborin kentälle. :P

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 11.01.11, 09:57
Well I can see that! :D ...nyt vielä konetta kiitos..... ;D
[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri Sodervall on 11.01.11, 10:17
Sulla taitaa muutamaksi illaksi lukemista riittää. Mä en kehtaa (varaa siis) upottaa kesäduuni hilloo pelkkiin manuaaleihin. Tai jos olisi kyse 757:ta niin ehkä sitten.  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 11.01.11, 10:25
Quote from: Lauri Sodervall on 11.01.11, 10:17
Sulla taitaa muutamaksi illaksi lukemista riittää. Mä en kehtaa (varaa siis) upottaa kesäduuni hilloo pelkkiin manuaaleihin. Tai jos olisi kyse 757:ta niin ehkä sitten.  ;D
Joo kyllä tuosta jonkun verran lukemista riittää... ;D 757:aan sitten uudet jos/kun sellaiset tuleepi... ;D

Kyllä siinä joo muutama sivu on... ja tämä on Volume 1/3 ;D
[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilari Kousa on 12.01.11, 19:20
Petekin päässy oikeiden FCOMien makuun :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 14.01.11, 07:55
"MyTraffic X":stä tuli "Someone else's traffic X" ja tilalle tuli Ultimate traffic 2:

On paremman näköset koneet.



[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Elias Lohilahti on 14.01.11, 15:12
Hienoa, nyt ollaan jo puolessavälissä järkevään AI-liikenteeseen. Tosin tuollakin näyttää olevan 3 Finskin oneworld-lussua...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 15.01.11, 13:21
Flight 1:n "Instant mission maker". Lupaavalta näyttää!!!


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 20.01.11, 20:05
Fly The Tiger X

[ attachment removed ]

FlyLogicin Northop F-5E Tiger. Bugeja: L päälle (valot) - soihtuja & laipat alas - vasen ohjus alas.

[ attachment removed ]

Muuten ihan näppärä menopeli.  :thmbup:

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 28.01.11, 18:48
Jukalta upeita kuvia taas kerran.

GEX v. 2.0 on ladattavissa.


[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 29.01.11, 21:27
Hiukan alkoi MD-11 jo väsyttämään.. ::) Piti sitten hankkia vanhempaa rautaa tyydyttämään lentohimoja.. ;D

[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 30.01.11, 10:56
Onhan tämä ihan mukavan tuntunen kenttä, kunhan hanskaisi nuo STARit täällä päin  ;D

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 01.02.11, 15:59
Nonni, tulipahan nyt sekin hankittua... (QW757). Mutta koko lennon ajan tuli mietittyä että "miten se Petri oikeen pystyy lentämään tällä..."  ;D


[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 01.02.11, 16:08
Quote from: Samuli Hämäläinen on 01.02.11, 15:59
Mutta koko lennon ajan tuli mietittyä että "miten se Petri oikeen pystyy lentämään tällä..."  ;D
Taidolla ;) Kyllähän tuolta "perusjutut" hoituu, ja vähän muutakin ;D Ei toki systeemeiltään lähelläkään mitään LDS-tasoa, mutta on tuo sentään 757, ja kaikin puolin n+1 kertaa paremman näköinen kuin LDS...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 01.02.11, 16:12
Quote from: Petri Koivisto on 01.02.11, 16:08
Taidolla ;) Kyllähän tuolta "perusjutut" hoituu, ja vähän muutakin ;D Ei toki systeemeiltään lähelläkään mitään LDS-tasoa, mutta on tuo sentään 757, ja kaikin puolin n+1 kertaa paremman näköinen kuin LDS...


Niin no, ääniltään pystyi vakuuttamaan mutta jostain syystä en ole löytänyt tuon fuelloaderia. Ja mitä noihin systeemeihin tulee, niin ei tosiaankaan ole LDS tasoa (PERF/INIT sivut täytetty valmiiksi ja tämä "ihmekone" pystyy "nappaamaan" ILSsin jo 160nm päästä) ;D Mutta muuten ihan hieno kone. Varsinkin modelliltaan.  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 01.02.11, 16:21
Quote from: Samuli Hämäläinen on 01.02.11, 16:12
Niin no, ääniltään pystyi vakuuttamaan mutta jostain syystä en ole löytänyt tuon fuelloaderia. Ja mitä noihin systeemeihin tulee, niin ei tosiaankaan ole LDS tasoa (PERF/INIT sivut täytetty valmiiksi ja tämä "ihmekone" pystyy "nappaamaan" ILSsin jo 160nm päästä) ;D Mutta muuten ihan hieno kone. Varsinkin modelliltaan.  ;)
Njää. Itsehän laittelen fuelit sun muut Topcatin kautta. :thmbup: Ja kuten aikaisemminkin olen sanonut, kone on vähän "Wilcomainen" juuri sen FMC:nkin osalta, että ei sinne kovin paljon tietoa tarvitse näpytellä...

Oletko muuten saanut toimiman/ehtinyt kokeilla toimiiko TCAS? Mä en ainakaan ole saanut sitä toimimaan. Manuaaleissa kuitenkin lukee, että koneessa sellainen "feature" on. TFC näkyy kyllä HSI:llä, mutta liikennettä ei vaan näy... Ja sellaisia tilanteita on kyllä tullut vastaan missä olisi pitänyt näkyä jotain siellä HSI:llä, mutta ei... :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 01.02.11, 16:25
Quote from: Petri Koivisto on 01.02.11, 16:21
Njää. Itsehän laittelen fuelit sun muut Topcatin kautta. :thmbup: Ja kuten aikaisemminkin olen sanonut, kone on vähän "Wilcomainen" juuri sen FMC:nkin osalta, että ei sinne kovin paljon tietoa tarvitse näpytellä...

Oletko muuten saanut toimiman/ehtinyt kokeilla toimiiko TCAS? Mä en ainakaan ole saanut sitä toimimaan. Manuaaleissa kuitenkin lukee, että koneessa sellainen "feature" on. TFC näkyy kyllä HSI:llä, mutta liikennettä ei vaan näy... Ja sellaisia tilanteita on kyllä tullut vastaan missä olisi pitänyt näkyä jotain siellä HSI:llä, mutta ei... :P


Jaa TopCatilla... no se nyt olkoon seuraavana hankintana.  ;D Mutta mitä nyt olen tuota TCASia testaillut offlineliikenteessä, niin voi vaan todeta että se on vain pelkkänä koristeena siinä.  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joni Rantala on 01.02.11, 18:39
Kyllä minulla TCAS toimii moitteetta


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 01.02.11, 18:59
Quote from: Joni Koljonen on 01.02.11, 18:39
Kyllä minulla TCAS toimii moitteetta
Miten? Hyvä merkki toimimattomuudesta tuli tuossa kun lentelin Palmasiin. Atlantilla tuli vastaan Varigin MD11 Sao Paulosta, meni samalla väylällä pintaa alempana ohi, mutta HSI:llä ei näkynyt merkkiäkään... ??? Onko siinä joku nappi mitä pitää painaa vai? EFISiltä pitää painaa ainakin se TFC, mutta sieltä XPNDRista ei ainakaan mulla saa painettua mitään nappia...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joni Rantala on 01.02.11, 19:14
Quote from: Petri Koivisto on 01.02.11, 18:59
Miten? Hyvä merkki toimimattomuudesta tuli tuossa kun lentelin Palmasiin. Atlantilla tuli vastaan Varigin MD11 Sao Paulosta, meni samalla väylällä pintaa alempana ohi, mutta HSI:llä ei näkynyt merkkiäkään... ??? Onko siinä joku nappi mitä pitää painaa vai? EFISiltä pitää painaa ainakin se TFC, mutta sieltä XPNDRista ei ainakaan mulla saa painettua mitään nappia...

Pelkän TFC namiskuukelin painallus pitäisi riittää

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 01.02.11, 19:30
Quote from: Joni Koljonen on 01.02.11, 19:14
Pelkän TFC namiskuukelin painallus pitäisi riittää
Hmjaa... mikähän siinä on... pitäisköhän kokeilla asentaa uudestaan koko pazka... ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 03.02.11, 14:51
http://fullterrain.com/product_kors.html

Lataa lataa...  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 03.02.11, 15:03
Quote from: Toni Määttänen on 03.02.11, 14:51
http://fullterrain.com/product_kors.html

Lataa lataa...  ;D

Et tule pettymään. :) Kyseinen kenttä on aivan mahtava, varsinkin vaikkapa airtrikellä ja ympäristö soundit kovalla, on tunnelma todella hieno. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 03.02.11, 17:51
Joo, kattelin se promovideon ja näytti tosi hyvältä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 05.02.11, 18:11
Tervepä Terve.

Tulipa hankittua tuo FS2Crew voice edition PMDG JS41:n kaveriksi. Pientä säätöä homma vaati sillä puheentunnistus toimii vain englanninkielisellä ohjelmistolla. Eli FS2Crew ohjeiden mukaisesti käänsin kielen ensin suomesta englanniksi ja homma alkoi toimia. Pientä häikkää tuli Windows updaten kanssa, joten loppujen lopuksi koneella on nyt Win7 EN versio.

Koneemme on valmiina Washingtonin osavaltiossa William R Fairchild Intl KCLM kentällä ja tarkoitus on lentää British Columbiaan Port Hardyn CYZT kentälle. Alareunassa näkyy FS2Crew:n käyttöpaneeleita. Käyttöpaneelit saa lukittua, jolloin ne seuraavat mukana, kun kuvakulmaa vaihtaa.
[ attachment removed ]

Koneen paintti on imuroitu ORBXin sivuilta. Fs2Crew seuraa aika tarkasti JS41:n checklistaa ja tuo ohjaamoon mukaan virtuaalisen puhuvan lentoperämiehen, jonka kanssa kone laitetaan kylmästä lentokuntoon. Samoin lennolle tulee mukaan matkustamohenkilökuntaa, joka tuo kahvia ja aamiaista lentäjille. Matkustajat saavat ostaa viiniä...
[ attachment removed ]

Virtuaalilentoperämies helpottaa kyllä kapteenin taakkaa kääntelemällä namiskuukkeleita sopivin kohdin lennon eri vaiheissa. Perämiestä voi erikseen käskyttää laittamaan esim. jäänestoa päälle jne. Samoin Flight directorin ja autopilotin asetuksia lentoperämies säätää mielellään kunhan ensin kapteeni lausuu komennon ja puheentunnistusohjelma ymmärtää mitä tarkoitetaan. Kun vielä käytän Track IR5 laitetta, ei kuvakulmaa tarvitse koko ajan vaihtaa, kun käskyttämällä homma hoituu näppärästi ja päätä liikauttamalla näkee onko perämies totellut ja ovatko namiskuukkelit oikeassa asennossa.
[ attachment removed ]

Mukaan pakettiin saa vielä videoramphemmon, joka antaa sopivia käsimerkkejä lyhyillä videopätkillä. Tässä pannaan kiilat pyörien eteen.
[ attachment removed ]

Ja tässä kytketään ground power unit. Videoramphemmo toimii vain windows-tilassa.
[ attachment removed ]

Muutaman koelennon jälkeen ohjelman toiminta alkaa selkiytyä ja avsimista löytyi vielä selkeä ohje manuaalin rinnalle. Omasta mielestäni ei huono hankinta parin kympin hintaisena ostoksena. Luulenpa, että JS41 saa taas lisää lentotunteja, sillä nyt kun työtaakkaa helpottaa tuo virtuaalilentoperämies (tarkennuksena: siis pelkkä ääni), koneen lentokuntoon saattamiseen menee vain muutama hetki. Jos jossain kohtaa kämmää, lentoperämies vielä varmistaa, että homma tehdään. Esim. lentoonlähtöön ei pääse ellei ulkovalaistus ole asianmukaisesti päällä.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juha Martimo on 10.02.11, 11:15
Tämmöset putkahti postilaatikkoon.....  :thmbup:

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 18:08
Maailman helpoin kuva-arvoitus mutta laitanpahan kuitenkin ;D

Eli mikä kone kyseessä :P
[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 27.02.11, 18:22
Quote from: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 18:08
Maailman helpoin kuva-arvoitus mutta laitanpahan kuitenkin ;D

Eli mikä kone kyseessä :P




Könköörde?  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jarmo Torvikoski on 27.02.11, 18:49
Quote from: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 18:08
Maailman helpoin kuva-arvoitus mutta laitanpahan kuitenkin ;D

Eli mikä kone kyseessä :P


Suihkukone  :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 27.02.11, 18:53
Quote from: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 18:08
Maailman helpoin kuva-arvoitus mutta laitanpahan kuitenkin ;D

Eli mikä kone kyseessä :P


Lussu bussi  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 18:54
Concordepa hyvinkin :)

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

FL540, M 2.02 ja GS1137. Kyl kelpaa 8)
[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juho Mustaparta on 27.02.11, 19:41
Miks ihmeessä sulla on joka kuvassa jarrut päällä?  ???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 20:18
Bugi. Jarrut ovat jostainsyystä sekunnin välein päällä ja poissa... Ongelma ainoastaan Concorden kanssa. Mene tiedä mistä johtuu :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: jontekin on 27.02.11, 21:16
Haittaako maa operointia, taxia sun muuta?

Hyyvän näköinen laitos!


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 28.02.11, 06:44
Quote from: Jesperi Lauhio on 27.02.11, 20:18
Bugi. Jarrut ovat jostainsyystä sekunnin välein päällä ja poissa... Ongelma ainoastaan Concorden kanssa. Mene tiedä mistä johtuu :-\


Katttos, ettei autobrake oo jäänt RTO- asentoon.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 28.02.11, 14:06
Arvaapa Toni onko tossa autobrakea ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 07.03.11, 14:05
Tuommoiset tulla tupsahti tänään postiluukusta. Tilasin ne Flightstoren alesta. Tuo Dornier on pakattu semmoiseen pahvirasiaan ja harmitti kun se oli ihan lintassa. Onneksi kevy oli kuitenkin ehjä. Kyllä näissä aerosoftin boxeissa oli ennen tukevammat pahvirasiat, esim Legendary 707 tuli niin tukevassa rasiassa, että sen päällä voi melkein seistä.
No se konehan on tietysti pääasia, eikä rasia mutta kun näitä vähän niinkuin keräilymielessä ostan niin saisivat olla siistejä paketteja. :)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 08.03.11, 20:49
Oletko ajatellut Jari, että kun sinä 20 vuoden päästä otat nuo keräily levyt esiin ja haluaisit lentää niitä niin sinulla ei ole enään tietokonetta joka voisi ne nielasta ja pyörittää, on tullut uusi systeemi ja toisenlaiset vehkeet, ja sinun vanha kone on niin homeessa että se ei pyöri sen takia.
En halua mitenkään sirotellä suolaa haavaan vaan haluan sinun näkevän totuuden tulevaisuudesta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 08.03.11, 21:36
Kummasti porukka pelaa vielä 8bit Nintendoja vaikka tuli myyntiin euroopassa 1987.  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 08.03.11, 22:03
Quote from: Toni Määttänen on 08.03.11, 21:36
Kummasti porukka pelaa vielä 8bit Nintendoja vaikka tuli myyntiin euroopassa 1987.  ;D


Älä ota Toni tota mun kirjotusta noin vakavasti.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.03.11, 05:59
Quote from: Pertti Lode on 08.03.11, 20:49
Oletko ajatellut Jari, että kun sinä 20 vuoden päästä otat nuo keräily levyt esiin ja haluaisit lentää niitä niin sinulla ei ole enään tietokonetta joka voisi ne nielasta ja pyörittää, on tullut uusi systeemi ja toisenlaiset vehkeet, ja sinun vanha kone on niin homeessa että se ei pyöri sen takia.
En halua mitenkään sirotellä suolaa haavaan vaan haluan sinun näkevän totuuden tulevaisuudesta.


Joo, totta töriset, näin voi käydä ja aionkin varautua tuohon jo etukäteen ja varastoin vanhoja tietokoneita ja Win Xp-käyttöjärjestelmiä johonkin varmaan paikkaan josta sitten tarvittaessa aina haen ja kasaan toimivia laitteistoja.
Tuossa on vähän sama juttu kuin Lp-levyjen keräämisessä, niitä minulla on tuhansia mutta oli vain yksi levysoittimen neula. Ratkaisin uhkaavan tilanteen ostamalla erään radioliikkeen koko neulavaraston! Mukana tuli myös joitain äänirasioita. Maksoi katkeran pennin mutta aika äkkiä sen unohti mitä se maksoi.
;D
Jos totta puhutaan, niin näissä erilaisissa keräilyjutuissa ei ole mitään järkeä, sillä ihmiselämä on kuitenkin rajallinen ja joskus tulee sitten joku toinen joka myy koko hienon kokoelman tai heittää sen kaatopaikalle, mutta on tässä puuhasta jotain pientä iloa kumminkin.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.03.11, 09:27
Quote from: Jari Vanhatupa on 09.03.11, 05:59
Joo, totta töriset, näin voi käydä ja aionkin varautua tuohon jo etukäteen ja varastoin vanhoja tietokoneita ja Win Xp-käyttöjärjestelmiä johonkin varmaan paikkaan josta sitten tarvittaessa aina haen ja kasaan toimivia laitteistoja.
Tuossa on vähän sama juttu kuin Lp-levyjen keräämisessä, niitä minulla on tuhansia mutta oli vain yksi levysoittimen neula. Ratkaisin uhkaavan tilanteen ostamalla erään radioliikkeen koko neulavaraston! Mukana tuli myös joitain äänirasioita. Maksoi katkeran pennin mutta aika äkkiä sen unohti mitä se maksoi.
;D
Jos totta puhutaan, niin näissä erilaisissa keräilyjutuissa ei ole mitään järkeä, sillä ihmiselämä on kuitenkin rajallinen ja joskus tulee sitten joku toinen joka myy koko hienon kokoelman tai heittää sen kaatopaikalle, mutta on tässä puuhasta jotain pientä iloa kumminkin.
:)


Olet näköjään tosissasi varautunut tulevaisuuteen ettet ainakaan suurimpaan turpeeseen kompastu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 01.04.11, 09:42
Tällainen. On Nemeth Designsin ja MILVIZ:n yhteistyön tulos. Ei vastannut aivan odotuksia ja rokotti FPS lukemaa odotettua enemmän. Mutta silti ihan kiva työkopteri.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ege on 01.04.11, 17:00
Quote from: Antton Rintala on 01.04.11, 09:42
Tällainen. On Nemeth Designsin ja MILVIZ:n yhteistyön tulos. Ei vastannut aivan odotuksia ja rokotti FPS lukemaa odotettua enemmän. Mutta silti ihan kiva työkopteri.


Mielestäni tuo on aika ruma. ???


Edit: Turha kuvalainaus pois / IP


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Samuli Hämäläinen on 03.04.11, 19:07
Quote from: Wiljam Simula on 03.04.11, 19:05
LDS:n 767 tuli hankittua 8)
[kuva]



Vihdoin sinäkin älysit hommata kunnon koneen.  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri Sodervall on 03.04.11, 20:32
Sehän on helppoo ku heinänteko.  ;) Kannattaa Level-D:n sivuilta ladata Andre Folkersin VC tekstuuri päivitys.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: airliner pilot on 10.04.11, 08:36
Rex tuli ostettua.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 11.04.11, 19:47
Virtavia P2V-7 Neptune

[ attachment removed / expired ]

Paketissa on tarjolla viisi eri yksilöä lennettäväksi.

[ attachment removed / expired ]

FS9:lle tehty, mutta menetteleepi...

[ attachment removed / expired ]

Ulkoinen mallinnus on ihan jees.

[ attachment removed / expired ]

Mukavat hörinät.  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

Kyllähän tällä heittää merellistä partiokeikkaa. Pistää autopilotin polkemaan ja kattelee maisemia.

[ attachment removed / expired ]

2 x USN, 1 x Aeronavale, 1 x Dutch ja 1 x RAAF.

[ attachment removed / expired ]

Keulassa voi nauttia parhaiten vauhrista.  8)

[ attachment removed / expired ]

Ready for duty!

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 13.04.11, 12:03
*  Simuhangaarin  täytteeksi hankittuna tällainen Lionheart Creations:n Aerospool WT-9 Dynamic. Saatavana on Fsx:lle ja Fs2004:lle.
    Mukana tulee koneen RG ja FG versiot useammalla maalauksella.

    [ attachment removed / expired ]


    Sisältää erilaisia toimintoja joiden valinta tapahtuu omasta konsolista.

    [ attachment removed / expired ]

    Ohjaamossa näyttää tältä. On siis myös Virtual Cockpit.

    [ attachment removed / expired ]

    Manuaalin saa luettavaksi klikkaamalla lokerossa olevaa ruskeaa ohjekirjaa.

    [ attachment removed / expired ]

    Valittavana on mies sekä naispilotti

    [ attachment removed / expired ]

    tai vaihtoehtoisesti saa koneeseen kummatkin pilotit.

    [ attachment removed / expired ]

   Moottoritilaan voi myös kurkistaa.

   [ attachment removed / expired ]

   Varsin näppärä uutuus.  :thmbup:

   [ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 19.04.11, 08:02
Dynamic tuli omaankin hangaariin hankittua. Hyvä kone  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Maliniemi on 19.04.11, 08:18
Miten ultramainen tuo Dynamic on simussa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: fly_boy on 19.04.11, 17:56
Vaikken ole oikeaa ultraa lentänyt ja kyydissäkin olen ollut vain kerran, uskoisin sen olevan ultramainen. Annatko jotain asioita mitä tarkkailla niin voin antaa tarkempaa analyysiä


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 21.04.11, 10:58
Hyvä tehopainosuhde, "leijamainen", hyvät hidaslento-ominaisuudet.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 21.04.11, 12:27
Ostin laatikon olutta Orimattilan K-kaupasta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 30.04.11, 07:40
Video kertoo sen: http://www.youtube.com/watch?v=PMZLPYRL5Ps  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 30.04.11, 13:30
Quote from: Jukka Juutilainen on 30.04.11, 07:40
Video kertoo sen: http://www.youtube.com/watch?v=PMZLPYRL5Ps  8)


Ostitko tukialuksen????  :-[ :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 30.04.11, 16:06
Tukialusta ei tullut mukana. Saman lafkan Intruderissa tuli tukialustehtävät kaupan päälle Mission-osiossa. Taisin ladata Simviationista AICarrierit talvella ja siitä hyvästä saan tilattua laivaston paikalle anytime...

[attach :)ment]294030_2011-4-30_18-58-22-637opsvn.jpg[/attachment]

Fleetin koon voi itse määritellä ja samoin sijainnin.

[ attachment removed / expired ]

Nyt meni homma hieman metsään, koska tukialuksen kippari oli ottanut näköjään hieman liikaa vappusimaa... :laugh:

[ attachment removed / expired ]

Paljon jäi vielä hankittavaa! Siellä on tarjolla mm. hieno Saab Safir-simukin suomalaisella SF-3:lla.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 30.04.11, 16:32
Täytyy pysytellä Kreikan ilmavoimissa vaan, kun alla on SLUFF.

[ attachment removed / expired ]

Kaikki muut istahtaa lentokannelle nätisti...

[ attachment removed / expired ]

Mutta ei SLUFF. HUD on huono näytöltään.  :P

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 02.05.11, 17:42
Razbamin sivuilta saa päivityksiä.  :thmbup:

http://www.razbam.org/downloads.html

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

Pysähtyy paremmin tyhjillä tankeilla... :P

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

Corsairista on ilmestynyt näköjään myös kolmas paketti (twoseaters): http://www.razbam.org/index.html


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 07.05.11, 12:02
Track IR 5 + TrackClip :thmbup:

EDIT: pätevältä tuntuu! 8)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 08.05.11, 10:17
Turbine Sound Studiosin äänipaketti Fokker 70/100:lle. Kyl kelpaa nyt kuunnella 8)

http://www.turbinesoundstudios.com/product.php?ref=fokker-100-fsx


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 08.05.11, 10:55
Quote from: Jesperi Lauhio on 08.05.11, 10:17
Turbine Sound Studiosin äänipaketti Fokker 70/100:lle. Kyl kelpaa nyt kuunnella 8)

http://www.turbinesoundstudios.com/product.php?ref=fokker-100-fsx



Onko hyvä? Mulla on TSS:n äänet MD11:lle ja MD80:lle ja en kyllä tiedä voinko kehua kumpiakaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 08.05.11, 11:28
Kyllä ne ovat ehdottomasti paaaaaaaaljon paremman kun DA:n omat ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 08.05.11, 12:45
Quote from: Joona Väisänen on 08.05.11, 10:55
Onko hyvä? Mulla on TSS:n äänet MD11:lle ja MD80:lle ja en kyllä tiedä voinko kehua kumpiakaan.
Täh? Mulla on varmaan kymmenelle eri koneelle/moottoreille äänet ja voin kyllä kehua kaikkia... ihan huiput verrattuna "vakioihin"! Löytyy mm. 767:lle varmaan kaikki moottorivaihtoehdot, 757:lle RR ja PW, MD11, A32s jne...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ville Lindgren on 08.05.11, 13:08
Tuommoiset äänijutut riippuvat varmaan paljon kuuntelijan tietokoneen äänentoiston laadusta, ja omien korvien kunnosta.

Ja kukin varmaan on eri mieltä siitä miltä jonkin moottorin pitäisi kuulostaa, joku muistaa että se kone jymisi kovasti silloin kun sillä oikeassa elämässä matkusti tai lensi, ja joku taas muistaa äänet tasaisena huminana. Tämä vaikuttanee siihen mitä ostaja odottaa äänipaketilta.

Voin olla väärässä, mutta itse koen asian olevan paljolti näin.  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 08.05.11, 13:19
Quote from: Petri Koivisto on 08.05.11, 12:45
Täh? Mulla on varmaan kymmenelle eri koneelle/moottoreille äänet ja voin kyllä kehua kaikkia... ihan huiput verrattuna "vakioihin"! Löytyy mm. 767:lle varmaan kaikki moottorivaihtoehdot, 757:lle RR ja PW, MD11, A32s jne...


MD80 äänien kanssa on tullut lennettyä sata tuntia ja ne kieltämätä on ihan ok. Sitten taas MD11 äänien kanssa on tullut lennettyä lähes yhtä paljon ja se on vähän siinä ja siinä. Tyhjäkäynnillä tietysti kuulostaa erittäin hyvältä. Toisaalta taas reverssit on ihan hirveät. Joistakin kohdista molemmat kuulostaa täydelliselle ja joistakin kohdista huonolle. Siihen sitten vielä päälle, että esim MD11:n kanssa sound.cfg:tä piti konffia aika rajusti :) Tosin, se ei ole äänipaketin vika.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 08.05.11, 13:41
Quote from: Joona Väisänen on 08.05.11, 13:19
ne kieltämätä on ihan ok.
Juu, ja nimenomaan nuo TSS:n äänet, muita en ole edes kokeillut. :thmbup: Totta kyllä tuokin, että joissain kohdissa voisi olla parempikin... esim noi 757:n PW-äänet, täydellä lentoonlähtöteholla oli kyllä QW:n vakioäänet paremmat, mutta muuten kyllä TSS vie pidemmän korren... 8) Muissa äänissä en ole huomannut mitään vikaa/huonoutta...
Paitsi 767:n äänissä on joku, kun sammuttaa myllyt niin ääni loppuu kuin seinään.. en tiedä onko paketissa vika vai jossain muualla... pitäisi varmaan kokeilla asentaa uudestaan...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 08.05.11, 14:22
Quote from: Petri Koivisto on 08.05.11, 13:41
Paitsi 767:n äänissä on joku, kun sammuttaa myllyt niin ääni loppuu kuin seinään.. en tiedä onko paketissa vika vai jossain muualla... pitäisi varmaan kokeilla asentaa uudestaan...


Taitaa olla vain laiskuutta TSS:n puolelta. Esim MD11/MD80 reverssit on murto-osassa päällä ja myös murto-osassa sammuvat. Kaipa niitäkin voisi konffia sound.cfg:stä, jos osaisi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: airliner pilot on 19.05.11, 18:37
Uusin hankintani, missä mennään? (helppo)

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 27.05.11, 05:28
Tälläinen tuli tänään ostettua, ORBX:llä on noita alennuksia niin kone maksoi reilut 15€

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 27.05.11, 11:54
Quote from: Toni Hiltunen on 27.05.11, 05:28
Tälläinen tuli tänään ostettua, ORBX:llä on noita alennuksia niin kone maksoi reilut 15€

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 29.05.11, 05:53
Tämmöinen härpätin.  ;)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 29.05.11, 06:37
Jes, hieno kone on tuo Saab  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 29.05.11, 07:29
Quote from: Jukka Juutilainen on 29.05.11, 05:53
Tämmöinen härpätin.  ;)


Ja sitten vielä tämä niin sitten onkin simutaivaan kaksi hienompaa konetta hangaarissa. (SibbWings Lintukoira)

[ attachment removed / expired ]


EDIT: Ei kuvia lainaukseen /MM


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 29.05.11, 12:46
Pakko oli Orbx FTX NABlue Northern Rocky Mountains laittaa tilaukseen, kun ale hinta tuntui edulliselta. Lataa, lataaa....


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 30.05.11, 07:21
Quote from: Jaakko Koponen on 29.05.11, 12:46
Pakko oli Orbx FTX NABlue Northern Rocky Mountains laittaa tilaukseen, kun ale hinta tuntui edulliselta. Lataa, lataaa....


No pane nyt kuvia kehiin että saadaan nähdä minkälaiselta näyttää


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 31.05.11, 15:00
Tässä muutama otos Orbx FTX NRM. REX+Carenadon 185 myös kuvissa. Valitettavasti on ollut kauheasti muuta hässäkkää, joten simuilu on ollut vähän jäissä. NRM alueena on kyllä puskalentäjälle ikuisuusprojekti. Niin paljon kaikkea ja laajalla alueella. Maistiaisia olkaa hyvä:

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 31.05.11, 17:15
Täytyy sanoa et ei noista kuvista saa mitään selvää minkälaiselta maisema näyttää.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 06.06.11, 09:40
Tämmönen vanha warbird saapui halliin eilispäivänä 8)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 06.06.11, 10:38
Quote from: Jesperi Lauhio on 06.06.11, 09:40
Tämmönen vanha warbird saapui halliin eilispäivänä 8)




Kuono nyt jotain järkeä!  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juho Mustaparta on 16.06.11, 18:53
Quote from: Santeri Saikkonen on 06.06.11, 10:38
Kuono nyt jotain järkeä!  ;D


Ei dissata Saikkone! :laugh: Meillä oli Jesperin kanssa hienot dogfightit Suomenlahden päällä!  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 16.06.11, 19:23
Quote from: Juho Mustaparta on 16.06.11, 18:53
Ei dissata Saikkone! :laugh: Meillä oli Jesperin kanssa hienot dogfightit Suomenlahden päällä!  ;)


Jotenkin voin kuvitella.  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jarmo Torvikoski on 16.06.11, 22:11
Vai että koiratappelut Spit MkII:lla  :P No sylkikö ne 20mm siipitykit, ja neljä vain montako hernepyssyä siinä oli lisäksi mukana, mitään vai oliko niissä patinraiskaajat päissä? :D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tero on 21.06.11, 19:32
Flight1 Cessna Turbo 182T G1000.

Tätä kerkesi odottaa jo reilu 1,5 vuotta. Aikalailla Mustangin tasoa, mutta ensituntuma jotenkin parempi. G1000 toiminnallisuus samaa luokkaa. Edelleen kaipaisi narrow view- ja laajaa FPL-mahdollisuutta MFD:llä, mutta ihan riittävä noinkin. Lean assist olisi myös ihan kiva, jos toimisi.

Testilennolla Friday Harborista. FL180 antoi 77% teholla TAS 164 kts ja kevyessä myötätuulessa GS 198 kts. Ei ihan huano Cessna!

[ attachment removed / expired ]


Hankkiudutaan korkeuksista eroon Friday Harborin RNAV 34 racetrackissä.

[ attachment removed / expired ]


T


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 22.06.11, 07:15
On se hiaano Cessna. :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 23.06.11, 10:24
FS Dream Teamin Dallas Fort Worth KDFW (kotikenttä AAL:llä... :D)


Lähestytään.. Tässä näkyy uusi omanaisuus, THL Takeoff Holding Lights, eli punaiset valot radalla, jotka varoittavat lähtevälle koneelle ettei rata ole turvallinen nousuun. Samaten vilkkuvat PAPI-valot varoittavat mua radalla olevasta koneesta. Ei näy tässä kuvassa vilkahduksen takia. Samanlaiset valot on myös kaikilla rullausteillä, jotka ylittävät radan.
[ attachment removed / expired ]


Tässä näkyy valot paremmin.
[ attachment removed / expired ]


Nam 8)
[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Albuquerquesta tulossa. Kunhan vain omaksi ilokseni lentelen eri HD-liveryillä, joista on joskus tullut maksettua.
[ attachment removed / expired ]


Lähestytään A7
[ attachment removed / expired ]


Ja portilla.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 23.06.11, 16:06
Moi, itseltäni löytyy myös tuo FSDT KDFW, vaihdoin nuo ruohikkoreuna tekstuurit Flytampan mallisiin, paremmin istuu kuin nuo alkuperäiset tuohon maisemaan.
Ihan pienellä virttämisellä se onnistui.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.10.11, 18:02
Kävin tässä päivällä pelikaupassa ja käteen jäi tämmönen kone, oli vielä alennuksessa 99kr levy jossa oli kaksi konetta, tämä Junku ja hurricane, www.firstclass-simulations.com markkinoimana, en tiedä kuka ne on tehnyt. Taitaa olla halvin kone minkä olen ostanut, no hällä väliä, kyllä tälläkin lentää ennenkuin selkäänsä ottaa

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 02.10.11, 12:43
Liekö kerrassaan paras ja ainut saatavilla oleva Stuka Fs:ään? Tuon Hurricanen olin kerran vähällä ostaa. Aikoinaan semmoinen oli Vaasan Anttilan pelihyllyssä myytävänä. Hypistelin sitä monena päivänä mutten malttanut silloin ostaa, ei nimittäin ollut mikään erityisen halpa boxi. Senkoomin ei sitten täkäläisissä liikkeissä ole ollutkaan enään myynnissä simun lisäosia, paitsi tietysti Fsx-Accelrationia joka on kauppiaitten mielestä se simun  lisäosa joka pitää olla ja "sillä siisti" se joka muuta kyselee on hieman outo tyyppi.
Joskus olen ajatellut, että otan omaan liikkeeseeni simun lisäosia myyntiin mutta ongelma on siinä, ettei Vaasassa ole minun tietääkseni kuin pari, kolme simuharrastajaa, mikäli jotain voi päätellä siitä porukasta jotka täällä foorumilla esiintyvät. Muutenkin näyttää siltä, että kaikenlainen kaupankäynti on siirtymässä nettiin, paitsi leivän ja maidon myynti.
;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 02.10.11, 16:40
Quote from: Jari Vanhatupa on 02.10.11, 12:43
...
voi päätellä siitä porukasta jotka täällä foorumilla esiintyvät. Muutenkin näyttää siltä, että kaikenlainen kaupankäynti on siirtymässä nettiin, paitsi leivän ja maidon myynti.
;D



...ja nekin rahdataan kohta tänne kokonaan ulkomailta.  :'(


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 02.10.11, 18:55
Juu, maito ja piimä tulee silloin saksasta, kestää puolesta vuodesta vuoteen seisoa auringossa ilman että happanee


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.10.11, 20:35
Kuuleppas Jari!
Teeppäs sillälailla, että laitapa lista tuotteistasi, joita sinulla sitten on myynnissä, tähän FSNordic osastolle, jollakin omalla nimikkeellä ja jos eivät levysi ole sen kalliimpia, mitä alennuksessa olevat, niin kyllä minäkin ihan täältä Norrpasta asti sinulta niitä tilaisin, aina silloin tällöin.
Haalit ne jostain halpis tukkumyynnistä ja laitat näkyville.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 03.10.11, 04:48
Quote from: Esa Sulanko on 02.10.11, 20:35
Kuuleppas Jari!
Teeppäs sillälailla, että laitapa lista tuotteistasi, joita sinulla sitten on myynnissä, tähän FSNordic osastolle, jollakin omalla nimikkeellä ja jos eivät levysi ole sen kalliimpia, mitä alennuksessa olevat, niin kyllä minäkin ihan täältä Norrpasta asti sinulta niitä tilaisin, aina silloin tällöin.
Haalit ne jostain halpis tukkumyynnistä ja laitat näkyville.


Esalla mielenkiintoinen uutta näkökulmaa sisältävä ehdotus. Taitaisi silti olla liian kova ja aikaavievä projekti ruveta kilpailemaan jo olemassa olevien netin pelikauppojen kanssa. Etupäässä kaipailen takaisin niitä aikoja kun Vaasan marketeissa oli tarjolla simun lisäosia. Niitä oli sitten näppärä käydä katselemassa ja ostamassa siinä ruokaostosten lomassa.
Taisivat kaikki olla Abacusta ja First Classia joita minulla toki jo on tuhti valikoima, tosin uutuuksia on tullut paljon ja myös ne olisi syytä hankkia mikäli haluan jatkossakin seurata alan terävintä kärkeä.
Sinänsä jonkinlainen Fs-Nordicin nettikauppa olisi kyllä mielenkiintoinen kehitysaskel. Sehän voisi olla jonkinlainen "avoin" kauppapaikka foorumiin sopiville pienyrittäjille jotka voisivat sitten vuokrata sivutilaa tuotteilleen. Monenlaista pienyrittämistä, valmistusta, maahantuontia ym. voisi harrastemielessä kokeilla esim. tuolla "vapaa keskustelu" osastolla on ollut esillä se ilmailuaiheinen saunamittari. Aivan loistava idea ja tuotevalikoimaa voisi laajentaa muihinkin mittareihin ym.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: pikkupilotti on 07.10.11, 11:00
Quote from: Henri Lehtinen on 07.10.11, 10:58
Tuli ostettua Carenadon uusi Bonanza, jossa Aspen EFIS ja hyvin integroitavissa RXP GNS430









Nice  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 25.11.11, 18:20
Vertigo Studiosin

1. TBF Avenger:

http://www.youtube.com/watch?v=Hsmfylbfexc

2. SBD Dauntless:

http://www.youtube.com/watch?v=scOgrbMzuyc

3. P-36 Hawk (ml. suomalaiset tunnukset):

http://www.youtube.com/watch?v=jqtBQZ2UQLs

4. F9F Panther :

http://www.youtube.com/watch?v=WoDxU2rbWFQ


Rise of Flight: The whole fleet...

http://www.youtube.com/watch?v=oB-0ImSpQhw


50% alesta.  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.12.11, 06:56
Oletko aikeissa ostaa jonkin simun lisäosan ja haluaisit lukea siitä ennen ostopäätöstä jonkun asiantuntijan kirjoittaman arvostelun ja testin. Silloin kannatta mennä Avsimiin ja siellä heidän erilliselle "testiosastolle" Tässäpä mielenkiintoinen linkki Avsimin asiantuntijoiden tekemiin testauksiin:
:)

http://www.avsim.com/pages/review_index_commercial.htm
(http://www.avsim.com/pages/review_index_commercial.htm)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.12.11, 09:11
Quote from: Jari Vanhatupa on 01.12.11, 06:56
Oletko aikeissa ostaa jonkin simun lisäosan ja haluaisit lukea siitä ennen ostopäätöstä jonkun asiantuntijan kirjoittaman arvostelun ja testin. Silloin kannatta mennä Avsimiin ja siellä heidän erilliselle "testiosastolle" Tässäpä mielenkiintoinen linkki Avsimin asiantuntijoiden tekemiin testauksiin:
:)

http://www.avsim.com/pages/review_index_commercial.htm
(http://www.avsim.com/pages/review_index_commercial.htm)



Tämä olikin hyvä lista, ei tarvii täällä kysellä ja saada erilaisia vastauksia , kiitos Jari


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 06.12.11, 12:14
1. WarbirdSim Mustang P-51D Little Friends: http://www.pcaviator.com/store/product.php?productid=19084  :thmbup:

2. VS F6F Hellcat: http://www.pcaviator.com/store/product.php?productid=18485&cat=689&page=1

3. VS F8F Bearcat: http://www.pcaviator.com/store/product.php?productid=19258&cat=689&page=1


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 16.12.11, 19:29
Wilco Harrier Jump Jet: http://www.youtube.com/watch?v=D3kNdYBve-4  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 18.12.11, 15:48
Bf 108 Taifun alesta: http://secure.simmarket.com/classics-hangar-messerschmitt-bf-108-b-taifun.phtml

[ attachment removed / expired ]

He 219 Uhu samasta paikasta.

[ attachment removed / expired ]

Pöllöt lentävät vain öisin.  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 19.12.11, 10:10
Vauhti vain kiihtyy ennen vuoden vaihdetta konehankkinnoissa. Sen verran hyvät alet tarjolla juuri nyt:

1. Iris Platinum A-10A Warthog

2. Iris Platinum C-27J Spartan

3. Iris Pro F-14 Tomcat for FSX

10 aussien taalaa per kone, eli 7,98 euroa per tapaus. A-10A on todella siisti peli. Kolme konetta yhden normaalihintaisen sijasta. :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 21.12.11, 15:47
Minkälaiselta Jukka tää - Iris Platinum C-27J Spartan- tuntuu olevan? onko hyvin tehty ulkomuoto ja sisältä? näytäppäs vähän kuvia siitä että saa hiukan aavistusta mistä on kysymys


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Hannuuotila on 21.12.11, 19:11
Quote from: Jukka Juutilainen on 19.12.11, 10:10
3. Iris Pro F-14 Tomcat for FSX
Mä taas haluaisin kuvia tästä tomcatista. :)

/Hannu


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 21.12.11, 19:30
Morjens,

Iriksen Topikattiin en ole vielä kerennyt perehtyä. Manuaalissa on 56 sivua. Pahimpaan nälkään YouTubesta löytyy ainakin video Tomcatin käynnistyksestä:

http://www.youtube.com/watch?v=1SSV_fhbwrA

Jorinoita Iriksen Tomcatista:

1. http://www.sim-outhouse.com/sohforums/showthread.php?60705-Iris-Pro-series-F-14-I-need-help-please


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 21.12.11, 19:35
Irkisen C-27J Spartan on hyvä hankinta. Näkyy olevan monen myymälän top 10-listoissa, eli se antaa myös osviittaa tavarasta. Kuvia laitoinkin eilen näytille tuonne kuvapuolelle (sotilaskoneet).

Jorinoita & kokemuksia Spartanista:

1. http://www.sim-outhouse.com/sohforums/showthread.php?60873-C-27J-Spartan

2. http://www.flightsim.com/main/review/c27jspar.htm (arvostelu)

3. http://www.youtube.com/watch?v=0AzvTfevZvk (video käynnistyksestä)

Molemmat näyttävät olevan alle kympin Simmarketissa, mutta täältä saat alle kahdeksalla eurolla:

http://www.flightsimstore.com/index.php?manufacturers_id=69&osCsid=fml8n7lvbkvhtt8mrj3n8kjf24 (FlightSim Store)



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 21.12.11, 21:06
Sain tuon Tomcatin käyntiin YouTube-videon opastamana. Topikatin käynnistys on loppujen lopuksi aika helppo juttu.

