Lentoliikenteen päästökauppa patistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen
hakoskinen:
---------------------------------------------------------
Liikenne- ja viestintäministeriö
Tiedote 15.10.2009
---------------------------------------------------------
Lentoliikenteen päästökauppa patistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen
Uudella lailla otetaan Suomessa käyttöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi lentoliikenteen päästökauppajärjestelmästä. Tavoitteena on vähentää lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjä kustannustehokkaalla tavalla.
Lain on tarkoitus tulla Suomessa voimaan 1. helmikuuta 2010. Sen mukainen ensimmäinen päästökauppakausi alkaisi 1. tammikuuta 2012.
Päästökauppadirektiivi koskee kaikkia EU:n lentoasemilta lähteviä ja saapuvia lentoja, ellei niitä ole erikseen rajattu säännöksen ulkopuolelle. Suomen vastuulla on hallinnoida 25 lentoyhtiön päästöoikeuksien jakamista.
Lentoliikenteen päästökauppa perustuu vaihdannan piirissä oleviin päästöoikeuksiin. Liikenteen päästöoikeuksista 85 prosenttia jaetaan maksutta EU-tasolla tehtävän vertailun perusteella ilma-alusten käyttäjille, pääasiassa lentoyhtiöille. Maksuttomien päästöoikeuksien jako tapahtuu ilma-aluksen tonnikilometrien perusteella.
Loput 15 prosenttia lentoliikenteen päästöoikeuksista huutokaupataan.
Lain avulla ohjataan lentoyhtiöitä tehostamaan toimintaansa ja vähentämään päästöjä. Maksuttomasti jaettavaa prosenttiosuutta on tarkoitus alentaa tulevina vuosina. Lisäksi lentoyhtiöiden on vuosittain palautettava edellisen vuoden päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. Päästöoikeuksien palauttamatta jättämisestä määrätään ylitysmaksu.
Lentoliikenteen päästökauppa on puoliavoin järjestelmä. Tämä tarkoittaa, että lentoyhtiöt voivat ostaa päästöoikeuksia muilta päästökaupan piiriin kuuluvilta toimijoilta, kuten energia- ja teollisuuslaitoksilta, mutta muut toimialat eivät ainakaan alkuvaiheessa voisi käyttää lentoliikenteen päästöoikeuksia. Kasvavana toimialana lentoliikenteestä tuskin jää päästöoikeuksia muille jaettavaksi.
Päästökaupan viranomaistehtäviä Suomessa hoitavat Liikenteen turvallisuusvirasto ja Energiamarkkinavirasto. Vuoden 2010 alussa aloittava Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa muun muassa jaettavien päästöoikeuksien jakamisesta, seurannasta ja raportoinnista. Energiamarkkinavirasto puolestaan vastaa päästökauppaoikeuksien kirjaamisesta ja hallinnoinnista sekä huutokauppatulojen tulouttamisesta valtiolle.
Euroopan komission mukaan lentoliikenteen päästökaupalla olisi mahdollista vähentää EU:n lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjä jopa 183 miljoonaa tonnia.
Hallitus päätti lentoliikenteen päästökauppaa koskevan lain sisällöstä 15. lokakuuta.
hakoskinen:
TraFin tiedote 12.1.2010:
Lentoliikenteen päästökaupan todentajaohje valmistui
Euroopan akkreditointielin EA on päivittänyt todentajaohjeen (EA-6/03:2010), joka koskee lentoliikenteen päästökaupan todentajien pätevyyden arvioimista ja hyväksymistä.
Ohje perustuu päästökauppadirektiiviin 2003/87/EY ja direktiivin lentoliikennettä koskevaan muutokseen 2008/101/EY. Ohje on merkityksellinen lentoliikenteen tarkkailun ja todentamisen osalta jo vuonna 2010. Ohje hyväksyttiin EA:ssa tammikuun alussa ja se tulee voimaan 1.3.2010.
