AOPA on aika iso organisaatio

<< < (15/21) > >>

hynkel:
Quote

Mitä mieltä, paitsi ilmailijoiden rahastusta, on se, että huoltokorjaamo huolto-oikeuksiensa (maksaa !)  valtuuttaman tyyppikoulutetut (maksaa !) ammattimekaanikot (runko, moottori, radiot - kaikki maksavat !) kuittaavat koneen lentokelpoiseksi, minkä jälkeen tarkastajamekaanikko (maksaa !) vielä oman valtuutustensa (maksaavat !) puitteissa kuittaa työn tehdyksi tarkastuslentoakin myöten ilmailuviranomaisen ja koneen valmistajan ohjeiden mukaisesti. Eli monin-moninkertainen varmistus, joista jokainen (mekaanikko, tarkastaja, huoltokorjaamo) vakuuttavat lupa- ja toimivaltaehtojensa menetyksen uhalla, että kone on lentokelpoinen.

Väitteesi ei ole totuudenmukainen. Ensiksi: mitään huoltokorjaamoa (Part-M subpart F, tai Part-145) ei lähtökohtaisesti tarvita peruslentokoulutuksen antamisen yhteydessä. Normaalit yleisilmailukoneet eivät edellytä myöskään tyyppikoulutusta huoltomekaanikolle, ja liikenneluokan koneiden kohdalla tyyppikoulutusvaatimus on taas varsin perusteltu. Huoltomekaanikko (oli hän ammattilainen tai ei) voi ihan itse kuitata sen normaalin yleisilmailukoneen lentokelpoiseksi, siihen ei tarvita mitään tarkastajaa, ellei näin ole nimenomaisesti haluttu (mikäli toimitaan F/145-organisaatiossa) käsikirjoissa määrätä. Tarkastuslento ei liity ilma-alusten huoltotoimintaan mitenkään, vaan ilmailulupakirjoihin/kelpuutuksiin. Jos tarkoitit tällä koelentoa, niin kyllä, koelento on monen huoltotoimenpiteen jälkeen tarpeellinen ihan riippumatta siitä, mitä viranomainen vaatii tai ei vaadi. Oman koneensa voi suurelta osin huoltaa aivan omin kätösin, jos haluaa säästää rahaa.

Yksinkertaisimmillaan homma menee niin, että lentäjä lentää, maksaa mekaanikolle koneen huoltamisesta, huolehtii itse koneen jatkuvan lentokelpoisuuden edellytysten täyttymisestä (huolto-ohjelma) ja tilaa kerran vuodessa "katsastuksen" eli arc-tarkastuksen koneelle. Jos lentäjä haluaa vain lentää, hänen täytyy huolehtia jollain muulla tavalla siitä, että kone pysyy lentokelpoisena. Silloin hän voi ostaa palvelun Part-M subpart G -organisaatiolta, joka tämän lentäjän/koneen omistajan puolesta sitten seuraa viranomaisvaatimuksia ja huolehtii siitä, että ilma-alukselle tehdään ajoissa vaadittavat huoltotoimenpiteet ja muut asiat.

Quote

Minkä jälkeen ilmailuhallinnon tarkastajaa tarvitaan km-korvausten ja matka- ja palkkarahojensa hinnalla (ilmailija maksaa !) tekemään vielä erillinen tarkkari, että kone on lentokelpoinen.
?

Quote

On koettu viranomaisen tarkkarilentäjiä, joilla ei ole ollut koneen tyyppejä ja joiden ainoa kommentti tarkastuslennosta (josta on veloittanut maltaita !) on kuulunut: kun mulla ei ole tyyppejä enkä ole aikaisemmin istunut tällaisessa koneessa, niin mukavastihan tämä lentää !

Puhumattakaan siitä kuuluisasta IH:n tarkastuslentäjästä, joka tyyppien puuttuessa Aztecin takapenkillä istuen ohjasi lentoa ja tykkäsi, että "ihan hieno kone tämä on". Sama ryhtyi riitelemään takapenkiltä liikennelentäjä-lennonopettajan kanssa, että tämä ottaa lähestyessa väärässä järjestyksessä pyörät ja laipat ulos. Vaikka tarkastettava pystyi osoittamaan, että teki valmistajan määräyksen ja käsikirjan mukaan oikeassa järjestyksessä, IH:n tarkastuslentäjä hyllytti tarkastettavan lupakirjan. Tarkastettavalta loppui siten työt Suomessa ja hän joutui jättämään perheensä ja lähtemään amerikkalaisen liikennelentähjäpahvinsa turvin töihin Afrikkaan moneksi vuodeksi. Sitä pahvia IH:n tarkastuslentäjä ei sentään pystynyt hyllyttämään... (Olihan nää aikoja, Jaska, eikö ! Enkä kerro siitä IH:n johtajasta, jota pelättiin pitkin Pohjanlahden rannikkoa tarkastuslentojensa mielipuolisesta rahastuksesta.)

