Kauhavan laskuvarjo-onnettomuus
Paperilennokki:
Kerrassaan merkillinen juttu! Juuri eilen keskustelimme äitini kanssa asiasta kun muistin käyneen tälläisen onnettomuuden ollessamme isäni ja äitini kanssa näytöksessä. Tapahtumavuotta ei äitinikään muistanut. Äitini sanoi kuitenkin näin käyneen ja hyppääjän kuolleen tapahtumassa. Itselläni on valokuvamainen muistikuva tilanteesta jonka melkein voisin vaikka piirtää. Muistikuvan mukaan varjo tuli kuin sukka lepattaen hyppääjän yläpuolella kauhistuneiden katsojien tuijottaessa.
Mutta jos tuollaista ei kerran ole tapahtunut elinaikanani on täytynyt käydä niin, että myöhemmin (siis syntymäni jälkeen ) olimme Kauhavalla lentonäytöksessä juuri Juhannuksena (äitini sanoi sen nimenomaan olleen Juhannus) ja joku mainitsi tälläisen onnettomuuden sattuneen ja sitten mielikuvitus teki jonkun ihme tepposen... Muuta selitystä ei liene.
Paperilennokki:
Yliäänipaukaukset tulivat nopeasti peräkkäin melko varmaan kaksi (pitääköhän tämä muistikuva paikkansa?). Isäni tuolloin sanoi sen olleen Gnat. Vuosi -59 olisi hyvin mahdollinen koska olin silloin jo kolme ja puovuotinen enkä enää mikään vauva saatikka vasta kiilto isäukon silmäkulmassa...
osmoj:
Minulla on vastaavanlainen muistikuva Talvisodan ajalta 1940, jolloin olin 3 1/2-vuotias. Ilmavoimien valkoinen Sääski teki pakkolaskun talvi-illan hämärtyessä muutaman kilometrin päässä olevan lammen jäälle. Kaikki kyläläiset riensivät tietenkin sitä katsomaan, minä isäni kanssa muiden mukana. Mielessäni on selvä muistikuva siitä, kuinka lentäjäsedät nostivat minut etuohjaamoon, ja olen vieläpä muistavanani kaikki bensan, öljyn ja muut hajut sieltä. Voi olla, että vanhempani ovat kertoneet minulle tästä myöhemmin, jonka perusteella mielikuva on syntynyt. Varmaa on kuitenkin se, että kiinnostukseni lentokoneisiin ja ilmailuun heräsi tuona päivänä.
En ole vieläkään päässyt siitä irti ja pelkään, että se on kroonista ja parantumatonta.
OJ
niemti:
Quote
Onnettomuus tapahtui Kauhavan juhannusjuhlissa 23.6.1954 kadettikurssi 39:n kymmenen kadetin suorittaessa vapaaehtoisen laskuvarjohypyn Viimoista ja Stieglitzeistä. Olin silminnäkijänä paikalla Lentoupseerikursi 22:n alokkaana. Olimme astuneet palvelukseen runsasta viikkoa aikaisemmin 15.6 ja toimimme erilaisissa juoksupoikaa vastaavissa avustustehtävissä Lentäjien juhannuksen organisatiossa. Tapaus on kerrottu Jaakko Hyvösen kirjassa "Kohtalokkaat lennot 1945 - 1988" tapauksena 495. Kuvaus vastaa hyvin omia muistikuviani. Onnettomuuden jälkeen kadettien vapaaehtoiset laskuvarjohypyt lopetettiin, ja niitä jatkettiin vasta laskuvarjorykmentissä Utissa keällä 1961. Vuoden 1954 jälkeen ei vastaavaa onnettomuutta ole ilmavoimissa tapahtunut, joten ketjun aloittajan (s.1956) oletetut muistelmat ovat mielikuvitusta tai kuullusta tarinasta muistikuviksi muuntunutta.
OJ
Ps. Ylläoleva toteamus ei tietenkään koske äänivallin rikkomisesta aiheutuneita paukahduksia. Lauri Pekurihan ylitti äänennopeuden virallisen historian mukaan ensimmäisenä Suomen taivaalla 31.7.58 Folland Gnatilla. Gnat on voinut olla esiintymässä juhannusjuhlilla kesästä 1959 lähtien ja tällöin ylittää äänennopeuden.
Onnettomuushypyllä käytetyn PAK-laskuvarjon akilleen kantapää oli apuvarjo. Apuvarjon alapintaan oli ommeltu teräsjouset, jotka auetessa ponnahtivat levälleen avaten apuvarjon ilmavirralle. Apuvarjon kupu oli kiinnitetty päävarjon kupuun lyhyillä naruilla. Nämä apuvarjon narut olivat herkkiä takertumaan hyppääjän varusteisiin ja raajoihin, mikäli hyppääjän pyöriminen, kieriminen tai muu hallitsematon ilma-asento tähän tarjosi tilaisuutta.
Vaikka kadetti Halosen laskuvarjo oli osittain auki (ns. kynttilä) hidastaen jonkin verran putoamisnopeutta, jäi hänestä maahan selvä painauma, jota me Ilmasotakoulun kasarmin lapset kävimme jälkeenpäin useasti kunnioittaen ihmettelemässä. Useimmat meistä näkivät myös itse hyppytapahtuman.
Timo Nieminen
TommiB:
Quote
Kerrassaan merkillinen juttu! Juuri eilen keskustelimme äitini kanssa asiasta kun muistin käyneen tälläisen onnettomuuden ollessamme isäni ja äitini kanssa näytöksessä. Tapahtumavuotta ei äitinikään muistanut. Äitini sanoi kuitenkin näin käyneen ja hyppääjän kuolleen tapahtumassa. Itselläni on valokuvamainen muistikuva tilanteesta jonka melkein voisin vaikka piirtää. Muistikuvan mukaan varjo tuli kuin sukka lepattaen hyppääjän yläpuolella kauhistuneiden katsojien tuijottaessa.
Mutta jos tuollaista ei kerran ole tapahtunut elinaikanani on täytynyt käydä niin, että myöhemmin (siis syntymäni jälkeen ) olimme Kauhavalla lentonäytöksessä juuri Juhannuksena (äitini sanoi sen nimenomaan olleen Juhannus) ja joku mainitsi tälläisen onnettomuuden sattuneen ja sitten mielikuvitus teki jonkun ihme tepposen... Muuta selitystä ei liene.
Olen sinua vain hiukan vanhempi ja laskuvarjohyppääjä tuli juhannuksena joskus 60-luvun paikkeella sukkana alas juuri meidän kohdallemme, kun olin pienempänä aivan köyden reunassa ennen näytösaluetta. Matkaa oli siihen meistä vain ehkä 30-50m. Muistan sen vieläkin elävästi ja senkin, miten se tuli maahan, mutta enpä kerro siitä tällä. Minun vanhemmat veivät sitten kovaa takamaastoon. Lentäjien juhannusjuhlien tunnelma latistui koko juhla-alueella.
Tietysti jotku ovat voineet pudottaa vain jonku nuken, tai tehneet muuta jäynää, mutta ylläoleva kertomani pitää kyllä paikkansa. Jostain on jäänyt kuva, että vainaja olisi nainen, sen takia ei löydy ainakaan armeijan tiedostoista. Kauhukuva on jo niin häipynyt, että annoin tyttäreni hypätä laskuvarjolla. Kerroin hänelle kyllä tämän tapahtuman.
Navigation