[ attachment removed / expired ]

Ohjaamo on ihan ok, mutta ulkoinen olemus on jo wanhahtava, kun vertaa tätä tuotosta esimerkiksi tuohon saman firman A-10A:n.

[ attachment removed / expired ]

Vaihdoin konetta ilmassa, sillä seurauksella, että sain molemmat ahtimet sakkaamaan. Lukuisista käynnistysyrityksistä huolimatta mereen mentiin. Kaikki namiskuukkelit eivät pelaa jouhevasti... A-10A on paaaljon parempi tuotos.

[ attachment removed / expired ]

Siipien asentoa piti muuttaa manuaallisesti komennolla SHIFT+E+3. Toimi jonkin aikaa, kunnes komento ei mennyt täysin läpi, vaan kuomu aukesi lennossa (SHIFT+E). Tämä johti koneen hallinnan totaaliseen menettämiseen...

[ attachment removed / expired ]

R.I.P.

A-10A lähtee helpommin käyntiin. Koneeseen on lisätty "taikanappi", jolla "armchair joystick jockeyt" saavat koneen käyntiin hetkessä. Tosi miehille on säilytetty myös 15 minuutin starttimahdollisuus. Spartanista löytyy myös oikotie onneen, mutta se on vähän pidempi juttu... Ohjeet löytyvät manuaaleista ja em. keskustelupalstoilta.  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.12.11, 00:59
Nyt on Spartan hangaarissa mutta on surkean näköinen tuo paneeli, olisi siinä voinut olla vähän vaaleampaa väriä kuin toi musta
Ei ole samaa tasoa kuin Capt.sim Hercules vaikka pikkuveli onkin.
No ei se ainakaan hinnalla ollut pilattu ettei se ainakaan harmita, saa nähä jos tulee lenneltyä sillä ja kuinka se käyttäytyy noissa puskakentillä. saako sen pysähtyyn ajoissa ennen lepikkoon menoa
Tuosta F14 on ilmanen versio joka on parempi kuin tuo Iriksen tekemä, ainakin minun mielestä
Ja Iriksestä on myös ilmanen versio
http://simviation.com/1/search?submit=1&keywords=IrisF-14.zip&x=0&y=0


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Hannuuotila on 22.12.11, 09:08
Toimiiko tuon Tom Catin hudi hyvin? FPM:t ja muut?

/Hannu


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 22.12.11, 13:28
Manuaalin mukaan tarjolla on kuusi erilaista HUD:n näyttöä. Löysin hyvän arvostelun Iriksen Tomcatista:

http://www.vfrreviews.com/index.php?topic=99.0

Moottoreiden valintavipu on näköjään "nikotellut" myös hänellä...

Dinon F-14D on hyvä freeware-Tomcat! Nippelifriikille Iriksen F-14A/B lienee haastavampi lisäosa. Hinta ei ole paha. ;)

PS Iriksen Spartan on hieman hankala tapaus rullata. Herkästi antaa liikaa kaasua, kun tuntuu siltä, että kone ei nitkahda etipäin, kunnes se sitten säntää ryntäyttäen liikkeelle kuin crazy italiaano Fiat-kuski Torinon liikenteessä. Ulkolaisten keskultelupalstojen mukaan moni tykkää enemmän 1.0 versiosta, kun 1.2 version päivitykset muuttivat konetta huonompaan (?) suuntaan...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.12.11, 19:02
Eikös tuota voisi justeerata sieltä cfg:stä jos tietää mitä sitä pitää tehdä, minä en osaa sanoa mitään sen päälle, mutta täällä on varmaan jätkiä jotka sen taidon hallitsee.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 22.12.11, 20:35
Muailmalta löytyy miehet, ei tältä foorumilta...  ;)

Eli suomeksi sanottuna ratkaisu löytyy em. ulkolaisista linkeistä. Samat probleemat ja nopiat ratkaisut eri käyttäjiltä (muailmalta). Homma on jo hanskassa Spartanin osalta.  :thmbup:

Uudet hankinnat tältä päivältä:

1. Captain Sim B-52H 9,99€

2. Captain Sim Boeing 707 9,99€

3. Captain Sim Boeing 757 9.99€

4. Captain Sim Boeing 727 9.99€

5. Buccaneer FSX Acceleration $15

PS lentelin Dinon freeware Tomcattia (F-14D) ja Iris F-14A/B Tomcattia. Molemmat ovat hyviä, mutta kyllä tuossa Iris Tomcatissa on parempi ohjaamo nippeleiden naputusten suhteen, ja kun hakee ulkolaisislta saiteilta vielä Banana Bobin vääntämät tekstuurit, niin alkaa ulkoinenkin mallinnus olemaan jo kohdallaan! "Anytime Baby!".  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 23.12.11, 09:09
Quote from: Jukka Juutilainen on 22.12.11, 20:35
Muailmalta löytyy miehet, ei tältä foorumilta...  ;)

Eli suomeksi sanottuna ratkaisu löytyy em. ulkolaisista linkeistä. Samat probleemat ja nopiat ratkaisut eri käyttäjiltä (muailmalta). Homma on jo hanskassa Spartanin osalta.  :thmbup:



ja mistä osotteesta ne löytyy?

Tai voisithan sinä laittaa esimerkin tänne mitä olet tehnyt sen suhteen?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 23.12.11, 12:15
Juu, kertaus on opintojen äiti:

http://www.sim-outhouse.com/sohforums/showthread.php?60873-C-27J-Spartan (Jorinoita & kokemuksia Spartanista linkki, joka löytyy Tomcat-kuvia edeltävästä viestistäni, tällä sivulla...)

Em. linkin viesti 70:

On one of the forums, someone mentioned that the min_throttle_limit = -0.10 should be -0.22 or as in Warchilds 1.0 cfg -0.25. This will give you reverse on landing and let you back up. Keep in mind that the engines spool slow so it will take time after you put it in reverse for the airplane to start moving backwards. That combined with the static_thrust correction seems to make a huge improvement.

Dave



Toimenpiteeni omassa aircraft.cfg:ssä:

[GeneralEngineData]
engine_type = 5
fuel_flow_scalar = 0.35
engine.0 = 10, -17, 0
engine.1 = 10,  17, 0
min_throttle_limit =-0.25

Em. linkin viesti 59:

ok guys. I've just been informed that the 1.2 version aircraft.cfg file has the static thrust set too 1732 .. This is a typo and would explain a LOT.. The corrected value for static thrust in the version 1.2 config is 173.2 or you can use the value from the 1.0 version which is 140 ..


Toimenpiteeni asian tiimoilta:

[TurbineEngineData]
fuel_flow_gain = 0.005
inlet_area = 1.0
rated_N2_rpm = 14267
static_thrust = 140
afterburner_available = 0
reverser_available = 1


Noilla vinkeillä ja toimenpiteillä pitäisi homman alkaa wörkkiä.  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 23.12.11, 12:33
Flight 1 Cessna Skycatcher tuli ostettua tuossa.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 23.12.11, 18:40
JaHa, nyt on cessnakin mennyt noitten lasikuituhärveleitten leiriin


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 26.12.11, 16:38
Latasin Juuri CLS:n Ilmaisen arrowin ihan ok mutta ei meinaa nousta ilmaan..


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 04.01.12, 10:18
Quote from: Jaakko Polet on 26.12.11, 16:38
Latasin Juuri CLS:n Ilmaisen arrowin ihan ok mutta ei meinaa nousta ilmaan..


Päästä parkkijarrut irti ;D ;D

se voi olla tästä kiinni, se ei ole kompatibel  DX10 kanssa


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Santeri Saikkonen on 04.01.12, 12:40
Tuli se NGX sitten loppujenlopuksi hankittua!  8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 04.01.12, 12:58
Quote from: Santeri Saikkonen on 04.01.12, 12:40
Tuli se NGX sitten loppujenlopuksi hankittua!  8)



hyvä valinta!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 04.01.12, 15:13
Quote from: Jukka Juutilainen on 21.12.11, 21:06
Sain tuon Tomcatin käyntiin YouTube-videon opastamana. Topikatin käynnistys on loppujen lopuksi aika helppo juttu.
Ostin koneen sitten itsekin. Onko koneeseen olemassa päivityksiä, kun hudit ja MFD:t ei pelitä? :(


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 04.01.12, 18:42
Tjaa... ei ne pelitä automaattisesti. Noista Iriksen tuotteista tuo Tomcat oli ainoa, jota joutuu herättelemään henkiin HUD:n ja MFD:n osalta. Tuo em. video neuvoo sen, että mitkä namikat pitää kytkeä päälle, jotta härpättimet alkavat toimia. Päivityksiä on tarjolla varmaan valmistajan kotisivuilta, mutta käsittääkseni netistä ladattu tuote on yleensä päivitetty tuote.

Kotisivut: http://www.irissimulations.com/

F-14 Product Support: http://aussiex.org/forum/index.php?/forum/135-iris-pro-series-f-14-tomcat/

YouTube-video käynnistyksestä ml. HUD/MFD-käynnistämiset: http://www.youtube.com/watch?v=1SSV_fhbwrA

Minulla käy noi myllyt automaattisesti, joten napsuttelen vain oikean puoleisen konsolin namikat ON:lle... ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri FIN918 on 08.01.12, 11:09
F-16 tuli hankittua myös ;)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 12.01.12, 16:30
Tällästä tällä kertaa tuli hankittua, eli Carenadon Piper Malibu ja Taxi2Gate MUHA.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 13.01.12, 17:28
Stavanger X 8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.01.12, 15:46
[ attachment removed / expired ]

Oikeastaan olen tätä France VFR Aircraft Collectionia meinannut ostaa jo pari vuotta, koska siitä löytyy ainoa saatavissa oleva Socata Rallye. Tuhti hintalappu on pistänyt empimään, tosin tuleehan siinä useita koneita mutta mikä lienee laatu? Turhaan emmin sillä laatu on oikein hyvä riittävässä määrässä koneita ja varsinkin Rallyessa.
:)

[ attachment removed / expired ]

Rallyesta löytyy nokkapyörä ja kannusversiot. Lisäksi suksi ja kellukekone.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Kannuspyörävesio on oikein nätti . . . :)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Rallye vesikoneena onkin sitten jo harvinaista herkkua! Eikös Suomessa ole yksi Rallye tehty vesikoneeksi?

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

En tässä nyt esittele kokoelman muita koneita sen kummemmin, mainittakoon vain, että varsinkin muut Socatat ovat ihan kelpo tavaraa ja toimivat jouheammin hitaassa tietokoneessa kuin esim. Lionheartsin vastaavat.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 16.01.12, 17:38
Kuuleppas Jari, tuo Beech Twin Bonanza joka on vasemmassa ylkulmassa ja se kaksitaso Stampe SV4 vasemmassa alkulmassa ovat olleet ilmasia monet vuodet, luulen että ovat FS2000 tai FS2002
malleja, mutta en mene vannomaan että ovat saman tekijän tuotteita, värit ovat samat. ostitko sinä nuo vai ovatko ilmasia


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 16.01.12, 22:20
Quote from: Toni Hiltunen on 12.01.12, 16:30
Tällästä tällä kertaa tuli hankittua, eli Carenadon Piper Malibu ja Taxi2Gate MUHA.



Tyhmä kysymys mihin nopealle Googletuksella löytänyt vastausta onkos tuossa Malibussa myös 2D-paneeli?  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 17.01.12, 06:38
Quote from: Pertti Lode on 16.01.12, 17:38
Kuuleppas Jari, tuo Beech Twin Bonanza joka on vasemmassa ylkulmassa ja se kaksitaso Stampe SV4 vasemmassa alkulmassa ovat olleet ilmasia monet vuodet, luulen että ovat FS2000 tai FS2002
malleja, mutta en mene vannomaan että ovat saman tekijän tuotteita, värit ovat samat. ostitko sinä nuo vai ovatko ilmasia


Joo, ostin tuon paketin SimMarketista. Juu, minulla oli tuo Twin Bonanza "Jojo" jo vuosia sitten ja sen sai freewarena ilmaiseksi.
Noin pikaisesti kun kokeilin tämän paketin konetta, niin vaikuttaisi suunnilleen samalta, sisustuksessa saattaa olla jotain pientä eroa. Pitää koittaa tarkemmin perehtyä kunhan kerkeää.

Ostin paketin oikeastaan vain siksi, että saan tuon Rallyen, asia ei jättänyt rauhaan vaikka aika kului . . Rallye oli pakko saada!
Olen tyytyväinen nyt minulla on tuo Rallye! Itseasiassa montakin, koska en osannut odottaa, että paketissa oli niin monta versiota siitä. On vielä, enemmänkin mitä kerroin, kaksilapaisella potkurilla, erilaisilla ohjaamo varustuksilla, hinausvaijerilla. Sitten on nuo muut Socatat, ne on hienoja ym.

Eli kannattaa ostaa mikäli Rallye-kuume iskee ja kyllä se vielä iskee, kunhan jatkossa laitan hienoja Rallye kuviani tänne! Ostoksessa tulee samaan hintaan kaksi Zippiä, toinen on Fs9:lle ja toinen Fsx:lle. Näin on silti vaikka paketti kulkee "X" nimellä, eikä missään puhuta Fs9:stä mitään.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 17.01.12, 11:05
Kuules Jari!
Toi Ralli oli se kone, lolla mun svåger vei mua ja vaimoani Härmälän kentältä taivaalle.
Teimme pienen lenkin.
Kyllä siinä muistaaxeni oli ihan kiva istua taka"tuhdolla".


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tuomas Kuosmanen on 21.01.12, 22:04
Quote from: Pertti Lode on 23.12.11, 18:40
JaHa, nyt on cessnakin mennyt noitten lasikuituhärveleitten leiriin


Miten niin lasikuitu-..?

//T


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Maliniemi on 21.01.12, 22:39
Quote from: Tuomas Kuosmanen on 21.01.12, 22:04
Miten niin lasikuitu-..?

//T


No onhan se moottoripeitto kuitua  :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 22.01.12, 09:27
Quote from: Teemu Kokkonen on 16.01.12, 22:20
Tyhmä kysymys mihin nopealle Googletuksella löytänyt vastausta onkos tuossa Malibussa myös 2D-paneeli?  :)
Ei tule mukana valitettavasti tuota 2D paneelia, Carenado on tainut kuopata sen ominaisuuden uusimmista tuotteistaan kokonaan. :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 23.01.12, 16:16
J.Sandholmin kuvasarjan innostamana päätin myös kokeilla A2A Simulations firman sotakonetta. Eipä muuta kuin SimMarkettiin ostoksille ja sieltä löytyikin sitten muutamamia ko. firman koneita myöskin Fs-2004:selle. Valitsin P47-Thunderboltin. J.Sandholmin suosittelema Accusim-paketti taitaa toimia vain Fsx:ssä, joten perusversioon oli tyytyminen.
Eipä tässä perusversiossakaan valittamista ole, ellei sitten sellaiseksi lueta melkoista raskautta vanhemmalle tietokoneelle, tosin sehän ei ole tuotteen vika vaan vika on lähinnä minun "ohuessa lompakossani". Jokatapauksessa simun asetukset piti pudottaa maksimista/puoleen jotta koneella lento oli sujuvaa.

Kone onkin varsin näyttävä pakkaus muistuttaen laadullisesti ja muutenkin MAAM-Simin Avengeria. Äänetkin ovat yhtä hyvät. Tosin tämä on kyllä monella tapaa vaikeampi saada hallintaan, enkä käyttänyt valmistajan suosittelemia "Hard" ja "Vauriot-on" asetuksia. Kone mittaa kiitotietä varsin pitkästi ja sakkaa melko hanakasti ja rajuhkosti mutta kun koneen tavoille oppii, niin on se hyvin nautinnollinen lenneltävä. Allaolevassa kuvassa olen harjoittelemassa Ruotsin Umeåssa, jossa kiitotie riitti juuri sopivasti.

[ attachment removed / expired ]

Paneelinäkymät ovat kiitettävän hienot ja Vc-kocpitissä nappulat toimivat hiirellä osoittelemalla, mitään valittamista en ole ainakaan vielä löytänyt.
2-D paneeliin saa sitten avuksi niin halutessaan esiin myöskin nyky-avioniikkaa mikä lisää koneen käyttökelpoisuutta pidemmillä matkalennoilla.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Kun olin harjoitellut Umeåssa tarpeeksi, niin päätin lentää koneen Vaasaan kotikentälleni. Lähdin matkaan tälläisellä komeasti kiiltelevällä versiolla, jossa oli naisenkuvia kyljissä.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Näin sitä tullaan Vaasaan. Homma alkaa olla pääpiirteittäin hanskassa, eikä kone enään tuhoudu joka lennolla. Haastava kone josta lienee pitkään iloa, eikä ollut todellakaan kallis laatuunsa nähden. Hinta oli hieman päälle 17 Euroa. Epäilemättä ostelen muutkin A2A:n koneet jotka sopivat tähän minun Simulaattoriin.

[ attachment removed / expired ]

Pistetään tuohon vielä lopuksi kuva Vaasan kentältä josta ilmenee hyvin koneen varsin suuri koko. Vieressä rullaava Carenadon Cessna 152, näyttää melkein lennokilta kun vieressä on järeä Thundebolt.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 30.01.12, 19:18
Tecnam Eaglet tuli tuossa ostettua.
Ant's Airplanesin tekele ja omistan jo heiltä aiemman Tecnam Sierra LSA:n
http://www.antsairplanes.com

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 31.01.12, 16:58
Toni löytää aina kaikkea eksoottista paywarea! Ant´s Airplanes . . enpä ole ennen kuullutkaan, mielenkiintoista. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 07.02.12, 11:25
1WA6



[ attachment removed ]


[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Toni Määttänen on 07.02.12, 17:34
Niin ja ORBX:n Uusi seelanti tuli kanssa hommattua.

... Ja Anchorage X.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 09.02.12, 17:43
PMDG:n NGX sarjaa piti tässä laajentaa, pienempien mallien suuntaan.
Eli 600-700 sarjalaiset piti hankkia, jotta sai FSX:ssä 737 laivueen kasaan.

[ attachment removed ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 18.02.12, 08:26
FWI-Canary Island X FS Pilot Shopin viikonlopun tarjoustuote alle 20 eurolla.

http://www.fspilotshop.com/product_info.php?products_id=2184

•Lanzarote (GCRR) FSX
•Gran Canaria International Airport (GCLP) FSX
•El Hierro Airport (GCHI) FSX
•La Gomera Airport (GCGM) FSX
•El Berriel Airport (GCLB) FSX

Alle neljä euroa per kenttä. Halvat lentokenttämaksut. :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.04.12, 12:32
[ attachment removed / expired ]

Uusin hankintani on Virtualcol:in Cessna T303. Tämä varsin tyylikäs kone osui silmääni SimMarketissa ja erityisesti kiinnitti huomioni hinta!
EUR 7.79 ei ole paljon ja eipä paljon köyhdy kun tämän kävi ostamassa. Kone on ihan asiallinen ja laadullisesti jostain default Baronin ja Carenadon koneiden välimailta. Jokatapauksessa mukava lisä kaksimoottoristen Cessnojen hangaariin.
Itseasiassa oli kyllä myöskin eräs "taka-ajatus" kun tämän ostin, nimittäin tutustua tuohon Virtualcoli:n installointi systeemiin ja siihen voiko näistä tehdä hienoja boxeja lisurikokoelmaan. Heillä on pari konetta jotka kiinnostavat kyllä kovasti, nimittäin Fokker 50 ja Jestream 31.
Tuo Fokker-50 on jo markkinoilta poistumassa, tai sen olisi pitänyt jo poistua mutta vielä sen näköjään löytää SimMarketista kun sitä hakee nimellä, eikä hintakaan ole paha, pitää koittaa josko sen vielä sieltä saisi. Koitin sitä aikoinaan tilata boxina, oliko se nyt Espanjasta vai mistä mutta toimituskulut olivat aivan tolkuttomat ja jäi silloin tilaamatta.

[ attachment removed / expired ]

Tässä Cessna on parkissa ja sivuovi on avattuna. Oven lisäksi saa auki myös etutavaratilan ja vasemman moottorin tavaratila-luukut.

[ attachment removed / expired ]

Tämmöinen on sitten virtual-cokpit. Kaikki vaikuttaa normaalilta. 2-D paneelissa on hieman erikoisesti aukeavia lisänäkymiä jotka toimivat ikoneista mutta eivät ne huonoja ole, ovat vain erilailla toteutettu kuin muilla ja tarkoitettu ilmeisesti vain puhtaaseen mittarilentoon.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 08.04.12, 13:47
Itsekin ostin tuon reilu vuosi sitten, oli ikävä pettymys. Lupailivat paranneltua VC suht nopeasti ja täysin Natiivia FSX versiota tuosta, mutta eipä ole kuulunut. Sama homma heidän Barranquilla FSX maisema, sekään ei ole SP2 versio ja siitäkin lupasivat ilmaisen päivityksen, ei ole näkynyt. Aika huuhaa pulju siis tuo VirtualCol.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.04.12, 15:26
Heh! No enpä nyt tiedä tuosta huu-haa jutusta, kyllä tämä minulla ainakin toimii! Lisäksi mielenkiintoisia koneita sieltä on tulossa. Kokeilin ostaa sitä Fokker-50 II versiota mutta ei sitä enään saa vaikka se sivu SimMarketista vielä löytyykin, siitä puuttuu se "Osta" nappi.
Tosin eipä hätää sillä versio-3 on Fokkerista tulonpäällä. VirtuaCol:in sivuilta löytyy kartta josta näkee missä vaiheessa mikäkin uutuusprojekti on, Fokker 50 versio-3 on noin puolivalmis elikkä 52% on tehtynä.

Muitakin mielenkiintoisia koneita on tulossa, kuten Embraer-110 ja Beechcraft-99. Nämä kiinnostavat kovasti sillä nämä kun ilmestyvät ostettavaksi niin eipä muuta kun hankintaan ja sitten väsäämään niille surullisen kuuluisan Wasa-Wingsin painttia. Heillä oli käytössään em.koneita. Yhtiöllä meni aikoinaan "tonttiin" muutamia bisnesluokan propellikoneita, eikä henkilövahingoiltakaan vältytty. Jotenkin sopisi hyvin meikäläiselle tämä Wasa-Wings operointi, eikä pelkästään siksi, että asun Vaasassa.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 08.04.12, 16:19
Makuasioista ei voi kiistellä, sano Musti kun pallejaan nuoli. ;D
Oikeasti nuo koneet on tasoltaan huonompia kuin Abacuksen tekeleet, ei siis edes tuon 7€ arvoisia.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 08.04.12, 21:41
Ei kyllä pajon tarvi katsoa netistä niin löytyy saman tasosta ja jopa parempaa ilmaiseksi ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 09.04.12, 09:22
Makuasioista kiistelemättä komppaan jälkimmäisiä kommentteja, mielummin yksi hieno ja hinnakas kuin monta heppoista halpaa. Ja kuten todettua, ilmaiseksi saa usein parempaa kuin kaupasta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 10.04.12, 18:49
WBS P-51D Little Friends II (ale 60%) & Orbx NZ-South Island (ale 44%).  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Aleh on 10.04.12, 20:05
Quote from: Jukka Juutilainen on 10.04.12, 18:49
WBS P-51D Little Friends II (ale 60%) & Orbx NZ-South Island (ale 44%).  :thmbup:


flightsimstoressa paljon orbx-tuotteita -44%. Kävin myös itse täydentämässä scenery-kirjastoa jos tuo kerta on "last ever orbx sale"

niinkuin fullterrain.comissa huudellaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 17.04.12, 19:34
1. Orbx FTX: Australia SP4

2. Orbx FTX: AU Tamworth

3. Orbx FTX: AU Cairns International

Nannaa! :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: tjh80 on 18.04.12, 05:35
Phenom 100.
Helppo on lennellä, samalla tapaa kuten Piaggiolla.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 20.04.12, 06:44
http://irissimulations.com/home.php
tuolta pitäisi löytyä päivitys Spartan C-27J  (v.2.1)
en ole itse vielä kokeillut, mutta ei maailmaakaan päivässä tehty


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 02.05.12, 08:06
F/A-18E Superbug $26,30 & DHC-6 Twin Otter $17,97.  :thmbup:

http://www.pcaviator.com/store/home.php?cat=705


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.06.12, 15:20
[ attachment removed / expired ]

Tuli tuossa käytyä Kauhavalla . . siis oikeasti. Siellä keskustassa on isossa lasivitriinissä Saab Safir lentokone muistomerkkinä. Näytti yllättävän isolta siellä lasitalossaan. Pitkään olen harkinnut ostaa Saab Safirin simuun ja kun tuo P.Lode:kin rankkasi SibbWingsin Safirin toiseksiparhaaksi lisäosaksi niin eipä siinä muuta kuin Saab ostoksille vaan.
Sim-Marketistahan tuo löytyy ja siinä paketissa tuleekin sitten näppärästi omat versiot sekä FS9 että Fsx:ään, eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Yllättävän pienikokoiset Zipit sieltä tuli imuroitavaksi mutta eipä se ainakaan koneen laatua tunnu haittaavan, laatu nimittäin on aivan huikea.

Luukkua ja ikkunaa aukeaa jos jonkinlaista, pilotin animaatiot ovat parhaat näkemäni jne. En nyt rupea näitä juttuja tässä sevittelemään tarkemmin. Kaikinpuolin tämä lienee kone jonka hankkimista ei kannata kummemmin harkita, nimittäin tämän lisäosan laatuun et tule pettymään.
:)
[ attachment removed / expired ]

Lensin koneen Kauhavalta Menkijärvelle. Vähän siellä purjelento-porukka katteli kun meikäläinen tuli sinne Saab Safiirilla! ;D

[ attachment removed / expired ]

Tässäpä olen parkissa ovi auki ja kahtelen pihalle!

[ attachment removed / expired ]

Harvaa paywarekonetta voi lentää kolmella ruudulla minun esihistoriallisella tietokoneellani. Tätä Saab Safiria voi! Kuinka he ovat saaneet siitä noin vähän frameja syövän, vaikka se on hieno kuin mikä? Uskomatonta!

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.06.12, 15:50
Jollet ole vielä huomannut niin sitä kartiinia katossa voi vetää hiirellä että se suojaa auringon paisteelta, ei mikään tärkee juttu mutta mukava kuitenkin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.06.12, 16:13
Quote from: Pertti Lode on 11.06.12, 15:50
Jollet ole vielä huomannut niin sitä kartiinia katossa voi vetää hiirellä että se suojaa auringon paisteelta, ei mikään tärkee juttu mutta mukava kuitenkin.


Jaa, pitääpä koittaa . . . mistäköhän sen moottorinsuojan saa auki?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.06.12, 16:48
Quote from: Jari Vanhatupa on 11.06.12, 16:13
Jaa, pitääpä koittaa . . . mistäköhän sen moottorinsuojan saa auki?


Shift+E+4
Noi räppänät moottorin kummallakin puolen saa auki Ctrl+Shift+V ja kiinni Ctrl+Shift+C
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 12.06.12, 18:56
Pitihän se Wilga käydä ostamassa ja kyllä siinä on sitä jotain mitä ei sormella voi osottaa mutta siellä kuitenkin on.
Eikä ole hinnalla pilattu
Olisi ollut vain kellukekone mukana, noita suksia kun ei paljon tarvii.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 13.06.12, 18:39
Razbamin alesta T-2 Buckeye 15 taalalla ja PC Aviatorin alesta Virtavian F11F-1 Tiger 10,77 taalalla.  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 23.06.12, 17:39
[ attachment removed / expired ]

Tuolla hyllyssä minulla tapaa olla näitä "korkkaamattomia" boxeja joita aina silloin tällöin otan käyttöön. Nyt juhannuksen kunniaksi muovit sai lähteä tämmöisen boxin päältä: Just Flight Panavia Tornado. :)
Tämä on melko iäkäs lisäosa jonka sopivuus on Fs 2002, Fs2004 ja CFS3. Eipä siinä mitään kun se on maksullinen niin siltä voi odottaa jotain särmää ja yritystä. Jos ei muuta niin ainakin boxi ja levy on hienoja mutta tälläkertaa on kyllä itse konekin. Ohessa muutamia kuvia:

Panavia Tornado Porissa!

[ attachment removed / expired ]

Erilaisia herkullisa maalauksia on paljon erilaisia . . .

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Jälkipolton liekit ovat harvinaisen hyvän näköiset ja onnistuneet.

[ attachment removed / expired ]

Tornado Avsimin logoilla! Aika makee . .

[ attachment removed / expired ]

2-D Cokpit on tavanomainen ja siinä onnistuu normaalit suunnistus ja mittarilento toimenpiteet. Hud näyttö voidaan myös kytkeä päälle ja siinä on kaksi ei kirkkautta ja väriä. Autopilotti näkyy alimmaisena. Tutkassa liikkuu jotain maastoa mutta lähinnä se on vain koristeena.

[ attachment removed / expired ]

Virtual cokpit on melko hieno mutta nappulat eivät toimi täällä. Tässäkohdin näkyy lisäosan ikä parhaiten.

[ attachment removed / expired ]

Kyllä minä tästä tykkään. Tuo siipien nuolikulma muuttuu samalla kun säätää flapseja. Alla olevassa kuvassa siivet ovat taka-asennossa ja siitä on sitten kaksi asentoa leveämmälle. Lopuksi tulevat sitten vielä flapsit ja solakot jos vielä painelee nappia. Tällä pystyy lentämään melko hitaastikin kun levittää siivet auki. Tuossa näkyy tankkauspuomi. Ymmärtääkseni tässä on mukana myös tankkerikone ja ilmatankkausmahdollisuus mutten ole siihen puoleen vielä perehtynyt.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 23.06.12, 19:41
Tuo tankkausputki pitäisi mennä alas jollakin nappikomennolla. menee ainakin muissa Tornadoissa mitä olen kokeillut


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 24.06.12, 13:02
Quote from: Pertti Lode on 23.06.12, 19:41
Tuo tankkausputki pitäisi mennä alas jollakin nappikomennolla. menee ainakin muissa Tornadoissa mitä olen kokeillut


Niimpä menikin, Shift ja W. Sen tankkerin kiinnisaaminen tuntuu olevan vaikeaa. Pujottelee vain karkuun eikä tee yhteistyötä tai sitten olen käsittänyt jotain väärin tuosta ilmatankkaus tapahtumasta. Ehkä siihen tankkeriin pitää ottaa yhteys, ettei se luule viholliskoneeksi?

Kävin tänään Avsim Tornadolla Menkijärvellä. Siellä oli juhannuskokko vielä täydessä roihussa! Ilmeisesti polttavat siellä jotain muuta kuin
puutarhajätettä!

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.07.12, 14:25
[ attachment removed / expired ]

Kävin ensi kertaa ostoksilla FlightSim Storessa ja hyvinhän ne kaupat sielläkin onnistuivat. Paljon oli mielenkiintoista ja myös semmoista mitä ei aivan jokapäivä silmien eteen ole hyppimässä, kuten tämä Cessna 182:nen. Kyseessä on 1966 mallinen Cessna joka on lentänyt yli 20,000 lentotuntia. Paneelia on jonkinverran modernisoitu 70-luvulla. Viime vuosikymmenet konetta on säilytetty meren läheisyydessä ja sen kyllä huomaakin hieman "kulahtaneesta" ulkonäöstä.
Kone onkin oikein herkullisen likainen ja ruosteinen eikä ikä näy pelkästään ulkonäössä. Koneen toiminta ja luotettavuus tuntuu muutenkin arvelluttavalta mikä on tietysti aivan erinomaisen orginelli juttu.
:)

[ attachment removed / expired ]

Ohjaamo on jotenkin "Himmee" mikä sopii tyyliin hyvin. Ikkunaan on imukupilla kiinnitetty Garmin Gps jonka olemassaoloa ensin hieman vierastin mutta pian huomasinkin sen olevan varsin tarpeellinen varuste hieman oikukkaan mittariston tukena. Gps:n saa klikaamalla katoamaan mutta mieluusti sen kyllä pitää näkösällä sillä mittarit ja navigointivälineet tuntuvat toimivan osittain vähän satunnaisesti. Kaikki sulakkeet ovat irroitettavia ja niitä ilmeisesti pitää räplätä, että kaikki toimisi? Tältä ainakin pikaisen testin perusteella vaikuttaisi.
Koneessa on vain Virtual-Cokpit, tosin muuta ei kaipaakkaan koska kaikki pyörii niin vahvasti se ehdoilla. Animaatioita koneessa on on yli 135 ja pyöriteltävää ja klikattavaa toimintoa ohjaamossa riittää selvästi keskivertoa enemmän.

[ attachment removed / expired ]

Hyppää kyytiin tehdään pieni kierros! Penkit siirtyvät eteen ja taakse, pilotin saa pois klikkaamalla ovenpielessä olevaa hihnaa, ikkunat saa auki, aurinkolipat alas jne.jne. Parasta lienee kuitenkin koneen äänimaailma. Ikkunoiden ollessa auki on tuulen kohina huomattavan kova, erilaisia nitinöinä ja kolinoita riittää ja onpa jopa ohjaamon ilmastoinnin puhaltimellekin oma äänensä jne.

[ attachment removed / expired ]

Yövalaistusta . . eipä voi valittaa! Ikkunat ovat kuluneet ja ne heijastelevat haitaten näkyvyyttä. Tämä seikka yhdistettynä koneen yleiseen epämääräiseen toimintaan luo välillä varsin "hyytäviä" tunnelmia mikä onkin ihan ok. Vastaavia tunnelmia ei saa aikaan aivan helpolla esim. Carenadon Cessnalla lennellessä.

[ attachment removed / expired ]

Mikäli haluat lentää hyppytoimintaan varustellulla koneella niin toisen oven saa katoamaan näppärästi klikkaamalla kauhukahvaa,  Tai ehkäpä sinulle iskee paniikki ja haluat itse hypätä ulos!

[ attachment removed / expired ]

Moottorinsuojuksen saa auki! Itse moottori savuttaa enemmän kuin normaali hyväkuntoinen Cessna 182. Huomaa linnunkakat siipien yläpinnalla.

[ attachment removed / expired ]

Kone parkissa, moottoripeitto, siipipainot, ja pitotputken suojus asennettuna. Vaikka kone onkin huonokuntoinen ja paljon lennetty, niin köyhän on pakko pitää huolta siitä mitä vielä on jäljellä. Kokonaisuudessaan erikoinen lisäosa jonka tyyppisiä toivoisin tulevan enemmänkin eri valmistajilta. Kuvitelkaapa vaikka esim 20-vuotta seissyt vanha DC-9 tai vastaava jolla päättäisit lähteä hieman laittomalle pikku lennolle koneen vioista välittämättä.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 01.07.12, 15:25
Quote from: Jari Vanhatupa on 01.07.12, 14:25
Kuvitelkaapa vaikka esim 20-vuotta seissyt vanha DC-9 tai vastaava jolla päättäisit lähteä hieman laittomalle pikku lennolle koneen vioista välittämättä.


Voisi olla ihan mielenkiintoinen esim FTM MD-82 modattu versio eli joku vaikka 40v vanha yksilö, jota on huollettu viimeksi 10v sitten. Kaikki toimisi tai ei toimisi, päivästä riippuen ja ruostetta yms olisi sopivasti siellä täällä. Vikaherkkyys olisi myös omaa luokkaansa. Koskaan ei tietäisi mitä jostain kytkimestä tapahtuisi. Tollanen vois olla ihan kiva ostaa, jos semmosia vain olisi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ville Lindgren on 01.07.12, 17:48
Aina kun aloitat jonkin lennon niin saat tehdasuuden koneen. Olisi mielenkiintoinen ominaisuus jos aina konetta valitessa voisi valita sen iän. Ainahan jollain Gauge ohjelmalla voi tehdä semmoisia vanhoja ja kuluneita mittareita ja asentaa johonkin koneeseen.

FSPassenger lisuri simuloinee koneen kulumista. Siinähän konetta "ostaessa" voit valita joko uuden vai vanhan romun, ja koneessa on vikoja sen mukaan. Moottori sammuu, laskutelineissä ja laipoissa kaikenlaista vikaa jne.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 01.07.12, 18:39
Quote from: Ville Lindgren on 01.07.12, 17:48
Aina kun aloitat jonkin lennon niin saat tehdasuuden koneen. Olisi mielenkiintoinen ominaisuus jos aina konetta valitessa voisi valita sen iän. Ainahan jollain Gauge ohjelmalla voi tehdä semmoisia vanhoja ja kuluneita mittareita ja asentaa johonkin koneeseen.

FSPassenger lisuri simuloinee koneen kulumista. Siinähän konetta "ostaessa" voit valita joko uuden vai vanhan romun, ja koneessa on vikoja sen mukaan. Moottori sammuu, laskutelineissä ja laipoissa kaikenlaista vikaa jne.


A2A Accusim koneet on vastaus. Mulla on B-377. IHan kiva kun moottorit kuluu käytettäessä ja niiden tila tallentuu. Seuraavalla kerralla ei olekaan tehdasuusi kone... :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ville Lindgren on 01.07.12, 18:58
Quote from: Joona Väisänen on 01.07.12, 18:39
A2A Accusim koneet on vastaus. Mulla on B-377. IHan kiva kun moottorit kuluu käytettäessä ja niiden tila tallentuu. Seuraavalla kerralla ei olekaan tehdasuusi kone... :thmbup:

Kiitos vihjeestä!  :)

Vaikuttaa mielenkiintoselta, lisään sen loputtomaan ostoslistaani (REX:in ja AS2012 ja muiden seuraan.)  :laugh: Hiukka saita luonne minulla...  :(

Entä jos moottori lopultaa posahtaa? Saako sitä nollattua. Entä voiko sitä vanhentaa jotain tiedostoa muokkaamalla.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.07.12, 19:04
Accusim on toki oma lukunsa ja askel mielenkiintoiseen suuntaan. Tosin tuommoinen kulunut ruostepaintti onnistunee lähes mihin koneeseen tahansa, vaikkapa siihen MD-82:seen. Olisihan sekin jo jotain uutta, eipä ole pahemmin tullut vastaan noita isojen koneiden romumaalauksia. No se Tri-Motorin romupaintti oli tosin yksi.
T.Määttänen osoitti aikoinaan myös sen, että koneen Virtual Cokpit ja 2-D paneeli pystytään vanhentamaan hyvännäköisesti, samoin ikkunat.
Hankalin juttu olisi tehdä "romumittareita" Tosin jokin himmeä ja haljennut mittarinlasi ei nyt sekään mikään ylivoimainen juttu olisi.
Vääntyneet tai lommoiset osat sitävastoin eivät onnistu koska koneen modellia ei voi muuttaa. Poikkeuksena keskeneräisenä jaeltavat projektikoneet joille sitten voi jo tehdäkin mitä tahansa. Eri juttu sitten saako niiden levittämiseen "romukoneina" lupaa tekijältä.
Kyseenalainen juttu vosi olla myöskin kaupallisen lentoyhtiön koneesta tehty romumaalaus. Lentoyhtiön tulisi olla fiktionaalinen, ettei ketään loukattaisi.

Oma mielenkiintoinen ryhmänsä olisi myös sotatoimissa siipeensä saaneet koneet. Niitä tosin taitaakin olla jonkinverran.

Edit: Milläs hakusanoilla kannattaisi hakea netistä kuvia hylätyistä romukoneista, vai olisiko niille jokin aivan oma sivustonsakin. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 02.07.12, 08:31
Kokeile plane graveyard...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 02.07.12, 10:29
EPKK Krakow Balicé lentokenttä Puolasta. Tässä joitain nopeasti räpsittyjä ei niin hyviä kuvia eiliseltä testirupeamalta. Oli muuten harvinaisen nätti kenttä.

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 03.07.12, 10:24
Mieluisa paketti FlightStoresta, boxeja, boxeja! Näköjään pakkaavat tukevammin kun ostaa useampia. Niissä pehmustetuissa
kirjekuorissa on boxin muovikotelo monasti mennyt matkalla halki, tosin levyt on aina olleet ehjiä. Eihän uusi tyhjä Dvd
kotelo tietenkään paljon maksa mutta mikäli kuoressa onkin pahvirasiaan pakattu vanhempi lisuri niin sen kauniin kotelon
linttaantuminen kyllä harmittaa.
Olen nyt pari kertaa käyttänyt Pay-Pal maksutapaa ja vaikuttaa kyllä paljon helpommalta kuin Visalla maksaminen. Ei mitään
automaattisia varmistussoittoja pankkiin kirjautumisineen tms. Nappia vaan painaa ja se on jokseenkin siinä!
:)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joonas Nukarinen on 03.07.12, 11:09
Quote from: Joona Väisänen on 02.07.12, 10:29
EPKK Krakow Balicé lentokenttä Puolasta. Tässä joitain nopeasti räpsittyjä ei niin hyviä kuvia eiliseltä testirupeamalta. Oli muuten harvinaisen nätti kenttä.


Tuonne lähden tänään illalla Ryanairilla.  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 03.07.12, 14:01
Quote from: Joonas Nukarinen on 03.07.12, 11:09
Tuonne lähden tänään illalla Ryanairilla.  :thmbup:


Hyvää matkaa! Krakova on hieno kaupunki. Ellet ole vielä käynyt Auswitchissa kannattaa tutustua siihenkin. Se on kyllä hyvin erilainen kokemus, mutta Krakovasta sinne on melko lyhyt matka.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 09.07.12, 17:37
Testailemassa uutta hankintaani - lähtö KORS ja muutama matkustaja Vancouveriin.



[ attachment removed / expired ]

No sitten tuli aika laskeutua ja kaikki asiaan kuuluvat toimet olivat mielestäni suoritettu, mutta yksi perusasia jäi varmistamatta. Olen aivan varma, että laskin fillarit, sillä kuulin siitä lähtevän äänen, mutta jostain kumman syystä vempeleet eivät toimineetkaan. No matkustajien onneksi hallitsen pehmeän laskun. Vähän ihmettelin, kun matka ei tuosta jatkunutkaan. Hmmm...



[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 09.07.12, 20:40
Telineen ulosottonopeus liian suuri?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 09.07.12, 21:20
Quote from: Ismo Nurmi on 09.07.12, 20:40
Telineen ulosottonopeus liian suuri?


Mielestäni se oli alle 130 kn reilusti, koska lasken ne yleensä vähän ennen finaalia ja siinä vaiheessa nopeudet ovat  kohdallaan. Mainio kone tämä Malibu ja tätä pitää tutkia vähän tarkemmin - muutama namikka oli hukassa  ;D mikä ei tietysti elävässä elämässä toimisi...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 10.07.12, 06:14
Itselläni tullut vastaan useassakin lisurissa tuo nopeus telineen ulosotossa, Section 8:n Sabressa ja DC-2:ssa esimerkiksi. Mahalaskuja...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 10.07.12, 09:51
Ahaa - no täytyypä olla tarkkana. Tässä Malibussa on vahän opiskeltavaa, että löytää kaikki ne mallinnetut nippelit, mitä esim. käynnistys vaatii. Manuaali on nimittäin lähes olematon ja vähin, mitä olisivat voineet laittaa mukaan olisi ollut ohjaamon ns. layout, josta olisi löytänyt tarvittavan tiedon. Tarkistuslistaa on vähän hankala seurata, kun ei tiedä mikä toimii. Sekin olisi helpottanut asiaa jos olisi merkintä "no modelled", milloin näin on. No löysin kuitenkin videoita (hyviä) joissa on kaiken sorttista tietoa oikeasta Malibusta.

