AOPA on aika iso organisaatio

<< < (21/21)

nikkari:
http://www.finlex.fi/data/sdliite/liite/6050.pdf

Tuossahan nuo maksut on listattu. Siinähän on myös merenlulun, rautatiejärjestelmän ja tieliikenteen maksut.

erkki.pulkkinen:
Kun tämä säie on ollut pitkään hiljaa, niin heitän vinkin: Kannattaa kysyä SMLL:ltä noita konevakuutuksia, varsinkin experimentaleille ja ultrille.

erkki.pulkkinen:
Nostetaanpa välillä tätäkin ketjua.

AOPA Finland, eli Suomen Moottorilentäjien Liitto on toiminut muutaman viikon kuluttua vuoden. Toimintaa ja tunnettavuutta on painettu menemään edistyksellisesti. SMLL on jo hyvin tunnettu mm. Trafin, Finavian sekä parin eri ministeriön piireissä ja pelkästään positiivisessä hengessä, vaikka se toisaalta tunnetaankin tiukkana vaatijana.
Jäsenistömme on karttunut odotusten mukaan, vaikka oma arvioni on, että vielä on paljon heitä, jotka eivät ole edes kuulleet SMLL:stä. Jäsenet ovat se perusta, jolla painoarvoa työllemme saadaan.

Tähän mennessä konkreettisimmat asiat ovat olleet mm. ultrien vakuutuksien hinnoissa sekä AOPAn kautta saaduissa ja tulevissa muutoksissa mm. EASA:n suunnalta. Kansainvälisen IAOPA:n kanssa kommunikoimme lähes päivittäin ja heiltä tulee meille runsaasti valmista materiaalia tehtäviimme.

Yhtenä merkittävimpänä projektinamme olemme juuri antaneet ilmailuviranomaisellemme haasteellisen tehtävän ajaa kanssamme moottorilentämisen kustannustaso oikeille lukemille. Tällaista ei ole ennen maassamme nähty, mutta uskon, että se vielä tuottaa tulosta kun teemme sitä oikeanlaisella yhteistyöllä kaikkien vaikuttajien kesken.
Eräs kiireisistä asioista on ensivuoden koneiden kausikorttien hintojen noston suunnitelmat, jotka eivät ole ihan pieniä prosentteja.

Jäsenten ja hallituksen väliseen kommunikaatioon on juuri avattu sisäinen foorumi, jonka avulla pyrimme saamaan välitöntä mielipidettä ja palautetta jäseniltämme, jotta hallitus voi toimia tehokkaasti.


Tässä hiukan väliaikatietoja FF:ää seuraavalle ilmailukansalle siitä missä mennään.

erkki.pulkkinen:
Jälleen ketjua ylöspäin.

Uusimpana pointtina mainittakoon, että vuoden 2013 alusta kaikilla SMLL:n jäsenillä on ilmailutoimintaa varten henkilövakuutus automaattisesti.

Navigation

Up one level

Previous page