Ruotsille ja koko muulle länsimaailmalle riittivät valtuutetun huolto-organisation, sen mekaanikkojen ja tarkastien kuittaukset lentokelpoisuuden jatkamiseen ilmeisesti vuosikymmeniä aikaisemmin, kun Suomessa vielä IH:n tarkastajat ja tarkastuslentäjät keräsivät itselleen "sportteleita" tarkastuksilla, joissa ei ollut mitään mieltä - paitsi rahastusmieltä.

Se päällekkäisyyksistä, joita kannattaa hakea vieläkin Trafi-Ilmailumme toiminnasta.


Ruotsissa on voimassa aivan sama asetus 216/2008 (ja 2042/2003) kuin suomessakin. Esittelemäsi "päällekkäisyydet" ovat keksittyjä jos väität niiden olevan relevantteja nykyaikana, ja tarinointi puntaritarkastajan toimista on täysin aiheeseen liittymätöntä. Vanhoista asioista itkeminen on muutenkin täysin älytöntä. Se ei tule edistämään yhtään mitään eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Kannattaisi varmaan kommentoida ennemmin nykytilantetta ja koittaa miettiä siitä oikeita ongelmia - jos sellaisia on - kuin toistalla jotain samaa vanhaa mantraa. Niin, tämä tietysti vaatisi, että perehtyisi ylipäätään nykyiseen säädösympäristöön, eikä vaan loksuttaisi leukoja sen perusteella mitä joku on kuppilassa sanonut.


ps. tyyppihyväksyttyjä ilma-aluksia huolletaan tyyppihyväksynnän haltijan ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti, ei valmistajan ohjeiden tai vaatimusten mukaisesti.

JAQ:
Rakennetaanko tulevaisuutta solvaamalla ja herjaamalla vanhan lentäjäkonkarin sanomisia ja kokemiaan asioita. EI. Nykypäivänä eletään sovussa, solvaamatta ketään.
Kyllä itsekin muistan nuo Klauden mainitsemat epäkohdat ja olen niistä maksanut kalliin hinnan, kunnes mittani tuli täyteen ja totesin että niin ei voinut enää jatkua. Maksuja ja maksumaksuja oli riittäämiin YRITTÄJÄLLE.
Jopa vuodesta toiseen tuli jostain   Hämeenlinnasta asiaton ansiolentotoimilupamaksu 1500@/ vuosi,  koulutuslupamaksun lisäksi.
Auton lämpöpaikasta piti maksaa 50/kuukausi, mutta ei siinä kaikki. Siitä ruudusta piti maksaa vielä pysäköintimaksu.

Nykyisin kERHOTOIMINNASSA mukana oleva joka paikassa sanavalmis pykälälukkarii ei tiedä tuplamaksuista mitään 
Tätä varten kaivataan kipeästi AOPAn kaltaista järjestöä tukemaan ilmailijoita ja estämään kustannusten karkaamista käsistä

alla vielä leikkaus aivan käsittämättömän törkeästä, turhasta ja ylimielisestä sanailusta;
>Esittelemäsi "päällekkäisyydet" ovat keksittyjä jos väität niiden olevan relevantteja nykyaikana, ja tarinointi puntaritarkastajan toimista on täysin aiheeseen liittymätöntä. Vanhoista asioista itkeminen on muutenkin täysin älytöntä. Se ei tule edistämään yhtään mitään eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Kannattaisi varmaan kommentoida ennemmin nykytilantetta ja koittaa miettiä siitä oikeita ongelmia - jos sellaisia on - kuin toistalla jotain samaa vanhaa mantraa. Niin, tämä tietysti vaatisi, että perehtyisi ylipäätään nykyiseen säädösympäristöön, eikä vaan loksuttaisi leukoja sen perusteella mitä joku on kuppilassa sanonut.<

KIMB:
Quote

Esittelemäsi "päällekkäisyydet" ovat keksittyjä jos väität niiden olevan relevantteja nykyaikana. Vanhoista asioista itkeminen on muutenkin täysin älytöntä. Se ei tule edistämään yhtään mitään eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Kannattaisi varmaan kommentoida ennemmin nykytilantetta ja koittaa miettiä siitä oikeita ongelmia - jos sellaisia on.


Joka ei historiaa tunne, ei hallitse huomistakaan. Peruskoulun käyneellekin pitäisi selvitä, etten kirjoittanut nykypäivästä, vaan pohjasta, josta yritetään irroittautua nykyaikaan - valtavasti myöhässä muusta Euroopasta ja Ruotsistakin. Vielä ollaan kiinni monessa vanhassa. Ongelmia ei tarvitse hakea. Jollet pidä ilmailumme kustannustasoa täysin kohtuuttomana koulutuksesta alkaaen ja edelleen käyttökustannuksiin ja päällekkäisiin viranomaismaksuihin, kun vauhtiin päästään, olet sokea. Mitä tältä pohjalta voit luvata lentämisestä kiinnostuneille ? Kannattaako rahat iskeä tulevaisuuteen, jonka kustannuksista Suomen viranomainen ei osaa antaa edes oman toimintansa osalta muuta kuin hallitsemattomasti kohoavia kustannuksia ?