Minä olen käyttänyt läppäriä apuna navigoinnissa ja sijainnin tarkemmassa määrittelyssä tuntien, että huijaan hieman, mutta Malibussa löytyy kaikki karttapohjat ns. moving map-tyyliin kuin myös kaikki muu tarvittava tieto muutaman napin painalluksen takaa. Hämmästyttävää mielestäni GA-koneelle.

Tuossa pieni näyte:

http://www.youtube.com/watch?v=r0ZG4AW-dpQ&feature=relmfu


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 10.07.12, 13:45
Onkos tuo Carenadon Malibu jolle tuossa, "eh" . .  ikaaänkuin tilasit  "potkurin huollon ja pohjan puhdistuksen . . " :laugh:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 10.07.12, 16:02
Quote from: Jari Vanhatupa on 10.07.12, 13:45
Onkos tuo Carenadon Malibu jolle tuossa, "eh" . .  ikaaänkuin tilasit  "potkurin huollon ja pohjan puhdistuksen . . " :laugh:


Juuh - sehän se enkä minä mainittua asiaa tilannut. Huoltomies tai hallin siivooja oli syyllinen tapahtuneeseen. Virallinen tutkimus ei osannut varmuudella nimetä jompaa kumpaa ja niinpä päättivät pistää syyn molempien niskaan. Minä pilottina sain puhtaat paperit ja toimintaani kriisitilanteessa kiitettiin, sillä ainoastaan kone sai pieniä vaurioita  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.07.12, 05:17
Aivan . . sinänsä nämä ovat mielenkiintoisia nämä simulaattorissa tapahtuvat pikku onnettomuudet ja joskus vähän isommatkin. Vuosien varrella kokemuksien karttuessa eri konetyypeillä lentelyyn nämä "kaputit" tosin ovat harmittavasti vähentyneet.
Jokunen vuosi takaperin oli helikopteri se laite joka ei pysynyt hanskassa. Nykyään nekin jo säilyvät ehjinä, eikä hallitsemattomaan pyörimiseen ja maahansyöksyyn enään joudu.
Varmin keino saada aikaan tahaton "tonttiinmeno" taitaa olla se, että lähtee lentoon hyvin mallinnetulla venäläisellä oudolla matkustajakoneella tai sitten jollain vanhemmalla ensilähdön hävittäjällä huonossa kelissä. On myös olemassa eräs kone jolla kaputti on lähes varma: Just Flightin F-117A Stealth Fighter.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 11.07.12, 10:21
Jep, jep - National Geographic-kanavalta tulee pari minun mielestäni kiinnostavaa sarjaa eli Alaska Wingmen ja Alaskan taivaalla taisi tulla Discovery Channellilta. Siinä tulee esiin hyvin se, miten helposti onnettomuuksia sattuu. Sääolosuhteet
muuttuvat totaalisesti puolessa tunnissa, otetaan vähän ylilastia, jääkiitoradat sulavat keväisin alta ja jotkut kentät on aurattu siten, että matalasiipiset koneet eivät voi laskeutua niille. Suksilla laskeutuminen on ihan oma taitolajinsa ja mikä parasta, kentillä ei hirveästi ole apulaitteita piloteille. Silti tavaran ja ihmisten on liikuttava pienten yhteisöjen välillä (ei ole teitä läheskään joka paikkaan ja etäisyydet ovat suhteellisen pitkiä maasto-olosuhteista puhumattakaan) - uskomatonta touhua ja kuten sanottua, niin onnettomuuksia sattuu melko runsaasti.

Eri sortin Cessnoilla, Piper Cupeilla ja Beavereilla siellä pääasiassa painellaan menemään ja tyyliin IFR eli I Follow River  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 12.07.12, 16:21
Quote from: Jari Vanhatupa on 11.07.12, 05:17
Jokunen vuosi takaperin oli helikopteri se laite joka ei pysynyt hanskassa. Nykyään nekin jo säilyvät ehjinä, eikä hallitsemattomaan pyörimiseen ja maahansyöksyyn enään joudu.



Tuosta tulikin mieleeni, että minullahan jokunen kopteri hangaarissa hetkellisen hekokuumen johdosta hankittuina ja homma jäi silloin vähän kesken kun kaikki toimet simuun liittyen olivat silkkaa raakaa säätämistä sujuvuuden parantamiseksi.

No lähdin tuossa reteesti muistelemaan vanhoja Dodon tuotteen kanssa luettuani ensin koko manuaalin läpi ajatuksella ja sitten eikun puikkoihin. Kokemus oli sen verran karvaan makuinen, että päätinkin aloittaa treenit ihan defaul-kopterilla näin ensi alkuun.

Pääsen kyllä sujuvasti ilmaan ja rutku menee sinne, minne on tarkoituskin ja korkeus säilyy haluamallani tasolla aina siihen asti, jolloin pitäisi aloittaa laskeutuminen. No ei siinäkään muuta ongelmaa ole kuin se, että en onnistu laskeutumaan juuri siihen kohtaan kuin haluan. Vempele menee sivulle ja taakse silloin kun pitäisi "leijailla" ja ryömiä pikkuhiljaa eteenpäin. Lienee tuttua?

No en nyt ole ilmassa ollut tuntia pitempään, joten muutaman tunnin harjoittelu tuonee tulosta, mutta yllättävän hankala peli tämä kopteri on sanoo kuka mitä hyvänsä...


Edit

Vähän tähän tyyliin se tuppaa menemään - tosin näin hurjia tuubivideoita ihan oikeasta elämästäkin, joissa syntyi rumaa jälkeä. Tämä video on kuitenkin simusta ja kaveri kyllä laskeutui huomattavasti paremmin kuin minä:

http://www.youtube.com/watch?v=mmKiW1i4rZo


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.07.12, 06:00
Komeat oli näkymät tuossa videossa. :)

Aikoinaan kun pyysin nuorinta poikaani kokeilemaan Flight Simulatorin helikopteria, niin ihmeekseni hän vei sitä aivan miten tahtoi ja laskeutui sillä sinne mihin pyysin! Miten tämä oli mahdollista kun hän ei ollut Fs:ää ennen kokeillut. Salaisuus oli niissä varmaankin kymmenissä sotapeleissä joissa hän oli sahannut erilaisilla koptereilla.
Katsoin sitten tarkemmin, että miten hän toimi. Hän piti ohjaus-sauvan laseuduttaessa kokoajan aivan pienessä liikkeessä eikä se näyttänyt pysähtyvän ollenkaan paikoilleen.
Rupesin sitten harjoittelemaan koptereita ensin semmoisella oikein isolla "Chinook, Sea-King" kaliiperin kuljetuskopterilla joka käyttäytyi hieman rauhallisemmin ja hitaammin. Valitsin semmoisen kopterin jossa oli neljä pyörää alla, niin se ei laskussa kääntynyt nokilleen vaan rullasi vain eteenpäin kuten lentokone.
Sillä sitten lentelin kiitotien päällä matalalla ja aina kiitotien päässä leijunnassa käänsin takaisinpäin ja välillä laskeuduin. Siitäpä tuo sitten pikkuhiljaa lähti.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 13.07.12, 07:23
Joo - toisilla se vaan sujuu luontojaan ja varmasti kokemus muista vastaavista antaa hyvää pohjaa laitteiden hallintaan. Minulla on hekoa varten vanha edelleen hyvin toimiva Sidewinder II, mutta se ei oikein tuon "kollektiivin" kannalta ole paras toimiva ratkaisu. Ajoasento on huono, sillä työtaso on suunniteltu lentokoneita silmällä pitäen. Katseltuani lukuisia videoita kopterin hallinnasta olen todennut, että kopteri ei ole koskaan vakaa ja että sitä on ohjattava koko ajan. Simussahan sitä olisi helpompi ohjata ns. spot-näkymästä ja näin tehtiin myös eräässä oikeassa simulaattorissa, mutta olen valinnut tämän toisen kuoppaisemman tien. Uudet haasteet tuovat aina pientä lisämielenkiintoa tähän harrastukseen...

Syttyikö nuorimmaisen simuharrastus?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.07.12, 07:40
Kappas, Sidewinder on minullakin. Semmoinen missä on niitä moottorita sisällä ja siihen joystikkiin kytketään muuntaja.

Niinpä, se kopteri on leijunnassa koko ajan kaatumassa kaikkiin suuntiin ja pientä korjailua täytyy tehdä jatkuvasti. Hieman sama juttu kun kokeilee ajaa semmoisella yksipyöräisellä sirkuspyörällä, eipä ole sekään  vakaa  ajopeli vaan kaatuu jatkuvasti johonkin suuntaan.
Quote:
Syttyikö nuorimmaisen simuharrastus?


Ei syttynyt! Itseasiassa on nykyään hylännyt jokseenkin täysin kaikki pelit ja tietokoneet, mikä saattaisi olla ihan hyvä vaihtoehto monelle nuorellemiehelle. Toista se on vanhojen ukkojen kanssa jotka jo tietävät mitä on "normaali" elämä ja mistä jäävät paitsi jos istuvat vain ruudun äärellä.
:-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 13.07.12, 09:41
Tälläinen tuli hankittua  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Elikkä siis PMDG 747-400/-400F. On kyllä mahtava peli  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Donald on 13.07.12, 18:50
Huomenna Venetsiaan. Varsin mukavan näköinen scenery.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Topias Rossi on 13.07.12, 21:20
Quote from: Mikko Ylinen on 13.07.12, 18:50
Huomenna Venetsiaan. Varsin mukavan näköinen scenery.


Onhan tuo mukavan näköinen, mutta mikä tuota kiitotien 04R tekstiä vaivaa? Erikoisen näköinen tommonen musta tausta

Topias Rossi


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Donald on 14.07.12, 06:45
Ihan on esikuvansa mukainen.   ;)
http://goo.gl/maps/sNWH


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Topias Rossi on 14.07.12, 08:55
Quote from: Mikko Ylinen on 14.07.12, 06:45
Ihan on esikuvansa mukainen.   ;)
http://goo.gl/maps/sNWH


Ohhoh, no niinpä näkyy. Bugi ei siis ole sceneryssä vaan ihan oikeassa elämässä  ;D

Topias Rossi


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 14.07.12, 12:49
Siinäpä tuo Carenedon Fs9 uuttuus Bonanza on Seinäjoen kentällä parkissa. Onhan se . . . aikamoinen . . .  :)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 14.07.12, 17:14
Quote from: Jari Vanhatupa on 14.07.12, 12:49
Siinäpä tuo Carenedon Fs9 uuttuus Bonanza on Seinäjoen kentällä parkissa. Onhan se . . . aikamoinen . . .  :)


* Itsekkin kävin tämän uutuuden ostamassa ja se odottelee nyt "hangaarissa" testailua kunhan lomareissulta palailen.  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 14.07.12, 17:40
Täällä on myös tuo Bonanza ostettuna ja kieppiä on heitetty Malmilla urakalla  ;D Ei voi kuin sanoa että oli todella hyvä ostos  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 21.07.12, 13:55
"Vanha Varis" kuten J.Juutilainen hauskasti tätä konetta nimitti. Eli pitkällinen haave toteutui Virtavian alen myötä ja varis löysi tiensä Vaasaan. Lupaavalta vaikuttaa, eli raskasta vaikeasti lennettävää vanhaa rautaa . .
Vielä olisi siellä alessa pari oikein kiinnostavaa konetta jotka kyllä pitäisi ostaa mutta harjoitellaan nyt tällä variksella ainakin niitä alkeita. Ensilennolla sakkasi pohja edellä maahan ja vauhdilla sitten tultiinkin eikä mikään tehonlisäys ym niksit enään auttaneet.
Elikkä oikein hieno juttu! Tämä ei ole mikään harmiton huvipuistolaite! ;D

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 21.07.12, 17:30
Hyvä hankinta Jari!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 21.07.12, 20:01
Tuli nuo PMDG:n lyhyemmät putet hommailtua!
[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri FIN918 on 05.08.12, 16:34
Se tunne kun tuli ostettua se oikea 8)...

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.09.12, 09:04
PC Aviatorin alesta tuli ostettua tämä Golden Age Simulationsin, Pitcairn Autogiro. On kyllä mielenkiintoinen lentolaite, sekoitus lentokonetta ja helikopteria. Kiva lentettävä, nousee ja laskeutuu lähes samoin kuin kopteri mutta on helpompi käsiteltävä ilmassa ja turvallisen tuntuinen.
:)


[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 09.09.12, 10:16
Mainion näköinen vempele, mutta tuo maisema - mikä on kyseessä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.09.12, 10:21
Quote from: Rolf Niemi on 09.09.12, 10:16
Mainion näköinen vempele, mutta tuo maisema - mikä on kyseessä?


Joo, laitoin tuon maiseman tahallaan koska arvelinkin, että tuo rupeaa pikkuhiljaa unohtumaan. Jämijärvi siinä on ja suomessa ollaan! :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 10.09.12, 17:09
Ne oli vaan jotenki niin "stydejä" siis nuo Golden Age Simulationsin koneet, siis ne jotka on puoleen hintaan, siis vielä tänään, vai oliko se huomennakin. Rohmusin niitä aikalailla. En nyt kuitenkaan esittele kaikkia mutta pistän joitan kuvia kumminkin.
:)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 11.09.12, 20:07
Upeita koneita ja jollet ole jälkikäsitellyt kuviasi, niin sinulla on kyllä grafiikat kohdallaan - asia, johon olen usein kiinnittänyt huomion kuviasi katsoessani.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 12.09.12, 03:55
Quote from: Rolf Niemi on 11.09.12, 20:07
Upeita koneita ja jollet ole jälkikäsitellyt kuviasi, niin sinulla on kyllä grafiikat kohdallaan - asia, johon olen usein kiinnittänyt huomion kuviasi katsoessani.


Kiitoksia vaan . . Kyllä ne on suoraan simusta 99,4 tapauksessa sadasta. Tietokone on ikivanha ja samoin itse simu, asetukset ovat lmeisesti vahingossa tulleet oikeisiin arvoihin. Paljon merkitystä saattaa olla myös sillä venäläisiltä haetulta "auringonpaiste" lisäosalla, en nyt muista heti mikä sen nimi oli. Yleensä vääntelen myös noiden kuvakulmien kanssa pitkään ja monasti kuvaan myös torninäkymästä ja siirtelen tornia eri paikkoihin. Kuviin tulee silloin semmoinen teleobjektiivi efekti.
:)

Joskus tulee kuva joka olisi muuten hyvä mutta liian pimeä. Silloin käytän kuvanmuokkausta ja lisään valoa. Terävöitystä en käytä simukuvissa "muistaakseni" koskaan. Varsinaiset kuvanmuokkausjutut ovat minulla sitten melko radikaaleja, puhekuplineen yms. Tosin niissäkin on lähes aina koskematon kuvankaappauskuva taustalla vaikka muuten saattavatkin olla älyttömästi runneltuja. Saatan myös levittää simun näkymän usealle näytölle ja ottaa sitten leveän kuvan josta leikkaan sopivan rajauksen photarissa.
Mutta kiva kuulla, että nuo "suoraan simusta" napatut kuvatkin kelpaavat. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 13.09.12, 08:49
Virtavian HU-16 Albatross. Toisaalta olisi voinut jäädä hankimatta... wanhahkon oloinen grafiikka.  :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 15.09.12, 13:39
Carenadon Cessna 337. Onhan se, aikamoinen . . . Ohjaamo on kyllä näyttävän näköinen, vain virtual-cokpit löytyy. Näköjään tämä on suuntaus näissä uusissa Carenadoissa. Eipä siinä mitään hyvinhän tuo tuntuu toimivan, tosin tietokoneessa saisi olla enemmän puhtia kuin mitä minun museotekniikassta löytyy. Asetukset ei voi olla tapissa tämän 337:kan kanssa.

[ attachment removed / expired ]

Moottorin äänet on komiat kun tulevat tuplana ja ohjaajat ovat erittäin aidon näköisiä. Kaikki muukin on superhienoa, Carenadon tapaan.

[ attachment removed / expired ]

Melko vähän olen tällä ollut ilmassa, vasta pari kertaa. Vaikuttaa liukkaalta ja painavalta. Näköjään Carenado tekee nämä uutuuskoneet myös  Fs 2004:selle, he eivät ole menettäneet uskoaan  Fs9:n tulevaisuuteen kuten täällä suomessa monet yrittävät sepittää. Siellä on muuten kolmaskin mielenkiintoinen uutuus tämän 337:kan ja Bonanzan lisäksi.
:)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 15.09.12, 16:16
No oletko kokeillut jos se nousee yhdellä moottorilla ilmaan, tuo FSD kone joka mulla on lähtee kentältä nokka ropellin vetämänä
Olen nyt kokeillut myös perärutkulla lähtöä, mutta nopeus ei nouse yli 50 solmua vaikka rata on 2,5 km pitkä.

Ei se uskoa fs9 olemiseen ole vaan uskoa rahan perään, se ei häviä, vähiten ameriikkalaisilta


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.09.12, 07:39
Quote from: Pertti Lode on 15.09.12, 16:16
No oletko kokeillut jos se nousee yhdellä moottorilla ilmaan, tuo FSD kone joka mulla on lähtee kentältä nokka ropellin vetämänä
Olen nyt kokeillut myös perärutkulla lähtöä, mutta nopeus ei nouse yli 50 solmua vaikka rata on 2,5 km pitkä.


Juu, kävin kokeilemassa Lontoon Hearthrowin pitkällä lähes 4km kiitotiellä. Nousee kyllä etu tai takamoottorilla kun keräsi vain tarpeeksi vauhtia, siis sinne rajoille ettei enään meinaa pysyä kentässä kiinni. Tosin varsinaisessa nousussa mennään sitten aivan sakkausrajoilla mutta varovainen kaarto takaisin kyllä onnistui, eikä itse laskussa ollut mitään ongelmia. Matkalennolla kolmessatonnissa kun sammutti jomman kumman moottorin niin nopeus tippui noin 90:piin mutta korkeus säilyi hyvin.
Quote:
Ei se uskoa fs9 olemiseen ole vaan uskoa rahan perään, se ei häviä, vähiten ameriikkalaisilta


No hyvä, että edes niin, saadaan lisää uutta hienoa ostettavaa. Noin periaatteessa olen sitä mieltä, tai siis vaistoni sanoo, että Fs2004 tulee säilymään sen vuoksi kun se on Fs2004. Moni tulee palaamaan siihen nostalgiamielessä takaisin ja käyttää myös sitä koska se on niin eri näköinen ja siltä halutaan tulevaisuudessa kenties juuri tätä.
Siis vähän niinkuin vinyylilevyt, jotka nekin aikoinaan kirottiin maan rakoon. Itsekin myin aikoinaan Cd-huumassa kaikki pois mutta nyt niitä on taas aivan tolkuttoman paljon. Kiva oli taas ostaa esim Nightwishin levy vinyylinä ja kuunnella kuinka se soundaa. Ei tietenkään soinut niinkuin CD, vaan se soi niinkuin vinyylin pitääkin soida. Sama juttu tämän Fs2004:sen kanssa: kiva ostaa uusin Carenado ja katsoa miltä se näyttää Fs 2004:sessa.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 16.09.12, 11:01
Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu, mutta minä en FS2004:sta kaipaa muuta kuin joitakin kenttämaisemia Suomeen, jotka ovat vielä FSX:lle tekemättä.

;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 16.09.12, 11:18
Quote from: Pekka Holopainen on 16.09.12, 11:01
Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu, mutta minä en FS2004:sta kaipaa muuta kuin joitakin kenttämaisemia Suomeen, jotka ovat vielä FSX:lle tekemättä.

;)


Olen Pekan kanssa samaa mieltä, lentelen joskus fs9 kun katselen jotain kiinnostavaa kenttää jonka pitää kokeilla fsx:ään, lentokoneet ovat fs9 yhtä hienoja kuin fsx sitä ei voi toisiksi väittää ja monet ilmaset koneet ovat hienompia kuin jotkut ostokoneet fsx, mutta se ulkonäkö FSX maisemissa on kyllä toista luokkaa siihen ei riitä mitkään fs9 sceneryt.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 16.09.12, 11:35
Ei FS9 ole minusta enää koneidenkaan osalta edellä. Viimeisimmän Sim Outhousessa julkaistun tilaston mukaan alunperin FSX:lle tehtyjä freeware koneita (native aircrafts) on jo lähes 300. Kaupallisia on ties kuinka paljon ja niihin saa ominaisuuksia, joista FS9.ssä saattoi vain haaveilla. Edelleen monet FS9:lle tehdyt koneet toimivat joko sellaisinaan tai useimmat ainakin ns. "port overeina" FSX:ssä. Lisäksi tulevat helikopterit, laivat, lentotukialukset, jne.

Minulla on FSXssä useita satoja lentokoneita, joista useimmat ovat freewarea. Enkä kelpuuta pysyvään käyttöön kuin parhaat. Kyllä siinä on ihan riittävästi lennettävää ja mielestäni vähintään yhtä tasokasta kuin FS9:ssä. Lisäksi on valtavasti AI-liikennettä (ei ainoastaan koneita). Ennen wanhaan FS9:ä ei saanut enää vastaavan kokoisena pysymään edes pystyssä pitempää aikaa kuin satunnaisesti. FSX sen kun porskuttaa ja katseleehan sen maisemiakin paljon mieluummin.

FSX:ää asentaessani ajattelin "alkuhuuman" mentyä asentaa myös FS9:n, mutta aina se jäi. Nyt en enää edes ajattele asentavani sitä koskaan. Kaipaan sitä yhtä paljon kuin eilisen sanomalehteä.  :laugh:

Pekka

Edit: Niin, on FSX:ssä yksi selvästi huono puoli verrattuna FS9:ään. Mikään maailmassa tehty PC ei tunnu olevan sille (kaikki hanat kaakossa) riittävän tehokas - vieläkään.  :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 16.09.12, 18:20
Jaa-a pojat!
Näitä,teidän mielipiteitänne seuraamalla oppii tämmöinen "gammal gubb strutte" myöskin harkitsevammaksi ja oppii ottamaan, niinkuin se entinen mummokin "tlaisuudesta vaarin".
Nyt, kun on tiedossa semmoinen aika hinnakas lelu, niin mielenkiinto sen simuaineistoa kohtaan  luonnolliseti kasvaa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 17.09.12, 13:21
[ attachment removed / expired ]

Näyttää siltä, että PC-Aviator on nykyään se simu-firma joka vie rahani! Sieltä on alkanut tulla sähköpostiin toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia, aivankuin he tietäisivät mitä koneita olen käynyt katselemassa.
Kuten nyt tämä Virtavian Heinkel-111. Yksi parhaita tai onko peräti lähes paras Virtavian koneista, alle 10 eur! :P

[ attachment removed / expired ]

Kone on monella tapaa huippukiinnostava. Loistavat savuefektit, special äänet, hyvä näkyvyys ulos ja myös alaspäin, vaikeahko, menee helposti nokilleen laskussa. Tuotava ehdottomasti kolmelle pisteelle. Laskussa aivan loistava näkyvyys alaspäin vaikka on kannuspyöräkone. Erittäin hyvän näköinen sisältä ja päältä jne. Parasta kuitenkin on se tunnelma! Onhan se jotakin  kun lennetään vanhalla saksalaisella pommikoneella.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 19.09.12, 12:16
Jarilla väkivaltakone  ;D

Mutta joo- minä taas hankin myrkykylväjän eli Alebeon C188 AG Trukin. Versiot ruiskuilla ja ilman. Melko kiikkerä peli nousta ilmaan silloin kun ruiskuvermeet myrkkyineen on päällä. Manuskoja tässä ei mukana tullut, mutta netistä löytyi yksi melko kattava selostus tästä vehkeestä. Tool Tipsi auttoi hieman hahmottamaan vipujen sekä kytkimien käyttötarkoituksen. Harmittava puute on VSI-mittari, jota ei ole ilmeisesti oikeassakaan koneesa.

Muutama foto:



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 20.09.12, 12:22
Ompas komea kone Rolfilla! Kylvä sinä myrkyt, niin minä pudotan pommit! ;D
Ehkäpä sitä Vsi:tä ei tarvita noissa lentokorkeuksissa. Mikäli virhe tapahtuu niin se on sitten siinä!


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 28.09.12, 11:48
Pienen harkinnan, You Tuben katselun ja esittelykirjoitelmien jälkeen päätin hankkia tämän yksityiseen kruisailuun sopivan GA-härvelin. Ensikokeilun jälkeen voi vain todeta, että sijoitus kannatti. Kyseessä on RealAirin Lancair Legacy. Kaikki ohjaamossa toimii eikä mitään bugeja löytynyt paitsi ehkä se, että siirtyessäni Spot View-näkymään laskusiivekkeet (näkyy kuvassa) menivät itsekseen yht' äkkiä ala-asentoon. Muutama otos välillä Orcas Island - Cambell River:



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: cabpilot on 02.10.12, 16:56
Virtavian CH-47 Chinook PC Aviatorin tiistaialesta (-60%).  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

Hieman tuntuu kepeältä...

[ attachment removed / expired ]

Polkimia ei uskalla paljon painella, kun ensin alkaa suhista, ja sitten pyörii kuin hullun m... siellä. ;D

[ attachment removed / expired ]

Mutta, mutta, muuten ihan jees-peli tuohon hintaan.

[ attachment removed / expired ]

Kyllä kai se on seuraavaksi hankittava CH-53, kun hinta on kohdallaan.

[ attachment removed / expired ]

UKMilin Chinook oli muistaakseni raskaammaan oloinen, joten jos kokeilisi heittää heidän speksit Virtavian Chinookin.  ;)

[ attachment removed / expired ]

http://www.youtube.com/watch?v=n2k0-QxEGBo


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.10.12, 13:09
[ attachment removed / expired ]

Oikeastaan ei uusin mutta eilen otin muovit pois tuon boxin päältä joten sillälailla uusin, että ensikertaa on koneeseen installoitu. Itse boxin ostin jo kuukausia sitten. Nyt kun iski tämä Cessnan 150-sarjan innostus päälle, niin pitihän tuo paketti avata ja katsoa kuinka tämä pärjää kovassa sarjassa.
:)

Joensuun kentällä on parkissa neljä kovinta mallia Cessnan-150 sarjalaisista. En nyt tässä varsinaista vertailutestiä silti rupea tekemään, aika ei siihen riitä ja asia on vaikea muutenkin sillä jokaisessa näissä on puolensa. Varmasti pystyy sanomaan oikeastaan vain sen, että Carenadon ulkomalli vaikuttaisi hienoimmalta mutta ei näitä ulkomallilla lennetä. F.Denis:in freewarekone kilpailee aivan täysin tasaväkisesti tässä sarjajassa. Nyt kuitenkin tehdään pikku pyrähdys Flight-1:sen Cessnalla.

[ attachment removed / expired ]

Tämän nelikon parhaat moottoriäänet menevät mielestäni Flight-1 Cessnalle. Vakiotekstuuri on mielestäni vähän turhan siisti ja räikeä. pitänee katsella tähän hieman kuluneempi maalaus jostain.

[ attachment removed / expired ]

2-Paneeli ja Virtual-Cokpit eivät eroa toisistaan tunnelmaltaan lainkaan, mikä on erittäin hyvä juttu. Tuskin huomaakaan kun vahtaa 2-D:stä VC näkymään.

[ attachment removed / expired ]

2-D sivunäkymät ovat laadukkaat ja toiveille paremmasta tuskin jää sijaa.

[ attachment removed / expired ]

Radiot saa klikattua isommiksi. Radiovarustus on tämän konenelikon paras, sisältäen myös Dme:n. Mittareita klikattaessa saa näkyviin mittarin näyttämän arvon numeroina. Toiminto on myös virtual-cokpitissä. Osan mittareista voi myös peittää mustalla levyllä erilaisia harjoituksia varten. Vasempaan laitaan saa ikonista klikatessa ADF:n.

[ attachment removed / expired ]

Lentäminen Virtual Cokpitistä käsin on erittäin miellyttävää ja näkymä on herkullisen selkeä. Kaikin puolin erittäin hyvä ostos mutta jos haluat vain yhden Cessnan 150-sarjalaisen niin valinta tämän ja Carenadon välillä on kyllä vaikeaa. Parasta ostaa molemmat.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 15.10.12, 09:57
Carenadon C208  :thmbup:
Rahansa arvoinen, kuten aina.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 15.10.12, 19:09
Quote from: Oskari Pirttisalo on 15.10.12, 09:57
Carenadon C208  :thmbup:
Rahansa arvoinen, kuten aina.


varmaan hyvä kone, mutta rahansa arvoinen? siitä voi jutella kuinka paljon tahansa,
olen itsekin ajatellut ostoa, mutta kun sinulla on se niin laita kuvia tänne että saa nähä minkänäköinen se on


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 15.10.12, 19:34
Ok, laitan kuvia vielä tänään illalla.  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 15.10.12, 20:43
Noniin, tästä se lähtee EFHF - EETN harjoituslento!

Virrat päälle
[ attachment removed / expired ]

Hyvin pyörii
[ attachment removed / expired ]

Kaarretaan oikealle kohti reittiä
[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

Sisältöä
[ attachment removed / expired ]

Minä sitten vihaan tuota laskuvalo "efektiä" pimeällä
[ attachment removed / expired ]

Parkissa, kaikki ovet auki ja ulkoiset härvelit kiinni
[ attachment removed / expired ]


Pidän koneesta paljon ja suosittelen, kyllä se on sen 25$ arvoinen, GPS:n virkaa toimittaa "Garmin GNS 430" ja siihen löytyy omat ohjeet. Koneessa mukana kaikki checklistit aina emergency -checklistiin asti.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 15.10.12, 20:45
Täältä sivusta voin huudella myös, että kyllä noi Carenadon koneet tuppaavat aika hyviä olemaan, jos vaan löytää mieleisensä ja omaan tarkoitukseen sopivan.... sillä noitahan riittää. :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 15.10.12, 20:56
Täytyy sanoa tuosta kuva esityksestä "että kaikki kissat ovat harmaita pimeässä"


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 15.10.12, 21:32
Quote from: Pertti Lode on 15.10.12, 20:56
Täytyy sanoa tuosta kuva esityksestä "että kaikki kissat ovat harmaita pimeässä"


Pahoittelen :-[


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 09.11.12, 08:01
Pitkän harkinnan jälkeen tämä tuli talliin ja tuskin sen enempää tarvitsee esittelyjä  ;D

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Mahtava kone on  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 09.11.12, 12:15
ISO PEUKKU!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 09.11.12, 12:19
Quote from: Teemu Kokkonen on 09.11.12, 12:15
ISO PEUKKU!  :thmbup:


Kyllä  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 27.11.12, 20:38
Tuli hommattua tämä kun sen saa puolella hintaa tälläviikolla "http://www.pcaviator.com/store/home.php?cat=705",
ei se nyt niin erikoinen ole mutta puoleen hintaan ihan OK (50%) BN-2 Islander

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 28.11.12, 21:57
Pepeltä taas kiva kuvasarja!
Ei kai toi vaan ole se sinun kotikenttäsi joka tossa niin teräväna ja komeasti on esillä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 06.12.12, 16:08
[ attachment removed / expired ]

Tämmöinen Avro-Vulcan tuli hankittua. Tämä Just-Flightin lisäosa on jo melko iäkäs ja se onkin tehty ilmeisesti ensimmäisenä Fs 2002:selle.
Koneen voikin asentaa CD:ltä Fs 2002, Fs 2004 ja FSX:ään. Eli kolme kärpästä yhdellä iskulla.
Asensin tämän ensin Fs2004:seen mutta minun vanha tietokoneeni tahmaili tämän vaativan koneen kanssa senverran, että poistin asennuksen ja laitoinkin sen Fs-2002:seen.
Silloin rupesi lentäminen luonnistumaan jo paremmin. Mikään helppo kone ei tosiaankaan ole kyseessä ja eipä tämä kone todellisuudessakaan
ole sunnuntaipilottien lennettävissä. Alla muutama kuva Vulcanista Fs-2002:sessa.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 06.12.12, 17:34
Tolla ei mennäkkään majakoita servaamaan, (kärnvapen bärare)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Donald on 06.12.12, 18:19
Mopulupa olisi tarkoitus hommata seuraavana vuonna, nyt vähän fiilistelyä.  8)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 06.12.12, 20:11
Hieno Tuulia, kumpi on uusi hankinta maisema vai kone ja kuka teki koneen?

Syksy on ollut kyllä yksiä hulluja päiviä, ohittamattomia tarjouksia PCaviatorissa ja Simmarketissa.

Tässä TropicalSimin Washington National KDCA ja Feeltheren ERJ-145. Lähdössä freeware KRDU:uun
[ attachment removed / expired ]

Ja tässä puolestaan freeware KATL, FSDT:n GSX ja Feeltheren EMB-175. Lähdössä freeware KDAY:hin.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Donald on 06.12.12, 21:30
Quote from: Ismo Nurmi on 06.12.12, 20:11
Hieno Tuulia, kumpi on uusi hankinta maisema vai kone ja kuka teki koneen?


Juu, Tuulia on se uusi hankinta. Kazunori Iton FS2002:lle tekemä, mutta parin patchin jälkeen tehty X:ssä toimivaksi.  :thmbup:
Löytyy flightsim.com:sta tiedostonimellä rf4_awgn.zip.

EDIT: Hups  :-[
Quote from: Jari Vanhatupa on 26.04.10, 16:29
Tarkoitus olisi laittaa tähän kuvia vain maksullisista tuotteista, eli ei freewarea.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 10.12.12, 14:12
FSD:n hangaarista haettu kone=Commander C115 kun taas halvalla sai niin mitä muutakaan tekee kuin ostaa sen

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.12.12, 06:29
Nätti kone! Pitäisi varmaan koittaa uudelleen onneaan ja yrittää kirjautua tuonne FSD nettikauppaan asiakkaaksi. Ajattelin kokeilla josko sieltä saisi niitä koneiden CD-versioita pienemmällä byrokratialla. Varsinkin se Pilatus porter pitäisi olla omassa hangaarissa.

Onkos kukaan tilannut tuolta CD-versiota? Tuleeko kunnon boxissa jossa on kansipaperit ja asennuskoodit? :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.12.12, 18:48
Quote from: Jari Vanhatupa on 11.12.12, 06:29
Nätti kone! Pitäisi varmaan koittaa uudelleen onneaan ja yrittää kirjautua tuonne FSD nettikauppaan asiakkaaksi. Ajattelin kokeilla josko sieltä saisi niitä koneiden CD-versioita pienemmällä byrokratialla. Varsinkin se Pilatus porter pitäisi olla omassa hangaarissa.

Onkos kukaan tilannut tuolta CD-versiota? Tuleeko kunnon boxissa jossa on kansipaperit ja asennuskoodit? :-\


Äkkiä sinä siihen boxiin ne kuvat teet, ei se ensimmäinen kerta sulla ole,
Sama proseduuri se on ostaa oli se sitten boxina tai ilman, siinä vaan valitaan kumpi haluaa


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kirmo Liukko on 14.12.12, 18:42
Captain simin alesta tuli haettua tavaraa.  :)

Boeing 707
[ attachment removed / expired ]
Boeing 727
[ attachment removed / expired ]
B777
[ attachment removed / expired ]
Ja koko lystin hinta vain 30€.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.12.12, 12:07
Tämmöinen kaunokainen tuli haettua PC-Aviatorin alesta, eli Razbamin Berguet Alice. Tämä kone on 50-60 luvun vaihteen mallia ja sitä on käytetty sukellusveneiden torjuntaan niinkin pitkään kuin vuoteen 2000. Moottorina on potkuriturbiini.
Razbamin lisurien hinnat eivät nyt joulu-alessa päätä huimaa, alennukset ovat luokkaa 70-85- prosenttia ja koneiden kappalehinta vaivaiset 5-dollaria eli alle 4-euroa kpl! Kannattanee niitä käydä tuolta PC-Aviatorista haalimassa.

Pikku real-video: Alice tositoimissa http://www.youtube.com/watch?v=uXvcXxr8_AI[/url]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Toinen Razbamin kone jonka ostin on tämä Skyraider. Tämä on raju kaksoistähtimoottorilla varustettu rynnäkkökone. Äänet ja suorituskyky ovat hyvin rajuja. Aivankuin vertaisi autopuolelta De-Tomaso Panteraa ja jotain perheautoa.
Tämäkin on alessa 5-dollarin kone. Samassa paketissa tulee Cfs2 Fs9 ja Fsx versiot. Pitänee hakea ne loputkin Fs9-versiot, varsinkin kun niitä ei näköjään enään ole Razbamin omassa verkkokaupassa saatavilla.

Pikku real-video: Skyraider tositoimissa [url]http://www.youtube.com/watch?v=f5kNlb0prOE

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 17.12.12, 09:54
On se pitänyt olla hyvä kone kun eli 40v jet:tien joukossa ja meni eläkkeelle 1985.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 17.12.12, 13:55
Tämä VRS F-18 tuli hommailtua:
[ attachment removed / expired ]

Mahtava kone lentää, ja järjestelmät huippuluokkaa! Iso  :thmbup: (Vielä, kun oppis kaikki tsydeemit)



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 17.12.12, 15:11
Quote from: Henri Juhantila on 17.12.12, 13:55
Tämä VRS F-18 tuli hommailtua:

Mahtava kone lentää, ja järjestelmät huippuluokkaa! Iso  :thmbup: (Vielä, kun oppis kaikki tsydeemit)




Olen Juhantilan kanssa samaa mieltä!  :thmbup: Iso peukku
On kyllä hintansa veroinen ja systeemit aivan huippuluokkaa
Vielä kun saisi Suomen Ilmavoimien tekstuurit


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 22.12.12, 14:53
[ attachment removed / expired ]

PC-Aviatorin alessa tuli vierailtua jälleen ja päätin ostaa loputkin Fs 9:siin sopivat, Razbamin 5-dollarin koneet. Vaikka koneet lienevätkin jo melko iäkkäitä mallinnoksia ja laitteistojen toiminta on paikoitellen vähän sitä sun tätä, niin silti nämä puoltavat paikkaansa, sillä mallit ovat varsin näyttävän näköisiä sekä sisältä, että päältä.
Näissä koneissa on mukana paljon erilaisia maalauksia ja myös paneeleissa on vaihteluja. Erikoisuutena mainittakoon, että koneiden mukana ei seuraa mitään manuaaleja, historiikkejä tms, ei edes readmea! Yritys ja erehdys periaate on siis se millä edetään!
;D
Jotain muutakin kivaa olen joulu-aleista löytänyt mutta palaan niihin hankintoihin myöhemmin. Ehkä tässä pyhien aikana niitä tulee sitten installoitua koneelle.

Alla muutama kuva hankituista koneista. tyypit ovat:

Douglas A-4

Grumman A-6B Intruder

McDonnel F2H-2 Banshee

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 25.12.12, 10:43
[ attachment removed / expired ]

Löysin tämän Fokkerin vähän niinkuin vahingossa. Olin juuri ostanut VirtualColin joulu-alesta Jestreamin ja kun olin sitä rekisteröimässä ja hakemassa security-fileä niin sattumalta huomasin tämän Fokkerin eräästä sivuvalikosta!
Luulin tämän jo poistuneen markkinoilta, kun se hävisi SimMarketista ja VirtualColin nettikaupan etusivuilta. Mahtavatkohan pitää tätä piilossa sen uuden tulevan Versio 3.0:n takia? Näyttäisi muuten olevan yli 50% valmis se uutuus . . .

Oli miten oli mutta tämä Versio 2.0 kiinnosti jo yli vuosi sitten. Yritin sitä silloin saada boxina mutta VirtualColin kauppa sijaitsi semmoisessa maassa josta lähetyskulut olisivat olleet aivan tolkuttomat. Boxiversio oli heillä vielä silloin ohjelmassa. Nyt sain tämän kumminkin ja halvalla! 9-dollaria se oli vielä pari päivää sitten, samoin oli Jestream muttei ole ilmeisesti enään?

Tuossa yläkuvassa olen ensilennolla mutta tuhosin koneen kovassa laskussa. Kone on mielenkiintoisen vaikea ja pitkälle mallinnettu järjestelmiltään, eikä sitä tosiaankaan saa edes käyntiin Ctrl/E yhdistelmällä. Pari tuntia meni opiskellessa käynnistystä ja sen jälkeen tuhosin yhden kontillisen Pratt & Whitneyn potkuriturbiineja lentoonlähtö yrityksissäni! Taisi siinä mennä pari kokonaista konettakin. Pitkään aikaan ei ole ollut niin jännittävää lentää kuin on tällä koneella.
:santa:

Koneessa tulee myös mukana alla näkyvä animoitu maahenkilöstö. Laukkuja lastataan oikein urakalla. Koneen toisella puolella lentoemäntä heiluttelee kättään avoimessa oviaukossa. Kun maahenkilöstön poistaa, niin kuorma-auto lähtee liikkeelle jne. Opiskeltavaa tämän kanssa riittää. Kone on ilmeisen pitkälle mallinnettu järjetelmiltään. Paljon uutta asiaa, ainakin minulle.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 07.01.13, 12:17
[ attachment removed / expired ]

Mielenkiintoinen paketti tuli tänään postin mukana. Joulukuun lopulla tilaamani boxit tulivat perille. Lienevätkö tulleet Yhdysvalloista saakka, sillä ainakin lähetyslistan osoite viittaisi South Carolinan seutuville.
PC-Aviatorin alennusmyynnistä nuo tuli ostettua ja hinta oli kyllä naurettavan halpa. Da-20 Katana, Hurricane, Spitfire ja Flying Club 2:nen.

Hurricane boxi kiinnosti erityisesti sillä se on pakattu Abacus tuotemerkillä! Enpä ole ennen moista nähnyt. Yleensä tämä kone on ollut First Classin boxissa. Tämä oli pakko saada tottakai!

[ attachment removed / expired ]

FlyinClub 2 on hieno boxi. Kotelo on erikoispaksu kuten käsikirjakin. Tämän mukana sain nyt näppärästi tuon ison Robinsson R44 kopterin ja Beechcraft Duche:sin. Boxissa on lisäksi vielä Piper Archer mutta se minulla jo on ennestään. Sain sen aikoinaan tilaajalahjana.
Tämä FlyingClub 2 on hyvä pari aiemmin hankitulle FlyingClub X:lle sillä nyt on koko sarjan koneet käytössä. Spitfiren ja Katanan jätän vielä muoveihin. Avaan ne sitten kun on tylsää . . .
:)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 09.01.13, 09:59
Millainen tuo hankkimasi Aerosoftin Katana 20 on? Minulla on tuo versio 4x ja se pisti koko simun sekaisin kesällä asennettuani sen - niin tai se mitä luultavammin johtui Katanan päivityksestä. Aikani tapeltuani ongelmien kanssa päätin pistää koko systeemin uudelleen asennukseen. Tuo minun versioni on kyllä hyvällä ajatuksella (proseduurit ja vauriomallinnus) suunniteltu kone, mutta toteus ei mennyt aivan putkeen - ikävä kyllä eikä tekijä enää pahemmin ota foorumilla kantaa tekeleensä bugeihin. Näin se nykyään näyttää menevän - on kiire uuden tuotteen tekemiseen, joka sekin on tehtävä kiireellä. Tavallaan asian ymmärtää (kiireen) jos tuosta elää, mutta voisi tuotteensakin antaa jatkaa elämäänsä siten, että jossain vaiheessa tekisi homman valmiiksi.