EA:n ohje löytyy Trafin lentoliikenteen päästökauppasivuilta osoitteesta:
http://www.ilmailuhallinto.fi/eun_paastokauppa
ja
EA:n kotisivuilta osoitteesta:
http://www.european-accreditation.org/n1/doc/EA6-03.pdf
Ohje sisältää vaatimukset lentoliikenteen päästökaupan todentajien pätevyyden varmistamiselle, akkreditoinnille ja toimivaltaisen viranomaisen hyväksymiselle. Suomessa lentoliikenteen päästökaupan todentajat hyväksyy Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Lentoliikenteen päästökaupan todentajien tulee erikseen hakea hyväksyntää päästökaupan todentamisen osalta Trafilta. Hakemus tehdään kirjallisesti Trafin vahvistamalla lomakkeella. Hakemuksessa on ilmoitettava hakijan nimi, yritys- tai yhteisötunnus, kotipaikka ja yhteystiedot sekä johtavana todentajana, todennuksen tekijänä ja todentajalausunnon vahvistajana toimivien henkilöiden nimet, syntymäajat ja yhteystiedot.
Hakemukseen on liitettävä Euroopan talousalueeseen kuuluvan maan akkreditointielimen akkreditointipäätös hakijan pätevyydestä, josta käy ilmi, että hakija täyttää vaatimukset lentoliikenteen todentamisesta.
Kansallisen päästökaupparekisterin käyttöä varten hakemuksessa on lisäksi ilmoitettava (Ks. rekisterin osalta: http://www.energiamarkkinavirasto.fi)
1) sen henkilön nimi ja yhteystiedot, joka organisaatiossa on valtuutettu kansallisen päästökaupparekisterin käyttöön;
2) kansalliseen päästökaupparekisteriin kirjauduttaessa käytettävä tunnistautumistapa; sekä
3) valtuutetun henkilön henkilötunnus, jos tunnistautumistapa perustuu henkilötunnukseen.
hakoskinen:
---------------------------------------------------------
Liikenne- ja viestintäministeriö
Tiedote 21.01.2010
---------------------------------------------------------
Ilmailun päästökauppa EU:ssa käynnistyy 2012
Eduskunta on hyväksynyt lain, jolla otetaan Suomessa käyttöön EU:n lentoliikenteen päästökauppajärjestelmä. Tavoitteena on vähentää lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjä kustannustehokkaalla tavalla.
Lain on tarkoitus tulla Suomessa voimaan 1. helmikuuta 2010 ja ensimmäinen päästökauppakausi alkaisi 1. tammikuuta 2012. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 22. tammikuuta.
Lentoliikenteen päästökaupan piiriin kuuluvat kaikki EU:n lentoasemilta lähtevät ja niille saapuvat lennot, jollei niitä ole erikseen rajattu säännöksen ulkopuolelle. Suomen vastuulla on hallinnoida 25 lentoyhtiön päästöoikeuksien jakamista.
Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja ennakoi lentoliikenteen päästökauppaa koskevan sääntelyn vaikutuksia. Hallituksen on myös tilanteen niin vaatiessa ryhdyttävä tarvittaviin toimiin tasapuolisten lentoliikennepalvelujen ja verkostoperiaatteella toimivan lentoasemaverkon turvaamiseksi. Tällä tavoin pystytään osaltaan edesauttamaan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä joka puolella Suomea.
Päästökauppa perustuu vaihdannan piirissä oleviin päästöoikeuksiin, joista 85 prosenttia jaetaan maksutta EU-tasoisen vertailun perusteella ja 15 prosenttia huutokaupataan. Maksuttomien päästöoikeuksien jako tapahtuu ilma-alusten tonnikilometrien perusteella.
Lailla on tarkoitus ohjata lentoyhtiöitä tehostamaan toimintaansa ja sitä kautta päästöjen vähentymiseen. Maksuttomasti jaettavaa prosenttiosuutta on tarkoitus alentaa asteittain.
Lentoliikenteen päästökauppa on puoliavoin järjestelmä. Tämä tarkoittaa, että lentoyhtiöt voivat ostaa päästöoikeuksia muilta päästökaupan piiriin kuuluvilta toimijoilta, kuten energia- ja teollisuuslaitoksilta. Sen sijaan muut toimialat eivät ainakaan alkuvaiheessa voisi käyttää lentoliikenteen päästöoikeuksia.
Päästökaupan viranomaistehtäviä Suomessa hoitavat Liikenteen turvallisuusvirasto ja Energiamarkkinavirasto. Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa muun muassa päästöoikeuksien jakamisesta, seurannasta ja raportoinnista. Energiamarkkinaviraston vastuulla on päästökauppaoikeuksien kirjaaminen ja hallinnointi sekä huutokauppamaksujen kerääminen.