"Jos sellaisia on", kirjoitat. Se on kunnon viranomaispuhetta ("mää en myönnä mittään...").

JAQ:
Noista tuplamaksuista palautuu mieleen eräs koomisimmista, ei naurattanut maksaessa.
Maksoin liikevuokran toimitiloista ja kustansimme itse isot mainostaulut , vuokraamamme toimitilan seinälle.
Kaikki hyvin, kunnes iLMAILUHALLITUKSESTA/ fINAVIALTA tuli vuokranmaksun lisäksi VUOSIMAKSU NOISTA TAULUISTA 

Ei maistunut asialliselta  Siinä kolmas ESIMERKKI noista TUPLAMAKSUISTA, eikä ne ole keksittyjä, kuten tuossa   väitit.    

hynkel:
Quote

Joka ei historiaa tunne, ei hallitse huomistakaan.
Voi olla, mutta ratkaisevan olennaista tässä asiassa on nyt se, että koko melkein säädöspohja on mennyt näiden tapahtumien jälkeen uusiksi, ja ne loputkin rippeet menevät vielä kohta. Kansallisen ilmailuviraomaisen nykyinen toiminta ei ole mitään luonnollista jatkumaa noilta ajoilta, vaan tälle ilmailuviranomaiselle (kuin myös ilmailijoille) sanellaan komissiolta uudet vaatimukset, joita sen on noudatettava. Jos asioihin haluaa vaikuttaa, pitää toimet kohdistaa ensisijassa EASAan jos on kyse ilmailuviranomaisen toimintaan liittyvistä asioista. Tällä hetkellä on tosin niin, että ratkaisevan suuri osuus kotimaisen moottorilentämisemme kuluista johtuu kansallisesta verosäätelystä, kuin siitä, että Part-M tai JAR-FCL on voimassa. Jos polttoainelitra maksaa 3 euroa, mopocessnan polttoaineet maksavat tunnissa 75 euroa. Tälläisessä tilanteessa on aika vaikea hilata lentotunnin hintaa paljon alle sadan euron, jos meinataan moottori silloin tällön koneeseen vaihtaa ja ehkä välillä vähän jarrupaloja ja muitakin kuluvia osia. Jos koneen haluaa huollattaa F- tai 145-organisaatiossa, organisaatiolle aiheutuvat viranomaiskustannukset (toimilupa) ovat niin pieniä per ilma-alus, että niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä, enemmän vaikuttaa sen konetta ruuvaavan huoltomekaanikon ammattitaito ja sitä kautta ajankäyttö ko. ilma-aluksen kimpussa.

Quote

Peruskoulun käyneellekin pitäisi selvitä, etten kirjoittanut nykypäivästä, vaan pohjasta, josta yritetään irroittautua nykyaikaan - valtavasti myöhässä muusta Euroopasta ja Ruotsistakin. Vielä ollaan kiinni monessa vanhassa.
Kirjoitit preesensissä, et menneisyyden aikamuodoissa. Annatko yhden esimerkin siitä, missä vanhassa ollaan vielä kiinni?

Quote

Ongelmia ei tarvitse hakea. Jollet pidä ilmailumme kustannustasoa täysin kohtuuttomana koulutuksesta alkaaen ja edelleen käyttökustannuksiin ja päällekkäisiin viranomaismaksuihin, kun vauhtiin päästään, olet sokea.
Kun sinulla on sitten ilmeisesti näkökyky tallella, voisitko nyt tuoda hieman konkretiaa keskusteluun, ja kertoa, mitä kaikkia päällekkäisiä viranomaismaksuja nykyään joudutaan maksamaan? Se toisi kummasti enemmän uskottavuutta kuin lyhyt ilmoitus siitä, että päällekkäisiä maksuja on.

Quote

"Jos sellaisia on", kirjoitat. Se on kunnon viranomaispuhetta ("mää en myönnä mittään...").
Mä en ole viranomainen, eikä musta tule viranomaista.



Quote

Nykyisin kERHOTOIMINNASSA mukana oleva joka paikassa sanavalmis pykälälukkarii ei tiedä tuplamaksuista mitään 
Tätä varten kaivataan kipeästi AOPAn kaltaista järjestöä tukemaan ilmailijoita ja estämään kustannusten karkaamista käsistä

Olen kieltämättä mukana myös kerhotoiminnassa, mutta se ei ymmärtääkseni sulje minua pois ammatti-ilmailusta? Tietysti tilanne tuntuu hyvältä, jos nykyään kerhotoiminnassa mukana olevat eivät tiedä tuplamaksuista mitään, ilmeisesti niitä ei sitten enää ole, kuten olen jo pariin kertaan sanonutkin.

Navigation

Up one level

Next page

Previous page