Minua henkilökohtaissti potuttaa joka ainoan kerran kun mieleeni juolahtaa Flight1:n Piper Meridian, joka ei toimi Windows 7:ssa eikä 64 bittisellä alustalla. Siinä oli kone, jolla tykkäsin liikkua ja jossa kaikki toimi myös moitteetta, mutta pojat päättivät jättää päivittämättä sen nykykoneisiin sopivaksi lukuisista toivomuksista huolimatta. Nyt se lojuu tuolla bittiarkistossa tyhjän panttina. Onhan siitä joku vääntänyt jonkinlaisen nykyavioniikalla varustetun tekeleen, mutta kiitos ei.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.01.13, 16:40
Quote from: Rolf Niemi on 09.01.13, 09:59
Millainen tuo hankkimasi Aerosoftin Katana 20 on? Minulla on tuo versio 4x ja se . . . .


Juu, empä osaa vielä sanoa tuohon mitään kun boxi on vielä korkkaamatta ja muoveissa. Hurricanen jo asensin ja testailin, seuraavaksi pistän tuon FlyingClub 2:sen. Pitääpä pitää mielessä tuo kertomasi mutta empä usko että mitään erikoista tapahtuu . . minulla on niin vanhanaikaiset systeemit Win-XP ja Fs9.
Tosin kyllä noissakin aina jotain pientä häslinkiä ilmenee. Windows XP aina välillä asentelee jotain päivityksiä ja siellä tietokoneen sisällä sitten bitit muuttuu eri asentoihin tms. Kokeilin tuossa muutaman kuukauden tauon jälkeen SBuilderia ja kappas . . se oli menettänyt yhteytensä FSuippiin! Piti hakea FSuipin uusin versio ennenkuin rupesi taas pelittämään. Monet maisemanteko työkalut ovat "sikavanhoja" monimutkaisia ja herkkiä enkä ole vakuuttunut niiden toimivuudesta mikäli päivittäisin tietokoneeni viimeisen päälle nykyaikaan.

Välillä tekisi mieli hankkia toinen tietokone joka olisi pyhitetty vain Flight Simulaattoriin ja maisemasuunnitteluun, ilman nettiyhteyttä tietty. Semmoinen vakaa ja toimiva, aina samanlainen systeemi jossa mikään ei muutu ja uudistu omia aikojaan. Toisessa tietokoneessa olisi sitten nettiyhteys ja siinäkin olisi Flight-simulaattori kuten on nytkin.
:-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.01.13, 16:51
Hej Rolf
Mulla on tuo vanhempi Katana ja myös sen X versio mutta tykkään siitä vanhemmasta enemmän, se on hiukan yksinkertaisempi mutta silti parempi, minun mieletä.
Toi X malli on vain päivitys siihen vanhempaan, ei se sen hienompi ole muuten kuin että saa ruksata mahdollisimman pajon ruutuja, osta pois se Katana jos sen haluat, et siinä mitään häviä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 09.01.13, 17:25
Eheeeeiii - en osta Katanaa. Yksi versio piisaa ja sekään ei toimi. Nyt on Lancair Legacy se in-tuote, jolla taival taittuu hienosti reilun 200 solmun tuntivauhtia ja halutessa pääsee aika korkealle. Minulla on sellainen näppituntuma tuon uudemman Katanan asennuksesta, että se muokkasi samalla jotain muutakin tiedostoa, joka vaikutti muihin koneisiin. Siivekkeet eivät toimineet siten kuin oli tarkoitus ja kaikkea muuta pientä, joka vaikutti kaikkeen lentämiseen.

Jarin idea pelkästä simukoneesta on järkevä. Minulla oli alunperin tarkoitus samaan, mutta kun on  kolme lentosimua samassa + pari kolme muuta, niin homma karkasi käsistä. Tosin voidaan puhua edelleen simukoneesta, sillä lähes kaikki roina liittyy näihin simuihin tavalla tai toisella. Työpöytä pitäisi siivota ladatuista tiedostoista ja laittaa varmuuskopio-mappiin - on nimittäin niin paljon tavaraa ettei enää meinaa löytää hakemaansa  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.01.13, 23:11
Mä olen kolmen päivän aikana siivonnut extra kovalevyä kun on yhtä paljon roinaa kun sinullakin, 140GB olen heittänyt pois ja nekin oli tupla esityksiä,
kuinka paljon sitten on semmosta mitä ei tarvii sen saa nähdä tulevaisuudessa.
Kaikkea sitä kertyy vuosien aikana


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 10.01.13, 16:17
A2A:n lisäristä Accu Feel on ilmestynyt versio 2.0, joka tuo lisänä edelliseen mm. äänet ja muut efektit vesiliikenteeseen. Koko versio (uutena) maksaa parikymmentä dollaria: http://www.a2asimulations.com/store/index.php?main_page=product_info&cPath=3&products_id=55 ja päivitys aiemmista versioista $5. Kävin hakemassa ja asensin tuon päivityksen ja on varmasti hintansa väärti.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.01.13, 17:23
Quote from: Pekka Holopainen on 10.01.13, 16:17
A2A:n lisäristä Accu Feel on ilmestynyt versio 2.0, joka tuo lisänä edelliseen mm. äänet ja muut efektit vesiliikenteeseen. Koko versio (uutena) maksaa parikymmentä dollaria: http://www.a2asimulations.com/store/index.php?main_page=product_info&cPath=3&products_id=55 ja päivitys aiemmista versioista $5. Kävin hakemassa ja asensin tuon päivityksen ja on varmasti hintansa väärti.

Pekka



Mitä se tuo päivitys tekee koneeseen? (Piper j3)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 11.01.13, 17:55
Quote from: Pertti Lode on 11.01.13, 17:23
Mitä se tuo päivitys tekee koneeseen? (Piper j3)


Ei kai se koneeseen mitään tee paremminkin FSX:ään. Se päivittää Accu Feel version 1.0 (tai 1.1 pienempi ilmaispäivitys, joka tuli syksyllä) versioon 2. Entisiä ominaisuuksia on paranneltu ja joitain uusia on tullut lisää (tarkempi lista löytynee A2A:n sivuilta). Päivitys tarkistaa onko simuun asennettu versio 1 tai 1.1 ennen kuin asentuu. Jos versiota 1 ei ole, pitää ostaa koko versio 2 (n. $20). Accu Feelin väitetään toimivan lähes jokaisella lisäosakoneella (freeware tai payware). En tiedä toimiiko tuolla mainitsemallasi - todennäköisesti toimii. Muistaakseni A2A:lla oli vielä konekohtaisia (A2A:n koneille) erikoisversioita siitä.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 25.01.13, 21:12
Tämä voisi olla se, jos se tulee myytäväksi joskus?
Tämän firman tuotteet ottavat vain paljon aikaa mutta ovat huippuluokkaa.
Tamä oli 14/12-12  Sibbwingsin forumilla.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Tähtinen on 11.02.13, 17:52
[ attachment removed / expired ]

Mahtava laite ja todella kevyt, pyörii siinä missä defukoneetkin!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jarkko Kautto on 12.02.13, 14:01
Tulipa hommattua Aerosoftin Airbus X Extended,ei menny kyllä rahat hukkaan!   :thmbup:


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jyri Leijala on 12.02.13, 19:22

[ attachment removed / expired ]

Eikös tää näihin uusiin hankintoihin mene ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Markku P Pitkänen on 18.02.13, 10:53
Tämä tuli ostettua eilen.

[ attachment removed / expired ]

Aivan mahtava laitos!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 18.02.13, 10:58
Hyvä Markku, ostit hienon koneen  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 23.02.13, 10:12
Hei pojat!
Neuvokaas nyt mua vanhaa ukkorähjää, että kuinkas tähän sais teille tulemaan kuvan.
Olen aijemmin onnistunut laittamaan tänne kuvia, mutta yrityxestäni juolimatta, en tälläkertaa onnistunut.
Käytin tota Prt Sct nappia ja kuva tuli siihen, mutta vaikka olin seurannut tota liitä kuvia ohjetta, niin en saanut kuvaa näkyville.
Olen ollut jo liian kauan näistä puuhista ulkona, että en enää osaa mitään.
Tämä computer on ihan uus ja aika hinnakaskin, joten siitä ei pitäis olla kiinni.

Olenko jo näin dementoitunut? Onko se Alsheimer näin tarttuvaa, kun käyn joka päivä tuolla Mariabackenilla vaimoani tapaamassa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 23.02.13, 10:15
Quote from: Esa Sulanko on 23.02.13, 10:12
Hei pojat!
Neuvokaas nyt mua vanhaa ukkorähjää, että kuinkas tähän sais teille tulemaan kuvan.
Olen aijemmin onnistunut laittamaan tänne kuvia, mutta yrityxestäni juolimatta, en tälläkertaa onnistunut.
Käytin tota Prt Sct nappia ja kuva tuli siihen, mutta vaikka olin seurannut tota liitä kuvia ohjetta, niin en saanut kuvaa näkyville.
Olen ollut jo liian kauan näistä puuhista ulkona, että en enää osaa mitään.
Tämä computer on ihan uus ja aika hinnakaskin, joten siitä ei pitäis olla kiinni.

Olenko jo näin dementoitunut? Onko se Alsheimer näin tarttuvaa, kun käyn joka päivä tuolla Mariabackenilla vaimoani tapaamassa.


Moi Esa,

Kun kirjoitat viestiä niin textikentän alalaidassa on kohta "lisätoiminnot", klikkaat siitä ja valitset "Liitä kuvia" sitten aukeaa erillinen ikkuna, josta voit etsiä ja liittää kuvia viestiisi. Muista, että kuvan maksimi leveys saa olla 800 pikseliä ja max. Koko 200 kt.

Eli sun täytyy ensin tallentaa kuva ensin tietokoneelle ja sitten ladata tänne.

-Henkka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 23.02.13, 10:22
Quote from: Esa Sulanko on 23.02.13, 10:12
Hei pojat!
Kannattaa aluksi ladata ilmainen IrfanView tästä (http://www.irfanview.com/main_download_engl.htm), jos ei koneelta jo löydy. Tuolla saa kätevästi ja nopeasti pienennettyä kuvat foorumin kokoon. Ja sitten teet kuten Henri sanoi tuossa yläpuolella. :D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 23.02.13, 11:56
Kiitoxia pojat!
Ettepä ole ylenkazoneet tätä mun toivettani.
Minäpä yritän vielä uudelleen ja siinä kuvassa, jos se nyt onnistuu, niin saatte nähdä sen mun viimeisen töhelyyteni.
Kokeilen tässä vielä, kunhan ehdin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Heikki Tyni on 23.02.13, 15:55
Quote from: Jari Vanhatupa on 25.12.12, 10:43
Löysin tämän Fokkerin vähän niinkuin vahingossa. Olin juuri ostanut VirtualColin joulu-alesta Jestreamin ja kun olin sitä rekisteröimässä ja hakemassa security-fileä niin sattumalta huomasin tämän Fokkerin eräästä sivuvalikosta!
Luulin tämän jo poistuneen markkinoilta, kun se hävisi SimMarketista ja VirtualColin nettikaupan etusivuilta. Mahtavatkohan pitää tätä piilossa sen uuden tulevan Versio 3.0:n takia? Näyttäisi muuten olevan yli 50% valmis se uutuus . . .

Oli miten oli mutta tämä Versio 2.0 kiinnosti jo yli vuosi sitten. Yritin sitä silloin saada boxina mutta VirtualColin kauppa sijaitsi semmoisessa maassa josta lähetyskulut olisivat olleet aivan tolkuttomat. Boxiversio oli heillä vielä silloin ohjelmassa. Nyt sain tämän kumminkin ja halvalla! 9-dollaria se oli vielä pari päivää sitten, samoin oli Jestream muttei ole ilmeisesti enään?

Tuossa yläkuvassa olen ensilennolla mutta tuhosin koneen kovassa laskussa. Kone on mielenkiintoisen vaikea ja pitkälle mallinnettu järjestelmiltään, eikä sitä tosiaankaan saa edes käyntiin Ctrl/E yhdistelmällä. Pari tuntia meni opiskellessa käynnistystä ja sen jälkeen tuhosin yhden kontillisen Pratt & Whitneyn potkuriturbiineja lentoonlähtö yrityksissäni! Taisi siinä mennä pari kokonaista konettakin. Pitkään aikaan ei ole ollut niin jännittävää lentää kuin on tällä koneella.
:santa:

Koneessa tulee myös mukana alla näkyvä animoitu maahenkilöstö. Laukkuja lastataan oikein urakalla. Koneen toisella puolella lentoemäntä heiluttelee kättään avoimessa oviaukossa. Kun maahenkilöstön poistaa, niin kuorma-auto lähtee liikkeelle jne. Opiskeltavaa tämän kanssa riittää. Kone on ilmeisen pitkälle mallinnettu järjetelmiltään. Paljon uutta asiaa, ainakin minulle.


Versio 3.0 julkaistu, SimMaketissa maksaa 8,95€, kävin ostamassa pois kun halvalla sai.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 23.02.13, 16:25
Hei Henri!
Klickasin tota antamaasi linkkiä ja kas kummaa, siellä oli valtava määrä klikattavia lenkkejä valittavana.
Mikä niistä mun pitäis valita?
Nyt onnistuin saamaan kuvan lähtyskuntoon muuten, mutta se on vain liian iso, joten värktygit kuvan pienentänisexi olis tarpeen.

Kivaa lauantai ehtoonta vaan teille kaikille kivoille kavereille!


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 23.02.13, 16:30
Quote from: Esa Sulanko on 23.02.13, 16:25
Hei Henri!
Tarkoitit varmaan mua, klikkaa vaikka tästä (http://fileforum.betanews.com/sendfile/967963863/1/1361636944.75bc7361a571b0ccc99ff14fabd2edeb099f3b59/iview435_setup.exe), ja oikeasta reunasta "Download now" (sinisellä pohjalla oleva).


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 23.02.13, 17:05
Mihinkäs se oikein meni?
En näe sitä missään.
Kuitenkin tuli kysymys, että sallinko uuden ohjelman vaikuttaa koneeni toimintaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 24.02.13, 17:20
Tässä olis nyt siitä uudesta hankinnastani pari kuvaa.

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

Arvatkaapas mikä on kyseessä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 24.02.13, 17:26
Tämä on tehty Paint ohjelmalla.
Loden Pepe tuli jälleen avuxeni, kuten aina, kun meikäläisellä on tulossa paskat housuun.
Niin, että jälleen sinulle Pepe SUUR KIITOXENI.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 24.02.13, 17:28
Oisko jokin Flightdeck?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 24.02.13, 19:51
Kyllä on!
FLIHGT DECK 6.
Lankesin halpaan, kun hierojani sanoi, että katotaas tosta pelikaupasta sulle jotakin.
Asennoiduin jo alkuun aika skeptisesti asiaan, mutta eihän se mitään, jos katsoo.
Käteeni luiskhti tämmöinen levylaatikko, jossa oli:

T-34 Turbo Mentor
T-45 Goshawk
F/A-18C Hornet
F/A-18E Super Hornet
EA-6B Prowler
C-2A Greyhound
E-2C Hawkeye
SH-60B Seahawk

Koneet ovat ulkoapäin ihan hienoja, mutta sisältä aika vaatimattomia, jos vaikka vertais siihen superhornettiin, joka mulla "käväisi" FSX:ssä.
Siinä vain oli semmoinen bugi, että kun laskussa otti trottelin nollille, niin siinä jäi puoliväliin vauhti. Heitin sillä vesilintua. Raha meni hukkaan.

Tuskinpa näillä koskaan opin ton carrier USS Harry S Truman:in kannelle osumaan, mutta kun tämä ei ollut hinnallakan mielestäni pilattu, niin olkoon.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 25.02.13, 09:31
No jospa!
Laitan tähän vielä yhden.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 25.02.13, 12:18
Wanhis! nyt olet saanut uuden jäsenen sinne Abacuks klubiin. ;D :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 25.02.13, 12:36
Quote from: Pertti Lode on 25.02.13, 12:18
Wanhis! nyt olet saanut uuden jäsenen sinne Abacuks klubiin. ;D :thmbup:


Aivan . . yllätyinkin iloisesti Esan ennakkoluulottomasta tuotevalinnasta. :)
Nyt Esa kun hallitset taas kuvasarjojen teon, niin tervetuloa lentämään tähän minun Abacus ketjuun jonka linkin laitan tähän oheen. Noilla sinun uusilla koneilla voi lentaa tuossa ketjussa jonka lennot ovat toistaiseksi jämähtäneet Uumajaan.

Linkki: http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,104744.0.html
(http://www.fsnordic.net/discussion/index.php/topic,104744.0.html)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 26.02.13, 19:13
[ attachment removed / expired ]

Tulipa sitten hieman niinkuin puolivahingossa hankittua tämä Instant Scenery objektin asetteluohjelma. Kiitokset tästä miellyttävästä vahingosta kuuluvat Rolfille joka otti ohjelman puheeksi. Demoa ei tarvinnut kokeilla kuin muutama minuutti niin ostopäätös oli selviö!
;D

Ohjelma on aivan ainutlaatuinen, hiirellä aseteltavine objekteineen joka voi tapahtua reaaliajassa simun ollessa käynnissä. Tuon esimerkkikuvan objektit asettelin Cessnan ollessa kokoajan paikoillaan. Hiirellä vain objekteja siirrellen ja liukusäätimistä käännellen ja skaalaten. Kuvakulmaa voi vaihdella ihan vapaasti koneen ympärillä ja samalla tutkia tarkemmin miten objekti asettuu!

Todella erikoista on mahdollisuus kallistella objekteja! Esimerkiksi autoja ja lentokoneita voi kaataa, jolloin on mahdollista tehdä erilaisia romukasoja jne. Tai vaikkapa uppoavia laivoja, kuten alakuvissa olen tehnyt.
Kuvan objektit eivät tule ohjelman mukana, vaan ne olen ottanut erilaisista objektikirjastoista joita on tullut kerättyä. Jäätelömyynti ja romu-piperi on omaa tuotantoa.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 28.02.13, 16:40
Jarille vinkiksi - laadusta en tiedä, mutta äkkiseltään vaikuttaisi hyvältä. Hinta ei päätä huimaa, mutta onko hinnakas aina laadun tae...

http://secure.simmarket.com/asdg-we-build-your-home-fs9fsx.phtml

Ääääh - eihän tuo ollutkaan ohjelma, jolla voisi värkkäillä itsekseen ja omaksi ilokseen pytinkejä sinne tänne  :-[


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.03.13, 06:37
Quote from: Rolf Niemi on 28.02.13, 16:40
Jarille vinkiksi - laadusta en tiedä, mutta äkkiseltään vaikuttaisi hyvältä. Hinta ei päätä huimaa, mutta onko hinnakas aina laadun tae...

http://secure.simmarket.com/asdg-we-build-your-home-fs9fsx.phtml

Ääääh - eihän tuo ollutkaan ohjelma, jolla voisi värkkäillä itsekseen ja omaksi ilokseen pytinkejä sinne tänne  :-[


Juu . . "kappas vaan" samanlainen bisnesidea on joskus tullut mieleen. Eli  "Mallinnan kotitalosi tms. Hintaan se ja se"  Voisi olla mielenkiintoista pikkubisnestä jos olisi eleäkkeellä eikä ansiotyöt häiritsisi kivaa harrastusta.
Koittakaapa joku tilata tuolta ASDG:ltä mallinnos, olisi kiva kuulla kokemuksia. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 01.03.13, 09:50
Quote from: Rolf Niemi on 28.02.13, 16:40
Jarille vinkiksi - laadusta en tiedä, mutta äkkiseltään vaikuttaisi hyvältä. Hinta ei päätä huimaa, mutta onko hinnakas aina laadun tae...
...


Ennen wanhoina hywinä aikoina ( :laugh:) jolloin ei vielä edes ollut lentosimulaattoreita hinta oli lähes poikkeuksetta myös laadun tae. Samoin päti sääntö: isommassa pakkauksessa tai suuremmassa kertaostoksessa saat halvemmalla.

Enää mikään noista ei ole voimassa. Sama ruoka voi pienessä pakkauksessa hyvinkin tulla halvemmaksi kuin isossa (jos ette usko, käykää lähimarketissanne toteamassa) ja laatua ei tahdo saada enää edes rahalla. Monet kalliitkin tuotteet valmistetaan tarkoituksella hajoamaan ennen aikojaan.

Pitkässä (eikä niin kovin pitkässäkään) juoksussa tästä ei seuraa muuta kuin "maailmanloppu" tai ainakin ilmastokatasrofi. Ihmisestä saattaa tulla ensimmäinen eläin, joka on itse aiheuttanut oman katoamisensa maapallolta. Maapallo kyllä porskuttaa vielä miljardeja vuosia. Sille me kusipäät emme sentään onneksi mahda mitään.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 01.03.13, 09:55
Quote from: Jari Vanhatupa on 01.03.13, 06:37
...
Koittakaapa joku tilata tuolta ASDG:ltä mallinnos, olisi kiva kuulla kokemuksia. :)


Jos tuo toimii hyvin, siitä saattaisi tulla keino hankkia esimerkiksi joku puuttuva lentokenttä FSX:ään, jos kustannukset jakaisi useammalle kenttää haluavalle.

Ei niinkään kiinnosta saada omaa mökkiä FSX:ään, mutta Joensuun kenttä rakennuksineen olisi ihan kiva siinä nähdä. AFCADin voisin siihen itsekin väsätä.

Pekka



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.03.13, 12:22
Quote from: Pekka Holopainen on 01.03.13, 09:55
Jos tuo toimii hyvin, siitä saattaisi tulla keino hankkia esimerkiksi joku puuttuva lentokenttä FSX:ään, jos kustannukset jakaisi useammalle kenttää haluavalle.

Ei niinkään kiinnosta saada omaa mökkiä FSX:ään, mutta Joensuun kenttä rakennuksineen olisi ihan kiva siinä nähdä. AFCADin voisin siihen itsekin väsätä.

Pekka


Aivan . . ja sitten kun tilaisitte niitä rakennuksia pikkuhiljaa ns. vapaasti asennettavina "kirjasto-objekteina" niin mikä ettei homma toimisi. Itse paikoilleen asennettuna ne rakennukset sitten tulisivat varmasti oikeaan paikkaan afcadissa ja tilaushintakin voisi olla objektimuodossa pienempi. Erilaiset aidat, valotolpat, kiitoteden kyltit ym. löytyisivät kyllä ilmaisobjekteinakin, joten niitä ei tarvitsisi teettää.
Niistä rakennusten valokuvista, tai niiden puutteesta se homma kai viimekädessä olisi kiinni? :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 02.03.13, 16:56
Latasin tuon ASDG:n readme-fileen (pdf) Simmarketin sivuilta ja ensimmäisellä dokumentin sivulla lukee African Scenery Design Group. Dokumentissa ei ole muuta lähdeviitettä kuin gmail- ja blogspot-osoite (jotka voisivat olle kenen tahansa).

Ei hitto! Ensimmäisenä tuli mieleen että taasko uusi "nigerialaisvedätys"?  ;D

Tokko tuo kuitenkaan siinä tapauksessa olisi päässyt Simmarketin listoille.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.03.13, 17:32
Henry Juhantalolle!
Sinulla on tällä sivustolla oikein hieno kuva Super Bugista. Onko se levy, vai file ostos ja toimiiko moitteetta?
Mistäpä sen olet hankkinut?
Mulla, kun on ikävät kokemuxet edellisestä file ostostani. Siinä, kun trottelin otti laskussa tyhjäkäynnille, niin sen teho jäi puoleen väliin, eli siihen, jossa mulla on trottelissa se keskilukitus.
Ohjain on T.Flight Hotas X Thrustmaster.
Tossa FS9:ssä ei vastaavan SuperHornetin kanssa ilmennyt samaa vikaa, vaan se toimi ihan O.K.
Olikohan se sen filen "vahais lapsus"?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 02.03.13, 17:35
Quote from: Esa Sulanko on 02.03.13, 17:32
Henry Juhantalolle!


Jos nyt ihan I:llä kummatkin  ;D

File ostos on. On toiminut ihan hienosti mitä sillä nyt olen vähän lentänyt.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 02.03.13, 20:53
,Heippa Harri!
Niin, mistäpä sen SuperHornetin olet hankkinut?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henri Juhantila on 02.03.13, 20:57
Quote from: Esa Sulanko on 02.03.13, 20:53
,Heippa Harri!
Niin, mistäpä sen SuperHornetin olet hankkinut?


Jos meinaat minua, niin VRS:n omasta Webbi-kaupasta.

-Henkka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 02.03.13, 22:34
Quote:
Mulla, kun on ikävät kokemuxet edellisestä file ostostani. Siinä, kun trottelin otti laskussa tyhjäkäynnille, niin sen teho jäi puoleen väliin, eli siihen, jossa mulla on trottelissa se keskilukitus.
Ohjain on T.Flight Hotas X Thrustmaster.


Moro, Esa!

Minulla sama joikkari, kärsin aluksi samasta ongelmasta kuin sinäkin. Nyt ei ole konetta asennettuna, mutta jonkinlainen muistikuva on että ongelma selvisi muuttamalla jotain tiettyä asetusta sieltä VRS:n hornetin Config -ohjelmasta (mikälie onkaan oikealta nimeltään...?). Sain myös apua kun selasin VRS:n foorumeita.

-Osku


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 03.03.13, 07:59
Quote from: Pekka Holopainen on 02.03.13, 16:56
Latasin tuon ASDG:n readme-fileen (pdf) Simmarketin sivuilta ja ensimmäisellä dokumentin sivulla lukee African Scenery Design Group. Dokumentissa ei ole muuta lähdeviitettä kuin gmail- ja blogspot-osoite (jotka voisivat olle kenen tahansa).

Ei hitto! Ensimmäisenä tuli mieleen että taasko uusi "nigerialaisvedätys"?  ;D

Tokko tuo kuitenkaan siinä tapauksessa olisi päässyt Simmarketin listoille.

Pekka



Rohkea rokan syö! juu . . latasin myös tuon readmen. Joudun turvautumaan englanninkielessä Google kääntäjään joka käänsi tuon aikamoisen sekavasti mutta ei kai tuossa sen kummempaa kuin lähettää kuvia rakennuksesta niin sitten he alkavat työstää mallia?
Ilmeisesti se sitten maksaa tuon eur.12.50 per työ, mikä tuolla SimMarketissa lukee hinnan kohdalla? Latauslinkki valmiiseen työhön salasanoineen tulee sitten ilmeisesti SimMarketin kautta vai . . .?
Mikäli tuo jokseenkin noin toimii, niin ei tuo 12.50 per talo tunnu mitenkään erityiseltä riistolta mikäli työn jälki on samaa tasoa kuin mallikuvissa. Ilmeisesti tekevät samaan hintaan photopohjankin jos kuvia on käytettävissä vai . . ?
:-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 10.03.13, 19:05
Sorruin sitten tähän  ;D Pelaa yllättävän hyvin  ;)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 10.03.13, 19:12
CS? Miten pelaa? ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 11.03.13, 09:13
CS:hän tuo on.  Kaikenlaista tietoa tästä ollut ilmassa joten päätin ottaa itse selvää.

Yllättävän hyvin pelaa vaikka kovin parjattu tuntuu olevan, ei ole tullut vielä ainakaan eteen mitään ihmeempiä  ;)

Selväähän on ettei tämä varmaan missään vaiheessa yllä PMDG:n 777 tasolle mutta ostetaan sekin sitten kun tulee. Antaa ensiapua tämäkin tähän 777-kuumeeseen  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 11.03.13, 09:32
Mites kaikki LNAV/VNAV sun muut rosedyyrit? Itellä ainakin toi 757 takkuili aikoinaan ihan järisyttävän paljon...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 11.03.13, 10:39
On tässä silmänherkkua ainakin kylliksi ja mitä tässä nyt testailin niin VNAV, LNAV toimii ainakin tällä reissulla ihan kelpoisasti.
Bugeja on vielä ja korjausta on tulossa  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 02.04.13, 17:05
[ attachment removed / expired ]

Etsiessäni sopivaa Messerschmittiä hankittavaksi, niin tutustuin näihin Classic Warbirds Desing teamin koneisiin. Koneet vaikuttivat kuvien perusteella todella hienoilta ja päätin kokeilla yhtä heidän tekemistään malleista. Hyvältä tämä vaikuttaa, oikein hyvältä ja todennäköisesti muutkin heidän koneistaan löytävät minun konehalliini.
:)
On kiehtovaa lentää suomessa näillä vanhoilla legendaarisilla sotakoneilla, varsinkin näillä saksalaisilla. Pikkupokana tuli rakenneltua muovimalleja näistä ja samoihin aikoihin sitten luettiin myös Ilmojen korkeajännitystä ja Siivet sarjakuvalehtiä. Nyt sitten päästään "oikeasti" näitä räpläämään ja näillä lentämään.

[ attachment removed / expired ]

Ohjaamo on vähintäänkin herkullisen näköinen ja monet nappuloista toimivat. Erilliseen ikkunaan saa myös avautumaan nykyaikaiset radiot ja muut suunnistusvälineet.

[ attachment removed / expired ]

Moottoripellit saa avattua jolloin voi sitten ihailla mahtavaa moottoria joka on mallinnettu hyvin pikkutarkasti tyyppikilpineen kaikkineen.

[ attachment removed / expired ]

Hyvä ostos . . . eipä muuta kuin pistetään Mersu boxipinoon päällimmäiseksi!  :P :P

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]
;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 02.04.13, 17:10
Hienon näköinen tuo Mersu  :thmbup: Onpas sulle siunaantunut nuita lisäosia  :D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 02.04.13, 18:17
Jos mersu kiinnostaa, kannattaa tutustua A2A:n versioon ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 02.04.13, 18:32
Quote from: Mikael Leinonen on 02.04.13, 17:10
Hienon näköinen tuo Mersu  :thmbup: Onpas sulle siunaantunut nuita lisäosia  :D


Joo . . onhan noita vuosien varrella kertynyt! Tuomoista lentokone painotteista on nuo hankinnat toistaiseksi olleet. Pienkoneet minua etupäässä kiinnostavat, joten valikoima on sitten tuommoinen pienkone painotteinen. Pääosin siinä on ne parhaat pienkoneet mukana mutta joitain vielä puuttuu. Erikoisempia pienkoneita puuttuu sitten paljonkin.

Sotakoneet kiinnostavat myös kovasti ja varmaankin niitä tulee seuraavaksi hankittua. Aivan pakollisia huippukoneita puuttuu sotakoneista vielä paljon. Matkustajakoneita on melko vähän, koska ne eivät erikoisemmin kiinnosta mutta lähinnä keräilymielessä toki niitä hankin silloin tällöin.

Monia payware-koneita ei saa ostaa boxeina mutta olen sitten itse väsännyt download ostoksista varmuuskopio-boxit niin ne ovat tarvittaessa helposti hyllystä löydettävissä ja näkee heti mitkä koneet on jo hankittu, ettei tule tuplaostoksia.
Quote:
Jos mersu kiinnostaa, kannattaa tutustua A2A:n versioon


Joo, tiedän tuon. Kokeilin A2A:n P47:kaa mutta A2A on aivan toivottoman raskas nykyiseen tietokoneeseeni. A2A:t hankin sitten joskus kun tietokone päivittyy uudempaan.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 03.04.13, 06:59
Se A2A:n Messerschmitt taitaa olla "Eemeli". Suomen ilmavoimilla ei ollut käytössään yhtään sellaista (saksalaisilla kyllä joku Suomessakin). Kaikki olivat "Kustaan" versioita 2 tai 6. "Kustaata" taas FSX-natiivina (payware) ei ole minun tietääkseni vielä tehtykään. No, Jariahan se ei taida liikuttaa, kun lentelee edelleen FS2004:lla. Natiivi FSX-kone taas on tärkeä siksi, että se vie FS2004:sta muunnettua "sekasikiötä" vähemmän (tieto)konetehoja.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 03.04.13, 09:08
Montas metriä toi sun konepino nyt on Jari?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 03.04.13, 09:59
Quote from: Pertti Lode on 03.04.13, 09:08
Montas metriä toi sun konepino nyt on Jari?


Kun kerran kysyit niin pitihän se mitata. Mikäli otan nuo boxit pois tuosta telineestä ja pistän boxi/boxin päälle niin pinon korkeus on 265-cm. Huone jossa nuo ovat on korkeudeltaan 257-cm eli eivät mahdu enään yhteen pinoon! Mielestäni tuo, että ne eivät mahdu yhteen pinoon on hyvä tavoite noin aluksi mikäli näitä päättää ruveta ostelemaan.
:P

Toinen juttu on, että mikäli haluaa korkean pinon niin ei kannata nirsoilla turhia ja ihmetellä onko se kone varmasti hyvä vai ei. Tilaus vaan vetämään, kyllä sen sitten myöhemmin huomaa minkälainen se kone on. Kaikkihan ne on hyviä, kun ne kerran on maksullisia. Mikäli kone tuntuu huonolta, niin et vain ymmärrä sitä juttua eikä se ole koneen tekijätiimin vika.
;D

Pekka tuossa valotti hieman Messerschmitt 109 historiaa. Kappas vaan, en ajatellutkaan asiaa tuolta kantilta että tämä "Gustav" oli suomalaisilla käytössä. Pitänee varmaan katsella josko tuohon löytyisi Suomen ilmavoimien maalauksia jostakin.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 03.04.13, 16:25
Mulla ei tota pinoa tulisi varmaan edes puolta metriä, ja mulla on vaatimus että sen koneen pitää olla jotain erikoista jos se saa maktaa yli 30€, ja niitä ei ole kuin kolme tähän mennessä ollut, se FDS Pilatus CS Hercules ja MaaM Dc3, loput ovat olleet alemyynnissä tai muuten halpoja, joten tällä vaatimuksella ei niitä kovin nopeaan tahtiin keräänny. Ja silti on koneet jotka ovat olleet alle 25€ niitä parhaimpia Saab Safir ja Cessna Birdogg Sibwing:siltä


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 04.04.13, 09:08
Minulla myös on jokseenkin päinvastainen "strategia" kuin Jarilla ostella näitä payware-osia. Yksinkertaistettuna periaate on se, että payware-lisäosan pitää olla aina sellainen, että vastaavaa ei löydy freewarena (siis havaittavasti parempi kuin paraskaan freeware). Parhaat freewaret taas kelpaavat myös ihan mainiosti. Jos johonkin tarpeesee ei löydy kunnollista, pitää sitten tyytyä tyydyttäviin freeware-lisäosiin. Muut menevät kokeilun jälkeen mappiin ö.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lonkka on 05.04.13, 15:19
Quote from: Pekka Holopainen on 03.04.13, 06:59
Se A2A:n Messerschmitt taitaa olla "Eemeli". Suomen ilmavoimilla ei ollut käytössään yhtään sellaista (saksalaisilla kyllä joku Suomessakin). Kaikki olivat "Kustaan" versioita 2 tai 6. "Kustaata" taas FSX-natiivina (payware) ei ole minun tietääkseni vielä tehtykään. No, Jariahan se ei taida liikuttaa, kun lentelee edelleen FS2004:lla. Natiivi FSX-kone taas on tärkeä siksi, että se vie FS2004:sta muunnettua "sekasikiötä" vähemmän (tieto)konetehoja.

Pekka



Lisäksi oli 3kpl G-8 ja 3kpl G-6AS(Höhenlage) Mersua ilmavoimilla WWII

Tosin tämä saitti puhuu G-10:stä esim. Utin mersun kohdalla joka on nyt nähtävillä Vantaalla Suomen Ilmailumuseossa.

http://www.scramblemagazine.nl/index.php?option=com_mildb&view=search&Itemid=60&af=fi

Harri

P.S Itse tuo kone näyttää hyvältä,ohjaamo vastaa oikeaa...muutaman cockpit kuvan kun vielä sais varsikin vasurista..?




[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 05.04.13, 19:13
Quote:
P.S Itse tuo kone näyttää hyvältä,ohjaamo vastaa oikeaa...muutaman cockpit kuvan kun vielä sais varsikin vasurista..?


Tuommoista näkymää on siinä ohjaamon vasemmalla puolella. Pistin myös kuvan moottorista oikealta puolelta nähtynä.
Tämä Messershmitt on muuten aikamoisen vaativa käsiteltävä laskua tehtäessä. Vielä on hakusessa se oikea tapa jolla kone tulisi siististi ja ehjänä alas. Nousukiidossakin kone mittaa kiitotietä aika tavalla ja useimmiten puunlatvat ryskyy kun koitan saada tätä viimetipassa irti kentästä. Siellä ilmassa sitten kyllä jo pärjäillään ja matka taittuukin aikamoisella vauhdilla jos tätä verrataan tavallisiin siviili pienkoneisiin.

Täytyy sanoa, että vähän kyllä innostuin näistä legendaarisista tehokkaista hävittäjistä. Näiden kanssa tulee vielä olemaan hauskaa. Muutama hävittäjä on jo hangaarissa, joista yksi on korkkamattomassa boxissa. Kokeilen sitä sitten kun opin ensin tällä hallitsemaan lentoonlähdöt ja laskeutumiset, sitten on sen Spitfiren vuoro.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lonkka on 06.04.13, 09:38
Quote from: Jari Vanhatupa on 05.04.13, 19:13
Tuommoista näkymää on siinä ohjaamon vasemmalla puolella. Pistin myös kuvan moottorista oikealta puolelta nähtynä.
Tämä Messershmitt on muuten aikamoisen vaativa käsiteltävä laskua tehtäessä. Vielä on hakusessa se oikea tapa jolla kone tulisi siististi ja ehjänä alas. Nousukiidossakin kone mittaa kiitotietä aika tavalla ja useimmiten puunlatvat ryskyy kun koitan saada tätä viimetipassa irti kentästä. Siellä ilmassa sitten kyllä jo pärjäillään ja matka taittuukin aikamoisella vauhdilla jos tätä verrataan tavallisiin siviili pienkoneisiin.

Täytyy sanoa, että vähän kyllä innostuin näistä legendaarisista tehokkaista hävittäjistä. Näiden kanssa tulee vielä olemaan hauskaa. Muutama hävittäjä on jo hangaarissa, joista yksi on korkkamattomassa boxissa. Kokeilen sitä sitten kun opin ensin tällä hallitsemaan lentoonlähdöt ja laskeutumiset, sitten on sen Spitfiren vuoro.




Jep!

Sakemannella oli yleensä paremmat kentät eli tultiin laskuun yli 200kmh,Suomessa tehtiin ns. kolmenpisteen lasku nopeudella 180kmh.

Harri


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 06.04.13, 11:11
Näin jossain TV ohjelmassa tästa mersusta ja siinä mainitsivat että tämän koneen lentäjiä kuoli enemmän nousun ja laskun aikana kuin varsinaisessa ilmataistelussa, siinä kun on niin kapea se raideväli että sitä on vaikea ohjata maassa, tämä nyt jokin vuosi sitten entisöity mersu on jo tullut tantereesen ainakin yhden kerran, en tiedä jos on taas lentokunnossa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 06.04.13, 12:41
Quote from: Harri Lonnqvist on 06.04.13, 09:38
...
Sakemannella oli yleensä paremmat kentät eli tultiin laskuun yli 200kmh,Suomessa tehtiin ns. kolmenpisteen lasku nopeudella 180kmh.
...


Kiitos Harri täsmennyksestä noiden Mersujen osalta.

Noista kentistä tuli vielä mieleen, että suomalaisten käytössä olleet sotakentät (mm. tuo Onttola tuossa muutaman kilsan päässä tästä) olivat paitsi lyhyitä myös huonopintaisia (kestopäällystettä ei ollut käytössä). Tästä syystä esimerkiksi Onttolasta lähteneet Junkers Ju-88-koneet eivät voineet ottaa täyttä pommilastia kuten Saksan kentiltä olisi ollut mahdollista.

Pekka

Edit: Ju-88A:n suurin "sallittu" pommikuorma oli 2500 kg, mutta yleensä Onttolan kentältä kyydissä oli vain 1500 kg räjähtävää.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 06.04.13, 15:33
Tuon kapean laskutelineen kanssa vielä pärjäilee, ainakin tyynessä säässä mutta laskuissa tämä on tarkka nopeudesta ja laippojen asennosta ja kuten Harri tuossa sanoi, että suomessa kone tuotiin kolmelle pisteelle 180km/h, niin hyvinhän tuo laskeutuminen alkaa onnistumaan em. tavalla. Vähän ennen maakosketusta tehot pois ja siististi kone vajoaa alas.

Nopeusmittari onkin tärkein mittari laskeuduttaessa ja väsäsinkin koneeseen tuommoisen hiirellä klikattaessa suurenevan nopeusmittarin.
Näkyvyyttä ei laskun loppuvaiheessa juurikaan ole, ainakaan tässä 2-D paneelissa. Virtual cokpitissä saa sitten paremmin kikkailtua näkyvyyttä eteenpäin. Onneksi tuo iso nopeusmittari näkyy myös siellä.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 06.04.13, 16:47
SItten kun oikeen kunnolla innostut niin voisit kokeilla IL-2sta. Siinä ei järjestelmiä ole opittavaksi mutta esim koneen tuominen laskuun niin, ettei tuhoudu onkin haastavaa ;) Eikä sitä tarvitse verkossa lennellä kun löytyy kampanjoita jokaiseen makuun aina japanilaisesta pommarilentäjästä valtakunnanpuolustukseen. Tosin tuntuu, että noiden mersujen lentomalli on vähän anteeksiantavampi kuin IL2ssa... Tiedä sitten.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 06.04.13, 18:40
Quote from: Mikko Suomela on 06.04.13, 16:47
SItten kun oikeen kunnolla innostut niin voisit kokeilla IL-2sta. . . . .


Joo, minulla on se IL-2. Kokeilin sitä jonkin verran ja se on kyllä hyvä ja sikäli aito asia, että siinä pääsee käyttämään näiden hävittäjäkoneiden aseita ja lentelemään erilaisia taistelulentoja.
En kuitenkaan jaksa perehtyä kahden erilaiseen simun käyttämiseen, eikä tuossa Il-2:sessa ole siviilikoneita. Enemmänkin kiinnostaa semmoinen kuviteltu juttu, että minulla on Vaasassa omassa hangaarissani näitä vanhoja hävittäjiä, joilla sitten lentelen silloin tällöin pieniä testilentoja lähikentille. Ehkä myös lennän Ruotsiin Lodea tai Sulankoa moikkaamaan.
Nyt kun pikkuhiljaa pääsen tutuksi tämän mersun kanssa, niin aion pistää simuun suosikkisääni, eli vesisateen ja yritän lentää tämän vaikkapa Seinäjoelle ja tuoda sen ehjänä alas.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Suomela on 06.04.13, 21:52
Henk. koht pidän IL2 jopa huomattavasti helpompana simuna oppia kun FS9. Itse lentämiseen kun ei tarvita kymmentä näppäinkomentoa enempää...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lonkka on 08.04.13, 05:51
Moro!