Euroopan komissio on arvioinut, että lentoliikenteen päästökaupalla voidaan vähentää EU:n lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjä jopa 183 miljoonaa tonnia.
hakoskinen:
Lentoliikenteen päästökauppa käyntiin - tavoitteena yhdenvertaisuus
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi )
Helsinki 23.2.2010
Klo 11.00
Lentoliikenteen päästökauppalaki tuli voimaan Suomessa helmikuun alussa. Itse päästökauppa käynnistyy vuonna 2012, ja siihen liittyviä viranomaistehtäviä hoitaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Päästökauppaa pidetään tällä hetkellä yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden energia- ja ilmastopoliittisista ohjauskeinoista lentoliikenteessä, etenkin jos siitä saadaan maailmanlaajuisesti toimiva. EU:n vuosi sitten julkaisema direktiivi liittää ilmailuyhteisön osaksi päästöoikeuksien kaupan järjestelmää ja koskee pääsääntöisesti kaikkia EU:n alueella lennettyjä sekä sieltä lähteviä tai saapuvia lentoja.
Lentoliikenteen päästökauppalaki tuli voimaan Suomessa 1.2.2010. Lakia täydennettiin liikenne- ja viestintäministeriön asetuksilla, jotka liittyivät muun muassa lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjen ja tonnikilometrien tarkkailuun sekä niistä annettavien selvitysten todentamiseen.
Päästökaupan tavoitteena on yhdenmukaisuus: se ei saa vääristää lentoliikenteen kilpailua tai ajaa pois liiketoimintoja pois EU:n alueelta. Haastava tehtävä edellyttää hyvää yhteistyötä eri jäsenmaiden viranomaisten, EU:n komission, Euroopan lennonvarmistusjärjestö Eurocontrolin sekä päästökaupan piiriin kuuluvien lentoyhtiöiden ja muiden ilma-alusten käyttäjien välillä.
Trafi hyväksyy ja valvoo
Lentoyhtiöt ja muut päästökaupan piiriin kuuluvat ilma-alusten käyttäjät ovat velvollisia raportoimaan vuotuisista päästöistään toimivaltaiselle viranomaiselle eli Trafille. Selvityksestä on käytävä ilmi, kuinka paljon yhtiö on aiheuttanut hiilidioksidipäästöjä (CO2) edellisenä vuonna. Tämä määrä päästöoikeuksia tulee palauttaa Energiamarkkinaviraston ylläpitämään päästökaupparekisteriin tarkkailuvuotta seuraavana vuonna.
Kuluva vuosi on päästöjen osalta ratkaiseva, sillä vuodelta 2010 raportoitujen tonnikilometritietojen perusteella lentoyhtiöt voivat hakea itselleen ilmaisia päästöoikeuksia. Ilmaisia oikeuksia jaetaan sekä lentoliikenteen päästökaupan ensimmäisellä kaudella 2012 että toisella kaudella 2013-2020. Oikeuksista 85 % jaetaan ilmaiseksi, loput 15 % huutokaupataan.
EU-komissio on vahvistanut yksinkertaistetut tarkkailumenetelmät, joita voidaan käyttää, kun kyseessä ovat vähän päästöjä aiheuttavat, esimerkiksi yksityisten henkilöiden tai yritysten ei-kaupallisessa käytössä olevat ilma-alukset. Näin varmistetaan, että myös näiden ilma-alusten käyttäjien päästöjä voidaan suurten lentoyhtiöiden tavoin seurata mahdollisimman yhdenmukaisesti ja luotettavasti.
kijupa:
Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on suostunut rajoittamaan lentokoneiden kasvihuonekaasupäästöjä Euroopan unionin alueella. Käytännössä ilmailuala siirtyy sopimuksen myötä asteittain EU:n päästökaupan piiriin. Kansainvälisessä ilmailualan kokouksessa Montrealissa syntynyt sopimus päätti lähes vuosikymmenen kestäneen pattitilanteen ilmailualan päästösopimuksissa.
Päästökaupan vaikutukset lentolippujen hintoihin tuskin tuntuvat vielä lähivuosina, sillä sopimus astuu voimaan vasta vuonna 2020. Sopimus on osa EU:n ilmastotavoitteita, joiden on tarkoitus leikata kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla tällä vuosikymmenellä vuoden 1990 tasoon verrattuna.
taloussanomat
Navigation