Tossa muuten Tikkakosken mesestä(MT-507)panoraamaa kabiinista...

http://virtuaalikuvat.com/jamiflyin/?p=0&t=2

Harri


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.04.13, 15:50
Olipas huikea kuvalinkki! En ole koskaan ennen nähnyt mitään tälläistä. :o
Tuommoisen panoraaman silmäilyarvo on kyllä aikamoinen. Onnistuin löytämään ne muutkin tässä linkki:

http://www.jamiflyin.com/museossa

Tietääkö Harri, että onko tämmöisiä kuvia jossain ehkä lisääkin? Pystyyköhän noita tallentamaan mitenkään vai pitääkö olla aina nettiyhteys? ???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lonkka on 09.04.13, 04:39
Quote from: Jari Vanhatupa on 08.04.13, 15:50
http://www.jamiflyin.com/museossa[/url]

Tietääkö Harri, että onko tämmöisiä kuvia jossain ehkä lisääkin? Pystyyköhän noita tallentamaan mitenkään vai pitääkö olla aina nettiyhteys? ???



Moro!

En ole varma mutta epäilen että tarvii nettiyhteyden,yleensä jollain flashsoftalla noi toimii...

Samanlaisia sivustoja löytyy esim:

[url]http://www.navalaviationmuseum.org/explore/exhibits-and-collections/cockpit-panoramas[/url]

Koneita ym. en löytänyt ohjaamoja
[url]http://www.nmusafvirtualtour.com/full/tour-pkg.html[/url]

Ja Tikkikseltä samanlaista

[url]http://www.k-silmailumuseo.fi/ajankohtaista

Harri


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 09.04.13, 06:26
Tuolla Tikkakosken museossa on hienoa se, että siellä on noita ilmavoimien entisistä koneista leikattuja ohjaamoja, joihin saa vapaasti istua tutustumaan. Museoissahan harmittaa aina se, kun moneenkaan koneeseen eli yleensä saa mennä sisälle tarkemmin tutustumaan. Ymmärrän toki sen, että jotkut harvinaisuudet voisivat kärsiä siitä turhan paljon.

Vielä parempi olisi, jos niistä koneen ohjaamoista olisi tehty lentosimulaattoreita. Voisivat kerätä sillä tavalla vähän kolehtiakin ja kartuttaa museon kassaa. Toisi varmaan myös lisää väkeä museoon, jolla lentovuoroaan odotellessa olisi tilaisuus tutustua muuhunkin museon tarjontaan ja sana leviäisi.

Viimeksi olen käynyt siellä Keski-Suomen ilmailumuseossa syksyllä 2009. Liekkö paljonkin tullut uutta sen jälkeen?

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lonkka on 09.04.13, 07:05
Onhan tuolla Tikkiksellä ja meillä Vantaalla nämä mersusimut:

http://www.facebook.com/media/set/?set=a.3701554497470.2140328.1233676188&type=3[/url]

Vantaalla lisäksi Aztec ja Drakensimu..ja UTU-purjelentosimu..


Mersu
[url]http://www.ilmailumuseo.fi/index.php?page=messerschmitt-bf-109--simulaattori[/url]

[url]http://www.youtube.com/watch?v=wY6Dv_jprZA[/url]

Aztec
[url]http://www.ilmailumuseo.fi/index.php?page=oh-ims--simulaattori

Harri


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 09.04.13, 09:40
Ahaa Tikkakoskellakin on nyt simu. Vuonna 2009 ei vielä ollut. Nuo Helsingin simut tiesinkin, vaikka en sielläkään ole käynyt vielä niiden aikana.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 10.04.13, 17:23
Tämä ei ole hankintani, vaan lahjana saatu!
Laitetaan nyt kuitenkin jokunen kuva.



[ attachment removed / expired ]
Ollaan tulossa Porista Pirkkalaan.




[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

Totean vain, että näin rauhallista kulkuneuvoa maassa käsitellä, en vielä tähän mennessä ole omistanut.


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

Tämä on rauhallisin ja helppokäsiteltävin kulkuneuvo maata pitkin, mitä tähänmennessä koskaan olen omistanut.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.04.13, 08:57
Quote from: Esa Sulanko on 10.04.13, 17:23
Tämä on rauhallisin ja helppokäsiteltävin kulkuneuvo maata pitkin, mitä tähänmennessä koskaan olen omistanut.


Etkös Esa nyt ole käsittänyt väärin tämän homman, ilmassahan noilla lennellään


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 11.04.13, 10:25
Kyllä mä tän Pirkkalan kentältä taivaallekin sain!
Tarkoitus olis opetella tällä menemään paikasta toiseen.



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 11.04.13, 13:18
No niin Esa! lähtihän se tästä taas liikkeelle, kun vielä väsäät vähän textiä niin se entinen Esa on taas tapeetilla.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.04.13, 17:43
. . .  ja sitten kun saat lupakirjan kuntoon tuossa Phantomissa niin poikkea sillä Vaasassa kahvilla. Tuolla koneellahan lentää Vaasaan hetkessä.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 11.04.13, 19:02
Tota noin!
Kyllä tämä mulle on aika työläs kone.
Ihan käsiajolla lensin sen Kuopiosta Ouluun ja kyllä siinä sai käsin ohjailla.
Menihän se sinne, mutta kyllä siinä sai olla tarkkana. Autopilottikin on, mutta mahtaakohan ollenkaan toimia?
Periaatteessa sillä pitäis saada laitettua pitämään suunta, korkeus ja nopeus, mutta kun kliokkasin sitä suunnan pito hanikkaa, niin konehan alkoi pyrkimään päin helv****ä, joten otin automatiikan pois ja korjasin käsin suunnan. Niihin valodiodeihinkään ei tule näyttöä. Siis jokin on sikäli pielessä.
Manualia ei netistäkän hakemalla löytynyt.

Kyllä mun niin mieleni tekis sitä Super Hornettia, mutta olisko se jo korjattu sen trottel spagin suhteen, että nopeus ei jäis laskussa puoleen väliin, jonnekkin yli komen sadan solmun, siinä vauhdissa tömähtää kone maahan aika rajusti, eikä pysähdy ollenkaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.04.13, 18:11
[ attachment removed / expired ]

Tuolla toisessa ketjussa Niklas mainitsi tämän MI-8 Ai-helikopterin ja innoistuinkin siitä heti senverran, että se oli pakko ostaa. Tämä on minulla ensimmäinen maksullinen Ai-kone ja täytyy sanoa, että on kyllä hintansa arvoinen. Hieman yli 6-euroa ei ole paljon tämäntason tuotteesta. Tuommoinen summahan menee hetkessä RAY:n peliautomaatteihin kun pelaa "Kulta-Jaskaa"
;D

Paketissa on aivan tolkuttomasti tavaraa:  Mi-8 kopterityyppejä, repaintteja, Afcadeja, plaanjeja, lentopaikkoja ym. Tosin otin toistaiseksi käyttöön vain ne kopterityypit joihin nämä Suomen ilmavoimien maalaukset sopivat.

Tämä kopteri rullaa samoin kuin muutkin Ai-lentokoneet kiitotien päähän odottamaan ja lähtee sitten ilmaan niinkuin kopterin kuuluukin lähteä. Esittelyvideolla tämä laskeutuu myös suoraan helipadeille.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juhani Pelli on 17.04.13, 07:05
A mist sie ostit???
yst. jussi


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 17.04.13, 07:35
Quote from: Juhani Pelli on 17.04.13, 07:05
A mist sie ostit???
yst. jussi


Sim-Marketista! Tässä linkk (Fs-2004): http://secure.simmarket.com/utt-ai-traffic-mi-8t-fs2004.phtml
(http://secure.simmarket.com/utt-ai-traffic-mi-8t-fs2004.phtml)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jyri Leijala on 22.04.13, 15:29

[ attachment removed / expired ]

Tulihan se hankittua vihdoinkin


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.05.13, 10:43
[ attachment removed / expired ]

Carenadolta ilmestyy näitä huippukoneita aina silloin tällöin ja mikä ilahduttavaa, myös vanhalle kunnon Fs2004:selle. Päätin hankkia tämän heidän uusimman King-Airin ja onhan se . . . . .
:)

Moottoritilaan aukenee tämmöinen luukku josta pääsee säätelemään turbiinin seoksia!

[ attachment removed / expired ]

Keikkaa pukkaa! Sisustus on tottakai aivan viimeisen päälle hieno. Koneessa on ainoastaan "Virual-cokpit" niinkuin näissä uutuuksissa on nykyään tapana olla.Etualan soittimet eivät kuulu konepakettiin. Ne ovat Google Sketcup 3D Waterhouse kirjaston objekteja. Innostuin tuossa eilen kääntämään niitä koemielessä Flight-Simulaattoriin.
Noita on aivan julmetusti erilaisia! Kaikkia esineitä mitä vain voi kuvitella olevan, niin sieltä kyllä löytyy.
;D
[ attachment removed / expired ]

Tuolla toisessa ketjussa eilen pähkäilin, että mahtaako noiden Sketcup objektien laatu riittää kenttärakennuksiin. Ei pelkoa, riittää mainiosti kuten tästä kuvasta ilmenee. Tuo rakennus kuuluisi oikeasti Seinäjoen keskustaan mutta kokeilin asentaa sen huvikseni tuonne kentänreunalle.
Objektit kääntyvät melko helposti vaikkapa Instant Sceneryn ymmärtämään muotoon, jolloin niitä voi sitten asennella vapaasti minne vaan. Tai oikeastaan en tiedä siitä "vapaudesta" sillä en ole tutustunut noiden objektien käyttöehtoihin ja Fs:n kanssa käyttämiseen.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 09.05.13, 20:12
Quote from: Jari Vanhatupa on 09.05.13, 10:43
Carenadolta ilmestyy näitä huippukoneita aina silloin tällöin ja mikä ilahduttavaa, myös vanhalle kunnon Fs2004:selle. Päätin hankkia tämän heidän uusimman King-Airin ja onhan se . . . . .
:)




Pitäähän sitä FS2004:jääkin silloin tällöin kohentaa, jollei muulla niin uudemmilla koneilla?????? :thmbup: ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 12.05.13, 14:18
[ attachment removed / expired ]

Virtavian alennusmyynnissä tuli käytyä hamstraamassa kaikenlaista ja ajattelinkin ensiksi laittaa tähän kuvat ostoksista mutta suunnitelmiin tuli muutos kun pääsin tämän Mi-28 Havocin puikkoihin! Laite on senverran kiinnostava kapistus, ettei tätä kertakaikkiaan voinut jättää tauolle muita hankintoja kokeillakseen vaan pakkohan tätä on pyöritellä ja muihin tutustutaan sitten kun tutustutaan . . . Eli palaan niihin myöhemmin kun Havoc hieman hellittää otettaan.
;D

Kyseessä on siis venäläinen kaksimoottorinen taisteluhelikopteri. Nokalla on käänneltävä 30-mm kanuuna ja "siivissä" raketteja. Kopteri on erittäin nopea ja ketterä muistuttaen lento-ominaisuuksiltaan jotenkin enemmän ketterää lentokonetta kuin kopteria. Lentäminen on kyllä mielyttävän vakaata kun tähän vain ensin tottuu.

[ attachment removed / expired ]

2-D paneeli on tämän näköinen. Kaksi Vorria, Adf, kaksi Dme:tä, liikkuva karttanäyttö, monipuolisesti säädettävä hud, radiokorkeusmittari, kaksi korkeusmittaria toinen näyttää ilmeisesti metrejä? Penkin korkeuden säätö paneelista ym. Kaikki toimivaksi tarkoitettu toimii hyvin, kuten Virtavian koneissa yleensäkin.

[ attachment removed / expired ]

Yö-paneeli on erittäin hieno. Tässä Hud-näyttö on kytkettynä ja olen siihen valinnut näkyviin kaikki toiminnot. Yksi selkeimpiä Hud-näyttöjä mitä olen kokeillut. Lähdin tuossa Jyväskylästä summanmutikassa lentämään ja takaisin löysin todella helposti tämän kopterin suunnistusvälineillä. Keli kuin keli, niin tällä voi kyllä lähteä huoletta keikalle.

[ attachment removed / expired ]

Virtual cokpit on tämän näköinen. Koneen hinta oli alennusmyynnissä vaivaiset Eur 4,46! :)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 19.05.13, 12:15
[ attachment removed / expired ]

Jaahas, mitäs täällä . . . jaa, että semmoista . . . no, tuli tuossa kevään pihatyöt mökillä tehtyä ja vaihteeksi voisi sitten puuhastella jotakin Flight-Simulaattorin kanssa. Jatketaan vaikkapa näiden Virtavian alesta ostettujen koneiden ruotimista.
:)

Isolla maalla pitää olla isoja sotilaskoneita. Tämä Venäläinen Tupolev Tu-22K on juuri sellainen. Iso, nopea, vaarallinen ja vaikea lennettävä . . Erittäin vaikea. En nyt tarkoita, että koneen järjestelmät olisivat jotenkin ylivoimaisia hallita, vaan se on se umpiraudan suuri määrä ja kova vauhti. Koneella pääset kyllä ilmaan siinä kuin muillakin mutta vaikeudet alkavat siitä kun koneen nokka pitäisi saada taas osoittamaan kohti kotikenttää.
Mikäli olet vielä virtuaalisesti elossa siinävaiheessa kun koneen nokka osoittaa kotikentän suuntaan, niin viimeistään loppulähestymisessä koneesta tuleekin sitten romua!

En usko, että  koneen lentomallissa olisi niinkään vikaa. Kyse on lähinnä siitä, että ei uskalla tulla sellaista vauhtia kiitotielle minkä kone vaatisi. Harjoituskertoja tarvitaan kymmenittäin, ennekuin homma alkaa onnistumaan. Todella mielenkiintoinen laite ja mitä vaan näppärää voi sattua laskeutumisen loppuvaiheessa . . sakkaamista, heijaamista, kiitotiehen iskeytymistä, tai kuten alla olevassa kuvassa: pyrstön varaan laskeutumista!
Kuinkahan venäläispilotit ovat selvinneet tosielämässä tällä koneella, taitaa olla joka lento kuin sankariteko.
Tässä allaolevassa linkissä kone on tositoimissa lentonäytöksessä. Loppuvaiheessa on yksi aivan "naulapäinen" ylilento kentän pintaa hipoen suurella nopeudella.

Linkki:  http://www.youtube.com/watch?v=QRV6bSGjoRY

[ attachment removed / expired ]

Koneen alta aukenee kaksi luukkua ja toisella painalluksella tulevat myös lentäjien istuimet alas. Sisään mennään siis täältä alakautta.

[ attachment removed / expired ]

Ohjaamonäkymiä "ratti" poistettuna. Toistaiseksi en ole vielä lentänyt tällä mitään "tehtäviä" vasta laskuharjoitukset on suoritettu. Koneen varustus mahdollistaa kyllä vaativien tehtävien suorittamisen mutta riittääkö pilotin kapasiteetti se onkin sitten jo toinen juttu.
Mielessä kajastaa jo pelottava tehtävä tyyliin: On vesisade! Käy kiertämässä Lapuan radiomasto ja palaa kentälle mahdollisimman nopeasti! MARS! MARS!
>:(

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Koneen paneeli on kieltämättä varsin muikean näköinen! :)

[ attachment removed / expired ]

Tämmöistä on sitten Virtual cokpitin puolella.

[ attachment removed / expired ]

Vakavaan kuvakertomukseeni laitan loppukevennykseksi kuvan kesäillan lämpöväreilystä. :thmbup:

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 19.05.13, 17:54
Oleks sä saanut lottovoiton? kun noita noin vain ostelet.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 20.05.13, 05:38
Quote from: Pertti Lode on 19.05.13, 17:54
Oleks sä saanut lottovoiton? kun noita noin vain ostelet.


Heh, heh . . en ole saanut isoja voittoja, vaikka pelaankin jatkuvasti veikkauksen ja RAY:n pelejä. Varmaankin tuo huolettomalta vaikuttava ostelu juontuu paljon arkisemmasta syystä . . . kaksi työpaikkaa, päivä ja yötyö pakostikin niistä jää jotain ylimääräistä huvitteluun . . . .
Toisekseen nämä lisäosat ovat kuitenkin niin halpoja. Paljon isompia summia saa helposti menemään jonkin muun  harrastuksen parissa, vaikkapa juuri noihin veikkauksen ja RAY:n peleihin. 10-euron simun lisäosasta saa tuoretta hupia ja haastetta jopa useiksi viikoiksi. Senkin jälkeen siitä riittää normaalia hupia vielä vuosiksi eteenpäin.
Samalla sitä oppii sitten kaikenlaista mielenkiintoista lentokoneiden historiasta ja tekniikasta kun pääsee puikottamaan erilaisia koneita melkein oikeasti. Aivan huippujuttu ja hintansa arvoinen sellainen.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.06.13, 15:17
Jaahas, tämä päivä se sitten vierähtikin tämmöisen lentolaitteen parissa. Virtualcolin Dornier 328/110. Sähköpostiin oli tullut mainos tästä uutuudesta ja päätin tuon hankkia. Tämä Dornier on tehty ensin FSX:lle mutta nyt siitä on tullut myöskin Fs-2004 versio. Mielenkiintoinen peli! Nyt sitten vain odotelen, että tekevät myös sen puhallinmoottoreilla olevan version Fs-9:lle.
:)
[ attachment removed / expired ]

Koneen kiitotievaatimukset eivät ole kovinkaan vaativat, mitä tulee kiitotien pituuteen. Tällähan pääsee laskeutumaan melkein minne vain. Koneesta on tehty mielenkiintoinen sikäli, että tarvittaessa sitä voi operoida ns. Pitkän kaavan mukaan FMC:t ym prosessuurit huomioiden, tai sitten vain koneet käyntiin Ctrl+E ja eikun ilmaan vaan ja vähän taajuuksia radioihin jne. Kuka mitäkin haluaa . .
Jokatapauksessa tällä voi kyllä lentää rennommalla otteella kuin esim Virtualcolin Fokkerilla tai Jestreamilla. En laita kuvia paneelista, sillä muokkasin sitä jo panel-studiolla! Tässä minun yksilössä ainakin bugitti pari kolme komponenttia mutta ei se ainakaan minua haittaa, hinta oli näes senverran halpa, vain hieman päälle 8-euta. Kuvassa näkyvän lentokenttähenkilöstön saa näkyviin kun klikkaa koneen paneelissa erästä ikonia, näppärää!
:)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 09.06.13, 15:45
Jaahas. Jari on ostanut oikein hienon koneen! :) Olisit nyt lähettänyt kuvan paneelista. Paljonko tuo vaatii kiitotietä lentoonlähtöön ja laskuun? Riittääkö 800 metriä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.06.13, 16:55
Quote from: Axu Lund on 09.06.13, 15:45
Jaahas. Jari on ostanut oikein hienon koneen! :) Olisit nyt lähettänyt kuvan paneelista. Paljonko tuo vaatii kiitotietä lentoonlähtöön ja laskuun? Riittääkö 800 metriä?


Virallisia arvoja en tiedä mutta omien testien mukaan noin 800-metriä riittää kyllä lentoonlähtöön. Laskussa kiitotietä sitten kuluu vain murto-osa tuosta.
Tuntui oudolta lentää tällä noiden sotakoneiden jälkeen kun tämä pysähtyy lähes siihen paikkaan mihin sen laskee. Lasku ei kylläkään mene pitkäksi vaikka kuinka tunaroisi.

Paneelista tosiaan en laittanut niitä kuvia mutta niitähän voi katsella vaikkapa tuolla virtualcolin kaupassa johon on tässä linkki:

http://www.virtualcol.com/shop/tvirtual.php?modulo=home.php


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 09.06.13, 17:11
Quote from: Jari Vanhatupa on 09.06.13, 16:55
Virallisia arvoja en tiedä mutta omien testien mukaan noin 800-metriä riittää kyllä lentoonlähtöön. Laskussa kiitotietä sitten kuluu vain murto-osa tuosta.
Tuntui oudolta lentää tällä noiden sotakoneiden jälkeen kun tämä pysähtyy lähes siihen paikkaan mihin sen laskee. Lasku ei kylläkään mene pitkäksi vaikka kuinka tunaroisi.

Paneelista tosiaan en laittanut niitä kuvia mutta niitähän voi katsella vaikkapa tuolla virtualcolin kaupassa johon on tässä linkki:

http://www.virtualcol.com/shop/tvirtual.php?modulo=home.php


Eli 800 metriä ilman laippoja? Jos käyttää laippoja niin sitten varmaan pääsee ilmaan forssan kentältä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.06.13, 18:18
Quote from: Axu Lund on 09.06.13, 17:11
Eli 800 metriä ilman laippoja? Jos käyttää laippoja niin sitten varmaan pääsee ilmaan forssan kentältä?


Heh, aika paha kieltämättä! 740-metriä kiitotietä, ainakin tuossa Fs9:n defukentällä. Pitihän tuo käydä testaamassa. Vähän pitää kyllä jo katsella tuulenkin suuntaa. Riippuu paljolti olosuhteista ja kuormasta kuinka tuolta päästään ilmaan. Kuvassa yksi on lähdetty raskaalla koneella täys poka kyydissä aivan kiitotien asfaltin päästä, reiluilla laipoilla sivutuulessa. Kyllä hilkulle vetää mutta lähti se sieltä!

Kuvassa kaksi on sitten vastatuuli ja lähtöpaikka normaali. Ei mitään ongelmia hyvin keritään ilmaan. Tyhjällä koneella sitten mitataan kiitotiestä ehkä noin puolet.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 09.06.13, 18:26
No FSX/FS9:n kiitotien mitat eivät ole kovinkaan oikeassa. Forssan kiitotie menee ihan 800 metrin puolelle ja vähän ylikin ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 10.06.13, 20:16
Käyrääns kattoon onk hallilla mittää uutta.
[ attachment removed / expired ]

No jo, onk toi Antonoovi?
[ attachment removed / expired ]

Sepä se.
[ attachment removed / expired ]

Pakko vilasta sisälle.
[ attachment removed / expired ]

Vähän on maailmaa nähneen olonen.
[ attachment removed / expired ]

Katotaan ny toi konttorin puali samal.
[ attachment removed / expired ]

Voi jehna, tolla ku pääsis!
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 10.06.13, 20:24
Pyöriikö se venäläinen AC (ilmastointi laite) tuossa ikkunan reunassa?, se kun näyttää olevan standardi kaikissa ryssän koneissa


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 11.06.13, 06:27
Totta Mooses se pelaa. Eli systeemimallinnus kunnossa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 11.06.13, 07:00
Todella tyylikäs esittely hienosta konehankinnasta. Olisi mukavaa kun tuon tuulettimen käynnistäisi, niin samalla käynnistyisi monitorin vieressä etuvasemmalla oleva pieni oikea tuuletin. Kotiohjaamopuolen tietäjät saattaisivat osata semmoisen väsätä.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 11.06.13, 10:53
An-2
Kuules Ismo!
Oletkos jo tolla romiskolla oikein reissujakin tehnyt ja kollannut sen kaikki ominaisuudet?
Saattais olla ihan tämösen hiljaisen hissukan kone, kunhan sillä ensin on oppinut lentämään.
Lähetin sen videon suomeen kaverille Keravalle ja velipojalle Iittalaan ja kommentit olivat aivan yhtäpitävät.
Tarkastipa on jäljennetty.

[ attachment removed / expired ]
Kuka saattais tunnistaa köntyxen tossa Malmin Antonovin propellia hyväilemässä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 11.06.13, 10:56
Sinä?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ilves on 11.06.13, 10:59
Rett svar!
Axu var kvickare.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 11.06.13, 16:49
Käyntiin saaminen on kyllä tuskaista, mutta muutaman kerran se on onnistunut ja hauska vehje se on. Ei tarvitse lentokenttiä, pikku pelto riittää.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri FIN918 on 12.06.13, 11:25
Quote from: Ismo Nurmi on 10.06.13, 20:16
Käyrääns kattoon onk hallilla mittää uutta.
[ attachment removed / expired ]


Mikäs scenukka sulla tossa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 12.06.13, 18:14
Mulla on nuo Drziewickin puolalaiset kentät, tämä oli muistaakseni Babice Varsovassa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 12.06.13, 18:16
Tuo Antonov on kyllä hieno! Kannataako ostaa? Onko opettelemisen arvoinen. Olen kuullut että sen käyntiin saaminen on yhtä tuskaa (?) Mikä siitä tekee sellaisen?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri FIN918 on 12.06.13, 19:02
Katoppa youtubesta videota käynnistyksestä ja manuaali löytyy sibwingsin nettisivuilta, muistaakseni.

Niin ja Axu. Ei me sulle valitettavasti voida aina kertoa, että kannattaako ostaa. Se on sinun asiasi päättää. Kannattaa muutenkin tulevaisuutta ajatellen opetella olemaan vähemmän riippuvainen muiden avusta. Tulevaisuutta ajatellen on se sulle todella tärkeää, usko tai älä.

Mutta taas ennen kuin edes menee pahasti OT:ksi, niin back to topic :).


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 12.06.13, 19:09
Quote from: Lauri Sivuoja on 12.06.13, 19:02
Katoppa youtubesta videota käynnistyksestä ja manuaali löytyy sibwingsin nettisivuilta, muistaakseni.

Niin ja Axu. Ei me sulle valitettavasti voida aina kertoa, että kannattaako ostaa. Se on sinun asiasi päättää. Kannattaa muutenkin tulevaisuutta ajatellen opetella olemaan vähemmän riippuvainen muiden avusta. Tulevaisuutta ajatellen on se sulle todella tärkeää, usko tai älä.

Mutta taas ennen kuin edes menee pahasti OT:ksi, niin back to topic :).


Haluan vain suosituksia että onko lisuri hyvä. Eli jos en tiedä että onko se hyvä ja kannataako ostaa niin sittenhän saattaa mennä rahat hukkaa. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 12.06.13, 19:25
Netti on yleensä väärällään erilaisia arvosteluja eri koneista. Siispä Google kauniiseen käteen ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Miko Verno on 12.06.13, 19:35
Onko kuinka raskas laitos?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tero H Nylund on 12.06.13, 19:37
Quote from: Miko Verno on 12.06.13, 19:35
Onko kuinka raskas laitos?
A-Flight EFHK + REX ja asetukset n. puolillaan 30-45fps vc:ssä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Miko Verno on 12.06.13, 19:47
Vähän helpommin saisi selville, kun vertaisi vaikka ngx yms...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 16.06.13, 14:48
Suprunov Desing Yakolev YAK-40 Kone jota saa tällä hetkellä sekä ilmaiseksi, että maksullisena. Valitsin molemmat! ;D

Vaikea kuvitella mikä voisi olla simussa paremmin kun tällä lentää. Tässä ensimmäisen laskun jälkeen vaasassa parkissa.
Virtual cokpit on toteutettu jollain harvinaisella tekniikalla mikä tekee siitä joustavamman käyttää. En rupea esittelemään konetta tarkemmin sillä ominaisuuksia on valtavasti.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 16.06.13, 15:05
Voi kun joku konvertoisi ton FSX:lle...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 20.06.13, 13:25
Carenado TBM 850 - mainio kone selkeällä kartalla...



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 29.06.13, 10:11
Vähän suurempaa ja vanhempaa kalustoa eli TriStar:



[ attachment removed / expired ]



[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 02.07.13, 19:54
Tällänen tuli hommattua.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 02.07.13, 20:04
Mistä ostit ja paljo makso?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 02.07.13, 20:06
Quote from: Axu Lund on 02.07.13, 20:04
Mistä ostit ja paljo makso?


0€


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 02.07.13, 20:27
Mistä noita saa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 02.07.13, 20:35
Quote from: Axu Lund on 02.07.13, 20:27
Mistä noita saa?



Suhteilla, PMDG:ltä ja Ebaystakin saattaapi löytyä. Joten Google on ystävä jossain asioissa  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Heinonen on 02.07.13, 20:39
http://www.737ng.co.uk/737-800%20Quick%20Reference%20Handbook%20(QRH).pdf


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 03.07.13, 08:46
Quote from: Teemu Kokkonen on 02.07.13, 20:35
Suhteilla, PMDG:ltä ja Ebaystakin saattaapi löytyä. Joten Google on ystävä jossain asioissa  :)


Mulla ei oo suhteita kehenkään jolta voisin saada tuommoisen. PMDG:ltä saa saman laisen 70 dollarilla. Siihen vielä postikulut niin on liian kallis. Kirjastosta tuskin löytyy ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 03.07.13, 08:46
Quote from: Arttu Heinonen on 02.07.13, 20:39
http://www.737ng.co.uk/737-800%20Quick%20Reference%20Handbook%20(QRH).pdf



Kiitos! :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Iiro Helminen on 03.07.13, 20:53
PMDG toimittaa oman QRH:n?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri FIN918 on 03.07.13, 21:05
Quote from: Iiro Helminen on 03.07.13, 20:53
PMDG toimittaa oman QRH:n?


Kyllä


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 05.07.13, 07:41
PMDG:n QRH on yksi yhteen oikean kanssa, lukuunottamatta PMSG:n logoa ja DO NOT USE FOR FLIGHT -leimoja.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 05.07.13, 08:27
Quote from: Jesperi Lauhio on 05.07.13, 07:41
PMDG:n QRH on yksi yhteen oikean kanssa, lukuunottamatta PMSG:n logoa ja DO NOT USE FOR FLIGHT -leimoja.

+1, tai siis oikeammin yksi yhteen Bojon "refe"-manun kanssa. Tietty pieniä eroja esiintyy "oikeiden"-käytössä olevien QRH:den kanssa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 09.07.13, 18:01
Päätin vihdoinkin tehdä yhden "harppauksen" xplanen puolelle, ostin JARdesignin A320neo.



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

(Älkää välittäkö virheistä sun muista, piti vaan päästä ilmaan ja kokeilla toimiiko se  ::) )


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jouka Ahponen on 09.07.13, 18:13
Onkos miten realistinen mallinnos tuo JARdesingnin tuotos? Päihittääkö esimerkiksi Aerosoftin vastaavan tuotoksen FSX:lle?

Jouka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 09.07.13, 19:10
En osaa henk. koht. sanoa, lukemani mukaan kyllä... Täytyy ehtiä lentämään enemmän, mutta ei oikein löydy aikaa  :-\


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Donald on 10.07.13, 09:21
Quote from: Jouka Ahponen on 09.07.13, 18:13
Onkos miten realistinen mallinnos tuo JARdesingnin tuotos? Päihittääkö esimerkiksi Aerosoftin vastaavan tuotoksen FSX:lle?

Jouka


Tuskin päihittää vielä mitään, koska:
Quote:
Not a bug, just “not complete/done yet” list: FPLN SAVE, Step CLB/DES, SPD/TIME CNSTR, all OH/PED buttons named “INOP”, terrain on ND, ECAM STS Page, All Failures, EXPED clb/des. (might be continued)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jonne Pitkänen on 09.08.13, 09:22
Nostellaas...

Tuli tälläinen tilattua. Ihan mukava kone ja hyvää vastapainoa NGX:lle.  :thmbup:
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.08.13, 16:50
[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 18.08.13, 09:10
Tuli viimeinkin ostettua tämä puskakone,

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 18.08.13, 09:29
Mullakin on tossa virhe. moottori syttyy palamaan joka ikinen lento.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kirmo Liukko on 18.08.13, 09:33
Quote from: Alex Lund on 18.08.13, 09:29
Mullakin on tossa virhe. moottori syttyy palamaan joka ikinen lento.

Tiukka ehkä: Teet jotain väärin... [img width=18 height=18]http://murobbs.plaza.fi/images/smilies/think.gif[/img]

Enpä usko että kyseessä on virhe koneessa, ehkä operoinnissa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 18.08.13, 09:39
Quote from: Kirmo Liukko on 18.08.13, 09:33
Tiukka ehkä: Teet jotain väärin... [img width=18 height=18]http://murobbs.plaza.fi/images/smilies/think.gif[/img]

Enpä usko että kyseessä on virhe koneessa, ehkä operoinnissa?


Mahdollisesti. Vaan kun olen kokeillut aika monta juttua ettei se syttyisi mutta syttyy vaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kirmo Liukko on 18.08.13, 09:41
Quote from: Alex Lund on 18.08.13, 09:39
Mahdollisesti. Vaan kun olen kokeillut aika monta juttua ettei se syttyisi mutta syttyy vaan.

Manuaali?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 18.08.13, 09:45
Quote from: Alex Lund on 18.08.13, 09:29
Mullakin on tossa virhe. moottori syttyy palamaan joka ikinen lento.


Aukase ne konepellin jäähdytysläpät


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 18.08.13, 09:46
Quote from: Kirmo Liukko on 18.08.13, 09:41
Manuaali?


Hmm. Katsotaas. Printtaan nuo Chekkilistat ja operaatio jutskat ja kokeilen myöhemmin tänään.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 18.08.13, 09:48
Quote from: Pertti Lode on 18.08.13, 09:45
Aukase ne konepellin jäähdytysläpät


Jos tarkoitat siinä vipua siinä keskikonsolissa jossa on keltainen (?) nuppi päässä ja siinä lukee joku, joka viittaa jäähdytykseen niin se on auki. Silti moottori syttyy.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 18.08.13, 10:12
Quote from: Alex Lund on 18.08.13, 09:48
Jos tarkoitat siinä vipua siinä keskikonsolissa jossa on keltainen (?) nuppi päässä ja siinä lukee joku, joka viittaa jäähdytykseen niin se on auki. Silti moottori syttyy.


Missä se keltanen nuppi on? sinun pitää myös tarkistaa että onko läpät auki. ne aukeaa keskikonsolin oikealta alareunasta olevasta napista, hiiren trissalla tai klikkaamalla hiiren nappia useamman kerran, ja kaikki katkaisijat paneelissa pitää olla päällä, en ole tutkinut mikä katkaisija sen aktivoi mutta jos kaikki on päällä niin se toimii se oikealla oleva

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 18.08.13, 13:57
Eli tuon sinisen vivun yläpuolella on se vipu jota pidän päällä. Luulin että se on se vipu joka olisi avannut ne läpät.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 18.08.13, 14:38
Jo Vladimir Zhyhulskiy:n freeware-koneessa (FS9) oli mallinnettuna tuo An-2:n moottorilämpöjen kohoaminen, joka pysäytti moottorin ja stoppasi matkanteon mikäli moottorin tuuletuksesta ei oltu huolehdittu. Mitään komeita liekkejä tosin ei näkynyt (taisi lähteä vain joku savuefekti). Koneessa ei myöskään ollut kovin hienoa VC-ohjaamoa, joten cowl flap-asetus piti laittaa FS9:n oletuskomennolla (en muista näppäinydistelmää). Tämäkin kaikki löytyi manuaalista (muistaakseni).

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 18.08.13, 20:15
Läpät=kidukset.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 26.08.13, 12:26
[ attachment removed / expired ]

Jonkinaikaa on jo ollut hankintalistalla muutama Dreamfleetin kone jotka vielä puuttuvat omasta hangaarista. Yksi niistä on tämä Archer.
Vapaapäivän kunniaksi ja ajankuluksi kävin tämän sitten ostamassa.
:)
Pipereitä siellä hangaarissa on toki jo ennestäänkin enemmän kuin lääkäri määrää mutta ei se haittaa, onhan oikeassakin maailmassa useita samanlaisia koneita olemassa. Toisekseen nämä ovat kuitenkin sillälailla yksilöitä, etteivät ne ole täysin samanlaisia eri lisurivalmistajilla vaan eroja kyllä löytyy. Joten eri koneyksilöillä päästään lentämään.

[ attachment removed / expired ]

2-D Cokpitissä näkymät ovat varsin muikeat ja pärjäävätkin hyvin aivan kovimmassakin sarjassa.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Tässä hieman levitetty kuva Virtual-cokpitistä johon olen avannut pop-up ikkunoita eri säätimistä.

[ attachment removed / expired ]

Normaalin 2-D paneelinäkymän lisäksi saa näkyviin myös tämmöisen "laskeutumis-paneelin" jolla on mukavampi tuoda kone kentän pintaan paremman näkyvyyden vuoksi.
Itse kone ostetaan Fligt-1:seltä ja manuaalit sekä paintkitit ladataan Dreamfleetin sivustolta. Paintkitti onkin varsin näppärästi valmiiksi psd-muodossa ja sen voi ladata photoshoppiin jossa kaikki olennainen on valmiiksi pistetty eri "tasoille" ja on näinollen näppärästi valmiina työstettäväksi.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 26.08.13, 13:11
Niin hyvä kone mutta vaan FS9:lle :(


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Markku P Pitkänen on 26.08.13, 15:00
Quote from: Alex Lund on 26.08.13, 13:11
Niin hyvä kone mutta vaan FS9:lle :(


Koodaa se FSX:lle.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 26.08.13, 15:02
Quote from: Markku P Pitkänen on 26.08.13, 15:00
Koodaa se FSX:lle.




Tai osta FS9 ja lennä sillä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Iiro Helminen on 20.10.13, 10:56
Viimeisimmät hankinnat, PFPX ja viimeinkin PMDG:n T7  8)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 02.11.13, 15:57
Tulipaha tuossa ladattua pienemmät putet isomman seuraksi  :thmbup:
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 23.11.13, 17:39
Sibwings AN2  8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Aleh on 23.11.13, 23:26
An2 pysyy kuulemma siksi ilmassa koska se on niin ruma että maa hylkii sitä   8)  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 24.11.13, 06:38
Ugly child only mother can love 8) Jännä muuten, että enää ei tehdä juurikaan kaksitasoja. Luulis nyt, että kahdella siivellä varustetulla koneella saavutettais ihan käsittämättömät STOL-mahdollisuudet nykymoottoreilla...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 24.11.13, 09:12
Quote from: Jesperi Lauhio on 24.11.13, 06:38
Ugly child only mother can love 8) Jännä muuten, että enää ei tehdä juurikaan kaksitasoja. Luulis nyt, että kahdella siivellä varustetulla koneella saavutettais ihan käsittämättömät STOL-mahdollisuudet nykymoottoreilla...


tuossa on jo ihan käsittämättömät STOL-mahdollisuudet vaikka siinä ei olekaan nykymoottori vaan vanha tähtikone ja yli 2 tonnia kuormakyky ja sen takia se kait on levinnytkin ympäri maailmaa ( yli 19000 tehty)
Quote:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 24.11.13, 09:32
Quote from: Pertti Lode on 24.11.13, 09:12
tuossa on jo ihan käsittämättömät STOL-mahdollisuudet vaikka siinä ei olekaan nykymoottori vaan vanha tähtikone ja yli 2 tonnia kuormakyky ja sen takia se kait on levinnytkin ympäri maailmaa ( yli 19000 tehty)



Täysillä laipoilla pysyy vielä ihan nätisti 35 solmun nopeudella ilmassa...  :laugh:
Quote:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jarmo Torvikoski on 24.11.13, 10:07
Quote from: Oskari Pirttisalo on 24.11.13, 09:32
Täysillä laipoilla pysyy vielä ihan nätisti 35 solmun nopeudella ilmassa...  :laugh:
Quote:




Eli maa hylkii konetta  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Aleh on 04.01.14, 16:29
Mindstarin eilen julkaistu GNS 430/530 -paketti hommattu! Hyvältä vaikuttaa.

Kuvassa 2x430 asennettuna Carenadon turboparoniin
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 18.01.14, 17:06
Koska kopteri on hieman hankala laskeutumisen kannalta ajateltuna niin päätinpä kokeilla ultrakevyellä Australiassa - Alaskassa kun ei vielä oikein tarkene...



[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 19.01.14, 11:27
Linkki ?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 19.01.14, 18:46
Quote from: Pertti Lode on 19.01.14, 11:27
Linkki ?


Jos tuota ultraa tarkoitit, niin:

http://secure.simmarket.com/ants-airplanes-drifter-ultralight.phtml


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kirmo Liukko on 25.01.14, 15:23
Varoituksena lisäosia hankkiville!

Genuine Sim on julkaissut (tai ainakin väittää niin) A380 Professional lisä-osan. http://www.genuinesimulation.com/
Kuvien perusteella vaikuttaisi hieman huijaukselta ja hintakin on suolainen.

Esimerkiksi ensimmäisessä kuvassa on "World Air Routes Air France A380" dvd:n kansi.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 25.01.14, 15:26
Quote from: Kirmo Liukko on 25.01.14, 15:23
Varoituksena lisäosia hankkiville!

Genuine Sim on julkaissut (tai ainakin väittää niin) A380 Professional lisä-osan. http://www.genuinesimulation.com/
Kuvien perusteella vaikuttaisi hieman huijaukselta ja hintakin on suolainen.

Esimerkiksi ensimmäisessä kuvassa on "World Air Routes Air France A380" dvd:n kansi.

https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=662020567196096&id=181439575254200&stream_ref=10

Käyttävät NLS A380 previkka kuvia myydäkseen huijaustaan  :thmbdn:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Donald on 25.01.14, 16:09
Hmm, jotenkin huvittavaa :D

[img width=720 height=450]http://www.genuinesimulation.com/D21.jpg[/img]

[img width=800 height=500]http://2.bp.blogspot.com/-ZKAZ1a9CHhY/UP8FHjKIvwI/AAAAAAAABK4/h18rstqMJgc/s1600/vc186%2B(1).jpg[/img]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 25.01.14, 16:41
Hoh hoh ;D Selvä feikkihän tuo, NLS onkin jo sanoutunut tästä scämmistä eroon kokonaan FB-sivullaan  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 26.01.14, 10:43
Asiaa on käsitelty myös täällä: http://forum.avsim.net/topic/433209-the-genuine-simulation-a380-scam-is-taking-a-step-further-dont-fall-for-it/



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 06.03.14, 18:48
Flight 1:n Citation Mustang tuli heräteostoksena hankittua... hyvältä vaikuttaa :thmbup:

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 07.03.14, 06:50
Hauska laitoshan tuo Mustang on, mutta tuon G1000:n käyttäminen FSX:ssä on niin tuskaista puuhaa, että minä en ainakaan sitä jaksa. Ja kun ei ole edes kokonaan mallinnettu käsittääkseni. Ja kirsikkana kakun päälle tuo Flight1:n modelli on aivan tolkuttoman raskas...

Niinjamuuten, heräteostos on yhdyssana...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 07.03.14, 10:29
Quote from: Jesperi Lauhio on 07.03.14, 06:50
Hauska laitoshan tuo Mustang on, mutta tuon G1000:n käyttäminen FSX:ssä on niin tuskaista puuhaa, että minä en ainakaan sitä jaksa. Ja kun ei ole edes kokonaan mallinnettu käsittääkseni. Ja kirsikkana kakun päälle tuo Flight1:n modelli on aivan tolkuttoman raskas...



Juu tuon G1000 käytön kyllä huomasin ongelmaksi, mutta mulla ei kyllä ole modellin raskauden kanssa ollut ongelmia... ihan tasaset 35fps heittää maartenilla ja FSDT:n O´Hare V2:sella :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 07.03.14, 11:01
Hmm, täytyypä kokeilla tuota sitten uudestaan. Voipi olla, että viimeisestä yrityksestä on sen verran aikaa, että alla oli vielä vanha nuhapumppu ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 07.03.14, 11:06
Quote from: Jesperi Lauhio on 07.03.14, 11:01
Hmm, täytyypä kokeilla tuota sitten uudestaan. Voipi olla, että viimeisestä yrityksestä on sen verran aikaa, että alla oli vielä vanha nuhapumppu ;D


Siitä vaan! ;D En taida tällä onlineen vielä hetkeen uskaltaa, mutta mukavaa vaihtelua NGXään, Triplaan ja AXEen :laugh:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Lauri FIN918 on 07.03.14, 13:13
Quote from: Jesperi Lauhio on 07.03.14, 06:50
Hauska laitoshan tuo Mustang on, mutta tuon G1000:n käyttäminen FSX:ssä on niin tuskaista puuhaa, että minä en ainakaan sitä jaksa. Ja kun ei ole edes kokonaan mallinnettu käsittääkseni. Ja kirsikkana kakun päälle tuo Flight1:n modelli on aivan tolkuttoman raskas...

Niinjamuuten, heräteostos on yhdyssana...


Joo ei ole tässäkään täydellsitä G1000:sta. MYös sellanen bugi, että simu kaatuu aina kun syöttää EF-alkuista määränpääkenttää Arrival sivulle. Mutta ei se modelli kyllä raskas ole :).


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 27.04.14, 14:50
Ensimimmäinen lisäosahankintani Fsx:ään. Flysimwaren Bell 47G. Tavallaan on varsin näppärää nyt kun on nämä molemmat simut käytössä. Koska olen kiinnostunut mitä erilaisimmista lentolaitteista, niin tämä kahden simun järjestely laajentaa harrastusta aikatavalla. Mielenkiintoisten teknisten lentolaitteiden valikoima on nyt suurempi ja tutkittavaa ja harrastettavaa riittää yllinkyllin.
:)

[ attachment removed / expired ]

Kuvia kopterin uskomattomista yksityiskohdista voisi laittaa vaikka kuinka paljon mutta tyydyn nyt vain muutamaan kuvaan. Moottorina on kuusisylinterinen Lycoming mäntämoottori.

[ attachment removed / expired ]

Mittareissa on tyylikkäästi Flysimwaren logo. Kopteri oli tarjouksessa eikä sen hinta ollut kymmentäkään euroa.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 28.04.14, 11:56
Tässä lienee markkinoiden paras heko FSX:ään:

http://www.flight1.com/products.asp?product=F1E-206-001

Saa boxina tai ladattuna, jos kiinnostaa...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 28.04.14, 14:06
Jos haluaa hankkia helikopterin FSX:ään markkinoiden ulkopuolelta, kannattaa tutustua tähän: http://www.hovercontrol.com/ paikkaan. Eräs erinomainen ilmaishelikopteri on esimerkiksi täällä: http://simviation.com//1/browse-Helicopters-56-18.

Edit: Unohtui mainita mikä noista - siis Eurocopter AS332 LS.




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 28.04.14, 18:06
Tulipa ostettua kaksi uutta konetta. A2A Cessna trainer FSXlle ja X-planelle tuommonen Aerosoftin ATR. Aivan mielettömän hienoja koneita molemmat, varsinkin tuo Cessna on aivan uskomaton tapaus. En ole ennen tätä oikein GA koneista perustanut. Muutamat kuvat:



[ attachment removed / expired ]
[ attachment removed / expired ]
[ attachment removed / expired ]
[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]
[ attachment removed / expired ]
[ attachment removed / expired ]

//Mikko


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 08.05.14, 19:10
A2A C172 sekä FTX Pacific Fjords 8)

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 08.05.14, 20:01
Aerosoft:n Twin Otter Fsx:lle tuli hankittua  8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 09.05.14, 18:00
BBS:n A330 :) Täytyy todeta että betaksi erittäin toimiva kone :thmbup:

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 08.06.14, 08:33
* Uusin hankintani Fsx:lle A2A Simulations:n Accu-sim Piper Cherokee 180

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 08.06.14, 11:01
Quote from: Niklas Kivinen on 08.06.14, 08:33
* Uusin hankintani Fsx:lle A2A Simulations:n Accu-sim Piper Cherokee 180


Kappas, päätit lentää isäni Piperilla   :laugh:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 08.06.14, 12:29
Quote from: Oskari Pirttisalo on 08.06.14, 11:01
Kappas, päätit lentää isäni Piperilla   :laugh:

Äkkiä nyt tuntihinta pöytään ja mittari raksuttamaan ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.06.14, 13:54
Quote from: Niklas Kivinen on 08.06.14, 08:33
* Uusin hankintani Fsx:lle A2A Simulations:n Accu-sim Piper Cherokee 180


Eikös tuon pitäisi olla melko merkittävä kone? Tuosta kannattaisi varmaan tehdä tarkempaakin lisäturinointia kuvin ja sanoin. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 08.06.14, 14:30
Quote from: Jari Vanhatupa on 08.06.14, 13:54
Eikös tuon pitäisi olla melko merkittävä kone? Tuosta kannattaisi varmaan tehdä tarkempaakin lisäturinointia kuvin ja sanoin. :)


* Simulentäminen on nykyisellään jäänyt vähemmälle mutta nyt on taas ollut enemmän innostusta ja vähitellen opetellut Fs2004 rinnalla Fsx:n käyttöön ja nyt sitten
   pitää vielä tarkemmin perehtyä tämän A2A:n Piperin saloihin .  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 09.06.14, 09:42
Itselläkin on tuo A2A cherokee. Aivan mahtavan hyvä kone!  :thmbup: Paitsi että kun laittaa laippoja niin nokka tippuu. Ei trimmikään oikein tehoa.

EDIT: Niin ja onko kellään niin että kone kaatuu vasemmalle realism asetukset tapissa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Oskari Pirttisalo on 09.06.14, 10:27
Quote from: Alex Lund on 09.06.14, 09:42
Itselläkin on tuo A2A cherokee. Aivan mahtavan hyvä kone!  :thmbup: Paitsi että kun laittaa laippoja niin nokka tippuu. Ei trimmikään oikein tehoa.


Tämä on Piperin ominaisuus, haluttu tai ei, kyllä sen trimmin pitäisi siihen kuitenkin auttaa kun trimmaa nokkaa vaan ylös ihan huolella.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 09.06.14, 10:44
Quote from: Oskari Pirttisalo on 09.06.14, 10:27
Tämä on Piperin ominaisuus, haluttu tai ei, kyllä sen trimmin pitäisi siihen kuitenkin auttaa kun trimmaa nokkaa vaan ylös ihan huolella.


Aijaa. Tätä en tiennyt. Vitsit jos A2A:lta tulee Piper Archer II niin sitten olis eka kone fsx:lle johon saisi ladattua joskus OH-PKT paintit.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 10.06.14, 13:32
Quote from: Alex Lund on 09.06.14, 10:44
Vitsit jos A2A:lta tulee Piper Archer II niin sitten olis eka kone fsx:lle johon saisi ladattua joskus OH-PKT paintit.


Epäillen että on valmiina tulossa sitä painttia  ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Miko Verno on 10.06.14, 14:45
Ei muuten Patrick ollut OH-PDF:kään valmiina. ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 11.06.14, 11:05
Quote from: Miko Verno on 10.06.14, 14:45
Ei muuten Patrick ollut OH-PDF:kään valmiina. ::)


Niin?  ???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 14.06.14, 13:21
[ attachment removed / expired ]

Virtualcoli:lta tuli sähköpostia jossa he tarjosivat kanta-asiakkailleen huomattavaa alennusta ostoksista. Sopivasti sikäli, että olin jo jonkinaikaa odotellut tästä Dornier 328:sta tätä puhallinmoottori versiota, jonka he ovat nyt saaneet valmiiksi. Propelliversion olen jo aiemmin hankkinut jolloin ihastuinkin koneen lento-ominaisuuksiin, jotka ovat todella miellyttävät kun toimitaan  pienemmiltä kentiltä

Kuvassa näkyvä animoitu kenttähenkilöstö sisältyy koneen modelliin ja sen saa näkyviin kojelaudassa olevaa ikonia klikkaamalla.

[ attachment removed / expired ]

2-D Paneelista on nämä kaksi eri korkeutta joita voi vaidella näppärästi kojelaudan nuoli-ikonia klikkaamalla. Mittareiden ja nappuloiden näkymät ja toiminnot ovat mielestäni hyvät ja selkeät. Plaanin reittiviiva ym. haluttu tieto saadaan piirtymään näytölle niinkuin pitääkin.

[ attachment removed / expired ]

Overhead paneeli ja tehonsäätövivut klikattuna esiin. Lentojarruja varten on oma vipu. Sitä kääntämällä siipien yläpinnalta nousee esiin lentojarrut, kuin purjekoneessa ikään. Tehoja lisättäessä lentojarrut menevät siiven sisään automaattisesti.

[ attachment removed / expired ]

FMC ja radiopaneeli klikattuna esiin. Manuaalin mukaan tuossa pitäisi olla näkyvissä erinäköiset radiot. Itseasiassa siinä ei ollut minulla ensin mitään radioita (gauge ei toiminut) Asensin siihen Panel-Studiolla Virtual Cokpitin radiot jotka ovat ihan hyvät. Gaugen bugi ei ainakaan minua haittannut, sillä Panel-Studiota on hauska käyttää ja mittariremontit ovat aina kiinnostavia tapahtumia. Suosittelenkin ohjelmaa jokaiselle simuharrastajalle, aivan ehdoton hankinta joka päästää hetkessä monesta pälkähästä.

[ attachment removed / expired ]

Virtual Cokpit on tämän näköinen, ihan ok. Matkustamoa ei ole mallinnettu tässä koneessa.

[ attachment removed / expired ]

Koneen ulkomalli on normaalia tasoa ja maalauksia tulee mukana noin kymmenkunta erilaista. Tämä Dornier 328-Jet on saatavissa Fs9 ja Fsx:ään. Nämä kuvat olivat Fs9:stä.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Väsäsin samantien tämän kertomuksen kanssa Boxin päällyspaperit varmuuskopio Cd:tä varten. Boxed tuote sen nääs olla pitää! :P

Virtuacolilta on muuten tulossa mielenkiintoisia uutuuksia. Vielä ennen juhannusta pitäisi ilmestyä Saab 340/2000 molemmille simuille ja heinäkuussa sitten Dash 8. Syksyllä Shorts Regional ja myöhemmin erittäin mielenkiintoinen Honda Busines Jet ym.
:)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 14.06.14, 18:00
Tällainen hankinta tälläkertaa eli Alabeon Beechcraft D17 Staggerwing Fsx:lle.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 15.06.14, 09:18
Kaikilla koneilla on oma viehätyksensä, vaikei toi niin erikoisen kaunis olekaan,
Näytäppäs minkälainen se on sisältä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 15.06.14, 09:34
Täältähän: http://www.alabeo.com/index.php?accion=product&correl=93 noita kuvia löytyy sisältä ja ulkoa vaikka millä mitalla. Ihan hyvältähän tuo näyttää.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 15.06.14, 10:24
Tuo Staggerwing on kyllä mielestäni yksi kauniimmista koneista ikinä 8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 29.07.14, 09:30
Pakkohan se oli hankkia... ;D

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 29.07.14, 10:19
Niin tuo Dubain scenery?  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 29.07.14, 10:35
Se on jo vanha tuttu, hankin ensimmäisenä päivänä kun tuli julki ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 04.08.14, 10:55
[ attachment removed / expired ]

Tuolla aiemmin kerroinkin jo tästä Virtualcolin tulossa olevasta uutuudesta, joka nyt sitten pienen viiveen jälkeen on ilmestynyt. Näistä Saabin matkustajakoneista tuolla kaupallisella puolella ei todellakaan ole ollut liiemmin tarjontaa joten oitis tuommoinen piti sitten hankkia. Varsinkin kun Virtualcolin tuotteiden hinnoittelu on jokseenkin kuluttajaystävällistä, tämäkin Saab lisäosakone maksoi download-tuotteena alle 10-euroa.
:thmbup:

Tämä Saab Regional Pack sisältää kaksi konetyyppiä, Saab-340 ja Saab-2000 mallit. Saab-340 mallista on mukana versiot A,B ja F joista F-malli on rahtiversio. Saab-2000 on sitten mukana yhdellä versiolla ja se on selvästi isompikokoinen ja avioniikaltaan monipuolisempi kone.
Alla olevassa kuvassa tulee hyvin esiin Virtualcolin konemallien kohtalaisen näyttävä ulkoasu ja mallinnos, jonka luulisi riittävän itse kullekin.

[ attachment removed / expired ]

Erilaisia maalauksia on mukana erittäin paljon ja sieltä löytyy luonnollisesti suomalasiakin harrastajia kiinnostavia yhtiöitä, kuten esimerkiksi tämä Finnaviation. Mukana tulee myöskin animoitu kenttähenkilöstö jonka saa esiin paimamalla kojetaulussa olevaa ikonia.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Virtual cokpit näkymää . . .

[ attachment removed / expired ]

Saab 340 2-D paneeli alemmassa asennossaan. Kojetaulun ikonista on mahdollista korottaa ja laskea paneelia tarpeen mukaan. Tämä 340:nen on perinteisin mittarein varustettu, kun taasen 2000:sessa on "lasiohjaamo" Mittarit ovat melko pieniä mutta ovat silti riittävän selvästi luettavissa. Hieman ajattelin, että jos tässä 340:sessä muuttaisi muutaman mittarin hiirellä klikattaessa suurenevaksi mutta toimivat ne kyllä tälläisenäänkin ihan tarpeeksi hyvin.

[ attachment removed / expired ]

Kuva overhead paneelista. Olisiko noin 70% nappuloista semmoisia jotka ovat toimivia, loput ovat sitten koristeena. Koneen järjestelmämallinnus riittänee silti tavallisille sunnuntailentäjille. Molemmissa konetyypeissä on myös ohjelmoitava FMS, eli "matolaatikko"

[ attachment removed / expired ]

Tässä sitten Saab-2000, huomaa koneen selvästi pidempi runko. Tämä Saab Regional Pack on kokonaisuudessaan tiedostokooltaan melko muhkea, purettuna noin 600mb. Pääasiassa tuo paketin koko muodostuu suuresta repaintien määrästä. Itse konemallinnos on varsin frameystävällinen. Valmistaja kertoo siinä käytetyn heidän FF (Friendly frames) systeemiään, mitä lie tuo nyt sitten tarkoittaneekaan mutta ainakin minun halpis markettimiko pyörittää Saabeja kuin tyhjää vaan asetukset tapissa (Fs-2004).

[ attachment removed / expired ]

Pikainen testilento Saab-2000:sella. Ilmaan vaan puutteellisesti valmistauneena! Näkymä virtual-cokpitistä, näytössä valittuna map-mode jolloin päästään katselemaan lentoreitin viivaa ym. tarpeellista tietoa. Tämän VC-cokpitin lisäksi on käytettävissä myös hyvä 2-D paneeli.

[ attachment removed / expired ]

Vielä yksi kuva jossa näkyy myös tuo FMC-loota.  Kyllä tästä koneesta haastetta löytyy ihan tarpeeksi ainakin tälläiselle pääasiassa pienkoneilla lentäneelle simupilotille.
:P
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 04.08.14, 13:09
Mikä mistä ja koska?
eli mistä ostit?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 04.08.14, 16:12
Quote from: Pertti Lode on 04.08.14, 13:09
Mikä mistä ja koska?
eli mistä ostit?



Tervehdys Pertti! Ostin tuon Saab-Regional pack:in Virtualcolin omasta nettikaupasta joka kulkee nimellä:  VirtualCol virtual Store  Ohessa linkki:

http://www.virtualcol.com/shop/tvirtual.php?modulo=home

Tuotteet ovat latausversioita, tuo kuvassa oleva boxi on omatekemä. Tosin noita heidän koneitaan saa kyllä monesta muustakin simutarvike kaupasta. Olen todennut tuon heidän oman kaupan hyväksi ja ostelen tuotteet suoraan sieltä.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 04.08.14, 17:01
En ole tuohon firmaan ennen törmännytkään,mutta hinnat ovat oikeassa tasossa minun lompakkoon nähden.
Muilla on alehinnat korkeammat


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 06.08.14, 08:59
Hinta näkyy kyllä olevan edelleen reilusti yläkanttiin; itse en moisesta maksaisi kerrassaan mitään. Eivät ole edes viitsineet custom gaugeja tehdä, vaan ovat kopioineet suoraan defukoneista...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 06.08.14, 09:11
Quote from: Jesperi Lauhio on 06.08.14, 08:59
Hinta näkyy kyllä olevan edelleen reilusti yläkanttiin; itse en moisesta maksaisi kerrassaan mitään. Eivät ole edes viitsineet custom gaugeja tehdä, vaan ovat kopioineet suoraan defukoneista...


Kaikki eivät pysty niin täydellistä lisuruia tekemään. Mun mielestä ihan hieno lisuri ja mitä itse katsoin niin hinta on 12 ja puoli dollaria. eli 9,34 euroa. Ei ole paljon.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 06.08.14, 10:36
Quote from: Alex Lund on 06.08.14, 09:11
Kaikki eivät pysty niin täydellistä lisuruia tekemään. Mun mielestä ihan hieno lisuri ja mitä itse katsoin niin hinta on 12 ja puoli dollaria. eli 9,34 euroa. Ei ole paljon.


Kyllä se Axu alkaa olla siinä vaiheessa liikaa kun freeware koneet alkavat mennä visuaaleissa edelle... ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 06.08.14, 15:15
Juu, eipä mitään kyllähän tämmöisiä halpoja lisureita voi aivan hyvin ostaa ja käyttää, ei se kiellettyä ole. Pääasia kait lienee, että on ostokseensa tyytyväinen ja sille on käyttöä.
Mielestäni tuo Virtualcolin tuoteperhe on kiinnostava kokonaisuus lentokone ja maisema lisäosineen. Viimevuosina firma on piristynyt ja kunnostautunut tuomalla tasaiseen tahtiin uutuuksia markkinoille. Veikkaan, että he ovat kohderyhmänsä löytäneet näillä matalan profiilin frameystävällisillä lentokoneillaan.
:)

Kukin tietysti taaplaa tavallaan ja mieltymyksiä on monenmoisia. Itselläni ainakin on tarkoitus harrastella tätä lentosimujuttua melko laajalla skaalalla siinä mielessä, että lentokoneista puhuttaessa asiaan kuuluvat niin  ilmaiset freeware lisurit, hyvät ja huonot kuin myös maksulliset lisäosat, halvat ja kalliit. Itseasiassa jopa pienimuotoinen keräilykin mitä noihin maksullisiin lisureihin tulee.
Quote:
Eivät ole edes viitsineet custom gaugeja tehdä, vaan ovat kopioineet suoraan defukoneista..


Noista Saabeista puhuttaessa . . . eihän niissä ole defu-gaugeja muuta kuin gps ja ikonit.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 06.08.14, 16:34
Quote from: Jesperi Lauhio on 06.08.14, 08:59
Hinta näkyy kyllä olevan edelleen reilusti yläkanttiin; itse en moisesta maksaisi kerrassaan mitään. Eivät ole edes viitsineet custom gaugeja tehdä, vaan ovat kopioineet suoraan defukoneista...


Meneppäs ostamaan ostokoneen joka on alle 10€, niitä ei löydy kuin silloin tällöin alennuksissa pari kertaa vuodessa.
Ja voithan sinä ostaa niitä PMDG koneita 60€ jos hinnan pitää olla korkea.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 06.08.14, 16:51
Quote from: Pertti Lode on 06.08.14, 16:34
Meneppäs ostamaan ostokoneen joka on alle 10€, niitä ei löydy kuin silloin tällöin alennuksissa pari kertaa vuodessa.
Ja voithan sinä ostaa niitä PMDG koneita 60€ jos hinnan pitää olla korkea.
Kyllä noilla maksullisilla defu-tasoisilla paskeilla ja PMDG:llä on pikkasen eroa muuallakin kuin hinnassa... ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 06.08.14, 17:21
Minusta on turha kiistellä lisäosien paremmuudesta. Jokainen ostaa tai muuten hankkii niitä omien mieltymystensä mukaan. Pärjäsin vuosia pelkillä ilmaiskoneilla ja -maisemilla. Monet - etenkin venäläisten tekemät - ovat todella pitkälle mallinnettuja, jos jätetään hieman "rosoinen" viimeistely huomioimatta.

Sen jälkeenkään kun aloin ostaa lisäosia (vaatimustason kasvaessa) en ole maksanut "täyttä listahintaa" muista kuin FSUIPC:stä ja PMDG:n koneista. Eläkeläisen pitää elää säästeliäästi. Seuratkaa alennusmyyntejä. Se kannattaa ... tai eihän se ostaminen koskaan mitään säästöä ole, mutta mitä ei tekisi harrastuksensa eteen.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 07.08.14, 07:09
Kylläpäs taisin taas sohaista kusiaispesään. Pointtini oli lähinnä se, että kun simulaattorin defukoneetkin ovat visuaalisesti paljon näyttävämpiä, niin itse en tuosta maksaisi mitään. Ilmaiseksi saa tosiaan täysin yhtä hyviä, ja jopa parempiakin.

Niin ja Jari: kyllä tuossa Saab 2000:ssa on suoraan nuo näytöt otettu simun omasta Learjetistä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 07.08.14, 15:24
Quote from: Jesperi Lauhio on 07.08.14, 07:09
Kylläpäs taisin taas sohaista kusiaispesään. Pointtini oli lähinnä se, että kun simulaattorin defukoneetkin ovat visuaalisesti paljon näyttävämpiä, niin itse en tuosta maksaisi mitään. Ilmaiseksi saa tosiaan täysin yhtä hyviä, ja jopa parempiakin.

Niin ja Jari: kyllä tuossa Saab 2000:ssa on suoraan nuo näytöt otettu simun omasta Learjetistä.


Hmmm . . . Flight simulaattorin defukoneissa ei ole Saabeja.  Toisaalta mitenkään defukoneita väheksymättä . . onhan niillä tullut tahkottua. Omalla kohdallani kyllä kiehtoo enemmän tuo Saab-2000 monimutkaisempien tsysdeemien takia. Ei ole silti liian pro mutta ihan sopiva.

Nuo mittarigauget eivät ole suoraan Learjetistä. Äkkivilkaisulla saattaa tietysti siltä vaikuttaa. Panel cfg:ssä ainoa haku simun defu-gaugeen on juurikin se gps. Ne ikonitkin ja kaikki muut ovat sitten Virtualcol special gaugeja.
Muutenkin konetyypit ovat senverran erilaisia, ettei Learjetin mittareita voisi suoraan käyttää. Toinen on potkuriturbiinikone ja toinen puhallinmoottoreilla varustettu. Muutenkin tuon Saabin mittaripaneeleihin tulee enemmän tietoa kuin Fs-9 defu Learjetiin sillä onhan mukana matolaatikko ja tuo map-näyttö.

Laitan tuohon vertailukuvat niin sinun ei tarvitse ostaa tuota Saabia tämän jutun takia. :P

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 08.08.14, 06:00
Hmm, kyllä nuo edelleen ovat FSX:n defu Learjetin gauget, ND:tä ja toista EICASia lukuunottamatta. Noistakin ensimmäinen näyttää simun GPS-näyttöä vähän höystettynä parilla lisukkeella.

Ottaa ja etsii eron, ja kertoo sitten minullekin ::)
[ attachment removed / expired ]
(Kylläpä näyttää muuten venyneeltä tuo paneeli... Onko jollain tähän nopeaa neuvoa? Ei nyt jaksa itse muistaa...)

Virtualcolin tapaisen kehittäjän kohdalla lienee täysin yhdentekevää, mistä paneeli on otettu, kunhan se näyttää suht koht soveliaalta, kun järjestelmien minkäänlainen kehittäminen ei liene heidän tavoitteensa ensinkään; ainoastaan pyrkivät rahastamaan...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 08.08.14, 06:08
Quote from: Jesperi Lauhio on 08.08.14, 06:00
Ottaa ja etsii eron, ja kertoo sitten minullekin ::)


Joitain pieniä eroja tuntuu olevan mutta väittäisin myös, että nuo ovat defumittarit.

http://www.airliners.net/photo/Golden-Air/Saab-2000/1949369/L/&sid=793152dd44ee3a32e1651bc33bf62763[/url]

[url]http://www.airliners.net/photo/Eastern-Airways/Saab-2000/0939103/L/&sid=793152dd44ee3a32e1651bc33bf62763

Kyllähän ne on selkeästi joo defumittarit, joita ei ole edes yritetty peitellä. Huomaa jo siitä, että defumittarissa VSI on kompassin oikealla puolella. Kuvista näkee, että oikeassa koneessa VSI on korkeusmittarin yhteydessä. Oikeanpuoleinen EICAS näyttäisi olevan itsetehty. Ainakin hyvin yhtäläinen oikean kanssa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 08.08.14, 16:14
Quote from: Jesperi Lauhio on 08.08.14, 06:00
Hmm, kyllä nuo edelleen ovat FSX:n defu Learjetin gauget, ND:tä ja toista EICASia lukuunottamatta. Noistakin ensimmäinen näyttää simun GPS-näyttöä vähän höystettynä parilla lisukkeella.


Ai sinä puhuit tuosta Fsx-versiosta, olisit heti sanonut! Siinä saattaa olla pohjana noita FSX Learjetin mittareita, lievästi muokattuna tosin. Eroavaisuuksia löysit niistä itsekin ja Joona tuossa oli jotakuinkin samoilla linjoilla.
Fs-2004:sessa sensijaan eivät Fsx:n mittarit toimi sellaisenaan vaan "customointia" pitää tehdä senverran, että aivan heittämällä en sanoisi niiden pelittävän.

Alla esimerkki jossa vasemmassa kuvassa yritän laittaa Fsx-defu Learjetin mittarita Panel-Studion Fs-9 modessa Fs-2004:sen Learjettiin. Ei oikein tunnu vakuuttavalta puuhalta. Oikeassa kuvassa sitten näkymä simusta Fsx:n mittareilla. Jotain pientä modausta olisi vielä vailla.

[ attachment removed / expired ]
Quote:
Virtualcolin tapaisen kehittäjän kohdalla lienee täysin yhdentekevää, mistä paneeli on otettu, kunhan se näyttää suht koht soveliaalta, kun järjestelmien minkäänlainen kehittäminen ei liene heidän tavoitteensa ensinkään; ainoastaan pyrkivät rahastamaan...


Mitä tuohon rahastamiseen tulee niin se on ihan ok, sillä hehän tuovat tarjolle mielenkiintoisia ja siististi mallinnettuja koneita. Kyllä niitä voi ihan hyvin ostaa ja käyttää. Täytyy vain muistaa se hintaluokka eikä odottaa aivan mahdottomia.
Mikäli joku tekee paremman Saabin ja jakaa sitä ilmaiseksi niin kaikki kunnia hänelle mutta ei se tilannetta sinällään miksikään muuta, sillä edelleen voi myös ostaa maksullisen Virtualcolin Saabin jos semmoisen haluaa ja veikkaan, että aika moni haluaa.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 08.08.14, 17:44
Quote from: Jesperi Lauhio on 08.08.14, 06:00
Virtualcolin tapaisen kehittäjän kohdalla lienee täysin yhdentekevää, mistä paneeli on otettu, kunhan se näyttää suht koht soveliaalta, kun järjestelmien minkäänlainen kehittäminen ei liene heidän tavoitteensa ensinkään; ainoastaan pyrkivät rahastamaan...


Kyllä se on ihan samanlaista rahastamista PMDG:llä ja muissa vastaavilla, ovat vain korkeammassa divisioonassa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 08.08.14, 17:53
Löysin tämännäköisen koneen Simviation:issta Tim Condrad tekemä, mukavan näköinen
mutta on varmaan mielikuvituskone kun en löytänyt semmoista googlaamalla,
jos joku löytää niin saa sanoa vastaan

[ attachment removed / expired ]

http://simviation.com/1/search?submit=1&keywords=cannoli&x=23&y=8
unohdin laittaa oikotien


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 08.08.14, 19:20
Quote from: Pertti Lode on 08.08.14, 17:44
Kyllä se on ihan samanlaista rahastamista PMDG:llä ja muissa vastaavilla, ovat vain korkeammassa divisioonassa.


En nyt välttämättä lähtisi kuitenkaan vertaamaan kahta kehittäjää keskenään, joista toinen pyrkii mallintamaan modernin liikennekoneen järjestelmät mahdollisimman realistisesti oikeiden koneiden mukaan ja toinen maalaa bitmapin ja lätkii siihen valmiita oletusmittareita päälle. Ainoa yhteinen asia noilla kahdella on se, että molemmat ottaa maksun tuotteestaan. Ainoastaan toisen tapauksessa sille rahalle saa oikeasti vastinetta ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 08.08.14, 20:30
Ja sinä uskot tosissaan että ei ole rahastamisestä kysymys oli sitten vastine mikä tahansa?
Mene kirkkoon uskomaan siellä ne muutkin ovat.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Miko Verno on 08.08.14, 22:01
Kukaan, joka haluaa vähänkään operoida realistisesti(ei defu gps yms...) ei osta tuollaista Saabia, joka todennäköisesti käyttäytyy samalla lailla, kuin default King Air tjsp. Valinta kohdistuu silloin paremmin mallinnettuihin lisäosiin.

Jos kympillä saa alle nykypäivän freeware-tasoa olevan Saabin niin en kovin mielelläni tuollaiseen pistäisi rahoja. Jos(lue: kun) 50€ pyydetään Majestic Softwaren Dashistä, joka on hyvin mallinnettu turboprop niin mielelläni maksaisin siitä sen 50€. Vaatii hieman enemmän aikaa, työvoimaa, osaamista, rahaa sekä jaksamista mallintaa esim. Dash, kuin lätkäistä bitmapit ja defukauket päällekkäin ja saada siitä rahaa 10€ vaikka työhön menisi vain muutamia vuorokausia. Lyön vetoa vaikka mistä, että PMDG yms. hyvät mallintajat(ei abacus, virtualcol yms.) käyttäävät monia tuhansia tunteja(ja euroja) saadakseen uunista ulos juuri oikeaa konetta vastaavan lisäosakoneen, josta voikin maksaa vajaat 100€.

Mutta haluat lentää juuri Saabilla? Osta Virtualcolin Saab ja lennä sillä. Jos haluaa lentää "melkei ku oikeella lentsikalla" niin €urot kannattaa sijoittaa realistisiin koneisiin. Ne jotka ylipäätänsä sijoittavat euroja lisäosiin, ostavat mielummin sen koneen joka on mallinnettu paremmin, kuin se joka on kiinnostavampi kone. Milloinkohan viimeksi on Saab tullut vastaan IVAO:ssa, kun Dasheja tulee vastaan päivittäin. ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 09.08.14, 04:27
Entä jos haluaa operoida ihan vaan pikkuriikkisen realistisesti niin saako silloin ostaa Virtualcolin Saabin. :P

Pahoittelen kun aiheutan järkytyksiä foorumin Pro-sarjan hepuille lapsellisen innostuneilla ja naiveilla artikkeleillani ja konehankinnoilla. Pyrin jatkossa varustamaan kone-esittelyni jollain varoitustarralla. Ymmärrän kyllä tuon teidän "Super-Pro" intoilunne mutta ei se ole mikään ainoa oikea tapa harrastaa lentosimulaattorita.On muitakin tapoja ja tuo pro-juttu on vain yksi niistä.
Quote:
Ne jotka ylipäätänsä sijoittavat euroja lisäosiin, ostavat mielummin sen koneen joka on mallinnettu paremmin, kuin se joka on kiinnostavampi kone


Hmm . . minulla tuo menee kyllä juuri päinvastoin. Ostan aina sen koneen mikä juuri silloin sattuu mallina tai tuotteena  eniten kiinnostamaan, laadusta viis veisaan, pääasia että tuntuu hyvältä ja harrastus on senverran monipuolista, että sille on jatkoa luvassa tulevaisuudessakin.
Rahaa palaa lisäosiin tälläkin taktiikalla silti ihan kiitettävästi, boxipino lähentelee nykyään jo kolmea metriä. Pistän sitten kuvan kun kolme metriä menee rikki, varoitustarran kera tottakai.
;D
PS. Pertillä tuossa yllä mielenkiintoinen ja innostusta herättävä konelöytö! :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ville Lindgren on 09.08.14, 05:36
Minäpä lennän pääosan lennoistani fs9:n default 737-400 koneella. Piisaa mulle ihan hyvin. VirtualCol koneita olen jo pidempään katsellut. Mielenkiinnolla seuraan tätä keskustelua nyt siitä ja muista täällä.

Jos joku tykkää vaan lennellä eikä käyttää satoja euroja ja tunteja yhden koneen ostoon ja opiskeluun niin hän saa niin tehdä.

PMDG tuskin on mikään hyväntekeväisyys firma, heillä vaan on eri tyyli. He tekevät korkean tason lisäosia, ja myyvät satojen eurojen manuaaleja niihin ja koneetkin maksaa noin 50€. Tekemällä paremmin saa enemmän rahaa, ja asiakkaat ovat tyytyväisiä ja ostavat kaikki seuraavatkin koneet niiden hinnasta riippumatta. Samoin kun jotkut ostavat kaikki uudet apple laitteet niiden hinnasta riippumatta koska pitävät niitä hyvin laadukkaina ja eivät vaan voi olla ostamatta, kuten täälläkin suurinosa ei varmaan voi olla ostamatta uusimpia PMDG tuotoksia vaikka maksavat mitä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 09.08.14, 07:29
Ennen wanhaan "rahastus" tarkoitti maksun perimistä julkisessa kulkuvälineessä (bussi, juna,...). Busseissakin oli minun lapsuudessani jopa erikseen palkattu rahastaja (kuten edelleenkin junissa konduktööri, joka tosin nykyään yleensä vain tarkistaa matkaliput).

Wikisanakirja määrittelee uuden merkityksen rahastamiselle: Se on "(halventava) rahan periminen ilman vastinetta". Tässä merkityksessä ei ennen wanhaan sanaa rahastaa käytetty lainkaan. Tapahtumaa kutsuttiin ryöstöksi tai huijaukseksi. Nykyään niin tuottoisa pikavippibisnes oli siihen aikaan myös rikos nimikkeellä "koron kiskonta". No tästä aiheesta voisi jatkaa hamaan maailman tappiin...

Jos pitäydytään lentosimulaattoriaiheessa, niin ilmaislisäosat eivät varmasti ole rahastamista. Niitä voisi parhaiden tapauksessa luonnehtia jopa rahan lahjoittamiseksi. Rahastamista ei myöskään ole se tilanne, jossa lisäosa vastaa hyvin hintaansa oli se sitten kympin tai seitsemän kymppiä. Kympillä ei saa samaa tasoa kuin seitsemällä. Se on selvää. Rahastamiseksi voi kutsua sellaista tilannetta, jossa tuote ei alkuunkaan vastaa hintaansa.

Asia ei loppujen lopuksi kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Jokainen subjektiivinen ostaja arvostaa ostamansa tuotteen omalla tavallaan. Kaikki ei ole samanarvoista (euroissakaan) kaikkien mielestä. Tämä johtunee siitä, että kaikki eivät myöskään käytä simuja samalla tavalla. Esimerkiksi minä tulin vuosia hyvin toimeen pelkästään ilmaisosilla.

En myöskään vielä pari vuotta sitten nähnyt mitään järkeä maksaa kuutta kymppiä jostain PMDG:n tuotteesta, kun ihan yhtä hyvännäköisen sai Just Flightin alesta kuudella eurolla! Kyllä kyllä olet ihan oikeassa (lukija ken lienetkin  :)). Eivät JF:n tuotteet vastaa mallinnukseltaan PMDG:n tuotteita. Minä nyt vain en ollut siihen asti niin kiinnostunut lentämään liikennekoneita "oikealla tavalla" eli tietokoneohjatusti. Oli paljon hauskempaa lentää manuaalisesti ja perinteisillä suunnistusmenetelmillä.

Vasta vähän toista vuotta sitten siirryin lentämään liikennekoneita "oikealla tavalla", kun suunnilleen kaikki (tietämäni) muut tavat käyttää simua oli tullut moneen kertaan kolutuksi. Siinä vaiheessa hankin Aerosoftin "oikean" Airbusin (alennusmyynnistä) ja PMDG:n B737:n (ei ole näkynyt juuri aleja). Näissä riittää niin paljon uutta tekemistä, että tarvetta lisähankinnoille ei vielä ole tullut (mutta tulee varmasti aikanaan).

Simuja voi käyttää niin monella tavalla, että mitään "oikeaa tapaa" ei ole olemassakaan. Siksi on myös turha kiistellä lisäosien paremmuudesta. Jokainen hankkii sellaisia kuin haluaa. Toki minäkin olen pari kertaa pettynyt, kun hankinta ei ole vastannut hintaansa. Se on kai sitten sitä rahastusta - siis minun mielestäni.

Pekka

Edit: (Enimmät) kirjoitusvihreet korjattu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 09.08.14, 08:16
Hyvin puhuttu!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 09.08.14, 10:15
Sanonpa minäkin jotakin jonkun vuoden ja muutaman lisäosan omistavana, että olkoon mikä tahansa lisäosan tekijä, niin aina sieltä tulee toimimattomia bugisia tuotteita ulos asiakkaiden toimiessa betatestaajina. Mikään ei potuta niin paljon kuin se, että valmistelet "lentoa" joskus melko kauankin ja lopulta käy niin, että simu kaatuu, jäätyy tai tekee jotain muuta outoa vain sen takia, että tuote ei ole loppuun testattu. Puhutaan täydellisesti toimivista paneeleista ym. ja sitten kun asiaa mennään peräämään tuotteen valmistajalta saat vastaukseksi, että FSX rajoittaa sitä ja tätä kunnes huomaat että joku toinen on asian kuitenkin ratkaissut - joskus näin on tehnyt joku loppukäyttäjä. Ei sen hinta aina ole mikään laadun tae - tämä on fakta.

Toisaalta - simuilu on simuilua. Aitoa lentämistä on mahdoton mallintaa millään lisäosalla. Ainoa, joka menee suunnilleen IRL lienee navigointi, nousu- ja lähestymisoperaatiot, mutta kaikki muu on vähän sinne päin. Hintavillakaan lisäosilla ei tapahdu mitään vahinkoa, vaikka esim. teet preflight- ja käynnistysoperaatitot vääriin ja motit käynnistyvät siitä huolimatta ja matkaa voi huoletta jatkaa jollei iske CTD...

Hankin toissapäivänä A2A:n Piper 180 - hyvin mallinnettu, mutta bugeja löytyy edelleen muutama ja mitä tässä voi taaskaan muuta tehdä kuin odotella Service Packia - simuilijan arkipäivää...

Sitä minä en oikein tässä ryöpsähtäneessä keskutelussa ymmärrä, että mitä se kenellekkään kuuluu millä harrastustaan toteuttaa vai onko ajatuksena se, että täällä pitää pyytää yleinen hyväksyntä hankinnoilleen eikä niitä voi esitellä tällä foorumilla ennen tuota mahdollista hyväkyntää tai muuten saat silkkaa vähättelyä osaksesi - siitäkin huolimatta, että hankinnan suorittanut on ostokseensa tyytyväinen?

Ei se PMDG:n 777-200 omistaja (simu) ole IRL kuitenkaan yhtään parempi oikean koneen puikoissa kuin Saabilla harrastustaan toteuttava simupilotti jollei sitten omista lentäjän lupakirjoja  ;D

JuuTuubi on täynnä hyviä ohjaamiovideoita ja niitä katsoessa voi selkeästi todeta rajan todellisuuden ja fiktion välissä  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 12.08.14, 05:14
Lienee hieman samanhenkistä meininkiä monella muullakin harrastefoorumilla, siis että se professional taso ja uusimmat jutut olisi se mihin kaikkien tulisi pyrkiä kynsin ja hampain, muuten putoat kelkasta ja olet "out".
:-\
Muutakin mielenkiintoista harrastettavaa simupuolella tosin löytyy ja tällähetkellä Itseäni kiinnostaa enenevässä määrin vanhentunut tekniikka, kadonneet tai katoamassa olevat payware lisäosat, vanhentuneet simuversiot ja niitä pyörittävien tietokoneiden hengissäpitäminen sekä aiheeseen liittyvä keräily. Alkuun olen jo päässyt joten katsotaan nyt mihin tämä jatkossa johtaa. Ainakin kuvasarja juttuni tulevat jatkossa painottumaan ehkä vieläkin enemmän kaikkeen mikä on "out"

Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat myös Abacus Softwaren nykyiset tuotteet joista varsinkin lentokoneet ovat maksullisiksi tuotteiksi kiehtovan vaatimattomia. Niissä on semmoinen oma hieman "kieli poskella" tunnelmansa jota ei muiden valmistajien hieman totisista nykytuotteista löydy. Freewareen en kuitenkaan niitä rinnastaisi, sillä ne toimivat poikkeuksetta oikein hyvin ja täsmällisesti, toisin kuin keskiverto tahmailevat freewaret.

Tuohon Virtuacolin saabiin tuli muuten eilen päivitys, ilmoittivat siitä sähköpostiini. Mikäli olet ostanut Saabin jostain muualta kuin Virtualcolin kaupasta niin kannattaa käydä rekisteröimässä tuote siellä, niin saatat silloin saada tietoa mahdollisista julkaistavista päivityksistä.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 12.08.14, 17:37
Quote from: Jari Vanhatupa on 12.08.14, 05:14
Lienee hieman samanhenkistä meininkiä monella muullakin harrastefoorumilla, siis että se professional taso ja uusimmat jutut olisi se mihin kaikkien tulisi pyrkiä kynsin ja hampain, muuten putoat kelkasta ja olet "out".
:-\


Mun käsittääkseni tässä lähinnä kritisoitiin valmistajan/valmistajien rahastamista tuon tasoisilla tuotteilla. Ei mitenkään edellytetty, että kaikkien tulisi pyrkiä johonkin tiettyyn tasoon. Totta kai simuilla saa ja pitääkin leikkiä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 12.08.14, 20:54
Quote from: Joona Väisänen on 12.08.14, 17:37
Mun käsittääkseni tässä lähinnä kritisoitiin valmistajan/valmistajien rahastamista tuon tasoisilla tuotteilla. Ei mitenkään edellytetty, että kaikkien tulisi pyrkiä johonkin tiettyyn tasoon. Totta kai simuilla saa ja pitääkin leikkiä.


Mutta professional tasolla ei leikitä halpojen koneitten kanssa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 13.08.14, 17:10
Quote from: Pertti Lode on 12.08.14, 20:54
Mutta professional tasolla ei leikitä halpojen koneitten kanssa.


Ei niin eikä ketään ole vaadittukaan niin tekemään tai pyrkimään jollekin tietylle "professional-tasolle". Kyllähän sitä itekin tulee joskus leikittyä default-koneilla. Esim CRJ:llä on hyvä tehdä taitolentoa. Vaikka muuten luetaankin 777-toimintaohjeita kuin raamattua [img width=16 height=16]http://murobbs.plaza.fi/images/smilies/rolleyes.gif[/img]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 13.08.14, 20:14
Quote from: Joona Väisänen on 13.08.14, 17:10
Vaikka muuten luetaankin 777-toimintaohjeita kuin raamattua [img width=16 height=16]http://murobbs.plaza.fi/images/smilies/rolleyes.gif[/img]

Siis onko niillä joku ero? ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Teemu Kokkonen on 13.08.14, 20:46
Quote from: Jesperi Lauhio on 13.08.14, 20:14
Siis onko niillä joku ero? ;D


On, erittäin iso. Triplan manuaali on rakaa faktaa toisin, kuin raamattu.  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 14.08.14, 13:08
Ei se raamattu ole tarua! Jeesuksesta ei puhuta vain raamatussa vaan on useita tekstejä joissa puhutaan ja mainitaan Jeesus. Eli Jeesus oli oikeasti olemassa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 14.08.14, 14:05
Quote from: Alex Lund on 14.08.14, 13:08
Ei se raamattu ole tarua! Jeesuksesta ei puhuta vain raamatussa vaan on useita tekstejä joissa puhutaan ja mainitaan Jeesus. Eli Jeesus oli oikeasti olemassa.


Näytätkö sen viestin -omasi lisäksi-, jossa vedettiin yhtäläisyysmerkki jeesuksen ja raamatun välille.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 14.08.14, 17:09
[ attachment removed / expired ]

Kaikenlaista kivaa osteltavaa sitä löytyykin tuolta "netin ihmemaasta" Törmäsin siellä tuommoiseen Abacus-boxiin joka on Ranskan markkinoille tarkoitettu versio legendaarisesta National-Parcs lisäosasta Fs-2004 simulaattoriin.
Alunperin tämä on ilmestynyt ymmärtääkseni Fs-2002:selle joten odotettavissa olisi mitä ilmeisimmin oikeaa vanhan liiton meininkiä tämän lisäosan seurassa.
:)
Tässä lainaus Abacucsen omasta mainoslauseesta:  Microsoft Flight Simulator antaa meille hyvän tavan käydä ulkona. Voit hypätä lentokoneeseen ja lentää mihin tahansa tai vaikka kaikkiin kansallispuistoihin. Se on "täydellinen loma" josta monet meistä voivat vain unelmoida.

Paketti sisältää yhden lentokoneen:  De Havilland Canada DHC-3 Otterin lempinimeltään King-Beaver "Saukko". :o
Lisänä on 53 eri kansallispuiston maaston parannellut korkeusdatat sekä ilmeisesti myös muutakin näkymien parantelua kyseisillä alueilla. Mukana on luonnollisesti valmiita lentoja joilla pääsee joko suoraan kohteen päälle tai lähimmälle lentokentälle.  Oiva lisäosa siis mikäli kansallispuistot kiinnostavat. Omasta mielestäni tämä on oikein varsinainen maantiedon oppitunti jossa riittää tutkittavaa yllinkyllin.

Sitten niihin kuviin:

Tässä olen lentänyt vuoren huipulle katselemaan sieltä löytvää kraaterijärveä. Varsin vaikuttava näky noilla korkeuksilla.

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Samaa Yellowstonen luonnonpuistoa hieman vihreämmältä alueelta. Tästä kuvasta selvinnee tuo lisäosan mukanaan tuoma vaikutus maaston korkeuskäyriin, ovat hieman "tehokkaamman" näköisiä nuo laaksojen syvänteet ym.

[ attachment removed / expired ]

Mukana on myös tämmöinen suksilla varustettu koneversio talvikäyttöön.

[ attachment removed / expired ]

"King Beaverin" 2-D paneeli. Taattua ja toimivaa Abacus laatua. Viereiselle näytölle olen avannut radiot ja Gps:än.
Kuukausien tauon jälkeen olen saanut taas herätettyä henkiin vanhan Pentium-4/Win-Xp rikkimenneen keskusyksikköni. Nyt toimii taas tuo kolmen näytön systeemi ja se antaa reilusti enemmän elintilaa kaikenlaisiin simupuuhiin.

[ attachment removed / expired ]

Virtual cokpit on sitten varmaan tämän näköinen.

[ attachment removed / expired ]

Tässä koneen pilotti "siis minä" Keskustelen juuri lennonjohdon kanssa google-kääntäjää apuna käyttäen.

[ attachment removed / expired ]

Grand Caynon, huikeaa . . . :P

[ attachment removed / expired ]

Mukana tulee myös kahdeksan HTML-dokumenttia missä on lueteltu retkikohteet, sekä niiden koordinantit. Mukanan on myös jokaisesta kohteesta linkki National Park Servicen sivuille jossa pääsee tarkemmin tutustumaan lentokohteen tietoihin, historiaan, katselemaan kuvia jne.

[ attachment removed / expired ]

En nyt sitten enempää laita kuvia tästä, ehkä jossain toisessa yhteydessä sitten . . .

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 14.08.14, 19:56
Hyvä Wanhis, hyviä kuvia hyvästä koneesta.
Tuota konetta ei taida löytää myynti listoilta? en ole aikaisemmin ainakaan nähnyt


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 15.08.14, 04:43
Juu, taitaa tosiaan tuo kone tulla vain tämän lisäosan mukana, eikä ole erikseen ostettavissa. Kun katsoin äkkiseltään sitä boxin kansikuvaa niin Itseasiassa luulin, että paketissa tulisi mukana Dhc-Beawer. Tämä kone onkin Beaverista samalla konseptilla kehitetty isompi malli, kovin on saman näköinen.
Mieluinen yllätys sinänsä ja kone lienee jokseenkin sitä Abacuksen alkupään payware tuotantoa joka taasen näkyy mallinnuksen tasossa, lue: "melko vaatimaton" joka taasen on aivan erityisen hyvä ja kiehtova juttu, siis minun intresseilläni arvioituna.
Lentomalli on ihan ok. muistuttaen hieman An-2:sta. Tämä Saukko on semmoinen  "stol" kone. Ainoastaan jarrutuksissa saa laskeutumisen jälkeen olla tarkkana, ettei kone mene nokilleen.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Rolf Niemi on 15.08.14, 13:58
Saukko? Eikös se ole majava tuo Beaver?

Jaa, mutta joo - otter yhtä kuin saukko - hmmm...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 15.08.14, 16:30
Eikös saukko ole badger englanniksi?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ville Lindgren on 15.08.14, 16:33
Onko tuo sinusta saukon näköinen http://en.wikipedia.org/wiki/Badger

???

Tämä sen sijaan muistuttaa hämmästyttävän paljon saukkoa jostain syystä http://en.wikipedia.org/wiki/Otter


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 15.08.14, 17:30
Muistin väärin. Anteeksi muistini pätkiminen  :-[


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 16.08.14, 06:25
Quote from: Alex Lund on 15.08.14, 17:30
Muistin väärin. Anteeksi muistini pätkiminen  :-[


Sun pitää vaihtaa kovalevy, se johtuu siitä


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 16.08.14, 08:47
Ei mulla päässä ole kovalevyä! :DDDDD


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 16.08.14, 14:02
Quote from: Alex Lund on 16.08.14, 08:47
Ei mulla päässä ole kovalevyä! :DDDDD
eikä kyllä paljon mitään muutakaan... ::)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 18.08.14, 19:11
Niinhän se meni että ostin tämän c 195, eikä se ollut edes hinnalla pilattu, mutta sitä saa mitä maksaa ja varoitus toisille että tässä ei ollut mitään elekroniisiä laitteita niin kuin GPS mut kyllä sitä pärjää ilman niitäkin jos pitää suunnat selvänä kompassin kanssa.
Pitää katsoa jos vaikka tähän saisi asennettua sen gps:än.
Hieno kone kaikin tavoin sekä ulkoa ja sisältä

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]

tämä on pien koneitten  "laajarunko" kone kolme istuu vierekkäin
[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 19.08.14, 05:43
Hieno kone, onneksi olkoon uuden hankinnan johdosta! Tuohan on sisältä niinkuin vanha jenkkiauto, ikkunaveivit ja kaikki. Tähtimoottorikin on semmoinen orginelli juttu nykypäivänä.
:thmbup:
Tuo Gps:n puuttuminenhan on pelkästään etu, pääsee paremmin aikakauden tunnelmaan, eli ei muuta kuin parerikartat, kakkara, kello ja kompassi kehiin. Tai sitten teet plaanit Skyvector sivustolla:  http://skyvector.com/
Sieltä tulee kätevästi lentosuunnat, matkat ja ajat´per lentoetappi kätevän listauksen muodossa. On mielenkiintoisempi juttu kuin gps :D

Pertille erityisesti vinkikkinä, kun sinulla on tuo uusi jenkkikonekin: Tuolla skyvectorissa saa plaanien pohjaksi yhdellä klikkauksella USA:n Vfr ilmailukartat. Uskomattoman hyvää palvelua! Kartan voi Zoomata vaikka ihan nenään kiinni.

[ attachment removed / expired ]

Tässä yhteydessä voisi muuten mainita, että Flight Simulator 98:ssa ei ole edes sitä simun map-näyttöä, josta voisi käydä katsomassa missä on mikäli eksyy. Kun kokeilin Fs-98:sia jokunen vuosi takaperin niin totesin, että tässähän täytyy ihan oikeasti ajatella minne on menossa ja mihin suuntaan pitää lähteä lentämään. Tieotoa piti hakea erilaisista paperikartoista ja netistä. Reippaasti haastavampi simu kuin nämä nykyiset. Itse lento oli jännittävämpi kuin vaikkapa Fs-9:llä . . . "löydänkö oikeasti perille" aivankuin olisi pistetty oikean lentokoneen puikkoihin. Suunnitelmissa on asentaa Fs-98 taas yhteen tietokoneesen. Tilasin jo eBaysta siihen yhden lisäosankin.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 19.08.14, 07:09
Fs 98 tuli mukana karttakirja jossa oli paljon karttoja, enimmäkseen usa itärannikolta ja caribien, silloin opettelin suunnistamaan niitten ja radiokompassin mukaan mutta nyt olen senkin unohtanut kun ei sitä ole käyttänyt vuosiin
mutta kyllä se fs98 oli ankeen näkönen, ei sillä viitsi nykypäivänä enään lennellä.
Nyt kun on tällä päivän lennellyt niin voin sanoa arvostelun. ettei tämä Cessna c195 ole Antonov A2 parempi, se on minulla vielä kyllä ykkösenä ja tämä tulee siellä perässä jossain.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Koponen on 19.08.14, 11:47
Skyvectorin lentokentän (värikkäät täplät) kohdalle kun vie hiiren saa näkyviin säätiedot. Jos klikkaa täplää, tulee näkyviin täplän alla olevat mahdolliset fixit, vorrit jne sekä lentokenttätiedot tarkempine karttoineen ils, sid, star ja mitä nyt voi tarvita. Jenkkilässä lennettäessä aivan loistava työkalu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 21.08.14, 06:08
[ attachment removed / expired ]

Katoamassa olevat tai jo kadonneeet payware-tuotteet ovat alkaneet kiinnostamaan. Markkinoilta kadonneet ladattavat tuotteet ovat "mennyttä kalua" mutta boxed-osastolla asia on toki lohdullisempi. Poistuneita tuotteita saa vielä pitkään hankittua nettihuutokaupoista. Usein tuotteet voivat olla jopa käyttämättömiä ja avaamattomia pakkauksia.
:)
Opettelin tuon eBay-huutokaupasta ostamisen ja puuha vaikuttaa jännittävältä ja mielekkäältä. Boxit voivat tulla erittäin halvaksi, sillä keräilijöitä ei juurikaan näytä olevan liikkeellä näillä lento-simulaattorien alueella.

Ostettavaa on myös erittäin paljon. Käytettyja simun lisäossa-boxeja on E-bayssakin noin sata sivua. :o
Ostetut boxit näyttävät putoavan postilaatikkoon noin 2-4 päivässä, mikäli ne tulevat Euroopasta. Myyjinä on myös jonkinasteisia "ammattilaisia" jolloin boxi tulee erittäin nopeasti ja hyvin pakattuna mukanaan pieni lappunen jossa myyjän yhteystiedot mikäli asennuksessa, tai toiminnassa. ilmenee ongelmia.

Tuommoinen Military-Copters tuli ostettua kaveriksi sille Lagon Military Fightersille. Paketissa on kaksi venäläistä helikopteria Mil-8 ja Mil-24. Tässä muutama kuva Mi-8:sta. Ulkomalli on ihan ok. ja erilaisia herkullisia maalauksia on paljon.

.[ attachment removed / expired ]

Virtual cokpit on tämän näköinen. Nappuloiden toimivuus tässä näkymässä ei ole hyvä. Lentäminen tässä näkymässä sensijaan on miellyttävää

[ attachment removed / expired ]

2-D paneeliin voi avata paljon hyvän näköisiä pop-up ikkunoita, joista tässä osa osittain näkyvissä. Napsuteltavia nappuloita on järkyttävä määrä, tosin pikaisen kokeilun perusteella arvelen osan olevan silti vailla varsinaista toimintaa, tosin en ole varma asiasta. Veikkaisin ainakin venäläisten harrastijen olevan mielissään toimivien nappuloiden määrästä, vaikka ilman toimintaa olisivatkin.

Länsimaista käyttäjää ajatellen lentosuunnistus on tämän Mil-8:n suhteen aivan epätoivoista. Käytännössä tällä mennään kompassin ja simun oman gps:n varassa. Mikäli muuta haluaa, niin panel-studiolle tulee käyttöä ja jonkinlainen ymmärrettävä pop-up ikkunaan aukeava mittari/radio paketti olisi asennettava.

[ attachment removed / expired ]

Erikoista lienee, että valittavista tekstuureista voi valita sen onko kopteri paljon, vähän tai ei ollenkaan käytetty. Tässä tämmöinen hieman kulahtanut yksilö. Mukana tulee myös kopterien paint-kitit, joten tätä kuluneisuus asiaa voisi halutessaan viedä vieläkin pidemmälle.

[ attachment removed / expired ]

Mil-24 on sitten se toinen paketin kopteri. Tämä on isokokoinen sisäänvedettävillä laskutelineillä varustettu taisteluhelikopteri. Maalauksia ihan kiitettävästi eri maiden versioista. Tuossa pari esimerkkiä:

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

Virtual cokpit on varsin makean ja näyttävän näköinen. Ohjaamon yleisväri vaihtelee, riippuen siitä minkä maan repaintin on käyttöönsä valinnut.

[ attachment removed / expired ]

Nappuloita pääsee napsuttelemaan myös tässä virtual cokpit näkymässä. :P

[ attachment removed / expired ]

2-D paneeliin saa taas avattua erilaisia pop-up ikkunoita senverran paljon ettei niitä kannata tässä käydä läpi. Tuossa kuitenkin yksi esimerkki, sulaketaulu jonka olen avannut viereiselle näytölle. Sulakkeita pääsee räpeltämään hiiren kursorilla jolloin sulakepitimissä olevat pyöreät keskustat liikkuvat.

[ attachment removed / expired ]

Pari mielenkiintoista mittaria voisi tässä vielä esitellä. Vasemmanpuoleinen "leijuntamittari" on mielenkiintoinen kapistus.  Valkoiset palkit näyttävät mihin suuntaan kopteri etenee ja kaareva mittari näyttää noustaanko vai lasketaanko. Tässä esimerkiksi kopteri on nuosemassa ja liikkuu samalla hieman takavasemmalle. Mikäli valkoisia palkkeja ei ole näkyvissä ja kaareva mittari näyttää nolaa niin silloin leijutaan paikallaan.

Oikeanpuoleinen mittari numeronäyttöineen on mielenkiintoinen ja monipuolinen mittari. Tämä on Mil-24:sen ADF kompassi yhdistelma. Keskellä oleva kompassikehä on pyörivä ja lentosuunnan voi katsoa kiinteän ulkokehän ylänuolesta.
Numeronäyttöön voi valita kaksi eri ADF-majakkataajuutta ja Apk-valitsimella valitaan kumpaan majakkaan ohut Adf-viisari kulloinkin osoittaa. Lentosuunta majakalle luetaan sisemmältä pyörivältä kompassikehältä. Tuplanuolikehää voi liikuttaa kymmenyksen välein eteen tai taaksepäin hiirtä napsuttamalla ja sen voi lukita APK-y2 kytkimellä joko kiinteään ulkokehään tai pyörivään sisempään kompassikehään. Ideana on ohjata kopteria siten, että ADF-neula on linjassa noiden tuplaviivojen välissä. Oikealla tavalla laitetta käyttämällä sillä löytää näppärästi vaikkapa kiitotien lähestymislinjalle.
Esimerkiksi Vaasassa missä ADF-majakat ovat kiitotien molempien päiden radiaalilla voisi tätä instrumenttia avuksi käyttäen tulla laskuun vaikka näkyvyys olisi lähes nolla.
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 31.08.14, 14:04
[ attachment removed / expired ]

Ensimmäinen kaupallinen payware lisäosani Flight Simulator-98:siin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :laugh:

eBaysta tietty, boxi ja levy näyttivät aivan uusilta. Tosin ei nyt muoveissa sentään ollut. Alttitude Flying Club vol 1, eli ilmeisesti näitä on sitten olemassa muitakin samaa sarjaa vol 2 jne. Tämä boxi sisältää Piperin lentokoneita sekä pari venäläistä YAK konetta.
Oli mielenkiintoista testata, että minkälainen on Fs-98:sin maksullinen lisurikone. Paneeleissa ei niin merkittävästi ole laadullista parannusta mutta koneen ulkomalleissa sitten sitäkin enemmän.

[ attachment removed / expired ]

Ulkomalleissa kiinnittyy huomio läpinäkyviin ikkunoihin sekä defukoneiden kulmikkuuden puuttumiseen.1962 Piper Cherokee, 1963 Cherokee ja 1965 Cherokee.

[ attachment removed / expired ]

1966 Cherokee 6 260, Cherokee Six 300 Floats ja 1979 Cherokee 6.300. Tätä Fs-98:sia pystyy käyttämään myös kolmella näytöllä ja leveällä työpöydällä mikä oli kyllä yllätys. Vaikkapa ulkokuvan voi levittää kolmen ruudun levyiseksi eikä simu nikottele tippaakaan vaan pyörii kuin vettä valaen. Samoin tämmöinen eri näkymien yhtäaikainen esilläolo ei hidasta simun toimintaa ei sitten yhtään mitenkään. Fsx:ssä jos teen . . . tai no antaa olla, kyllä te tiedätte.

[ attachment removed / expired ]

1982 Piper Lance II T-tail, 1982 Piper turbo Lance ja YAK-18T. Näiden lisäksi on sitten jonkinverran samoja koneita eri maalauksilla sekä pari Piper Senecaa joiden ulkomallit eivät minulla näy jostain syystä.
Hyvä ostos, kaikkine kuluineen alle kympillä, tosin boxi oli matkassa pari viikkoa ja luulin jo ettei tulekaan mutta tulihan se sieltä sitten lopulta. :)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 27.09.14, 21:35
* Uusin hankintani Carenadon Pilatus PC-12 Fsx:lle. Alla muutama kuva tästä uutukaisesta.

   p.s. Tuo Suomen Ilmavoimien maalaus ei tule tämän Pilatuksen mukana
          vaan löysin sen sattumalta Sim-outhouse.com foorumilta erään
          kyseisen foorumin jäsenen tekemänä.

         http://www.sim-outhouse.com/sohforums/showthread.php?89728-Carenado-PC12-out&p=907232&viewfull=1#post907232
       

   [ attachment removed / expired ]


   [ attachment removed / expired ]

   
   [ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.11.14, 06:57
[ attachment removed / expired ]
Aerosoftin Katana DA.20 marraskuisen fs9 defumaiseman yllä.


Ei ole uusin hankinta mutta eilen vasta kokeilin tuota ensikerran. Tuo oli ollut puolitoista vuotta boxipinossa muovit päällä (huh, kun aika menee nopeasti). Joskus ostan monta boxia kerralla ja aina joku niistä saattaa jäädä avaamatta kun kiinnostuksen kohteet simun parissa vaihtelevat.
Olipas tuo Da-20 hieno kone, oikein hieno  ja paljon upeita yksityiskohtia sisältävä malli. Erityisesti jäi mieleen se mittaritaulun päällä oleva muistikirja. Kun koneen kuomun avaa kentällä niin muistikirjan kansi alkaa heilua tuulessa aidon näköisesti. Heti tunnelma kohoaa ja hetken jo kuvitteleekin istuvansa aidossa koneessa.

Pitäisi hommata lisää noita kokoelmasta puuttuvia aerosoftin boxeja. Siellä on vielä paljon mielenkiintoisia koneita joita tekisi mieli, kuten Beaver-X, Me-262, Piper SuperCup, B24 ym. jaa, sehän on kohta taas joulukuu ja alennusmyynnit alkavat taas noissa isommissa simutarvike kaupoissa . .
;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 13.11.14, 12:28
Quote from: Jari Vanhatupa on 13.11.14, 06:57
Olipas tuo Da-20 hieno kone, oikein hieno  ja paljon upeita yksityiskohtia sisältävä malli. Erityisesti jäi mieleen se mittaritaulun päällä oleva muistikirja. Kun koneen kuomun avaa kentällä niin muistikirjan kansi alkaa heilua tuulessa aidon näköisesti. Heti tunnelma kohoaa ja hetken jo kuvitteleekin istuvansa aidossa koneessa.


Tuo oli sitten FSX:ssä erittäin raskas ja buginen softa. En tiedä miten FS9-versio eroaa siitä mutta kannattaa varautua ettei kaikki aina toimi.

Muuten tosi upea kone kyllä! Ja itse tykkäsin etenkin tuosta vauriomallinnuksesta. FSX:ssä ainakin hajoaa kaikki, jos ei käytä konetta oikein :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 13.11.14, 19:46
Quote from: Joona Väisänen on 13.11.14, 12:28
Tuo oli sitten FSX:ssä erittäin raskas ja buginen softa. En tiedä miten FS9-versio eroaa siitä mutta kannattaa varautua ettei kaikki aina toimi.

Muuten tosi upea kone kyllä! Ja itse tykkäsin etenkin tuosta vauriomallinnuksesta. FSX:ssä ainakin hajoaa kaikki, jos ei käytä konetta oikein :thmbup:


Luulen että puhut toisesta koneesta kuin Vanhis, niitä on nimittäin se tavallinen kone joka toimii fs9/fsx ja sitten se Katana X4 malli jossa on kaiken näköset temput ennenkuin pääsee ilmaan


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 14.11.14, 07:17
Quote from: Pertti Lode on 13.11.14, 19:46
Luulen että puhut toisesta koneesta kuin Vanhis, niitä on nimittäin se tavallinen kone joka toimii fs9/fsx ja sitten se Katana X4 malli jossa on kaiken näköset temput ennenkuin pääsee ilmaan


Näin tosiaan onkin. Kappas vaan noitahan on olemassa toinenkin versio, Katana X-4. Minulla on kuitenkin tämä kuvassa alla oleva tavallinen versio joka ei ainakaan vielä ole temppuillut mitenkään.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 14.11.14, 14:37
Quote from: Jari Vanhatupa on 14.11.14, 07:17
Näin tosiaan onkin. Kappas vaan noitahan on olemassa toinenkin versio, Katana X-4. Minulla on kuitenkin tämä kuvassa alla oleva tavallinen versio joka ei ainakaan vielä ole temppuillut mitenkään.



Jollen väärin muista niin se Katana makso noin 25€ kun sen ostin ja tämän X4 sai ostaa 15€ jos oli aikaisemmin ostanut sen toisen koneen.eikä tämä x4 ole sen parempi kuin se toinenkaa, voi ihan hyvin olla ilman sitä
Eikä nämä ole mulla reistaillut mitään
Hieno kone se Katana on katella, jos se on hyvin mallinnettu sitä en voi sanoa  kun en ole aitoa konetta lentänyt


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 24.11.14, 13:46
[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 24.11.14, 17:09
Oli toi (kaljapullo) kumma kone kun vain suomalaiset pysty sillä lentään ja myös voittamaan- amerikkalaiset tuomitsi sen jo koelennon aikana roskatunkiolle ja enlantilaiset vähän jälkeenpäin.
No onneks olkoon taas sinulle ostoksesta, teeppäs oikea kuvakertomus nyt että saadaan taas hauskaa, sinulla kun sekin onnistuu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 24.11.14, 19:29
DCSsään ostin pari konetta: MIG-21bis:n ja P-51D:n... Opeteltavaa taas vähäksi aikaa, kun toi A-10C rupeaa olemaan jo hallinnassa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ismo Nurmi on 24.11.14, 20:41
Alesesonki täydessä vauhdissa, itse haksahdin SSW Thunderstreakiin;
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 25.11.14, 15:58
Quote from: Pertti Lode on 24.11.14, 17:09
No onneks olkoon taas sinulle ostoksesta, teeppäs oikea kuvakertomus nyt että saadaan taas hauskaa, sinulla kun sekin onnistuu.


Kiitoksia vaan . . . noita Icarus lisureita pitäisi hommata vielä jonkinverran lisää, löysin erään salaisen sivuston mistä näyttäisi saavan todella vanhojakin Icaruksen lisureita. En kerro siitä vielä ennenkuin kokeilen toimiiko tilaukset vielä sen kautta. Aivankuin olisivat piilottaneet ne vanhimmat lisurit sinne . . .

Hauskoihin kuvasarjoihin olisi kyllä ideamateriaalia kertynyt pitäisi vaan ruveta väsäämään niitä. Tämä on semmoista aaltoliikettä eri harrastusten kesken, juuri nyt näyttäisi taas tuo musiikkiharrastus nostavan päätään ja varmaan lähiviikot menevät taas soittopelien kanssa touhutessa . . . . .
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joonas Haveri on 29.11.14, 08:06
Tuli sitten ostettua Black Friday alennuksesta Leading Edge Simulations DC3 X-Planeen :thmbup:

[img width=800 height=423]http://i.gyazo.com/b3b82389b668fa2a0ef100d0be1d9bfd.png[/img]

[img width=800 height=422]http://i.gyazo.com/d493fd52187678e2923003679ace179e.png[/img]

[img width=800 height=423]http://i.gyazo.com/c5909a2ce959d870f543e86034506e4c.jpg[/img]

[img width=800 height=387]http://i.gyazo.com/cd01f2c093c8f2163db5c237dbf04afe.jpg[/img]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 19.12.14, 17:36
Viimeisin tulokas hangaariin nurkkaan, piti tuon ostaa kun 6€ sai sen irti.
Se on Carenadon Mentor T-34  fsx:ään

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]





Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 21.12.14, 11:04
* Vertigo Studios Spad VII CI Fsx:lle

   [ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 26.12.14, 18:37
  Tällainen uusi hankintani FSAddon:n Avro Anson Fsx:lle . Tuo Suomen Ilmavoimien vanha maalaus löytyy Flightsim.com:sta.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 31.12.14, 17:18
ostin tämän joululahjaksi, se on erikoinen kone, vaikka on yli 70v vanha malli niin sitä rakennetaan vieläkin

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 01.01.15, 06:40
Quote from: Pertti Lode on 31.12.14, 17:18
ostin tämän joululahjaksi, se on erikoinen kone, vaikka on yli 70v vanha malli niin sitä rakennetaan vieläkin


On komea on . . . Carenadon Waco, arvelen ma. Kelpaa tuolla lennellä siellä ruotsimaalla pikkukentältä toiselle. Onkos tuommoinen loistokone raskas pyöritellä tietokoneen kannalta FSX:ssä, jos sitä vertaa vaikkapa default Cessnaan?



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.01.15, 10:11
Tämä on ALABEO WACO YMF-5 FSX/PREPAR3D mutta sitä myydään carenadon välityksellä, onko se niitten tytäryhtiö en tiedä mutta jotain niillä on yhteistä.

Kyllä tää lentää ihan siinä kuin minun toisetkin koneet, ei ole mitään nykimistä eikä FSP putoamista alas
Katoppas mikä "flybridge" siinä on

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 01.01.15, 10:42
Quote from: Niklas Kivinen on 26.12.14, 18:37
  Tällainen uusi hankintani FSAddon:n Avro Anson Fsx:lle . Tuo Suomen Ilmavoimien vanha maalaus löytyy Flightsim.com:sta.
...


Oikein siisti maalaus, mutta valitettavasti "väärälle koneelle". Minulla on A2A:n Avro Anson enkä ole mistään löytänyt sille Suomi-painttia.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 01.01.15, 10:52
Käykääpä nyt vuoden 2015 puolella jossain EU:n alueella/lta toimivassa nettikaupassa. Huomaatte salassa valmistellun uudistuksen, josta ainakaan me suomalaiset emme liene mielissämme. Kaupassa kysellään kansalaisuus viimeistään ostoksen maksuvaiheessa. Sen mukaan ostokselle määrätään AL-vero, joka meille on siis 24%, vaikka se myyntimaassa olisi pienempi. Homman toteutukseen liittyy myös tavattomasti byrokratiaa kaupan puolelta. Tämä tulee hävittämään pienet nettikaupat EU:n alueelta. Isot (iso raha) voittavat - pienyrittäjät häviävät.

Meille suomalaisille asiakkaille EU:n alueelta ostaminen tulee siis kalliimmaksi, koska harvassa EU-maassa on yhtä suuri AL-vero kuin Suomessa. No, ainahan voimme siirtää ostoksemme esimerkiksi Yhdysvalloissa toimiviin nettikauppoihin. Toistaiseksi tämä onnistuu, vaan kuinka kauan? Niin ikään salassa on jo jonkin aikaa valmisteltu vapaakauppasopimusta EU:n ja USA:n välillä. http://yle.fi/uutiset/vapaakauppasopimusten_sisalloissa_kiistanalaisia_kohtia_-_korporaatiovalta_kasvaa_patenttioikeuksilla/6948616 .

Jotta, maksa lisää tai ole ostamatta.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.01.15, 13:04
Quote from: Pekka Holopainen on 01.01.15, 10:42
Oikein siisti maalaus, mutta valitettavasti "väärälle koneelle". Minulla on A2A:n Avro Anson enkä ole mistään löytänyt sille Suomi-painttia.




Onko tuota Avro Ansonia ollutkaan suomessa, en löytänyt sitä Ilmavoimien luettelosta joka käsitti kaikki koneet alusta alkaen, jos olen väärässä niin oikaiskaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ilmavoimien_ilma-aluksista


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 01.01.15, 14:20
Quote from: Pertti Lode on 01.01.15, 13:04
Onko tuota Avro Ansonia ollutkaan suomessa, en löytänyt sitä Ilmavoimien luettelosta joka käsitti kaikki koneet alusta alkaen, jos olen väärässä niin oikaiskaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ilmavoimien_ilma-aluksista


Avro 652A Anson I Tunnus:AN Määrä: 3 Vuosina 1936-1947 Hankintamaa: Englanti

kyllä tuolta löytyi... :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 01.01.15, 14:31
Pitää paikkansa. Sen sijaan tarkemmin ajateltuna tuossa edellä olevassa maalauksessa esiintyvää keltaista itärintamanauhaa en ole Suomen Ansoneiden kuvissa huomannut. Sehän ei koskaan (tietääkseni) ollut rintamakäytössä. Konetta käytettiin 2-moottorikonekoulutustehtävissä ja lisäksi yhteystehtävissä (ja ehkä joissain muissakin tarkoituksissa). Minulla on tässä käsissäni kirja Suomen ilmavoimien VÄRIT 1918-2013 eikä senkään Anson-kuvassa ole tuota nauhaa.

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.01.15, 14:51
Laitas Pekka kuva tänne siitä suomalaisesta koneesta , jos sulla on semmoinen
Tuo Jaakon viittama nimi ei näytä samanlaista konetta kuin Niklasin kuva,
Niitä on tehty yli 8000kpl ja niista erilaisia malleja vaikka kuinka paljon


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 01.01.15, 15:04
Quote from: Pertti Lode on 01.01.15, 14:51
Laitas Pekka kuva tänne siitä suomalaisesta koneesta , jos sulla on semmoinen
Tuo Jaakon viittama nimi ei näytä samanlaista konetta kuin Niklasin kuva,
Niitä on tehty yli 8000kpl ja niista erilaisia malleja vaikka kuinka paljon


Nopealla googletuksella löytyi tämmöiset:

http://img.wp.scn.ru/camms/ar/125/pics/78_1_b1.jpg

http://img.wp.scn.ru/camms/ar/125/pics/78_1_b2.jpg

http://img.wp.scn.ru/camms/ar/125/pics/78_1.jpg


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 01.01.15, 15:23
Quote from: Pekka Holopainen on 01.01.15, 14:31
Pitää paikkansa. Sen sijaan tarkemmin ajateltuna tuossa edellä olevassa maalauksessa esiintyvää keltaista itärintamanauhaa en ole Suomen Ansoneiden kuvissa huomannut. Sehän ei koskaan (tietääkseni) ollut rintamakäytössä. Konetta käytettiin 2-moottorikonekoulutustehtävissä ja lisäksi yhteystehtävissä (ja ehkä joissain muissakin tarkoituksissa). Minulla on tässä käsissäni kirja Suomen ilmavoimien VÄRIT 1918-2013 eikä senkään Anson-kuvassa ole tuota nauhaa.

Pekka



* Löysin sivuston josta löytyy myös tietoa Suomen Ilmavoimien Ansoneista

   http://panssarivaunut.blogspot.fi/2014/03/avro-652a-anson.html



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 02.01.15, 08:55
REX Soft Clouds, ORBX New Zealand south island & Queensland  :santa:

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Kim Eriksson on 02.01.15, 09:16
Onko tuo soft clouds nyt niin hyvä kun toitotetaan? Onhan se pehmeä mutta mielestäni saman lopputuloksen saa REXin 512 res textuureilla :laugh: Tai sanotaan onko siinä jotain muutakin mullistavaa kuin matalaresoluutioiset pehmeät tekstuurit?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 02.01.15, 14:53
Quote from: Pertti Lode on 01.01.15, 14:51
Laitas Pekka kuva tänne siitä suomalaisesta koneesta , jos sulla on semmoinen
...


Hmmm... se kuva on kirjassa ja joku omistaa oikeudet siihen kirjaan ja kuvaan. En taida voida laillisesti laittaa sitä tänne näkyville.

Pekka

P.S. Jos tosiaan kiinnostaa, ota yhteys privaatisti ja skannaan sen kuvan sulle, Se tosin on mustavalkoinen, joten ei siitä juuri muuta erota värien suhteen kuin sen keltaisen raidan puutteen.

Uskoisin, että noita suomalaisten Ansonien kuvia kyllä löytyy netistä.




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 02.01.15, 15:30
Quote from: Niklas Kivinen on 01.01.15, 15:23
* Löysin sivuston josta löytyy myös tietoa Suomen Ilmavoimien Ansoneista

   http://panssarivaunut.blogspot.fi/2014/03/avro-652a-anson.html




Olen nähnyt myös nuo kuvat, joissa AN-102:ssa on tosiaan itärintamatunnus. Kaikki kuvat ovat kuitenkin olleet piirroksia, pienoismallien kuvia tai lentosimulaattoriin (ei MSFS) mallinnettuja, joista ei selviä onko kyseessä alkuperäisen mallin mukaan tehty maalaus vai taiteilijan mielikuvituksen tuotos. Ainoa kuva, jonka olen löytänyt todellisesta AN-102:sta on mustavalkea valokuva, joka on otettu edestä päin (kone on siinä juuri tehnyt mahalaskun - taipuneet potkurin kärjet).

Tässä: http://tiikki.blogspot.fi/2014/05/avro-anson-i-in-finnish-air-forces.html on vähän tietoa Suomen Ansoneista - ei tosin väreistä (en osaa sanoa mitään lähteen luotettavuudesta).

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 02.01.15, 16:01
Löysin sen kuvan jonka mainitsit edestä päin ja mahalasku, ja sitten tämä
näyttää ihan kuin ikkunat olisivat asennettu vapaalla kädella, ei ole suoraa linjaa mitenkään
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 02.01.15, 17:08
Tuohon koneeseen ainakin näyttää keltainen raita olevan maalattu. Ei kunnolla saa selvää mikä noista kolmesta se on ehkä juuri AN-102, jolloin netin kuvien lähde lienee tosiaan tuo.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 03.01.15, 08:56
Jos tuota kuvaa suurentaa niin siitä voisi arvata että on kyseessä AN-102
http://tiikki.blogspot.se/2014/05/avro-anson-i-in-finnish-air-forces.html


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 07.01.15, 12:03
AV8B Harrier II; maksoi huimat ~8€ (norm. 40€) - hintaisekseen hiton makee kone!  8)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 07.01.15, 12:55
Niin, BTW, piti kysyä: pelailiko kukaan 90-luvulla AV8B Harrier assault -simua? Sijoittui muistaakseni Itä-Timorin konfliktiin?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 13.01.15, 15:13
Hankaluuksia tuon harrierin load sheet managerin kanssa; en voi muuttaa mitään.... Muilla samaa ongelmaa?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Niklas Kivinen on 23.01.15, 11:12
* Milviz:n MD530F helikopteri Fsx:lle  8)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 03.02.15, 16:27
Alouette 315

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 15.02.15, 11:15
Solipasten Teisko, hintansa arvoinen ostos. Esimerkillisen tyylikkäästi toteutettu kokonaisuus josta ei puutu toinen toistaan hienompia yksityiskohtia.
Ansaitsisi tarkemmankin esittelyn mutta jätän esittelyn muille joilla on tehokkaampi tietokone FSX-käyttöön. Minä joudun tinkimään senverran paljon grafiikan yksityiskohdissa tämän markettimikroni kanssa. Ei tämä lisäosa silti mikään raskas ole, tietokone on vain niin kevyttä sarjaa.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 31.05.15, 09:55
North American Trojan T-28- Ants Airplane sivulta löytyy

DOWNLOAD the T-28A donationware version

[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 31.05.15, 17:57
Epäilemättä hyvä ostos! Kohtuuhinta, laatu kohdillaan ja iso tähtimoottori! :P
Kannattaa käydä katsomassa valmistajan sivuilta se "Startup video" nuo hyvät äänet kyllä kohottaa tunnelmaa kummasti . . . .


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 31.05.15, 21:08
Tämä minun ostos on ilmanen, vaikka on siellä myös maksullinen kone, mitä näissä on sitten eroa sitä en tiedä
olisko se maksullinen se  " D ".malli jossa on isompi moottori


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Alex Lund on 01.06.15, 07:42
Onko tämä kone siis kannuspyöräkone?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 01.06.15, 08:54
Ei ole...


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Ari Viitajylhä on 01.06.15, 12:55
Eipäs avast anna asentaa kyseistä konetta.


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 01.06.15, 13:09
Ota pois se virus suoja siksi akaa kun asennat sen


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.09.15, 09:24
Tervehdys simulaattorihemmot! :)

Päivitän tähän hieman noita tuoreimpia uusia hankintoja jotka eivät muistaakseni vielä ole olleet tässä esillä.Elikkä boxeja keräilen hieman puoliksi tosissani keskittyen lähinnä Fs-2004 lentokoneisiin. Kaikki noista eivät tule käyttöön simussa mutta noin periaatteessa olisi tarkoitus ainakin joskus kokeilla jokaista.

Toistaiseksi avaamaton setti X-15 rakettikoneita. Tämä Xtreme-Prototypes on hieno sarja joka on kiva olla olemassa vastaisen varalla. Tarvittaisiin kuitenkin ehkä jokin noista koneista kertova lehtiartikkeli tai kirja ennenkuin innostus heräisi näitä perusteellisemmin tutkimaan. Paneelit näyttävät kyllä kuvissa varsin makoisilta

[ attachment removed / expired ]

Concorde boxi on se paksumpi Professional paketti jossa on mukana DVD-elokuva Lontoo-New-York lennolta, Concorde odottaa myös inspiraatiota jonka voisi herättää vaikkapa joku koneen historiikin lukeminen. Bombardier CRJ boxissa on mukana mallit 200, 700 ja 900. Muoveissa vielä nämäkin ja odottavat kiinnostuksen kipinää.

[ attachment removed / expired ]

VLJ-Business Jet:iä olen jonkinverran kokeillut mutta Air-Taxi on vielä korkkaamatta, tosin ei kauan sillä siellä on pari Abacus-jettiä joita minulla ei vielä ennestään ole ollut millään muulla Abacucsen kokoelmalla.

[ attachment removed / expired ]

CoPilot ja Repaint. Tuota CoPilottia pitäisi kokeilla ja katsoa mitä sillä olisi tarkoitus tehdä, joskus nämä Abacuksen apuohjelmat ovat näppäriä. Repaint maalausohjelma oli näppärä. 3-D modessa pystyy pyörittämään konetta samalla kun maalaa, tosin tämä varhaisempi malli ei toimi 64-bitin Win 7:ssa mutta XP-koneissa näyttäisi pelittävän hyvin.

[ attachment removed / expired ]

P-38 on testattu, minulla on myös Just Flightin Mosquito pitäisi järjestää vertailutesti niiden välillä. Holiday Resorts on maisemalisäosa. Nämä eivät toistaiseksi pahemmin kiinnosta mutta tästä tekee kiinnostavan se, että valmistaja on LAGO. Periaatteessa haluaisin kaikki Lagon tuotteet, niistä ei vain oikein löydy mitään listaa kun firma on mennyt nurin. Pikkuhiljaa niitä tulee aina vastaan EBayssa ja muualla.

[ attachment removed / expired ]

Firs Classin Stuka taitaa muuten olla ainoa payware-malli tästä saksalaiskoneesta? Flight Ventures lisäosia saa EBaysta muutamalla eurolla. Voi olla ihan hauska boxi kunhan tulisi kokeiltua. Siinä on erilaisia tehtäviä, esimerkiksi jäljitetään/pyydystetään lumimiestä ja muita semmoisia juttuja, Abacus osaa nämä tämmöiset rennommat hommat.
:)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 13.09.15, 10:21
Juu, Abacus on "höjden av lycka". Saat Jari kääntää tuon suomeksi, kun mulla tuo "sieni" korvien välissä on vähän kovettunut, en osaa enään ilmaista kaikkea luontavasti suomeksi, ei ainakaan silloin kun pitäisi


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 13.09.15, 12:59
Quote from: Pertti Lode on 13.09.15, 10:21
Juu, Abacus on "höjden av lycka". Saat Jari kääntää tuon suomeksi, kun mulla tuo "sieni" korvien välissä on vähän kovettunut, en osaa enään ilmaista kaikkea luontavasti suomeksi, ei ainakaan silloin kun pitäisi


Heh, juu . . eipä minullakaan ole tuo toinen kotimainen niin hyvin hanskassa, että ihan saletisti osaisin tuon kääntää mutta eipä hätää. Kävin tuossa välillä kissatalolla leikittämässä kodittomia kissoja ja otin tuon lauseen paperille mukaan. Siellä on aina paikalla paljon noita "svenskatalande" tätejä jotka käänsivät lauseen minulle, se tarkoittaa "Onnen kukkuloilla" elikkä sopii ihan hyvin juuri noihin Abacucsen tuotteisiin.
:)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 24.09.16, 20:52
Razbam Fairchild Swearingen Metroliner SA227-BC nyt tarjouksessa, vain 10$
http://www.razbamsims.com/store/product_info.php?products_id=84

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 25.09.16, 07:31
A2A T-6 Texan tuli hommattua. Hauska "tail dragger" 8)

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 18.11.16, 12:51
IRIS Pilatus PC-9/A alle 15€:lla.  8)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 21.11.16, 15:34
Oli kyllä huono hankinta tuo Pilatus. Ihan hyvän näköinen, mutta mahdotonta saada kauniisti taivaalle, kun kulkee kylki edellä koko ajan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.11.16, 16:22
Mulla on kans kaksi Iriksen konetta jolla olen lentänyt jonkun kerran, onkohan niistä yksikään ostamisen arvonen?
voin olla väärässä mutta se on minun mielipiteeni


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 23.11.16, 09:06
Minulla on joitakin Iris freeware-koneita. En ainakaan muista maksaneeni niistä mitään. Olivat ne kyllä lataamisen arvoisia.  ;D

Katsotaanpa... google google ...

Hetken kuluttua.

Eipä näköjään enää ole Iriksen sivuilla ainuttakaan freeware-konetta ladattavina. Löysin kuitenkin linkkejä muualta, joissa niihin viitataan (linkkien päässä ei ole mitään tai sitten Iriksen sivu http://www.irissimulations.com.au/hangar/free-flight-simulator-aircraft, joka on sekin tyhjä koneista). Minulla näyttää myös olevan tuo sama PC-9A, josta en ole maksanut mitään. Lienee vanhempi versio?

Pekka


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jari Vanhatupa on 23.11.16, 11:15
Quote from: Mikko Kärkkäinen on 21.11.16, 15:34
Oli kyllä huono hankinta tuo Pilatus. Ihan hyvän näköinen, mutta mahdotonta saada kauniisti taivaalle, kun kulkee kylki edellä koko ajan.


Millä lailla "kylki edellä" se kulkee? Onko se jotenkin liukas ja menee sivuluisuun vai onko siinä jotain trimmausongelmia, mitä tarkoitat?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 23.11.16, 16:00
Siis, äh. Kun vauhti kasvaa, rupeaa kyntämään oikealle, vaikka painaisi vasemman polkimen pohjaan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 24.11.16, 08:52
Quote from: Mikko Kärkkäinen on 23.11.16, 16:00
Siis, äh. Kun vauhti kasvaa, rupeaa kyntämään oikealle, vaikka painaisi vasemman polkimen pohjaan.


katoppas sen tikun calibrointia jos ne pisteet ovat keskustassa, mulla saa joka kerta kun simun starttaa calibroida ne uudestaan,
vaikka ne näyttää olevan keskellä niin ne voi hiukan väristä ja silloin eivät toimi oikein, ei ainakaan minun koneessa


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 24.11.16, 09:43
Kaikki muut koneet menee ihan nätisti.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 24.11.16, 13:19
Quote from: Jari Vanhatupa on 23.11.16, 11:15
Millä lailla "kylki edellä" se kulkee? Onko se jotenkin liukas ja menee sivuluisuun vai onko siinä jotain trimmausongelmia, mitä tarkoitat?


Ei tämä kulje millään lailla "kylki edellä" ellei ole paha sivutuuli tai toinen jalka polkaistu pohjaan. Näyttää olevan tuolla Airplanes-kansiossa sekä versiot PC-9 että PC-9A. Model-tiedostojen ja useimpien tekstuuritiedostojen päiväys on vuodelta 2008. Uusimpia ovat aircraft.cfg-tiedostot, jotka on päivätty 2011 (tosin en ole varma olenko muutellut niitä). En ole ihan äsken lentänyt noilla.

Pekka

Edit: Huomasin vasta nyt, että kysymys olikin Mikolle. Nämä minulla olevat ilmaisversiot lentävät kyllä ihan normaalisti. En noista maksaisi rahaa, mutta kun ilman sai, kyllä kelpasi.



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 22.02.17, 21:28
Ei ole vielä hankittu, mutta täältä löytyy tämmönen kone
http://www.alabeo.com/index.php?accion=product&correl=126

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 23.02.17, 09:23
Noni, Aerosoftin A320/321. Eilen illalla ostin ja tänään pääsin käsiksi. Päivän saldona: FMC:n jonkinlainen ohjelmointi ja taivaalle pääsy. On tää lintu aika erilainen kuin Boeingit.. Harmi, että simu kaatui pian nousun jälkeen, niin en päässyt pidemmälle kokeilemaan koneen ominaisuuksia.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 23.02.17, 17:41
Kokeilin vetäistä Toulousesta Amsterdamiin. Tällä kertaa peli kaatui finaalissa. Mikäs tätä nyt vaivaa?  :-\ Seuraavaksi pitäisi opetella ils-lähestyminen..


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 23.02.17, 18:27
Katoppa Event Viewerillä, mikä siellä kaatuu.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pii Anttonen on 24.02.17, 08:46
Quote from: Mikko Kärkkäinen on 23.02.17, 17:41
Kokeilin vetäistä Toulousesta Amsterdamiin. Tällä kertaa peli kaatui finaalissa. Mikäs tätä nyt vaivaa?  :-\ Seuraavaksi pitäisi opetella ils-lähestyminen..


Sepä harmillista, toivottavasti selviää. Itsellä ei ole tuon kanssa ollut mitään ongelmia, mutta se latailee kyllä aimo lähän kaikenlaisia kirjastoja ja oheisohjelmia.

ILS on tuolla tosi simppeli jos ohjelmoi lähestymisen ja radan FMC:hen niin se nappaa taajuudet automaattisesti ja sitten ei tarvitse kuin sohia suunnilleen sinne päin ja laittaa APPR-moodi päälle. Jos on CAT3 niin sehän tuo sen täysautomaatilla, joskin onhan se mukavaa vähän itsekin sählätä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pii Anttonen on 24.02.17, 23:37
X-Planelle hommasin vähän aikaa sitten Embraer-170:n. Se on mukavaa kun X-Planessa voi simuloida kosketusnäyttöjä ja toimivat mainiosti tässä ja A350:ssä. FMC:n logiikka tässä on vain ihan kuusta, mutta kunhan siihen pääsee kiinni niin mikäs tällä on pörräillessä.


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jouka Ahponen on 24.02.17, 23:43
Quote from: Pii Anttonen on 24.02.17, 23:37
X-Planelle hommasin vähän aikaa sitten Embraer-170:n. Se on mukavaa kun X-Planessa voi simuloida kosketusnäyttöjä ja toimivat mainiosti tässä ja A350:ssä. FMC:n logiikka tässä on vain ihan kuusta, mutta kunhan siihen pääsee kiinni niin mikäs tällä on pörräillessä.


Mitä tarkoitat kosketusnäyttöjen simuloinnilla. Tietääkseni kummassakaan koneessa ei ole kosketusnäyttöjä vaan näytöillä olevia toimintoja ohjataan kosketuslevyn avulla samaan tappaan kuin esimerkiksi läppärissä liikutetaan kursoria. Ja kyllähän myös FSX/P3D maailmassa tuollainen näyttöjen manipulointi hiirellä onnistuu esimerkiksi PMDG T7 lisäosan kanssa elektronisia tarkastuslistoja manipuloitaessa. No pilkun viilausta, mutta kumminkin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pii Anttonen on 25.02.17, 11:06
Quote from: Jouka Ahponen on 24.02.17, 23:43
Mitä tarkoitat kosketusnäyttöjen simuloinnilla. Tietääkseni kummassakaan koneessa ei ole kosketusnäyttöjä vaan näytöillä olevia toimintoja ohjataan kosketuslevyn avulla samaan tappaan kuin esimerkiksi läppärissä liikutetaan kursoria. Ja kyllähän myös FSX/P3D maailmassa tuollainen näyttöjen manipulointi hiirellä onnistuu esimerkiksi PMDG T7 lisäosan kanssa elektronisia tarkastuslistoja manipuloitaessa. No pilkun viilausta, mutta kumminkin.


En ole toki oikeita koneita koskaan lentänyt ja Embraeria oikeassa elämässä tunne, mutta muistelen nähneeni että 380:ssä ja 350:ssä on ainakin osa ihan kosketusnäyttöjä kun pilotit on niitä tökkineet sormella. Oh well, samapa tuo ja varmaan on kikkareilla ihan yhtä mahdollista FSX:ssäkin, mutta pointtini siis on että tykkään tökittävistä näytöistä näissä koneissa mitä minulla on X-Planelle.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 01.04.17, 15:07
ORBX Innsbruck. Upea maisema.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 01.04.17, 16:24
Quote from: Tatu Kantomaa on 01.04.17, 15:07
ORBX Innsbruck. Upea maisema.


Hieno on :thmbup: Täytyy harkita  :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jouka Ahponen on 01.04.17, 18:09
Quote from: Tatu Kantomaa on 01.04.17, 15:07
ORBX Innsbruck. Upea maisema.


Hienolta näyttää kyllä! Hinta on omasta mielestäni hieman suolanen pienestä yhden kiitotien kentästä, joskin toki lähialue on myös mallinnettu erittäin hienosti. Kuitenkin 28 eurolla saa myös FlyTampan Amsterdamin ja ORBX:n Tukholmakin oli 5 euroa LOWIa halvempi. Muutenkin tuntuu, että pikkuhiljaa maisemien hinnat ovat alkaneet nousemaan ja nousemaan. Toki jälki on parempaa, mutta luulisi myös tekniikoiden kehittyvän ja helpottavan tekemistä. Tiedä sitten, kun en itse maisemia tee.

Jokatapauksessa varmasti jossain vaiheessa tulee itsekkin tämä maisema ostettua kaikesta huolimatta.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pii Anttonen on 15.04.17, 16:10
JARDesignin A332 X-Planelle. FMC on vähän oikukas, mutta muuten järjestelmät pelittävät niin loisteliaasti että hädin tuskin tuntuu että tätä täytyy itse lentää pal ollenkaan.

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 20.04.17, 12:37
VRS Geopack tuli hommattua. Maksoi ~19€. Kattaa koko Irakin ja Kuwaitin, eli 10GB ladattavaa nannaa: https://www.vrsimulations.com/geopack.php

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 19.07.17, 15:04
DCS:aan Spitfire MK.IX (https://www.digitalcombatsimulator.com/en/products/planes/spitfire/) alennusmyynneistä 24,99$. On pirun komea laitos. Tykkään ehkä A2A Spitistä enemmän, mutta sillä on tullut lennettyäkin kymmeniä tunteja, kun tätä uutta vasta pari/kolme. Lentomalli vaikuttaa hyvältä. Tein jo pari täydellistä laskuakin. Ihmetyttää silti, että jos tuo käyttäytyy lähellekkään kuin oikea kone, niin miten kukaan RAF:n pilotti selvisi sodasta hengissä? Jostain netistä luin arvostelun, kun tuo keväällä julkaistiin, että olisi muka paras lisäosakone mitä on ikinä tehty mihinkään. Tiedä sitten tuosta.  :-

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 02.08.17, 11:00
Siinä se nyt sitten on, 7 vuoden odotuksen jälkeen  :P
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pii Anttonen on 02.08.17, 11:32
Raporteeraahan sitten että onko mistään kotoisin. En oikein saanut kiinni Aerosoftin sivuilta että minkälaisella tarkkuudella mallinnettu laitos on. Onko verrattavissa Airbusseihin vai onko enemmänkin basic.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 02.08.17, 14:08
Quote from: Pii Anttonen on 02.08.17, 11:32
Raporteeraahan sitten että onko mistään kotoisin. En oikein saanut kiinni Aerosoftin sivuilta että minkälaisella tarkkuudella mallinnettu laitos on. Onko verrattavissa Airbusseihin vai onko enemmänkin basic.


Pikaisen testauksen perusteella voisin sanoa että on pidemmälle viety kuin Airbussit   ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pii Anttonen on 02.08.17, 17:02
Quote from: Mikael Leinonen on 02.08.17, 14:08
Pikaisen testauksen perusteella voisin sanoa että on pidemmälle viety kuin Airbussit   ;)


Kutkuttavaa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 04.08.17, 09:26
Ei ihan uusi ostos, mutta piti ensin vähän testata: DCS Normandia. On muuten DCS-mittapuulla aivan luokattoman huono tuote. Ruma kuin mikä! En kyllä tykkää yhtään, ja maksoin tästäkin sievoisen summan. IL2 Cliffs Of Doverin saa Steamista parhaimmillaan 2,99€:lla, ja näyttää 1000 kertaa paremmalta, vaikka on yli 6 vuotta vanha simulaattori! Toivottavasti tulee miljoona patchia, jotka korjaavat tämän vääryyden. Stana!  >:( No, onneksi Spitfire on kiva kone, jolla on mukava lentää!

Vesikin näyttää huonolta. Ihan kuin lentäisin jossain tropiikissa!
[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 05.08.17, 08:38
Lentelin aamulla Ranskassa, ja näytti paljon paremmalta. Ehkä tuon kartan pääalue on kanaalin eteläpuoli...  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 15.08.17, 13:13
Ostin Justflightilta  Curtiss C-46:n. Toimii muten mainiosti, mutta P3D.ssä ei jostain syystä GNS 340:n CDI-nappula tottele kun yrittää laittaa gps-moodin päälle, eikä siten gps navigointi onnistu. FSX:ssä laite toimii. Voi olla etten ole jotain niksiä vielä huomannut gps-laitteessa. Ostos oli kyllä halpa, 26 euroa bonuksineen. Huomautin Justflightille oletetusta bugista, mutta vastasivat etteivät vastaa kolmannen osapuolen laitteista, jotka on sijoitettu heidän koneeseensa. Aika kumma peruste! Mutta kyllä koneella on ihan hyvä lennellä, ehkä syö jonkun verran frameja.




[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 02.09.17, 18:41
Nyt alkaa P3Dv4:ään saada päivityksiä aikaisemmista FSX:ään tai edellisiin P3D:n versioihin ostettuihin koneisiin. Ainakin Justflight antaa ladata P3Dv4-päivitytksiä ilmaiseksi aikaisemmista ostoksista. Ostin v. 2016 helmikuussa De Havilland Devonin ja elokuussa 2016 De Havilland DHC-1 Chipmunkin.  Aluksi harmitti että ostokset menivät hukkaan kun eivät sopineetkaan uuteen P3Dv4:ään. Mutta nyt nekin on uudessa versiossa lennettävissä. Justflight on toiminut reilusti verrattuna A2A-simulationiin, josta ostin myös viime vuonna Texan T-6, eikä siihen saa ilmaiseksi päivitystä. Ainakaan en ole löytänyt siitä tietoa.  Olen todella Oldtimer-lentokoneiden harrastaja. Chipmunk ja Devon ovat brittiläisiä klassikkoja, joita valmistettiin 1960-luvulle saakka. Devon on miellyttävä lentää. Verrattuna nykymatkustajakoneisiin se on todellä pieni niiden rinnalla.



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 03.09.17, 08:36
Näytäppäs ton maaoravan paneelia myös.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 03.09.17, 15:47
Hei Pertti, Tässä sulle pari kuvaa maaoravan paneelista. Takaistuimen edessä suunnilleen samanlainen paneeli.



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 18.09.17, 18:32
Taas tuli hankittua vanha klassikko Justflightilta, PBY-5A Catalina. PBY oli monipuolinen ja loistava lentovene, se esimerkiksi löysi saksalaisen Taistelulaiva Bismarckin, seurasi sitä ja esti sen pakoonpääsemisen Saksan miehittämiin satamiin Ranskassa sekä löysi japanilaiset lentotukialukset Midwayn taistelussa. Konetyyppiä käytettiin myös liittoutuneiden laivojen turvana Saksan sukellusveneitä vastaan Atlantilla. Sen maksimilentomatka on 5000 km.





[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pertti Lode on 20.09.17, 06:40
Eikös ole AeroSoftin catalina  vai mitä? kyllä se hienon näkönen on ei sitä voi kieltää.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 20.09.17, 17:32
On Aerosoftin Catalina vaikkakin Justflightin kautta hankittuna.  Hieno kone lentää ja realistinen, mutta gps:n kanssa en ole vielä sinut. On vähän toisenlainen kuin muissa koneissa. GPS on vain muutamassa siviiliversiossa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 05.10.17, 17:22
Uusin hankintani ei maksanut mitään. Yleensä en tällaisiin isoihin suihkareihin ole ylen innostunut, mutta nyt Simviationin sivuilla (https://simviation.com/1/browse-Civil+Jets-55-0?mark=53408#53408) oli kiinnostava kone, Boeing 787-9 Norwegian joten päätinpä kokeilla. Tällaiselle pienkoneilla pääasiassa lentävälle tuntui kone melko hyvin varustetulta, ei toki kalliiden PMDG-koneiden tasoiselta. Koneessa on mm. toimiva Bendix King/Honeywell FMC. Suosittelen niille joille riittää tällainen hyvätasoinen freeware. Toimii myös P3Dv4:ssä



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 05.10.17, 17:36
Onko tuossa 737:n ohjaamo?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 05.10.17, 18:00
Quote from: Mikko Kärkkäinen on 05.10.17, 17:36
Onko tuossa 737:n ohjaamo?


Vähän modattu FSX:n default 737:n vc tuo näyttäisi olevan.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 06.01.18, 17:23
Ostinpa Milvizin DHC-2 Beaverin.  Vähän levoton oli aluksi laskeuduttaessa, kunnes oppi majavan tavat.



[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 05.02.18, 14:44
Nyt on tullut uusi versio freeware turbo-Cessnasta: V3.0 Cessna U 206 G Soloy Mark 1 Turbine Pac for P3DV4+ only.

Complete new package. Important: XMLTools for P3DV4 must be installed to get a realistic engine behavior. Please read readme/manual.

Included are six differnt models (passenger, skydiver, float and transport) and 17 repaints. The models created with 3- or 5-blade propellers are adjusted to freeware Garmin GNS530 / 430, F1 payware GTN750 / 650, F1 payware GNS530 / 430, payware RXP GNS530 / 430 and freeware KLN 90 B.

All versions have a very detailed VC with 3D instruments, external and internal sounds and acurate adapted airfiles to the Allison turboprop.

Voi ladata esim: http://www.sim-outhouse.com/sohforums/local_links.php?catid=213




[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 20.02.18, 12:20
On tämä Maddoggi vaan hieno  :P
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 20.02.18, 12:47
No on se hieno. Vois olla ihan kiva 737 rinnalle, kun TFDI 717 ei ollut siihen.  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 20.02.18, 14:34
Quote from: Mikael Leinonen on 20.02.18, 12:20
On tämä Maddoggi vaan hieno  :P
Noni, tosta mä haluan nähdä sitten paljon kuvia!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jesperi Lauhio on 21.02.18, 17:52
Kai se pitää tuo ostaa 717:n rinnalle, sen verran kivoja laitteita nuo McDonnel Douglasin vehkeet 8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 21.02.18, 21:01
Quote from: Jesperi Lauhio on 21.02.18, 17:52
Kai se pitää tuo ostaa 717:n rinnalle, sen verran kivoja laitteita nuo McDonnel Douglasin vehkeet 8)


Suosittelen kyllä  ;D
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 22.02.18, 08:26
Pirun komea vehje, täytyy sanoa!  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 09.03.18, 20:54
Simmarketin salesta Billund Tanskasta. Erittäin nätti scenery ja 777:lle 1 kohde lisää 8)


[ attachment removed / expired ]


[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 25.04.18, 20:20
Tämä tuli hommattua
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jyri Leijala on 29.04.18, 16:07
Quote from: Mikael Leinonen on 25.04.18, 20:20
Tämä tuli hommattua



Onkos se hintansa väärti?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 29.04.18, 16:30
No Carenadon laadun tuntien, näyttää hienolta mutta esim. systeemimallinnusta ei ole viety kovinkaan pitkälle. Kyllä tuolla lentelee  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 23.05.18, 19:49
Pakko-ostos  :P Pitkälle on tultu FSX:n versiosta  :thmbup:
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 24.05.18, 10:30
Quote from: Mikael Leinonen on 23.05.18, 19:49
Pakko-ostos  :P Pitkälle on tultu FSX:n versiosta  :thmbup:


Loppui se työpäivä viimeinkin ja nyt asentumaan  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 24.05.18, 12:10
Quote from: Mikael Leinonen on 23.05.18, 19:49
Pakko-ostos  :P


Ei tosiaan malta odottaa että saa asetukset kuntoon ja pääsee legille! 8)
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 24.05.18, 12:48
Mitenkäs nuo IRS:t saa toimimaan oikein? Vai onko ainoa asetus tuo sekunti määrä mikä syötetään tuonne INFO sivulle?  ???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jouka Ahponen on 24.05.18, 13:53
Quote from: Patrick Ojanen on 24.05.18, 12:48
Mitenkäs nuo IRS:t saa toimimaan oikein? Vai onko ainoa asetus tuo sekunti määrä mikä syötetään tuonne INFO sivulle?  ???


Jos tarkoitat sitä, että realistisesti alignoituisivat riippuen missäpäin maapalloa on sijoittunut, niin ei ole mahdollista. Eli tuota sekunti määrää muuttamalla voi sitä aikaa muuttaa. Kyseessähän oli siis QW tuotos edelleen.  ::) ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 24.05.18, 14:29
Quote from: Jouka Ahponen on 24.05.18, 13:53
Jos tarkoitat sitä, että realistisesti alignoituisivat riippuen missäpäin maapalloa on sijoittunut, niin ei ole mahdollista. Eli tuota sekunti määrää muuttamalla voi sitä aikaa muuttaa. Kyseessähän oli siis QW tuotos edelleen.  ::) ;D


Joo sitä tarkoitin, mutta joo onhan tämä kyllä melkonen pettymys kun lentää FSL ja PMDG:n jälkeen  :laugh:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 24.05.18, 20:12
Quote from: Mikael Leinonen on 23.05.18, 19:49
Pakko-ostos  :P Pitkälle on tultu FSX:n versiosta  :thmbup:



Sama täällä, kunhan nyt korjaisivat tuon CTD ongelman... Käsittämättömän raivostuttavaa. ::) :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jouka Ahponen on 24.05.18, 20:15
Quote from: Jaakko Polet on 24.05.18, 20:12
Sama täällä, kunhan nyt korjaisivat tuon CTD ongelman... Käsittämättömän raivostuttavaa. ::) :P



Itsellä kolme ensimmäistä lentoa kaatuivat tunnin sisään lentoonlähdöstä. Jätin säätutkan pois päältä ja nyt on porhallettu nykkiin kuusi tuntia ilman kaatumista. Myös muut hieman epäilevät että Active Skyllä ja säätutkalla olisi jotain tekemistä asian kanssa.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 25.05.18, 07:05
Quote from: Jaakko Polet on 24.05.18, 20:12
Sama täällä, kunhan nyt korjaisivat tuon CTD ongelman... Käsittämättömän raivostuttavaa. ::) :P



Joo kaikki lennot nyt kaatuvat todilla ja kaasut jumittuu  :laugh:

Nyt ilman säätutkaa ja vielä ole kaatunut, ehkä tätä voi vielä yrittää lentää.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jaakko Polet on 25.05.18, 11:06
Quote from: Jouka Ahponen on 24.05.18, 20:15
Itsellä kolme ensimmäistä lentoa kaatuivat tunnin sisään lentoonlähdöstä. Jätin säätutkan pois päältä ja nyt on porhallettu nykkiin kuusi tuntia ilman kaatumista. Myös muut hieman epäilevät että Active Skyllä ja säätutkalla olisi jotain tekemistä asian kanssa.


Jep. Ilmeisesti sama ongelma oli fsx julkaisun kanssa aikanaan. Luulisi että olisivat osanneet sen verta korjata tässä ajassa :o Toivon todella että korjaavat tämän nyt ykkös prioriteetillä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Joona Väisänen on 26.05.18, 20:14
Quote from: Jouka Ahponen on 24.05.18, 13:53
Jos tarkoitat sitä, että realistisesti alignoituisivat riippuen missäpäin maapalloa on sijoittunut, niin ei ole mahdollista. Eli tuota sekunti määrää muuttamalla voi sitä aikaa muuttaa. Kyseessähän oli siis QW tuotos edelleen.  ::) ;D


Tässä on juurikin se syy, miksi jätän nämä roskat/lelut kauppaan :laugh:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 11.06.18, 09:30
Ups. Ei tullut P3Dv4:aa ostoskoriin, vaan AV8B Harrier. Näin koneesta unta ja aamulla muistin että mullahan vanhentuu DCS-bonukset juuri. Ei ole vuoteen tullut koneita osteltua... Siis marssin DCS-kauppaan heti aamukahvin jälkeen ja ajattelin käyttää kauniin lomapäivän virtuaalitaivaalla!  8)

[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 20.06.18, 16:50
Kun ATK ei riitä DCS Worldiin, niin tällainen köyhän miehen Hornet viritelmä.
[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 20.06.18, 17:52
Mulla oli tuo kanssa. FSX-koneiden aatelia! :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 25.06.18, 14:36
Uusin hankintani: IL-2 Battle of Moscow. Sai steamista hintaan 15,97€. Harmi että nimestään huolimatta Moskovaan ei oikein pääse tutustumaan, kun kartan sallittu alue tulee vastaan.  :-

[ attachment removed / expired ]

IT pääsi nappaamaan palan siivestä
[ attachment removed / expired ]

[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 02.07.18, 21:44
Siinä se nyt sitten on  :P
[ attachment removed / expired ]


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 03.07.18, 07:38
Kenen bussi tuo on?  ???

Äh, Flight Sim Labsin tietty. Anteeksi!  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 09.07.18, 16:47
Ei ole nyt omaa kuvaa, mutta hommasin tällaisen. (Gigantista, ja halvemmalla kuin Verkkokauppa)
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/67762/jjhch/Thrustmaster-T-16000M-FCS-Flight-Pack-peliohjainsetti-PC

Täytyy sanoa pikaisella testauksella, että kyllä on huima ero Logitechin ja Thrustmasterin tikun välillä. Älyttömän paljon tarkempi ja mukavampi on jälkimmäinen. Puhumattakkaan siitä, että nyt on myös kaasukahva ja polkimet... muuttui lentäminen kerta heitolla.  :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 13.07.18, 19:32
Tulipahan se tämäkin hommattua vaikka olenkin "täysin" FSLabsin lumoissa  :P



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 14.07.18, 09:03
Quote from: Mikael Leinonen on 13.07.18, 19:32
Tulipahan se tämäkin hommattua vaikka olenkin "täysin" FSLabsin lumoissa  :P
Mikäs järki tässä oli, kysynpä vaan? ;D Ilmeisesti siis AS:n bussi?


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 14.07.18, 09:34
Eihän tuossa AS:n bussissa oo mitään muuta hyvää kun tuleva shared cockpit  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 14.07.18, 09:44
No, näitä lisäreitä kun on tullut vinopino ostettua muutenkin, välillä kuraa välillä taas ei niin ei tässä enää ole mitään menetettävää ;D
Saipahan sharklet ja satcom mallit alle tavallisen lisäksi  :laugh: Täytyy kyllä sanoa että on AS saanut  kehitettyä tuota hieman pidemmälle kuin aiempaa versiota mutta jonkinlaista fiilistä kuitenkin jää "puuttumaan" FSLabsiin verrattuna  ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 02.10.18, 17:24
Il-2 BOX:iin Bf109 G6










Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 03.10.18, 05:41
FSXstä ja P3Dstä puuttuu yhä edelleen kunnollinen (payware) G-malli. Kuvitteleeko tuon koneen tekijä/maalaaja, että Suomen ilmavoimien hakaristillä on jotain tekemistä natsiristin kanssa, kun tuossa on tuollainen "keskonen"? Vai onko koneen tekijä/myyjä saksalainen (Saksan lainsäädännössä kaikki hakaristit ovat kiellettyjä)?



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 03.10.18, 07:51
Quote from: Pekka Holopainen on 03.10.18, 05:41
FSXstä ja P3Dstä puuttuu yhä edelleen kunnollinen (payware) G-malli. Kuvitteleeko tuon koneen tekijä/maalaaja, että Suomen ilmavoimien hakaristillä on jotain tekemistä natsiristin kanssa, kun tuossa on tuollainen "keskonen"? Vai onko koneen tekijä/myyjä saksalainen (Saksan lainsäädännössä kaikki hakaristit ovat kiellettyjä)?
Taitaa olla venäläinen lafka kyseessä. Siellä on myös hakaristit kielletty, jopa Suomen ilmavoimien, vaikkei sillä ole mitään tekemistä natsismin kanssa. Ihme pelleilyä.  :thmbdn:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Pekka Holopainen on 03.10.18, 15:50
Varmaan jokseenkin kaikki täällä simusivustolla tuntevat ja tietävät sinisen hakaristin. Jos taas kysyt kadunmieh... henkilöltä niin edes Suomessa tuota ei varmaan yleisesti (enää) tunnisteta. Sitä pidetään natsisymbolina. Tuosta Venäjän kiellosta en tiennytkään, mutta ymmärrän sen oikein hyvin. Siellä ei siedetä tippaakaan natsiaatetta (ja sen symboliksi sininen hakaristikin veikataan). Samaan aikaan Venäjällä on edelleen miljoonia ihmisiä, jotka muistelevat ihannoiden toista tyrannia Stalinia, ja sitä pidetään siellä ihan normaalina.

???



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 08.10.18, 19:32
Uusin freeware- hankintani on Aero Commander AC 680 Super. https://flyawaysimulation.com/downloads/files/24617/fsx-aero-commander-ac680s/.  Se nyt ei varmaan ole muille uusi on ollut netissä jo vuosia, mutta nyt sen löysin ja ilokseni toimii hyvin myös P3dv4.3:ssa. Aina löytyy joitain uusia koneita kun nettiä selailee. Kuvissa Etelä-Australian rannikolla.









Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 23.10.18, 11:48
IL-2 BOX on kai nykyään Great Battles. Steamissa on tällä hetkellä aika kovat alennukset, niin nappasin Focke Wulf A-3:n hintaan 8,49€. Itse Battle of Stalingrad ja Moscow ovat melkein 70% alennuksessa, ja Battle of Kubanista lähtee 25 pinnaa, eli hyvä hetki ostoksille!  8)

Kummajaisessa ei ole variometriä eikä keinohorisonttia.




Kun lentää pilvessä tai lähellä vettä täyttyy etulasi sadepisaroista. Pieni mutta kiva efekti.  :)



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Uusi-Kyyny on 23.10.18, 15:45
Quote from: Tatu Kantomaa on 09.07.18, 16:47
Ei ole nyt omaa kuvaa, mutta hommasin tällaisen. (Gigantista, ja halvemmalla kuin Verkkokauppa)
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/67762/jjhch/Thrustmaster-T-16000M-FCS-Flight-Pack-peliohjainsetti-PC

Täytyy sanoa pikaisella testauksella, että kyllä on huima ero Logitechin ja Thrustmasterin tikun välillä. Älyttömän paljon tarkempi ja mukavampi on jälkimmäinen. Puhumattakkaan siitä, että nyt on myös kaasukahva ja polkimet... muuttui lentäminen kerta heitolla.  :)


Itselläkin kesästä asti ollut sama setti todella tarkka ja hyvä, mutta ainoana miinuksena se että kaasukahvan rasvat erittäin huonot ja kaasu rupesi tökkimään parin kuukauden käytön jälkeen. :thmbdn:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Esa Kaihlanen on 23.10.18, 15:59
Quote from: Arttu Uusi-Kyyny on 23.10.18, 15:45
Itselläkin kesästä asti ollut sama setti todella tarkka ja hyvä, mutta ainoana miinuksena se että kaasukahvan rasvat erittäin huonot ja kaasu rupesi tökkimään parin kuukauden käytön jälkeen. :thmbdn:


En itse omista kyseistä ohjainta, mutta Steamin foorumeilta sattui siihen liittyen kerran vastaan vinkki, josta voi olla pientä apua. Kaasukahvan pohjassa on ilmeisesti jokin ruuvin tapainen, jolla sen jäykkyyttä voi säätää:
Quote:
You can lessen the force required to slide the throttle back and forth by way of an adjustment screw on the underside of the throttle body (slide the throttle all the way forward, flip the unit over, and there's a screw head in a hole underneath the forward screw that holds the body together); you can loosen that up if it's too tight.

Linkki Steamin keskusteluun (https://steamcommunity.com/app/269950/discussions/0/1694922980058921598/#c1694922980059431028)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Uusi-Kyyny on 23.10.18, 16:29
Quote from: Esa Kaihlanen on 23.10.18, 15:59


En itse omista kyseistä ohjainta, mutta Steamin foorumeilta sattui siihen liittyen kerran vastaan vinkki, josta voi olla pientä apua. Kaasukahvan pohjassa on ilmeisesti jokin ruuvin tapainen, jolla sen jäykkyyttä voi säätää:
Linkki Steamin keskusteluun (https://steamcommunity.com/app/269950/discussions/0/1694922980058921598/#c1694922980059431028)


En kyllä itse löytänyt minkään laista ruuvia, mutta kävin ostamassa rautakaupasta litiumrasvaa jolla sain kaasusta liukuvamman.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 24.10.18, 15:22
Quote from: Arttu Uusi-Kyyny on 23.10.18, 15:45
Itselläkin kesästä asti ollut sama setti todella tarkka ja hyvä, mutta ainoana miinuksena se että kaasukahvan rasvat erittäin huonot ja kaasu rupesi tökkimään parin kuukauden käytön jälkeen. :thmbdn:


Siellä on  säätöruuvi...  :)

Kaasukahva piti työntää joko "täysille" tai "idlelle", en muista, mutta siitä sitä voi säätää.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Uusi-Kyyny on 25.10.18, 19:00
Quote from: Tatu Kantomaa on 24.10.18, 15:22
Siellä on  säätöruuvi...  :)

Kaasukahva piti työntää joko "täysille" tai "idlelle", en muista, mutta siitä sitä voi säätää.


Löytyi kuin löytyikin! :thmbup: Kiitos Tatu Ja Esa


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 07.12.18, 20:59
1950-luvun hävittäjä joita oli Suomellakin:DeHavilland DH100 Vampire F Mk3.






Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 26.12.18, 19:31
Tämähän on ihan mahtava... IXEG 737 Classic.....










Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juhani Pelli on 27.12.18, 07:04
Quote from: Tatu Kantomaa on 26.12.18, 19:31
Tämähän on ihan mahtava... IXEG 737 Classic.....



Hänkö on siirtynyt X-planeen???


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 27.12.18, 09:06
Quote from: Juhani Pelli on 27.12.18, 07:04
Hänkö on siirtynyt X-planeen???


Kovalevy hajosi, enkä asenna enää Windowsia tähän Macin rinnalle. Joten nyt mennään X-Planella se mikä mennään.

Ja mikäs tässä... olen asentanut Ortho4XP:llä photomaisemaa Islantiin... Ensimmäisen kerran ikinä Islanti näyttää siltä miltä pitää...



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Juhani Pelli on 27.12.18, 11:34
Quote from: Tatu Kantomaa on 27.12.18, 09:06
Kovalevy hajosi, enkä asenna enää Windowsia tähän Macin rinnalle. Joten nyt mennään X-Planella se mikä mennään.

Ja mikäs tässä... olen asentanut Ortho4XP:llä photomaisemaa Islantiin... Ensimmäisen kerran ikinä Islanti näyttää siltä miltä pitää...




Hienolta näyttää...todella


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Esa Sairio on 27.12.18, 16:06
Haluaa saman P3D4:lle - mutta ei sittenkään. Olen aina asunut Suomessa toisin kuin Tatu. ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 28.12.18, 10:42
IL-2 Battle of Bodenplatte. Early Access. Ei ole karttaa vielä, eikä kaikkia koneitakaan, mutta tänään vedin pitkät pätkät Spitfire IX:llä ja testasin Bf109 G-14 ja K4:ää. Huikea peli kertakaikkiaan! Valmistuessaan tämä tulee sisältämään P-51D, P-47D, Spitfire Mk.IX, Tempest Mk.V, Bf 109 G-14, Bf 109 K-4, Fw 190 A-8 ja Me 262 -lentokoneet + Saksa/Belgia -kartan.  8) Maksoin tästä huimat 69,99$










Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 04.01.19, 13:18
Lähti taas lapasesta shoppailu. Great Battlesin alennusmyynneistä tarttui Battle of Kuban, ja Spitfire MK Vb. Jos olis tälle vuodelle nyt tarpeeksi lennettävää!  ;D








Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 08.02.19, 21:16
DCS Hornet. En malttanut. Pakko-ostos! Tässä on taas opettelemista hetkeksi. :)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Jouka Ahponen on 09.02.19, 20:03
Quote from: Mikko Kärkkäinen on 08.02.19, 21:16
DCS Hornet. En malttanut. Pakko-ostos! Tässä on taas opettelemista hetkeksi. :)


Hornet on kyllä yksi hienoimmista simulaattorilisäosasista mitä on tehty millekkään alustalle. Todella mukava kone opetella ja pienissä paloissa kun opettelee niin riittää kyllä iloa pitkäksi aikaa. Lisäksi kun kokoajan päivittävät uusia ominaisuuksia. Tomcattia odotellessa  8)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 16.02.19, 06:23
Kaksi uusinta hankintaa samassa kuvassa, CS B757-300 III ja JustSim LTAI V1.2



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 17.02.19, 11:36
Dreamfoil Bell 407  8)




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tapio Ehder on 17.02.19, 18:19
Hienon näköinen kopteri.Millaista on lentää kopterilla XP-ssä? P3D:ssä en oikein ole päässyt sinuiksi kopterieden käsittelyssä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Tatu Kantomaa on 17.02.19, 18:28
Quote from: Tapio Ehder on 17.02.19, 18:19
Hienon näköinen kopteri.Millaista on lentää kopterilla XP-ssä? P3D:ssä en oikein ole päässyt sinuiksi kopterieden käsittelyssä.


Miten sitä nyt kuvailisi... tuo vehje leijuu joka suuntaan, ja siitä pitäis sitten ottaa kontrolli itselle. Herkkä kun mikä, vähän hankala Joystickin kanssa, joka tuppaa asettumaan keskiasentoon voimakkaasti, mutta kyllä sillä pärjää. Mutta tosiaan tuntuu niin kuin lentäisi peltihäkkyrää, joka on valmis tappamaan sinut milloin tahansa, jos et ole valppaana.  ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 18.04.19, 22:44
Tulihan se tämäkin hommattua, ihan vaan "rakkaudesta" Atraimeen  :P



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 19.04.19, 07:01
ATR on hieno kone! Onko toi nyt se Milvizin tuotos? (Eli Carenadon...)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 19.04.19, 10:48
Carenadon AT42-500 tämä on, saisivat tehdä AT72-500:n myös ;)


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 19.04.19, 11:11
Quote from: Mikael Leinonen on 19.04.19, 10:48
Carenadon AT42-500 tämä on, saisivat tehdä AT72-500:n myös ;)


Pistäs lisää kuvia kun kerkiät.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 19.04.19, 12:15
Täytyy laittaa kun töiltä kerkiää  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Uusi-Kyyny on 25.04.19, 19:46
Tilasin äskettäin käytetyn kuittitulostimen muiden vana vedessä. Toimii hyvin FSlabsin uuden ATSU:n kanssa. Saa aika realistiset ACARS printit.  :thmbup:






Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 26.04.19, 07:08
Quote from: Arttu Uusi-Kyyny on 25.04.19, 19:46
Tilasin äskettäin käytetyn kuittitulostimen muiden vana vedessä. Toimii hyvin FSlabsin uuden ATSU:n kanssa. Saa aika realistiset ACARS printit.  :thmbup:


Mistä ja millaisen olet tilannut? Olisi vähän mielenkiintoa itsekin tuo tilata nyt kun FSL bussista nuo saisi pihalle.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 26.04.19, 08:01
Hienoa, kun jotkut panostavat harrastukseen!  :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Uusi-Kyyny on 26.04.19, 12:54
Quote from: Patrick Ojanen on 26.04.19, 07:08
Mistä ja millaisen olet tilannut? Olisi vähän mielenkiintoa itsekin tuo tilata nyt kun FSL bussista nuo saisi pihalle.


Itse löysin torista parilla kympillä käytetetyn STAR TSP600. Mutta mitä oon muita seurannu niin aika moni on tilannut Kiinasta. Itse suosittelen 80mm paperin leveyttä mahtuu tekstit paremmin.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mika Virolainen on 26.04.19, 14:19
Tavataan taas taivaalla. Tässä Arttu vetää kolmen Finskin joukkoa taannoin Vatsimissa.




Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 26.04.19, 16:39
Quote from: Arttu Uusi-Kyyny on 26.04.19, 12:54
Itse löysin torista parilla kympillä käytetetyn STAR TSP600. Mutta mitä oon muita seurannu niin aika moni on tilannut Kiinasta. Itse suosittelen 80mm paperin leveyttä mahtuu tekstit paremmin.


Tuli tilattua joku halppis tulostin ja samalla sain toimimaan tuon tulostimen suoraan puhelimeen joten saa nähdä kumpi tulee jäämään.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Arttu Uusi-Kyyny on 26.04.19, 19:30
Quote from: Mika Virolainen on 26.04.19, 14:19
Tavataan taas taivaalla. Tässä Arttu vetää kolmen Finskin joukkoa taannoin Vatsimissa.


Siellä nähdään :thmbup:


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Petri Koivisto on 04.05.19, 12:17
Quote from: Patrick Ojanen on 26.04.19, 16:39
Tuli tilattua joku halppis tulostin ja samalla sain toimimaan tuon tulostimen suoraan puhelimeen joten saa nähdä kumpi tulee jäämään.
Mites sait tuon puhelimeen? Itekkin katellut noita printtereitä mut en jaksa mistään Kiinasta alkaa kikkailemaan, ja halvin minkä uutena löysin oli n. 160€... sinänsä vähän liikaa kun ainoa käyttö on tuo. ;D


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Patrick Ojanen on 04.05.19, 15:50
Quote from: Petri Koivisto on 04.05.19, 12:17
Mites sait tuon puhelimeen? Itekkin katellut noita printtereitä mut en jaksa mistään Kiinasta alkaa kikkailemaan, ja halvin minkä uutena löysin oli n. 160€... sinänsä vähän liikaa kun ainoa käyttö on tuo. ;D


Kiinasta toki tilasin tulostimen 20€  :thmbup: FSLabsin foorumeilla oli juttua tuosta, pushoverin ja pdf-printerin kanssa saa lähetettyä. Otsikkona taisi olla jotain "ATSU print phone."


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 06.05.19, 16:47
Pitihän se "pitkäsääri" hommata  ;D



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mika Virolainen on 06.05.19, 16:59
Quote from: Mikael Leinonen on 06.05.19, 16:47
Pitihän se "pitkäsääri" hommata  ;D


Tästä propsit ;D

Kunhan tulee tiimaa, niin kerrothan toimivuudesta? Miten paneeli, eli onko tätä päivää? Onko kilot saatu jo upperheadiin :P


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 06.05.19, 17:27
Quote from: Mika Virolainen on 06.05.19, 16:59
Tästä propsit ;D

Kunhan tulee tiimaa, niin kerrothan toimivuudesta? Miten paneeli, eli onko tätä päivää? Onko kilot saatu jo upperheadiin :P


No totuushan on että tämä on melkein suora porttaus edellisestä versiosta eikä mitään uutta oikein ole. Hinnalla tätä ei ole pilattu, mukana saa kaikki eri variantit ja retrofitti-ohjaamon mitä esim. CS:ssä ei ole ja kaikista malleista saat maksaa hunajaa


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mika Virolainen on 07.05.19, 06:48
Tämä selvä! Eipä listauksessa ollutkaan mainittuna mitään tähdellistä.


Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikko Kärkkäinen on 07.05.19, 09:39
DCS F-14 TomCat. Ikinä eioo näin kovia kylmiä väreitä tullut uudesta hankinnasta. Aivan taivaallinen paketti. Aamun saldo: käynnistys, nousu, ja lasku. Nyt voi ruveta opettelemaan tukialuslaskuja.












Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Mikael Leinonen on 28.06.19, 18:27
Tämähän se tuli hommattua (Carenado AT72-500) , Finskin painttia odotellessa..



Title: Re: Uusin hankintani
Post by: Henry Weber on 02.07.19, 04:02
Quote from: Mikael Leinonen on 28.06.19, 18:27
Tämähän se tuli hommattua (Carenado AT72-500) , Finskin painttia odotellessa..


Saatavilla nyt täältä: https://edrm-repaints.com/aircraft.php?id=atr72&i=ohati


1